Peter Criss

Peter George John Criscuola syntyi 20. joulukuuta 1945 New Yorkissa, Brooklynin Williamsburgin kaupunginosassa Loretta ja Joseph Criscuolan esikoiseksi.^[8] Perheeseen kuuluivat hänen lisäkseen nuorempi veli Joey sekä kolme nuorempaa siskoa: Nancy, Donna ja Joanne.^[8] Criss vietti nuoruutensa omien sanojensa mukaan ”tylyllä seudulla, eivätkä hänen vanhempansa tulleet kovinkaan hyvin toimeen.”^[8] Taloudellisesti heidän perheensä edusti alaluokkaa, ja seitsemän hengen perhe asui neljän huoneen kokoisessa asunnossa.^[8] Perheellä ei juuri ollut omaisuutta, ja Peter esimerkiksi käytti samaa paitaa päivittäin koulussa.^[8] Crissille nuoruus oli kovaa aikaa; hän kävi katolista koulua, joka oli hänen mukaansa ”pikemminkin keskitysleiri eikä mikään koulu”, sillä koululaitoksen nunnilla oli tapana rangaista oppilaita muun muassa lyömällä viivoitinta rystysille, lukitsemalla pimeään kaappiin ja laittamalla istumaan roskikseen.^[9] Peter pääsi lopulta äitinsä toimien johdosta tavalliseen kouluun, jossa myös hänen koulumenestyksensä lähti nousuun.^[9]

»Kahdeksannella luokalla kotikulmieni meininki muuttui entistä rumemmaksi, ja jengit tulivat mukaan kuvaan. Pian ainoa tapa selviytyä oli kuulua johonkin jengiin – muuten sai turpaansa päivittäin. En olisi halunnut liittyä, mutta valinnanvaraa ei ollut. Jos ei pyörinyt isoissa porukoissa, nenään tuli päivittäin niin että soi. Jos halusi päästä jengiin, piti osallistua 'rytäkkään'. Jengitappelustahan siinä oli kyse, mutta uuden kaverin piti aina hyökätä etunenässä toisen jengin kimppuun, joka juoksi kadulla vastaan pesismailoin, roskiksenkansin ja autonantennein aseistautuneena. Sain monta venttiä veitsistä ja partateristä. Etunenässä sai tietenkin aina ensimmäisenä pataansa, mutta jos kaverilla oli pokkaa ottaa iskuja vastaan, oli päässyt jengiin.»
(Crissin kuvaus nuoruusvuosiensa jengiläiskulttuurista.^[9])

Kymmenvuotiaasta lähtien Criss asui pitkiä aikavälejä isoäitinsä luona korttelin päässä omasta kodistaan.^[10] Hänen isoäitinsä teki kahta työtä ja jäi usein ylitöihin, jotta voisi hankkia Peterille samanlaisen polkupyörän kuin tämän ikätovereilla. Isoäidin kuoltua perheellä ei ollut varaa hankkia tälle hautakiveä, joten saatuaan ensimmäisen suuren palkkansa Peter osti isoäitinsä haudalle suuren hautapaaden kiitoksena siitä, että tämä ”oli jaksanut kuunnella tuntikausien rumpuharjoittelua.”^[10]

