Luxemburg

Luxemburgin sijainti läntisen Euroopan sydämessä on ollut maalle sekä positiivinen että monesti negatiivinen seikka. Maan pinta-ala on 2 586 neliökilometriä, pohjois-eteläsuuntaan pituutta on enimmillään 82 kilometriä ja leveyttä 57 kilometriä lännestä itään. Maa kuuluu siis niin sanottuihin Euroopan pienvaltioihin, joskin niissä suurimpien joukkoon.

Maa jakautuu kahteen hyvin erilaiseen maantieteelliseen alueeseen. Pohjoisessa on Oesling, jonka keskikorkeus on 450 metriä merenpinnasta ja joka käsittää noin kolmanneksen koko maan pinta-alasta. Alue muodostaa itäisen osan Ardennien vuoristosta. Maan keski- ja eteläosassa on Gutland eli ”Hyvä maa”. Alueen keskikorkeus on 250 metriä merenpinnasta ja se käsittää loput kaksi kolmannesta valtion pinta-alasta. Idässä alue rajoittuu Moselin maanviljelyslaaksoon ja etelässä se on osa Lothringenin tasankoa.^[5]

Luxemburgin korkein kohta on 558 metriä korkea Burgplatz Huldangessa ja matalin kohta on 130 metriä merenpinnasta Wasserbilligissä Moselin laaksossa.^[6] Pääkaupunki Luxemburg sijaitsee 304 metrin korkeudessa. Kaupungille ovat tyypillisiä erittäin suuret korkeuserot 230 metristä 409 metriin.^[7]

Maasiin laskevan Chiersin muodostamaa poikkeusta lukuun ottamatta Luxemburgin vedet laskevat Moseliin ja sen myötä Pohjanmereen.^[6]

Luxemburgin vanha kaupunki on ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1994 alkaen.^[8]

Luxemburgin tyypilliset puulajit ovat kuusi, tammi ja vaahtera. Siellä, missä metsä ei kasva, tavataan rautatammea ja kanervaa. Maan eteläosassa on pääasiassa viinitarhoja ja viljelysmaata. Kaakkoisessa Luxemburgissa tavataan kahta välimerenkasvillisuuteen kuuluvaa lajia. Metsissä elää kauriita, villisikoja ja monia lintulajeja. Maassa on myös harvinaisia lintulajeja, kuten mustahaikaroita ja pyitä. Muualla Euroopassa yleinen minervanpöllö on harvinaistunut Luxemburgissa.^[9]

Luxemburgin ilmasto on mantereisempi kuin esimerkiksi Alankomaiden; Ardennien vuoristo antaa lisäsuojaa meren vaikutukselta. Maan eteläosassa ilmasto on kuivempi ja aurinkoisempi kuin pohjoisessa. Talvet voivat olla varsin ankaria, lumipeite voi kestää joitakin viikkoja.^[10]

Vuoden kylmin kuukausi on tammikuu, jolloin Luxemburgin kaupungissa keskimääräinen alin lämpötila on −2,4 astetta. Lämpimin on heinäkuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 22 astetta.^[11]

Luxemburg voidaan katsoa perustetuksi vuonna 963, kun Ardennien kreivi Sigfrid lunasti roomalaisen Castellum Lucilinburhuc -linnan rauniot, jotka kuuluivat Trierin Pyhän Maximinin luostarille. Linna, joka sijaitsi korkealla Bock-nimisellä kallioisella mäellä, suureni ja vahvistui vuosisatojen myötä niin, että se oli 1700-luvulla Euroopan vahvimpia linnoituksia. Loistavien puolustusominaisuuksiensa ja maantieteellisen sijaintinsa tähden sitä kutsuttiin ”Pohjolan Gibraltariksi”.^[12]

Luxemburg pysyi Pyhästä saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta itsenäisenä kreivikuntana vuoteen 1354 saakka. Silloin keisari Kaarle IV korotti sen herttuakunnaksi. Vuonna 1437 hallitseva suku sammui ja herttuakunta siirtyi lyhyeksi ajaksi Habsburgeille, kunnes Burgundin herttua Filip III Hyvä liitti sen omiin alueisiinsa vuonna 1443. Ennen Marie de Bourgognen, Filipin pojantyttären, kuolemaa vuonna 1482 herttuakunta palasi takaisin Habsburgien omistukseen. Espanjan Habsburgien omistukseen maa siirtyi vuonna 1506.^[13]

