Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change

Teoksessaan Overshoot Catton katsoo ympäristön kantokyvyn olevan merkittävä ihmiskunnan historiaa muovannut tekijä. Tietty teknologinen kehitysvaihe on mahdollistanut vain tietyn kokoisen väestön, joka ennen maatalouden käyttöönottoa oli maailmanlaajuisesti vain muutama miljoona ihmistä. Teollistumisen kynnyksellä 1700-luvun lopulla maailman väestö oli kasvanut vajaaseen miljardiin, mutta teollistumisen myötä väestömäärät ovat räjähtäneet useisiin miljardeihin. Kulttuurisesti erittäin tärkeänä vaiheena Catton pitää Uuden maailman asutusvaihetta 1500-luvulta 1800-luvun lopulle, jolloin länsimaisen kulttuuri kykeni laajenemaan vapaasti. Tätä vaihetta hän kutsuu yltäkylläisyyden aikakaudeksi (Age of Exuberance).

Ympäristön kantokyvyn laajentaminen ei ole Cattonin mukaan tapahtunut kustannuksitta. Maapallon biosfääri on systeemi, jossa eliölajit vaikuttavat toisiinsa. Catton erottaa kaksi päästrategiaa, joilla ihminen on teknologiaa hyödyntäen laajentanut omaa siivuaan biosfääristä:

• Overtake eli ekologisten lokeroiden valtaaminen muilta eliölajeilta. Tämä voi olla sekä maantieteellistä laajenemista, joka on usein johtanut esimerkiksi muiden suurten nisäkkäiden tuhoamiseen, tai dominanssin laajentamista saman alueen sisällä esimerkiksi kaatamalla puita ihmisasutuksen ja viljelysten tieltä. Strategia toimii myös lajinsisäisessä kilpailussa, kuten eurooppalaisten maanviljelijöiden vallatessa metsästäjä-keräilijäintiaanien metsästysmaita.
• Drawdown eli uusiutumattomien resurssien kuluttaminen. Malliesimerkkeinä toimivat fossiiliset polttoaineet sekä kaivostuotteet.

Catton huomauttaa, että rajallisessa maailmassa kumpikin strategia on kertaluontoinen. Kun yksi alue on vallattu, on jäljellä yksi alue vähemmän vallattavaksi. Hän lisää myös, että kun Yhdysvallat oli pääosin asutettu 1800-luvun loppuun mennessä, oli koko maapallo tärkeimmiltä osiltaan vallattu maanviljelyksen käyttöön. Tällöin siirryttiin laajassa mitassa fossiilisten polttoaineiden käyttöön, jolla ihmisasutusta voitiin tihentää. Väestö kasvoi, mutta koska fossiiliset polttoaineet tulevat väistämättä jonakin päivänä loppumaan, ei nykyinen väestömäärä voi olla kestävä. Maapallon kantokyky on ylitetty, mitä ekologiassa kutsutaan ”ylilyönniksi” (overshoot). Ylilyönnin seurauksena on ”romahdus” (crash), mikä eliölajin kannalta tarkoittaa ”joukkokuolemaa” (die-off).

Teollisuusyhteiskunnissa väestön ylilyöntiä on vaikea havaita, koska ympäristön kantokykyä täydennetään esihistoriallisella energialla (fossiiliset polttoaineet) sekä ”haamupinta-alalla”. Esimerkiksi Yhdistynyt kuningaskunta tai Japani eivät pysty kasvattamaan tarpeeksi ruokaa valtionsa alueella, jolloin ne joutuvat turvautumaan tuontiruokaan sekä merten ryöstökalastukseen. Catton ei tarkkaan arvioi ylilyönnin suuruutta, mutta arvelee kestävän väestömäärän ylittyneen viimeistään 1900-luvun alkupuolella. Hän myös esittää, että 1970-luvulla kestävän kulutuksen rajat oli ylitetty jo kymmenkertaisesti.