Peter kiinnostui musiikista nähtyään Elvis Presleyn esityksen The Jackie Gleason Show:ssa. Hän vaikuttui Presleyn musiikista, ja sai äidiltään lahjaksi Elviksen ”Hound Dog” -singlen. Rumpaliksi pienestä pitäen halunnut Criss soitti kattiloita perheensä keittiössä radiossa soitettujen Benny Goodmanin, Tommy Dorseyn ja Glen Millerin tahtiin,^[11] ja sai lopulta lasten televisiosarja The Rootie Kazootie Club -aiheisen rumpusetin joululahjaksi.^[11] Ensimmäistä kertaa rumpukapuloita käsissään pitänyt Peter sai rumpusettinsä kuitenkin hajalle lyömällä yhden rummun kalvon rikki ensimmäisellä lyönnillä.^[11] Ensimmäisen kappaleensa Criss sävelsi kolmetoistavuotiaana, ja liittyi samoihin aikoihin myös ihmisille metroissa ja julkisten rakennusten käytävillä esiintyneeseen doo-wop-kuoroon.^[11] Seuraavan rumpusettinsä Criss valmisti isänsä kanssa kotona armeijan vanhasta marssivirvelistä, maalipurkeista ja roskiksenkansista.^[11] Kotitekoinen rumpusetti oli hänen käytössä aina high schooliin asti, kunnes hän meni viikonlopputyöläiseksi lihakauppaan. Eräällä lihakaupan teurastajista oli helmiäiskoristeinen rumpusetti, joka oli kopio Gene Krupan setistä.^[11] Kuukausien säästämisen tuloksena Criss osti setin kahdellasadalla dollarilla, ja liittyi kuusitoistavuotiaana ensimmäiseen oikeaan yhtyeeseensä, Barracudasiin.^[12]. Eräänä iltana hän toimi In Crowd -yhtyeen rumpali Joey Grecon tuuraajana Metropole Cafe -klubilla Times Squaren liepeillä Broadwaylla.^[12] Keikan jälkeen Crissiä pyydettiin liittymään yhtyeeseen, sillä oikea rumpali oli murtanut jalkansa eikä voisi soittaa. Criss tarttui tilaisuuteen ja lopetti lihakaupassa työskentelyn.^[12] Hän myös lopetti koulunkäynnin ennen valmistumistaan, mikä aiheutti pahennusta hänen vanhemmissaan.^[12] Joey Grecon palattua In Crowdin rumpaliksi Criss työskenteli Metropole-klubilla, minkä johdosta hän pääsi myös idolinsa Gene Krupan oppiin.^[13]

Lopetettuaan työnsä Metropole-klubilla Crissin aika kului oikean yhtyeen etsimisessä.^[13] Hän muutti väliaikaisesti asumaan Englantiin, jossa hän kierteli musiikkiklubeilla ja esimerkiksi seurasi joka ilta tuolloin täysin tuntemattoman Elton Johnin esityksiä.^[14] New Yorkiin palattuaan vuonna 1972 Criss jatkoi soittamista pienen luokan kokoonpanoissa, mutta laittoi myös ilmoituksen Rolling Stone -lehden ilmaiselle “bändiä etsitään” -pikkuilmoituspalstalle.

»Meillä oli kotona pienet pippalot, kun puhelin soi. Olimme lipitelleet aika tavalla viiniä ja känni alkoi olla kova. Nostin luurin ja kuulin toisesta päästä hyvin kultivoituneen tervehdyksen; 'Terve'. Soittaja oli Gene, joka sanoi: 'Näin sun ilmoituksen. Ootsä hyvän näköinen?' 'Venaa vähän', sanoin ja laskin luurin pöydälle. Huusin kovaan ääneen kaikille bileissä olijoile: ”Hei, oonko mä hyvän näköinen?” Kaikki karjuivat: 'Joo!'. Sitten Gene kysyi, oliko mulla pitkä letti. Kysyin taas raadilta. Lisää kysymyksiä sateli. 'Ootsä laiha? Mitä kansalaisuutta? Osaatko laulaa?' Vastaukset kuuluivat ”65 kiloa”, ”italialainen” ja ”en pelkästään laulaa, vaan myös duunata biisejä!”»
(Criss ensimmäisestä keskustelustaan Kissin Gene Simmonsin kanssa.^[15])

Keskusteltuaan Gene Simmonsin kanssa puhelimitse hän tarjoutui tapaamaan Simmonsin ja tämän yhtyetoveri Paul Stanleyn Elctric Lady -studiolla.^[15] Peter liittyi lopulta laulajabasisti Simmonsin ja laulajakitaristi Stanleyn muodostaman Wicked Lester -yhtyeen rumpaliksi. Kolmihenkinen yhtye harjoitteli yhdessä kolmetoista tuntia päivässä, ja kehitti jo tuolloin idean lavahahmoista ja esiintymisestä kasvomeikeissä.^[16] Vuoden 1972 joulukuussa he päättivät, että yhtye tarvitsisi neljänneksi jäsenekseen soolokitaristiin.^[16] Koesoittoon saapunut Ace Frehley vaikutti muun yhtyeen soitollaan ja sai paikan.^[17]