Ranskan Ludvig XIV liitti herttuakunnan alueisiinsa vuonna 1684. Tämä huolestutti Ranskan naapureita ja nämä muodostivat Augsburgin liiton vuonna 1686. Tästä seuranneen sodan jälkeen Ranska joutui luopumaan herttuakunnasta, joka palasi jälleen kerran Habsburgien hallintaan Rijswickin rauhassa 1697. Ranskan hallinnan aikana linnoitusta vahvistettiin tunnetun linnoitusasiantuntijan insinööri Vaubanin johdolla. Habsburgien vallankäyttöoikeus alueeseen vahvistettiin vielä 1715 ja Luxemburg integroitiin Itävallan Alankomaihin vuotta aiemmin (1714) tehdyn Rastattin sopimuksen mukaisesti.^[14]

Ranskan vallankumouksen jälkeen Ranska valloitti Luxemburgin uudelleen, ja siitä tehtiin vuonna 1795 yksi maan departementeista (département des Forêts).^[15]

Napoleonin tappion jälkeen Wienin kongressissa 1815 Luxemburgista tehtiin suurherttuakunta, jonka suurherttuana oli Alankomaiden kuningas (Vilhelm I). Sotilaallisen merkityksensä tähden alueen ei annettu liittyä osaksi Alankomaiden kuningaskuntaa. Sen sijaan Luxemburg kuului Saksan liittoon ja sen puolustus oli annettu Preussin tehtäväksi. Luxemburg oli Alankomaiden kuninkaiden hallinnassa aina kuningas Vilhelm III:n kuolemaan saakka vuoteen 1890. Silloin se siirtyi Nassau-Weilburgin suvulle vanhan saalilaisen lain mukaisesti.^[16]

Vuoden 1830 Belgian vallankumous vaikutti merkittävästi myös Luxemburgiin. Maa julistautui itsenäiseksi 1835, ja suurherttua vahvisti sen kolme vuotta myöhemmin. Lontoon sopimuksella vuonna 1839 suurherttuakunta jaettiin kahtia Belgian ja Alankomaiden kesken. Lähes puolet sen maapinta-alasta liitettiin uuteen Belgian valtioon, johon se edelleenkin kuuluu Luxemburgin maakuntana.^[13] Kaikkein ranskankielisimmän osansa menettämisen myötä Luxemburgista tuli melkoisen saksankielinen valtio, joskin ranskalaisen kulttuurin vaikutus jäi hyvin voimakkaaksi. Myös Belgian markkinoiden menetys toi suuria taloudellisia ongelmia. Nämä asiat tiedostettuaan suurherttua liitti maansa Saksan tulliunioniin (zollverein) vuonna 1842. Tämä ei kuitenkaan pystynyt estämään Luxemburgia jäämästä huonosti kehittyneeksi maatalousvaltioksi lähes sadan vuoden ajaksi. Taloudellisen kehittymättömyyden vuoksi viidennes maan asukkaista muutti siirtolaisina Yhdysvaltoihin vuosien 1841–1891 välisenä aikana.^[17]

Vuonna 1867 puhjennut kriisi Luxemburgin statuksesta oli johtaa sotaan Saksan ja Ranskan välillä. Ongelmallinen kysymys ratkaistiin toisella Lontoon sopimuksella, joka takasi valtion pysyvän itsenäisyyden ja valtiollisen neutraliteetin, sillä ehdolla, että linnoitukset purettaisiin. Niiden paikalla on nykyisin puistoja.^[13]

Saksa valloitti Luxemburgin ensimmäisessä maailmansodassa ja miehitti sitä vuoteen 1918 saakka. Ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset joukot vapauttivat maan Saksan miehityksestä. Yhdysvaltain armeijan joukkoja jäi maahan sotaa seuranneiden vuosien ajaksi.^[18] Versailles’n rauhanneuvotteluissa muut osapuolet torjuivat Belgian vaatimuksen koko Luxemburgin liittämisestä Belgiaan.^[19] Suurherttuatar Marie-Adélaïdeia syytettiin saksalaismielisyydestä, ja hän luopui vallasta tammikuussa 1919 sisarensa Charlotten hyväksi.^[20]

