Ranskan lippu

Kesäkuussa 1789 markiisi Gilbert du Motier de Lafayette loi kolmivärisen kokardin. Kokardin värit, sininen; valkoinen ja punainen, olivat olleet jo kauan käytössä Ranskassa. Sininen lippu oli liehunut jo Kaarle Suuren ajoista alkaen, ja se muistutti Pyhän Martinuksen kaavusta, jonka hän antoi köyhälle. Valkoinen oli kuninkaallisen lipun ja merenkulun viirin värinä vuodesta 1638 vuoteen 1790. Se oli sittemmin myös kuninkaallisen armeijan lipun värinä vuosina 1814–1839. Hugo Capet’n ja hänen jälkeläistensä hallinnon aikana lippuna toimi Saint Denis’n basilikan punainen Oriflamme, valtakunnan suojelija ja kuninkaan henkilökohtainen lippu.^lähde?

Henrik IV (hallitsijana 1589–1610) suositteli kolme väriä (sininen, valkoinen ja punainen) Alankomaiden suurlähettiläille, jotka sitten sen pohjalta toteuttivat oman lippunsa. Ranskalainen vartiokaarti oli omaksunut nämä kolme väriä univormujensa ja rykmenttinsä yhtäläisiksi tunnuksiksi. Nämä tunnukset kaartilla säilyivät, kun se vallankumouksen jälkeen muutti nimensä Ranskan kansalliskaartiksi.^lähde?

Ranskan suuren vallankumouksen aikana Pariisin taistelijat pitivät näkyvissä sinistä ja punaista kokardia, jotka olivat kaupungin tunnusvärit. Muutama päivä Bastiljin valtauksen jälkeen Lafayette sai ajatuksen kuninkaallisen symbolivärin, valkoisen, liittämisestä pariisilaisten kokardiin. Uusi kokardi sai heti melkoisen suosion. Saattaa olla, että Yhdysvaltain vapauden puolesta taistelemassa ollut Lafayette näki tuossa kolmen värin yhdistelmässä yhtymäkohdan Yhdysvaltain kokardiin. Asetelma ”sininen kiinni tangossa, valkoinen keskellä ja punainen liehumassa” hyväksyttiin asetuksella 15. helmikuuta 1794, ja se astui voimaan 20. toukokuuta 1794. Näin haluttiin välttää sekasortoa meritaisteluissa, sillä merisotilaat olivat ryhtyneet kapinaan, ja he taistelivat vielä vanhan valkoisen kuninkaallisen laivaston lipun alla. Maa-armeija oli vuodesta 1791 ja Kansalliskaarti vuodesta 1789 (jolloin Pariisin korttelit valmistivat heille lipun) kantanut kolmiväristä lippua erilaisin yhdistelmin.^lähde?

Napoleonin joukot kantoivat Arcolen sillan taistelussa valkoista lippua, johon oli keskelle sijoitettu kultainen liktoreiden vitsakimppu ja jonka kulmaukset olivat siniset ja punaiset. Tämä vaihtelu lipun muodossa on ollut tyypillistä Ranskan lipun traditiolle. Se on nähtävissä aina alkuajoista lähtien, sillä kokardin värit eivät olleet välttämässä aina samassa järjestyksessä.^lähde?

Restauraatio palautti valkoisen lipun vuonna 1814, mutta heinäkuun monarkia poisti sen uudelleen käytöstä 1830. Trikolori palautettiin tällöin uudelleen käyttöön. Ludvig Filip I oli itse taistellut Valmys’n ja Jemmapesin taisteluissa. Hän koristi lipputangon kukolla. Vuoden 1848 vallankumous pohti hetken jo punaisen lipun käyttöönottoa, saman, jota Kansalliskaarti käytti lippunaan, kun käyttöön otettiin sotalaki, joka oli vallankumouksen uusia keksintöjä. Punalippua käytettiin virallisessa tehtävässä 17. heinäkuuta 1791, kun Kansalliskaarti avasi tulen Marskentälle kokoontuneita mielenosoittajia vastaan.^lähde?

Punainen lippu on usein ollut sorretun ja kapinaan nousseen kansakunnan symboli, jonka se on ottanut omaksi tunnuksekseen. Näin oli Pariisin kommuunin laita vuonna 1871, ja näin tehtiin myös Venäjän vallankumouksen aikana vuonna 1917. Kuitenkin esimerkiksi runoilija Alphonse de Lamartine piti Pariisin kaupungintalon eteen kokoontuneelle väkijoukolle puolustuspuheen trikolorille. Hän argumentoi, että ”lippu oli tehnyt matkan maailman ympäri tasavallan ja keisarikunnan kanssa, kun sitä vastoin punalippu ei ole kuin kierinyt Marskentällä kansakunnan veressä”. Lipputangon päistä poistettiin kukot, ja ne korvattiin keihäänkärjillä, jotka siinä ovat olleet käytössä siitä lähtien.^lähde?

Vuonna 1873 kuningasvallan palauttaminen epäonnistui, sillä legitimistien ehdokas valtaistuimelle, Artois’n Henrik (1820–1883), ei hyväksynyt trikolori-lippua. Hän halusi sen sijaan ancien régimen vanhan lipun palautettavan valtakunnan lipuksi. Vendéen maakunnassa, joka oli kuninkaallisten legitimistien vankimman kannatuksen aluetta, oli odotettava aina vuoteen 1916 asti, ennen kuin trikolori-lippu hyväksyttiin kirkollisten rakennusten lipuksi.^lähde?