Wicked Lester vaihtoi nimensä muotoon Kiss vuonna 1973. Yhtye teki ensimmäisen esiintymisensä New Yorkin Popcorn-klubilla 30. tammikuuta 1973.^[18] Koska klubi oli juuri muuttanut nimensä, ei paikalle ollut saapunut lainkaan yleisöä. Yhtye alkoi jo varhaisessa vaiheessa kehittämään lavaesiintymistään, ja hahmotelma Kissin monipuolisesta lavashows’ta alkoi muodostua. Ensimmäinen erikoisuus yhtyeen konserteissa tapahtui kappaleen ”Firehouse” aikana, kun Paul Stanley viskoi paperisilpulla ämpäristä yleisön sekaan.^[19] Yhtyeen ahkerasta työnteosta huolimatta sen uran alku oli vaivalloinen. Crissin vaimo Lydia, tämän sisko sekä Paul Stanley ja hänen äitinsä olivat valmistaneet itse yhtyeelle sen ensimmäiset esiintymisasut, jotka aiheuttivat hämmennystä yhtyeen keikoille saapuneissa kuulijoissa.^[20] Ahkera ja näyttävä esiintyminen herätti kuitenkin huomiota ja johti lopulta levytyssopimukseen Casablanca Recordsin kanssa.

Kiss julkaisi esikoisalbuminsa Kiss vuoden 1974 helmikuussa, ja se debytoi Yhdysvalloissa listan sijalla 87. Albumin menestys oli heikkoa, mutta vuosien mittaan sen kappaleista muun muassa ”Firehouse”, ”Strutter”, ”Nothin’ to Lose”, ”Cold Gin”, ”Deuce”, ”100,000 Years” ja Crissin laulama ”Black Diamond” ovat muodostuneet yhtyeen uran klassikkokappaleiksi. Kiss kasvatti mainettaan näyttävänä esiintyjänä, ja julkaisi keikkailun lomassa äänitetyn toisen albuminsa Hotter Than Hell jo vuoden 1974 lokakuussa. Hotter Than Hell myi noin 125 000 kappaletta ilman listasijoituksia.^[21] Criss lauloi albumilla kaksi kappaletta, ”Strange Ways” ja ”Mainline”. Kissin kolmas albumi Dressed to Kill onnistui menestymään listalla yhtyeen kahta ensimmäistä albumia paremmin, mutta todellisen läpimurtonsa Kiss teki vuonna 1975 julkaistuaan uransa ensimmäisen livealbumin Alive!. Casablanca Records oli ottanut suuren riskin julkaisemalla albumin, mutta päätös osoittautui oikeaksi ja Kiss vastaanotti albumista uransa ensimmäisen platinalevyn vuonna 1976.

Alive! käänsi Kissin suosion räjähdysmäiseen kasvuun, ja siitä tuli yksi 1970-luvun suosituimmista ja merkittävimmistä rock-yhtyeistä. Kiss esimerkiksi voitti Rolling Stonen vuoden 1977 lukijaäänestyksen parhaasta rock-yhtyeestä, vaikka ei ollut ehdolla. Crissin tulkitsema balladi ”Beth” albumilta Destroyer nousi listahitiksi ja voitti arvostetun People’s Choice -palkinnon. Vuonna 2007 Alive! oli myynyt Yhdysvalloissa nelinkertaista platinaa, Destroyer triplaplatinaa ja Rock and Roll Over tuplaplatinaa. Myös yhtyeen ensimmäisten albumien myynti moninkertaistui, ja Kiss nousi loppuunmyytyjen konserttisalien sekä urheiluhallien ja -stadioneiden esiintyjäksi.^[22]