Cattonin mukaan ongelma olisi pitänyt havaita viimeistään vuoden 1973 öljykriisin yhteydessä. Arabivaltiot onnistuivat öljysaarrolla lähes tuomaan länsivaltiot polvilleen. Aikakauden ihmiset pitivät tätä vain arabien pahansuopaisuutena ja väliaikaisena ongelmana, mutta varsinainen syy tilanteeseen heiltä jäi huomaamatta: Yhdysvaltojen öljyntuotannon huippu oli saavutettu kolme vuotta aikaisemmin. Ilman tätä geologista välttämättömyyttä ei öljysaarto olisi toiminut. Cattonin mukaan ihmiset halusivat uskoa ikuiseen kasvuun, joten todellista tilannetta ei tunnustettu. Häivähdys ylilyönnin ymmärtämisestä saattoi esiintyä presidentti John F. Kennedyn puheessa 1960-luvun alussa, kun hän halusi avata uuden rajaseudun avaruuteen sulkeutuneen Amerikan lännen tilalle. Kennedy siis tiedosti, että maapallo oli rajallinen, mutta hän toivoi uutta kasvua saavutettavan avaruudesta.

Catton erittelee viisi erilaista suhtautumistapaa ylilyöntiin:

• Realismi: ymmärretään, että ylilyönti on tapahtunut ja että ihmisen toimintaa on muutettava tilanteen ratkaisemiseksi.
• Cargoismi: ymmärretään, että ylilyönti on tapahtunut, mutta luullaan, että uutta kasvua voidaan luoda teknologisilla innovaatioilla. Nimitys on johdettu lastikulteista ja viittaa sellaiseen teknologiauskoon, joka perustuu vääriin käsityksiin aikaisempien teknologioiden merkityksestä.
• Kosmeettisuus: puutteellinen ymmärrys tilanteesta ja usko siihen, että kasvusta johtuvia ongelmia voidaan poistaa kosmeettisilla muutoksilla, kuten roskien lajittelemisella tai pienempipäästöisillä autoilla.
• Kyynisyys: sekä aikaisemman kehityksen että nykyisen tilanteen merkityksen vähätteleminen.
• Strutsin toimintamalli eli haudataan pää hiekkaan: kielletään koko tilanne.

Cattonin mukaan Yhdysvallat, sen demokratian ja vapausaatteen synnytti vapaan tilan olemassaolo. Toisin kuin Euroopassa, missä jokainen maa-alue oli jo jonkun omistuksessa, oli Uudessa maailmassa runsaasti tilaa laajeta. Overtake-metodilla tilaa vallattiin muilta lajeilta sekä intiaaneilta. Catton huomauttaa, että koska intiaanien talousjärjestelmä edellytti enemmän tilaa henkeä kohden kuin eurooppalainen maatalous, oli Amerikka intiaanien mielestä täynnä, mutta eurooppalaisten mielestä tyhjä. Eurooppalaiset eivät ymmärtäneet, miksi intiaanit vastustivat heidän etenemistään.

Amerikkalainen unelma syntyi siis jokaisen mahdollisuudesta vallata oma maakaistaleensa ilman, että se oli pois joltakulta muulta (eurooppalaiselta). Amerikkalainen unelma käytännössä lakkasi olemasta rajaseudun sulkeutuessa 1800-luvun lopulla. Välittömiä reaktioita olivat vaatimukset rajoittaa maahanmuuttoa, sotilaallinen laajeneminen Filippiineille sekä puuttuminen Amerikkojen ulkopuolisiin sotiin ensimmäisessä maailmansodassa vastoin aikaisempaa Monroen oppia.

Kasvun rajoja ei kuitenkaan haluttu tunnustaa, vaan kasvua jatkettiin uusiutumattomien luonnonvarojen varassa. Uuden ajan lähetyssaarnaajat vieläpä levittivät tietoisesti kasvuideologiaa ympäri maailmaa. Cattonin mukaan tämän lähetystyön huipentuma oli YK:n vuoden 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, jossa kaikille maailman ihmisille luvattiin sellaista elintasoa, mitä he ympäristön rajallisuudesta johtuen eivät koskaan voi saavuttaa, ja jonka perusteita julistuksen antajat eivät kunnolla ymmärtäneet.

Catton pitää ihmisen ylimielisyytenä sitä, että ekologisten järjestelmien ei katsota koskevan ihmistä samoin kuin muita eliölajeja. Mikäli jokin tavoite ei onnistukaan, on vika muissa ihmisissä, ei ympäristössä. Esimerkiksi kommunismi ja kansallissosialismi rakentuivat tälle periaatteelle, ja kolmannen maailman kehittämisen oletetaan myös olevan vain ihmisistä kiinni. Todellisuudessa kuitenkin, Cattonin mukaan, todella merkitsevät prosessit ovat ekologisten systeemien tuotosta. Kaikki eliölajit ovat riippuvaisia toisistaan. Ihminen on riippuvainen esimerkiksi kasvien hiilidioksidista erottamasta hapesta sekä niiden fotosynteesin kautta keräämästä energiasta, jota myös fossiilisten polttoaineiden energia edustaa. Eliölajit muodostavat symbioottisia riippuvaissuhteita sekä antibioottisia kilpailuasetelmia samoista ekologisista lokeroista. Symbioottisten suhteiden vuoksi ihminen ei voi muodostaa maapallolle yhden lajin monokulttuuria, ja antibioottisten suhteiden vuoksi kasvu johtaa väistämättä kilpailuun muiden lajien kanssa sekä myös lajin sisällä.