Pääartikkeli: Luxemburgin historia toisen maailmansodan aikana

Toisessa maailmansodassa toistuivat aiemmat tapahtumat ja saksalaiset miehittivät maan. Suurherttuatar eli miehitysvuodet maanpaossa Yhdysvalloissa. Sodan ja miehityksen traumoista selvittyään maa liittyi Natoon sen perustajajäsenenä vuonna 1949. Tätä ennen maa oli tehnyt talouspoliittisen liiton Alankomaiden ja Belgian kanssa, mistä alkoi Benelux-yhteistyö.^[21]

Luxemburg on ollut toisen maailmansodan jälkeen innokas Euroopan yhdentymisen kannattaja. Maa oli 1951 perustamassa Euroopan hiili- ja teräsyhteisöä,^[22] joka oli alkiona nykyiselle Euroopan unionille. Vuonna 1957 Luxemburg oli perustajajäsenenä allekirjoittamassa niin sanottua Rooman sopimusta, jolla luotiin Euroopan talousyhteisö EEC (CEE).^[23]

Luxemburg hyväksyi vuonna 2005 Euroopan perustuslain. Vuonna 2008 syntyi perustuslaillinen kriisi, kun suurherttua oli parlamentin kanssa eri mieltä eutanasiasta. Maan perustuslakia muutettiin, ja suurherttualle jäi vain seremoniallinen rooli.^[21]

Luxemburg on perustuslaillinen monarkia, jonka valtionpäämies on suurherttua, nykyään Henri, joka seurasi isäänsä Jeania 7. lokakuuta 2000 (katso: Luxemburgin suurherttuat). Suurherttualla ei ole suurta poliittista valtaa. Pääministeri Xavier Bettelilla on maan poliittisen vallankäytön johtopaikka. Hän on ollut pääministerinä vuodesta 2013. Edellinen pitkäaikainen pääministeri oli Jean-Claude Juncker, joka oli tässä tehtävässä vuosina 1995–2013.^[1]

Luxemburgin sisäpolitiikkaa luonnehtii hyvin merkittävä konsensus. Toisesta maailmansodasta alkaen hallituskoalitioon on kuulunut kristillissosiaalinen kansanpuolue (CSV) ja sen ohella joko sosialistinen työväenpuolue (LSAP) tai liberaali demokraattinen puolue (DP).^[23] LSAP on hyvinvointivaltion kannattaja, keskiluokan kannattama DP haluaa valtion pysyvän erossa talousasioista. Vihreä puolue perustettiin vuonna 1983. Se vastustaa ydinaseita ja ydinvoimaa.^[22]

Maan sisäpolitiikkaan on oma vaikutuksensa myös runsaalla ulkomaalaisten osuudella. Perinteisten siirtotyöläisten osuus on merkittävä ja hallitus tukee maahanmuuttoa työvoiman riittämiseksi. Aktiivisesta työvoimasta noin 30 prosenttia on Luxemburgin kansalaisia, 30 prosenttia maassa asuvia ulkomaalaisia ja 40 prosenttia kulkee päivittäin rajan yli naapurimaista.^[23]

Luxemburg on perustuslaillinen monarkia ja parlamentaarinen demokratia. Kansanedustajien määrä on perustuslain mukaan 60. Heidät valitaan yleisillä, yhtäläisillä ja salaisilla vaaleilla käyttäen vaalitapaa, jossa jokainen äänestäjä saa antaa useampia ääniä. Kansanedustuslaitoksen vaaleja varten maa on jaettu neljään vaalipiiriin:^[23]

1. Etelä (23 edustajaa) Eschin ja Capellen kantonit
2. Itä (7 edustajaa): Grevenmacherin, Remichin ja Echternachin kantonit
3. Keskusta (21 edustajaa): Luxemburgin ja Merschin kantonit
4. Pohjoinen (9 edustajaa): Diekirchin, Redahgen, Wiltzin, Clervaux’n ja Vianden kantonit.