Vuoden 1977 albumi Love Gun jäi Kissin uran viimeiseksi studioalbumiksi, jolla alkuperäinen nelikko soitti yhdessä jokaisessa kappaleessa. Criss lauloi albumille myös kappaleen ”Hooligan”.^[23] Love Gunin julkaisua seurasi menestyksekäs livealbumi Alive II. Yhtyeen sisällä alkoi kuitenkin vähitellen muodostua ongelmia, mikä johti vuonna 1978 siihen, että kaikki yhtyeen neljä jäsentä julkaisivat yhtä aikaa oman sooloalbuminsa. Crissin jazz- ja soul-vaikutteinen albumi Peter Criss poikkesi huomattavan paljon Kissin rock-tyylistä,^[24] ja se menestyi neljästä albumista kaupallisesti heikoimmin. Albumi kuitenkin saavutti Yhdysvalloissa listasijan 43. Peter Crissin tuottanut Vini Poncia valittiin kuitenkin tuottamaan myös seuraava Kiss-albumi, vuoden 1979 Dynasty. Poncia ei kuitenkaan pitänyt Crissiä riittävän hyvänä soittajana levylle. Criss oli joutunut auto-onnettomuuteen vuonna 1978, eikä hän siksi pystynyt soittamaan täysipainotteisesti. Myös huumausaineongelmat ja yksityiselämän vaikeudet olivat saaneet hänestä yhä enemmän otetta. Criss soittikin rumpuja vain laulamassaan kappaleessa ”Dirty Livin’”.^[25] Sen äänittämisen jälkeen hänet siirrettiin syrjään, ja muilla raidoilla Crissiä tuurasi Anton Fig.^[26][27]

Dynastya seuranneella Unmasked -albumilla, jonka oli tuottanut niin ikään Vini Poncia, Kissin musiikillinen suuntaus läheni yhä enemmän pop- ja diskomusiikkia. Yhä suurempaan huumausainekoukkuun ajautunut Criss ei soittanut enää yhdelläkään albumin kappaleella. Ennen albumia seuranneen Unmasked Tour -kiertueen alkua muut Kissin jäsenet, myös Crissin kanssa parivaljakon yhtyeessä muodostanut Ace Frehley, äänestivät Crissin pois yhtyeestä. Julkisesti eron kerrottiin johtuneet musiikillisista erimielisyyksistä, mutta Gene Simmonsin mukaan todellinen syy oli Crissin huumeriippuvuus.^[28] Crissin viimeinen esiintyminen tapahtui Unmasked-albumin ”Shandi”-kappaleen musiikkivideolla,^[29] jonka kuvausten päätyttyä hän jätti yhtyeen virallisesti.^[29] Kissin uudeksi rumpaliksi pestattiin Eric Carr.

Tultuaan erotetuksi Kissistä Criss alkoi panostamaan musiikilliseen uraansa sooloartistina. Yhdessä tuottaja David Wolfertin kanssa hän työskenteli toisen sooloalbuminsa Out of Control parissa vuoden 1980 maaliskuusta heinäkuuhun.^[30] Albumi julkaistiin vuoden 1980 syyskuussa, mutta se osoittautui kaupalliseksi epäonnistumiseksi eikä saavuttanut mainittavaa myynti- ja listamenestystä. Myöskään albumin ainoa single ”I Found Love” ei onnistunut nousemaan listoille. Out of Controlia markkinoidessaan Criss vieraili esimerkiksi Tom Snyderin isännöimässä Tomorrow-televisio-ohjelmassa, minkä johdosta hänestä tuli ensimmäinen kasvomeikeittä televisiossa esiintynyt Kissin jäsen.^[3] Levy-yhtiö Casablanca Records ei panostanut albumin markkinoimiseen, eikä Criss tehnyt albumin tiimoilta uutta kiertuetta.^[3] Vähäinen mainostus ja heikko myynti johtikin Casablancan päätökseen vetää Out of Controlin pois painosta vuosikymmenen puolivälissä.^[3]