Ekologisessa seuraannossa eliölaji muokkaa ympäristöään siten, että se muuttuu lajille itselleen vähemmän suotuisaksi ja muille lajeille suotuisammaksi. Myös ihminen muokkaa ympäristöään siten, että se saastuu ja lakkaa tuottamasta ihmisen tarvitsemia tuotteita. Samalla jokin muu laji voi hyötyä tilanteesta. Alkuperäisten olosuhteiden palauttaminen on äärimmäisen hankalaa ja kallista.

Catton puolustaa Thomas Malthusin näkemyksiä siitä, että väestön kasvupotentiaali on suurempi kuin ruoantuotannon kasvunopeus, mikä johtaa kurjistumiseen. Catton huomauttaa, että ympäristön kantokykyä onnistuttiin kyllä nostamaan nopeammin kuin väestö kasvoi, mutta vain väliaikaisesti ja perustuen rajallisiin luonnonvaroihin. Hän viittaa myös Charles Darwinin näkemykseen siitä, että malthusilainen periaate johtaa lajinsisäiseen kilpailuun minkä tahansa lajin sisällä. Yhdysvaltojen historiassa periaate voidaan havaita sekaantumisesta ulkomaisiin sotiin ja maahanmuuton rajoittamisesta yltäkylläisyyden aikakauden päättyessä. Uudesta maailmasta tällöin tuli käytännössä vanha.

Talousteoreetikot ovat olettaneet, että itseään ylläpitävä teollistuminen lähti Englannissa käyntiin rahallisen pääoman kasautumisen myötä (takeoff). Cattonin mukaan todellisuudessa kyse oli geologisesta pääomasta, kivihiilestä. Aluksi luonnonvaroja tuntui riittävän loputtomasti, eikä niitä katsottu talouskasvua määrittäviksi tekijöiksi. Vaikka sitä ei ymmärretty, jokainen hiili- tai öljylöytö tuotti hyötyä kuitenkin vain määräajaksi. Pitkin 1900-lukua ympäristö alkoikin asettaa yhä enemmän rajoituksia kasvulle. Esimerkiksi malmien mineraalipitoisuus pieneni, jolloin kaivosteollisuus vaati yhä enemmän energiaa. Toisaalta Yhdysvaltojen öljyhuippu vuonna 1970 asetti vakavia rajoituksia käytettävissä olevan energian kasvulle. Väestönkasvu alkoi saavuttaa ruoantuotannon kasvua, toteuttaen näin malthusilaista periaatetta.

Catton nimittää ihmisen keksintöjä, työkaluja, autoja ja lentokoneita proteeseiksi. Ne ovat ruumiinosiemme jatkeita, joiden avulla voimme tehdä enemmän kuin pelkillä käsillämme ja jaloillamme. Niiden avulla ihminen on voinut laajentaa vaikutustaan ympäristöön ja vallata useampia ekologisia lokeroita. Fossiilisten polttoaineiden energia on antanut ihmiselle äärimmäisiä mahdollisuuksia, kuten vienyt ihmisen Kuuhun asti. Proteesien avulla kasvanutta ihmistä Catton kutsuu homo colossukseksi. Homo colossus on kuitenkin samalla äärimmäinen rasitus ympäristölleen.

Catton pitää teollistumista vain yleisen romahduksen esivaiheena. Romahduksen toteutumista hän perustelee Justus von Liebigin määrittämällä minimitekijän lailla. Se merkitsee sitä, että järjestelmän välttämättömistä ainesosista heikoiten saatavilla oleva rajoittaa koko järjestelmän kokoa. Tämä näkyi jo 1930-luvun lamassa, jolloin finanssijärjestelmän romahdus romahdutti myös luottamuksen, kaupankäynnin ja logistiikan. Ihmiset jäivät yllättäen paikallisten resurssien varaan. Toisaalla kärsittiin nälästä, kun samaan aikaan toisaalla kaadettiin elintarvikkeita maihin.