Eräänlaisena ylähuoneena maassa toimii valtioneuvosto, jonka muodostavat 21 suurherttuan nimittämää tavallista kansalaista. Nimitys tehdään kansanedustuslaitoksen lausunnon jälkeen. Hallitsijaperheen aikuiset jäsenet kuuluvat itseoikeutettuina jäseninä tähän neuvostoon. Neuvoston tehtävänä on neuvoa ja avustaa kansanedustuslaitosta lainsäädännön tekemisessä.^[22]

Luxemburgin ulkopolitiikka keskittyy naapurimaihin ja muualle Euroopan unioniin, mutta se toimii aktiivisesti myös YK:ssa ja kehitysmaissa.^[23] Luxemburg on hyötynyt suhteellisesti paljon Euroopan unionista. Luxemburgissa toimivat muun muassa osa Euroopan parlamentin sihteeristöä, muutamia Euroopan komission osastoja, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan investointipankki.^[23][1]

Maa valittiin YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvaksi jäsenmaaksi kaudelle 2013–2014.^[24]

Pääartikkeli: Luxemburgin kantonit

Luxemburgin suurherttuakunnan 12 kantonia ovat:

•   Clervaux kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Wiltz kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Vianden kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Diekirch kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Echternach kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Redange kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Mersch kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Grevenmacher kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Capellen kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Luxemburg kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Remich kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki
•   Esch-sur-Alzette kantoni, on myös saman niminen kunta ja kaupunki

Luxemburgin talous on suuresti riippuvainen pankkisektorista ja terästeollisuudesta. Kansainvälisillä virkamiehillä ja heidän kulutuksellaan on myös kohtalainen merkitys maan taloudelle. Luxemburgin elintaso on maailman korkeimpia: kansantulo henkeä kohti oli vuonna 2010 maailman kolmanneksi korkein (Qatarin ja Liechtensteinin jälkeen). Vuonna 2010 ostovoimakorjattu kansantuote oli 41 090 miljoonaa dollaria eli 82 600 dollaria henkeä kohti. Se kasvoi 3,4 prosentilla vuodessa.^[1]

Matkaoppaat mainostavat maata usein Euroopan vihreänä sydämenä, vaikka Luxemburgissa on runsaasti korkeatasoista teollisuutta ja sen talous on voimakkaasti vientivetoinen.^[22] Vientituotteita ovat koneet, teräs- ja kumituotteet, kemikaalit ja lasi. Vienti suuntautuu etenkin Saksaan, Ranskaan ja Belgiaan. Maatalous tuotti 0,4 prosenttia kansantuotteesta ja työllisti 2,2 prosenttia työvoimasta. Se tuottaa rypäleitä, viljaa, perunoita ja hedelmiä.^[1]

Luxemburgin teollinen aktiivisuus on paljolti keskittynyt terästeollisuuteen ja sen ympärille rakentuu varsinainen teollinen tuotanto. Tosin nykyisin sen osuus kansantulosta on vähentynyt melko pieneksi. Maan terästeollisuuden lähtökohtana voidaan pitää vuonna 1876 tapahtunutta englantilaisen metalliteollisuuden maahantuloa. Vuonna 1911 perustettiin Arbed-yhtiö, joka on maailman suurin teräksentuottaja ja fuusioiden jälkeen tunnetaan nimellä ArcelorMittal.^[22]

Terästeollisuus vastasi 1960-luvulla jopa 80 prosentista maan viennistä. Pankkitoiminta on tullut sen rinnalle ja tilalle merkittäväksi ulkomaanvaluutan lähteeksi. Maan omat rautamalmivarat käytettiin loppuun 1980-luvulla.^[25]

Luxemburg lasketaan veroparatiisiksi: se tarjoaa pankkisalaisuuden ja verovapauksia maassa toimiville yrityksille.^[26] Viime vuosina OECD:n ja EU:n painostuksen takia tehneet myönnytykset ovat vähentäneet Luxemburgin houkuttelevuutta veroparatiisina.^[1]

Vuonna 2010 maassa oli 149 pankkia, ja niissä kaikkiaan yli 26 000 työntekijää. Poliittinen vakaus, hyvät tietoliikenneyhteydet, helppo pääsy muihin Euroopan maihin, koulutettu monikielinen henkilökunta ja pankkitoiminnan vankat salaisuusperinteet ovat taanneet finanssisektorin jatkuvan kasvun. Suurin pankkien määrä kuuluu saksalaisille, sitten tulevat Ranska, Belgia, Japani, Ruotsi, Sveitsi, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.^[22]

Kansainvälisen talouslaman takia valtio maksoi pankeille tukea vuonna 2009, mikä johti valtion budjetin kuuden prosentin alijäämäisyyteen. Alijäämä saatiin puristettua 1,1 prosenttiin vuonna 2011.^[1]

