Roy Jenkins
Roy Harris Jenkins, paroni Jenkins of Hillhead, OM, PC (11. marraskuuta 1920 Abersychan, Monmouthshire, Wales – 5. tammikuuta 2003 East Hendred, Oxfordshire)[1] oli brittiläinen poliitikko, joka oli pitkään Työväenpuolueen edustajana parlamentissa, useissa ministerinasemissa 1960- ja 1970-luvulla, mm. valtiovarainministerinä 1967–1970, sekä puolueen varajohtajana. Hän oli kuudennen Euroopan komission puheenjohtaja 1977–1981. Hän oli yksi neljästä työväenpuolueesta eronneesta sosiaalidemokraattisen puolueen pääperustajasta 1981.
Roy Jenkins | |
---|---|
Roy Jenkins vuonna 1977. |
|
Euroopan komission puheenjohtaja | |
6. tammikuuta 1977 – 19. tammikuuta 1981
|
|
Edeltäjä | François-Xavier Ortoli |
Seuraaja | Gaston Thorn |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. marraskuuta 1920 Abersychan, Wales |
Kuollut | 5. tammikuuta 2003 (82 vuotta) Oxfordshire Englanti |
Ammatti | historianroitsija |
Arvonimi | paroni |
Puoliso | Henny J. Postel |
Tiedot | |
Puolue |
Työväenpuolue (ennen 1981) Sosialidemokraattinen puolue (1981-1988) Liberaalidemokraattinen puolue (1988 –2003) |
Jenkins kirjoitti 19 kirjaa, muun muassa palkitut elämäkerrat William Ewart Gladstonesta ja Winston Churchillista. Jenkins aateloitiin vuonna 1987.[1]
Elämä ja ura
muokkaaVarhaiset vaiheet
muokkaaJenkinsin isä oli kaivosmies ja ammattiyhdistyspoliitikko Arthur Jenkins, josta tuli myöhemmin parlamentin jäsen ja ministeri. Jenkins valmistui Oxfordin yliopiston Balliol Collegesta vuonna 1941. Toisessa maailmansodassa hän palveli Royal Artilleryssa. Parlamenttiin hänet valittiin ensimmäisen kerran vuonna 1948.[1]
Politiikka
muokkaaVuoden 1964 vaalien jälkeen Jenkins toimi Harold Wilsonin hallituksen ilmailuministerinä (1964–1965), sisäministerinä (1965–1967) ja valtiovarainministerinä (1967–1970).[1] Jenkins ajoi useita vapaamielisiä uudistuksia kuten Obscene Publications Actin lieventämistä 1959, avioeron helpottamista, teatterin sensuurin poistoa, abortin ja homoseksuaalisuuden laillistamista. Jenkins seurasi James Callaghania valtiovarainministerinä marraskuun 1967 punnan devalvoinnin jälkeen ja toimi virassa aina työväenpuolueen vuoden 1970 vaaleissa kokemaan tappioon asti. Heinäkuussa 1970 hänet valittiin puolueen varajohtajaksi.
Jenkins erosi työväenpuolueesta vuonna 1972, kun puolue tuki kansanäänestyksen järjestämistä Britannian jäsenyydestä Euroopan talousyhteisössä (EEC).[1] Jenkins palkittiin 1972 Kaarle Suuren palkinnolla "Euroopan idean edistämisestä." Vuonna 1973 hän oli varjohallituksen sisäministeri ja työväenpuolueen voitettua vaalit 1974 hän toimi sisäministerinä vuoteen 1976.[1] Hän ajoi läpi kiistellyn Prevention of Terrorism Actin, joka muun muassa pidensi aikaa jonka pidätettyjä sai pitää vangittuna.
Jenkins oli ehdolla työväenpuolueen johtoon maaliskuussa 1976, mutta jäi kolmanneksi kuudesta ehdokkaasta Callaghanin ja Michael Footin jälkeen. Jenkins pyrki ulkoministeriksi, mutta hänet nimitettiin Euroopan komission johtoon. Jenkinsin komissio ajoi läpi Euroopan talous- ja rahaliiton, josta tuli 1979 Euroopan valuuttajärjestelmä, nykyisen euron edeltäjä. Jenkins työskenteli komission johdossa vuoteen 1981.[1]
22. marraskuuta 1979 Jenkins piti vuotuisen Dimblebly-luennon otsikolla "Home Thoughts from Abroad", jossa hän piti Britannian ongelmien syynä kaksipuoluejärjestelmää. Hän kannatti uuden "radikaalin keskustan" luomista ja rohkaisi uuden poliittisen ryhmittymän syntyyn. Niin sanottu neljän kopla, Jenkins, David Owen, Bill Rodgers ja Shirley Williams perusti tammikuussa 1981 Sosiaalidemokraattisen puolueen (Social Democratic Party; SDP), jonka ensimmäisenä johtajana Jenkins toimi 1982–1983[1].
Vuonna 1981 Jenkins pyrki parlamentiin Warringtonin vaalipiiristä, mutta työväenpuolue piti paikan. Hän pääsi läpi seuraavan vuoden vaalissa Glasgow’n Hillheadista vieden konservatiivien paikan. Vuoden 1983 vaaleissa hänestä kampanjoitiin SDP:n ja liberaalien pääministeriehdokasta. Jenkinsin puheenjohtakauden jälkeen SDP:tä johti David Owen. Jenkins pettyi Owenin tukiessa Margaret Thatcherin politiikkaa. Jenkins piti paikkansa SDP:n edustajana parlamentissa aina vuoteen 1987 saakka.
Jenkins oli ylähuoneessa SDP:n ja liberaalien yhdistyessä 1988 muodostuneen Liberaalidemokraattisen puolueen johdossa vuoteen 1997. Hallitus nimitti hänet joulukuussa 1997 itsenäisen komission johtoon kehittämään maalle uutta vaalijärjestelmää. Jenkinsin komissio kehitti ennennäkemättömän järjestelmän nimeltä Alternative Vote Top-up, jossa suurin osa ehdokkaista valittaisiin yhden ehdokkaan piireistä ja suhteellisuuden varmistamiseksi osa alueellisilta listoilta. Mitään toimia vaalijärjestelmän uudistamiseksi ei kuitenkaan tehty.
Muu toiminta ja kunnianosoitukset
muokkaaJenkins oli Oxfordin yliopiston kansleri 1987–2003.[1] Vuonna 1987 kuningatar Elisabet II aateloi Jenkinsin arvonimellä Baron Jenkins of Hillhead, of Pontypool in the County of Gwent. Vuonna 1993 Jenkinsille myönnettiin Order of Meritin jäsenyys.
Jenkins kirjoitti 19 kirjaa. Gladstonen elämäkerta voitti Whitbread-palkinnon 1995. Ennen kuolemaansa hän valmisteli elämäkertaa John F. Kennedystä.
Jenkins kuoli sydänkohtaukseen tammikuussa 2003. Tätä ennen hänelle oli tehty sydänleikkaus marraskuussa 2000.
Lähteet
muokkaaEdeltäjä: François-Xavier Ortoli |
Euroopan unionin komission puheenjohtaja 1977–1981 |
Seuraaja: Gaston Thorn |