Suuressa lamassa kasvua eivät kuitenkaan vielä rajoittaneet ympäristötekijät, koska suurin osa fossiilisista polttoaineista oli vielä käyttämättä. Lama syntyi, koska yhteiskunnan kehitys ei pysynyt teollistumisen perässä. Teollisuustuotanto kasvoi lainarahalla, mutta maataloudessa ja teollisuuden yksinkertaisissa ammateissa toimineet ihmiset eivät kyenneet ostamaan tuotteita. Catton nimittää tilannetta olemassa olevien ekologisten lokeroiden saturoitumiseksi. Tilanne ratkaistiin tuottamalla uusia ekologisia lokeroita, eli luomalla uusia työpaikkoja ensin sotateollisuuteen ja myöhemmin muuhun teollisuuteen sekä palvelualoille. Siirtyessään näihin lokeroihin ihmisten vaikutus ympäristöön kasvoi; heistä tuli homo colossuksia. Koska homo colossus on riippuvainen fossiilisista polttoaineista, ei strategia voi toimia ikuisesti. Nykyiset kehitysmaat eivät myöskään koskaan voi toteuttaa strategiaa, koska maailman resurssit eivät riitä siihen, että kaikki kuluttaisivat kuten länsimainen homo colossus.

Homo colossuksen kulutus on jo nykyisellään kestämätön. Catton esittää, että fossiilisten polttoaineiden lisäksi ihmiset jo 1970-luvulla kuluttivat kahdeksanneksen koko maailman kasvien vuotuisesta fotosynteesin avulla keräämästä auringonvalosta. Fossiilisten polttoaineiden lisäksi antama energiamäärä oli niin suuri, että loput seitsemän kahdeksasosaa tästä orgaanisesta energianlähteestä eivät olisi riittäneet korvaamaan niitä. Ilman fossiilisia polttoaineita maailma ei olisi siis riittänyt elättämään edes 1970-luvun väestöä, saati sitten 2000-luvun suurempaa väestöä. Sellainen pienempi väestö, joka periaatteessa olisi voinut elää kuluttamalla koko vuotuisen fotosynteesin avulla kerätyn energian, olisi sekin joutunut tyytymään huomattavasti alempaan elintasoon.

Yhdysvaltain vuoden 1970 öljyhuipun jälkeen alkoi vähitellen käydä selväksi, että edellisten vuosikymmenten aikana elätellyt unelmat pakenivat yhä kauemmaksi. Todellisuus ei vastannut odotuksia, mikä synnytti turhautumista. Jotkut pakenivat maailmanloppua odottaviin liikkeisiin, toiset halusivat etsiä syntipukkeja, mutta useimmat jatkoivat cargoistisia unelmia tulevista teknologisista läpimurroista.

Samaan aikaan ihmiset alkoivat kokea yhä enemmän painetta. Väestöntiheys oli kasvanut kasvamistaan ja urbanisoitumisen myötä ihmiset asuivat lähempänä toisiaan. Työnjaollinen eriytyminen ja laajeneva resurssipohja olivat tuoneet väljyyttä, mutta samalla riippuvaisuussuhteet lisääntyivät ja resurssivaatimukset kasvoivat. Kun resurssien määrän kasvu henkeä kohden pysähtyi, alkoi kyynärpäätila tuntua ahtaammalta. Globaali antagonismi levisi pandemian tavoin.

Useimmat ihmiset eivät voi uskoa, että ylilyönti ja romahdus koskevat ihmistä samalla tavoin kuin muita eläinlajeja. Catton kuitenkin toteaa niin jo käyneen ihmisen historiassa, mistä Pääsiäissaaren kohtalo on osoitus. Hän myös huomauttaa, että niin Pääsiäissaaren tapauksessa kuin monissa todetuissa eri eläinlajien ylilyönneissä ympäristö on tuhoutunut siinä määrin, että se romahduksen jälkeen voi elättää vain paljon alkuperäistä pienempää populaatiota.

Ylilyönnin sattuessa totutut sosiaaliset säännöt alkavat menettää merkitystään. Kilpailussa yhä pienenevistä resursseista kuka tahansa saatetaan sysätä sivuun ”jokainen on omillaan” -periaatteella. Muiden syyttely lisääntyy ilman, että tilanteen syytä varsinaisesti edes tiedostetaan. Asiat halutaan heti, koska pelätään, ettei sitä ole enää myöhemmin saatavilla. Asioista ei enää neuvotella. Viha saatetaan suunnata kokonaista kansanryhmää kohtaan, kuten natsi-Saksassa. Kaikkiaan Catton katsoo ylilyönnin johtavan ihmiskunnan desivilisaatioon.