Luxemburg tarjoaa ulkomaisille sijoituksille hyvin otollisen ympäristön. Hallituspolitiikka on johdonmukaisesti suosinut uusia investoijia. Tämä on tuonut Luxemburgiin erityisesti korkean teknologian teollisuuden ja muun vastaavan niin sanotun kevytteollisuuden investointeja.^[22]

Työelämän suhteet ovat olleet rauhalliset vuoden 1930 jälkeen. Suurin osa teollisuustyöväestöstä on järjestäytynyt ammattiliittoihin, jotka ovat yhteydessä johonkin keskeiseen puolueeseen. Tärkeimmissä työelämää koskevissa neuvotteluissa toimi vuoteen 2010 asti kolmikantajärjestelmä, eli hallitus, ammattiliitot ja työnantajat yhteistyössä.^[22]

Vuonna 2010 maassa kävi päivittäin 125 400 työntekijää Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta. Samaan aikaan työttömiä oli kuusi prosenttia.^[1]

Vuoden 2018 tutkimuksen mukaan yksityisautot on käytetyin liikennemuoto koko maassa. Kaikista työmatkoista 47 prosenttia ja vapaa-ajanmatkoista 71 prosenttia tehtiin yksityisautoilla. Busseja työmatkoihin käytti 32 prosenttia asukkaista.^[27] Pääkaupunki Luxemburgin liikenneruuhkat ovat siksi poikkeuksellisen vaikeita. Kaupungissa on noin 110 000 asukasta, ja joka päivä noin 400 000 ihmistä matkustaa sinne töihin.^[28] Ruuhkien vähentämiseksi Luxemburgin muutti maaliskuun 2020 alussa ensimmäisenä maana kaiken julkisen liikenteen ilmaiseksi.^[27][29]

Luxemburgin yhteydet naapurimaihin ovat kattavat, ja Belgiaan, Ranskaan ja Saksaan kulkee monia valtateitä ja junayhteyksiä. Suuri osa kansainvälisestä liikenteestä kulkee maahan tai maasta rautateitse. Mertertin satama Moselin varrella puolestaan yhdistää Luxemburg Reinin jokiverkostoon. Luxemburgin lentoasema on puolestaan tärkeä lentorahdin maailmalaajuisen mittakaavan solmukohta, ja Luxair on kansallinen lentoyhtiö. Lentorahdissa vastaavasti Cargolux on maailmanlaajuinen toimija.^[30]

Heinäkuussa 2012 Luxemburgin väkiluvuksi arvioitiin 509 074.^[1] Asukkaista ulkomaalaisia on yli 43 prosenttia. Suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat portugalilaiset, ranskalaiset, italialaiset ja belgialaiset.^[23] Maan väestöstä yli 10 prosentilla on portugalilainen tausta.^[31]

Luxemburgissa on kolme virallista kieltä: ranska ja saksa ovat hallinnon kielet, ja luxemburgin kieli (Lëtzebuergesch) kansalliskieli.^[1] Vuoden 1984 kielilain mukaan ranska on lainsäädännön kieli. Se on kuitenkin väistymässä parlamentin käyttökielenä, ja useimmat parlamentin puheenvuorot pidetään nykyisin luxemburgin kielellä. Saksaa käytetään paljon paikallishallinnossa, mutta valtionhallinto käyttää useimmiten ranskaa kirjoitettuna ja luxemburgia puhuttuna kielenään.^[32] Saksa on hallitseva kieli alakoulussa ja yläkoulun muutaman ensimmäisen vuoden ajan, mutta ranska on perinteinen myöhempien kouluvuosien kieli. Kaikki oppivat koulussa kaikkia kolmea kieltä.^[33] Saksa on lehdistön pääkieli.^[34] Siirtolaisuus on tuonut maahan merkittäviä ryhmiä myös muita romaanisia kieliä puhuvia, joista portugalinkieliset ovat suurin ryhmä.^[35]

Vuodesta 1979 lähtien on ollut kiellettyä tilastoida eri uskontojen harjoittajia. Vuoden 2010 tilanteen mukaan luxemburgilaisista 70,4 prosenttia on kristittyjä, 2,3 prosenttia muslimeja, 26,8 prosenttia uskonnottomia ja 0,5 prosenttia edustaa muita uskontoja.^[36] Maassa ei ole valtionkirkkoa, mutta valtio avustaa taloudellisesti sekä roomalaiskatolista kirkkoa että muutamia muita kirkkokuntia.^[23]