Vuonna 1982 Criss julkaisi kolmannen sooloalbuminsa Let Me Rock You, jonka musiikillinen tyyli mukaili pitkälti Out of Controlia. Albumin tuotti Crissin ensimmäisen sooloalbumin ja Kissin Dynasty- ja Unmasked-albumien tavoin Vini Poncia. Criss itse kirjoitti albumille vain kaksi kappaletta, ja hänen roolinsa keskittyikin tällä kertaa enemmän rumpujen soittamiseen ja laulamiseen.^[3] Albumin kappalemateriaali koostuikin ulkopuolisten lauluntekijöiden sävellyksistä ja cover-kappaleista. Crissin entinen yhtyetoveri Gene Simmons vieraili albumilla taustalaulajana ja kirjoitti albumille myös kappaleen ”Feel Like Heaven”.^[31] Myös vuonna 1982 Ace Frehleyn Kissin kitaristina korvannut Vincent Cusano eli Vinnie Vincent oli mukana säveltämässä albumille kappaletta ”Tears”.^[31] Out of Controlin vaisusta menestyksestä johtuen Casablanca Recordsin emoyhtiö PolyGram ei halunnut julkaista Let Me Rock You -albumia lainkaan Yhdysvalloissa, jossa se julkaistiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1998.^[3] Albumi julkaistiinkin vain Meksikossa, Japanissa ja osassa Eurooppaa.^[3] Japanissa julkaistussa painoksessa on alkuperäisestä versiosta poikkeava kansi.^[31]

Heikko menestys sooloartistina johti siihen, ettei Criss enää 1980-luvun aikana julkaissut uutta sooloalbumia. Hän vieraili esimerkiksi King Kobra- ja Black ’n Blue -yhtyeiden tuotoksilla,^[32] ja vieraili vuonna 1989 Ace Frehleyn sooloalbumilla Trouble Walkin’.^[33] Criss oli mukana myös lukuisissa lyhytikäisissä yhtyekokeiluissa, joita olivat muun muassa The Alliance, Balls of Fire,^[32] ja The Keep, jossa soitti myös hetkellisesti Kissin kitaristina vaikuttanut Mark St. John.^[34] Toinen toistaan lyhytikäisempien yhtyeprojektien jälkeen Criss päättyi vetäytyä hetkellisesti musiikin parista keskittyäkseen vuonna 1981 syntyneen tyttärensä, Jenileen, kasvattamiseen.^[3]

Criss myi osuutensa Kissin liiketoiminnasta kertakorvausta vastaan Gene Simmonsille ja Paul Stanleylle vasta vuoden 1987 helmikuussa,^[34] vaikka ei ollut soittanut yhtyeessä enää vuosiin. Esimerkiksi Ace Frehley luovutti osakkuutensa yhtyeen toiminnassa erottuaan vuonna 1982, mutta Criss sen sijaan jäi Kissin taustafirman osakkaaksi saaden täten tuloja yhtyeen tekemisistä aina vuoteen 1987 asti.^[34]

1990-luvun alkupuolella Criss perusti omaa nimeään kantaneen yhtyeen, jonka kanssa hän julkaisi myös uutta kappalemateriaalia pitkän tauon jälkeen. Kokoonpano julkaisi vuonna 1993 painosmäärältään rajoitetun ja numeroidun EP-levyn Criss EP,^[35] jota seurasi vuoden 1994 elokuussa Tony Nicole Tony Records -levymerkillä julkaistu studioalbumi Cat #1, jolla Ace Frehley vieraili kitaristina kolmessa kappaleessa.^[36] Vuonna 1995 Criss yhtyeineen suuntasi myös yhteiselle, Bad Boys -nimen saaneelle kiertueelle Ace Frehleyn kanssa. Esiintymiset päättyivät aina Kissin klassikkokappaleisiin ”Nothin’ to Lose” ja ”Rock and Roll All Nite”.^[37]