Toisen maailmansodan aikaan Vichyn Ranskan päämies, marsalkka Philippe Pétain teetti trikolorin valkoiseen osaan ristissä olevat marsalkan sauvat. Vapaan Ranskan johtaja, kenraali Charles de Gaulle puolestaan valmistutti valkoiseen osaan punaisen Lothringenin ristin.^lähde?

Trikolorin kolme pystypalkkia olivat pitkään eri levyiset (Pariisin lipun pystypalkit olivat eri levyiset, ja käytäntö säilyi vallankumouksen ajan lipussa). Myös värien järjestys vaihteli: joskus punainen puoli oli tankoa vasten, joskus sininen. Nykyinen malli määräytyi, kun Napoleon antoi siitä asetuksen: kaikkien kolmen pystypalkin tulee olla saman levyiset, ja tangon pitää olla aina vasten sinisen väristä lipun osaa.^lähde?

Lipun värit on määritelty lainsäädännössä, mutta käytäntö on vaihdellut virallistenkin lippujen osalta. Aiemmin käytössä ollut tummempi sininen, jota monet pitivät liian sotaisana,^lähde? korvattiin Valéry Giscard d’Estaingin aikana selkeästi vaaleammalla sinisen sävyllä, jotta se sopisi paremmin yhteen Euroopan lipun, nykyisen Euroopan unionin lipun, kanssa. Presidentti Emmanuel Macron otti vuonna 2020 käyttöön tummemman sinisen, laivastonsinisen, joka on ollut käytössä aiemmin Ranskan vallankumouksen symbolina.^[3][4]

Lipun värit määritellään siten, että sininen on Pantone Reflex Blue eli RGB (0,85,164) eli CMYK (100,70,0,5), ja punainen Pantone Red 032 eli RGB (239,65,53) eli CMYK (0,90,86,0). Nykyisin trikolorin tulee olla 50 prosenttia leveämpi kuin sen on korkea (eli suhdeluku 2:3), ja kaikkien kolmen pystypalkin tulee olla saman levyisiä. Seremoniallinen lippu on neliön muotoinen, mutta senkin kolme pystypalkkia ovat saman levyiset.^lähde?

Merellä, ranskalaisilla kauppa- ja sota-aluksilla, käytetään kansallisuuden tunnuksena hivenen erilaista kansallislippua. Trikolorin mittasuhteet ovat muutoin samat, mutta kolmen pystypalkin jako tapahtuu suhteessa 30:33:37. Näin lipun liehuessa syntyy vaikutelma, että kolme pystysuuntaista osaa olisivat keskenään saman kokoisia. Tätä samaa optista korjausta lipuissaan käyttävät muun muassa Skandinavian maat ja Suomi, joiden risti on siirretty keskustasta tankoon päin.^lähde?

Lukuisat kansakunnat, esimerkiksi Ranskan entiset siirtomaat Afrikassa ovat omaksuneet lippunsa malliksi vertikaalisen trikolorin. Aiempi normi oli jakaa lippu osiin horisontaalisesti. Näin halutaan kansakunnan symbolin todistavan sen uskosta ”vapauteen”.^lähde?

Vuonna 1830 Alankomaista itsenäistynyt Belgia omaksui ja hyväksyi lipun, jossa on kolme eriväristä pystypalkkia.^lähde?

Irlannin vapaavaltio omaksui trikolorin lippumallikseen heti perustamisensa (1920) jälkeen. Sen jälkeen lippu virallistettiin lainsäädännöllä joulukuussa 1939. Nykyinen lippu on samassa muodossa kuin missä sitä käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1848 Nuori Irlanti -liikkeen yhteydessä.^lähde?

Italian niemimaalla on tunnettu trikolorilippu vuodesta 1787 lähtien. Cispadaaninen tasavalta julistettiin 7. tammikuuta tuona vuonna, ja se säilytti lippunsa vuoteen 1802 saakka. Napoleon vaikutti voimakkaasti lipun valintaan, ja hän halusi korvata sinisen värin vihreällä, joka oli punaisen vastaväri ja samalla tulevan keisarikunnan tunnusväri. Lipusta tuli Italian kuningaskunnan virallinen lippu vuonna 1861.^lähde?

Norja on omaksunut lippuunsa kolme trikolorin väriä tunnustuksena Ranskan vallankumoukselle ja omalle itsenäisyydelleen.^lähde?

Trikolori on vuodesta 1848 lähtien ollut Romanian kansallinen symboli. Romanian itsenäistyttyä trikolorin valkoinen väri korvattiin keltaisella, ja siitä on sittemmin tullut Romanian kansallislippu.^lähde?

• Luettelo epäitsenäisten alueiden lipuista
• Luettelo valtioiden historiallisista lipuista

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ranskan lippu Wikimedia Commonsissa

• Cyberflag : Ranskan lippu (ranskaksi)
• Trikolorin historiaa (ranskaksi)
• Viides tasavalta ja trikolori (Arkistoitu – Internet Archive) (ranskaksi)