Maailman terveysjärjestö WHO:n vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Luxemburgissa käytetään maailman toiseksi eniten alkoholia, puhtaaksi alkoholiksi muunnettuna yli 17 litraa aikuista kohti. Vain Ugandassa kulutus on vielä runsaampaa. On tosin arvioitu, että rajakaupan ja turistikaupan suuri osuus kokonaisalkoholin myynnistä vääristää tilastoja Luxemburgin väestön kulutustottumuksista, koska alkoholin, tupakkatuotteiden ja polttoaineiden hinnat ovat naapurimaiden vastaavia hintoja huomattavasti edullisemmat.^[37]

Luxemburgin ainoa yliopisto, kolmikielinen Luxemburgin yliopisto, on perustettu vuonna 2003.^[38] Ennen sitä Luxemburg oli ainoa yliopistoton EU-maa, ja edelleen monet luxemburgilaiset lähtevät korkeakouluihin ulkomaille. Koulunkäynti on pakollista yhdeksän vuoden ajan.^[22]

Luxemburgilaisessa ruoassa sanotaan yhdistyvän ranskalaisen keittiön hienostuneisuus ja saksalaisen ruoan täyttävyys. Italialaiset ja portugalilaiset maahanmuuttajat ovat tuoneet siihen vaikutteita. Tyypillisesti luxemburgilaiset syövät pienen aamiaisen ja suuren lounaan ja päivällisen. Maassa tuotetaan valkoviiniä ja luumuviinaa.^[31]

Luxemburgissa ei ole vahvaa kirjallista perinnettä, sillä luxemburgin kirjakielen säännöt määriteltiin vasta 1980-luvulla. Luxemburginkieliset kirjailijat ovatkin keskittyneet näytelmiin ja runoihin, jotka on tarkoitettu esitettäviksi puheena eikä hiljaa luettaviksi. Maan tunnetuimmat kirjailijat, kuten Marcel Noppeney (1877–1966) ja runoilija Michel Rodange (1827–1876), ovat kirjoittaneet saksaksi tai ranskaksi.^[31]

Luxemburgissa toimiva yksityinen radioyhtiö RTL alkoi soittaa popmusiikkia ennen muiden maiden suuria radioyhtiöitä.^[31] Luxemburgin sinfoniaorkesteri, Orchestre Philharmonique du Luxembourg (OPL) aloitti toimintansa RTL:n sinfoniaorkesterina vuonna 1933. Vuodesta 1996 se on ollut julkinen kulttuurilaitos, ja vuodesta 2012 se muodostaa yhteisen hallintoyksikön maan suuren konserttisalin, Philharmonie Luxembourgin kanssa.^[39]

Luxemburgin sähköistä mediaa hallitsee mediajätti RTL, jolla on lähetyksiä sekä saksaksi että ranskaksi. Suurimmat lehdet ovat saksankieliset Letzebuerger Journal, Luxemburger Wort ja Tageblatt.^[34]

Luxemburg on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 lähtien. Viime aikoina sillä on ollut kesäkisoissa 5–13 urheilijaa, talvikisoissa toisinaan yksi. Kesäolympialaisista maalla on yksi kulta ja yksi hopea.^[40] Talvikisoista alppihiihtäjä Marc Girardelli on saanut ainoana urheilijana kaksi mitalia. Yleisurheilussa Joseph Barthel voitti Helsingin olympialaisten 1952 1 500 metrin juoksun.^[41] Luxemburgilaisia ovat myös maantiepyöräilijäveljekset Andy ja Fränk Schleck.^[42]

Luxemburgin jalkapallomaajoukkue ei ole päässyt koskaan maailmanmestaruuskisojen lopputurnaukseen, euroopanmestaruuskisoissa 1964 se pääsi puolivälieriin. Toukokuussa 2017 joukkue oli FIFA-rankingissa sijalla 147.^[43]

• McDonald, George: Frommer’s Belgium, Holland & Luxembourg. Frommer’s, 2007. ISBN 9780470068595

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Luxemburg Wikimedia Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Luxemburg Wikimatkoissa
• Virallinen portaali Luxemburgin suurherttuakunta. (ranskaksi)
• Luxemburg kartalla Google Maps.
• Globalis.fi – Luxemburgin maaprofiili (Arkistoitu – Internet Archive)