Kiss-aiheisia fanitapaamisia ja -kokoontumisia järjestettiin ympäri Yhdysvaltoja 1990-luvun puolivaiheilla. Gene Simmonsin kanssa puhelinkeskustelun käynyt Criss kertoi haluavansa tuoda tyttärensä Jenileen kanssa vierailemaan eräässä tapahtumassa esittämään kappaleet ”Hard Luck Woman” ja ”Nothin’ to Lose”.^[38] Kiss-rumpali Eric Singer ehdotti, että Peterin tulisi myös esiintyä tapahtumassa, joten Criss nousikin lavalle soittamaan muun yhtyeen kanssa.^[38] Koska Kiss ei halunnut loukata sen toista alkuperäisjäsentä, myös Ace Frehley pyydettiin mukaan esiintymään myöhemmin New Yorkissa järjestetyssä tapahtumassa.^[38] Kävi kuitenkin ilmi, että Crissillä ja Frehleyllä oli samana päivänä yhteinen Bad Boys -kiertueen klubikeikka, eivätkä he voineet osallistua tapahtumaan. Kiss päättikin koota vanhan kokoonpanonsa esiintymään yhdessä Music Televisionin MTV Unplugged -ohjelmaan. Kyseinen yhteisesiintyminen laittoi liikkeelle ajatuksen siitä, että yhtyeen alkuperäisen kokoonpano palaisi yhtyeen lähes kahden vuosikymmenen jälkeen.

Kissin alkuperäinen kokoonpano korjasikin välinsä ja sopi vanhat erimielisyytensä tehdäkseen mittavan paluukiertueen. Menestyksekäs kiertue käynnistyi vuonna 1996 yllätysesiintymisellä Los Angelesissa Grammy-palkintogaalassa,^[38] jota seurasi huhtikuussa lentotukiaus USS Intrepidillä järjestetty Alive/Worldwide Tour -paluukiertueen lehdistötilaisuus. Alkuperäisen kokoonpanon oli tarkoitus kokoontua yhdessä myös studioon tuottaja Bruce Fairbairnin kanssa uuden Psycho Circus -albumin levyttämisen merkeissä. Albumi julkaistiinkin vuoden 1998 syyskuussa.^[39] Albumia markkinoitiin alkuperäisen Kissin paluualbumina, mutta todellisuudessa yhtyeen alkuperäisen nelikon jäsenet soittivat albumilla yhdessä ainoastaan Ace Frehleyn kappaleessa ”Into the Void”. Suuren osan albumin soolokitara- ja rumpuraidoista olivat soittaneet sessiorumpali Kevin Valentine ja Kissin taustajoukoissa työskennellyt Tommy Thayer. ”Into the Voidin” lisäksi kaikki neljä alkuperäisjäsentä lauloivat oman osansa kappaleesta ”You Wanted the Best”, ja Criss myös lauloi albumille balladin ”I Finally Found My Way”.^[40] Hänen säveltämäänsä kappalemateriaalia ei kuitenkaan huolittu mukaan albumille.^[41] Ace Frehley on kertonut myöhemmin, että ”hänen ja Peterin saapuessa nauhoittamaan albumia koko levy oli jo käytännössä valmis.”^[42]

Alkuperäisen kokoonpanon Farewell Tour -jäähyväiskiertueen aikana vuonna 2000 Criss erosi yhtyeestä sopimusriitojen vuoksi. Hänen tilalleen otettiin jo aiemmin 1990-luvulla yhtyeessä soittanut Eric Singer, joka alkoi käyttää yhtyeessä soittaessaan Crissin ”The Catman” -lavahahmoa. Kiertueen päättymisen myötä Ace Frehley jätti yhtyeen, ja hänen tilalleen pestattiin Psycho Circusilla soittanut Tommy Thayer. Criss palasi yhtyeeseen vielä vuonna 2002 soittaakseen Australiassa järjestetyssä konsertissa, jossa yhtye esiintyi sinfoniaorkesterin kanssa taltioidakseen livealbuminsa Kiss Symphony: Alive IV. Hän soitti yhtyeen rumpalina vielä Kissin ja Aerosmithin järjestämän yhteisen kiertueen ajan. Vuonna 2004 Paul Stanley ja Gene Simmons päättivät olla uudistamatta Crissin sopimusta yhtyeessä soittamisesta, ja hän jäi yhtyeestä sivuun lopullisesti. Eric Singer on soittanut yhtyeessä jälleen vuodesta 2004 esiintyen ”The Catman” -lavahahmossa.

Vuodesta 2004 lähtien Criss on pitäytynyt suurimmaksi osaksi sivussa julkisuuden valokeilasta. Hän julkaisi vuonna 2007 pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia studioalbumin One for All muodossa. Crissin musiikillinen jazz-tausta on vahvasti läsnä albumin musiikillisessa tyylissä, ja sillä on mukana runsaasti akustista kitarointia sekä balladeita.^[3] One for All ei menestynyt kovinkaan mainittavasti kriitikoiden keskuudessa tai saavuttanut suurta kaupallista menestystä,^[43] mutta se nousi Yhdysvalloissa Billboardin Top Independent Albums -listan sijalle 36.^[44] Huolimatta vähäisestä kaupallisesta menestyksestä ja huomiosta albumia on pidetty Crissin omien musiikillisten tavoitteiden täyttymyksenä.

Vuonna 2009 Criss esiintyi sivuroolissa John F. Kennedyn murhaa käsittelevässä elokuvassa Frame of Mind.^[45] Aiemmin hän myös vieraillut piirrossarjassa Family Guy muiden Kissin jäsenten kanssa ja näytellyt sivuroolissa televisiosarjoissa Millenium ja Kylmä rinki.^[45] Crissin omaelämäkerta Makeup to Breakup: My Life in and Out of Kiss julkaistiin Yhdysvalloissa 23. lokakuuta 2012.^[46] Like Kustannus julkaisi kirjan suomeksi vuoden 2013 syksyllä nimellä Kissanaamion takaa - Kiss vs. elämä.^[7]

Vuonna 2014 Criss ja muu Kissin alkuperäinen kokoonpano valittiin Rock and Roll Hall of Famen jäseniksi.^[6]

2010-luvun alussa Criss kertoi työstävänsä uutta sooloalbumia.^[47] Vuonna 2017 hän kertoi suunnitelmistaan jättäytyä eläkkeelle musiikin parista alan muutosten vuoksi sanoen, että ”rockin parhaimmat päivät ovat menneet.”^[48][49] Criss kertoi soittavansa uransa viimeisen julkisen konsertin vuoden 2017 kesäkuussa New Yorkissa,^[50] jonka jälkeen hänellä on tarkoituksenaan viimeistellä tuleva albuminsa julkaistavaksi.^[50] Hän on kuvaillut tulevan albuminsa kappalemateriaalin olevan tyyliltään raskaampaa ja rock-vaikutteisempaa kuin hänen aiempi soolotuotantonsa, mutta mukana on myös muutamia balladikappaleita.^[50] Uuden albumin ohella Criss on kertonut myös jatkavansa kirjoittamista, ja on sanonut pyrkivänsä julkaisemaan vielä muutaman kirjan.^[50]

Criss asuu tätä nykyä New Jerseyn Wall Townshipissa. Musiikin säveltämisen ohella hän harrastaa myös ampumista.^[51] Hän on ollut vuodesta 1998 naimisissa Gigi Crissin kanssa.^[2] Aiemmin Criss on ollut aviossa kahdesti, vuosina 1970–1979 Lydia Di Leonardon kanssa^[1] sekä vuosina 1979–1994 malli Deborah Jensenin kanssa.^[1] Liitostaan Jensenin kanssa hänellä on vuonna 1981 syntynyt tytär Jenilee.^[3]

Vuonna 2008 Crissillä diagnosoitiin miesten rintasyöpä, josta hän kuitenkin toipui leikkauksen avulla.^[52] Hän on sittemmin tehnyt miehille suunnattua valistustyötä rintasyövän vaaroista.^[53]

• Kiss ja huvipuiston haamu (1978)
• Detroit Rock City (1999)
• Frame of Mind (2009)

• Sharp, Ken ja Leaf, David: Kiss - Maskin takaa. Like Kustannus, 2004. ISBN 978-952-471-950-6

• Peter Crissin virallinen sivusto, petercriss.net