Kuitenkin Catton katsoo – vuonna 1980 ilmestyneessä kirjassaan – jonkinlaista paradigmanvaihdosta tapahtuneen 1970-luvun loppua kohden. Ympäristö- ja transitioliikkeet syntyivät ja jopa presidentti Jimmy Carter totesi energiakysymysten olevan tulevaisuuden haaste. Yhdysvaltojen olisi siirryttävä energian säästämiseen ja öljyriippuvuuden vähentämiseen. Carter ei tosin ollut täysin omaksunut ajatusta maailman rajallisuudesta, vaan edelleen uskoi ikuisen kasvun mahdollisuuteen.

Catton määrittelee yltäkylläisyyden aikakaudella syntyneen paradigman seuraavien väittämien avulla:

• Ihmiset määräävät oman kohtalonsa; he eroavat täysin muista eliölajeista, joiden yli ihmisellä on dominanssi
• Ihmiset voivat oppia tekemään mitä tahansa
• Ihmiset voivat aina tarvittaessa muuttua
• Ihmiset kykenevät aina parantelemaan asioita; ihmiskunnan historia on kehityksen historiaa; jokaiselle ongelmalle on ratkaisu, eikä kehityksen tarvitse milloinkaan pysähtyä

Vanhan paradigman tilalle Catton esittää uutta ekologista paradigmaa:

• Ihmiset ovat vain yksi laji muiden eliölajien joukossa, ja lajit ovat keskinäisessä riippuvaisuussuhteessa toisiinsa
• Ihmisen yhteiskunnallinen toiminta on palautejärjestelmien kautta yhteydessä ekosysteemeihin, ja ihmisen toiminnalla voi olla tarkoittamattomia seuraamuksia
• Maailma on rajallinen, joten taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle sekä ihmiselämän muille osa-alueille on fyysisiä ja biologisia rajoituksia
• Kuinka kekseliäs homo sapiens voi ollakaan, ja kuinka kyvykkäältä homo colossus voikaan vaikuttaa siirtäessään väliaikaisesti ympäristön kantokyvyn rajoja, luonto sanoo lopulta viimeisen sanan

Täysi siirtyminen uuteen paradigmaan olisi Cattonin mukaan tehtävä mahdollisimman pian. Hän huomauttaa, että väestön ja kulutuksen kasvu on jo johtanut jäljellä olevien resurssien vähenemiseen ja samalla pysyvän kantokyvyn alenemiseen. Kasvun myötä alun perin mahdollisuudelta vaikuttanut resurssi muuttuu välttämättömyydeksi, ja lopulta sitä määrittää niukkuus. Esimerkiksi öljyn kohdalla uudet löydöt eivät 1970-luvulla olleet tarpeeksi isoja edes ylläpitämään silloista kulutusta, saati sitten mahdollistamaan kasvun koko näköpiirissä olevaan tulevaisuuteen. Ilman politiikan ja kulttuurin muutosta Catton olettaa ylilyönnin mitä todennäköisimmin johtavan todella syvään romahdukseen, jonka päättyessä ihmiskunnan väestömäärä alittaa selvästi teollistumista edeltäneen pysyvän kantokyvyn rajan.

Romahduksen jälkeinen mahdollinen kasvu perustuisi taas lähinnä takeover-metodiin, mutta tämä ei johtaisi pitkälle. Ihmiset tuhoaisivat nopeasti uusiutuvien resurssien pohjan. Catton hämmästelee sitä, että menestys drawdown-metodissa on saanut jotkut ihmiset ehdottamaan takeover-metodin loppuunsaattamista, eli täydellistä ekologisten lokeroiden valtaamista. Tämä johtaisi vain täydelliseen romahdukseen rajallisten resurssien loppuessa. Sen sijaan Catton ehdottaa tilalle vaatimattomuutta, luopumista homo colossuksen resurssivaatimuksista sekä ikuisen kasvun ajatuksesta. Vaikka tämä ei estäisi nykyisen yhteiskuntamme romahdusta, toisivat uudet ajatusmallit jotakin toivoa ja moraalista tukea yhteiskunnallisen kaaoksen ja väestökatastrofin keskelle.

• Kuinka yhteiskunnat romahtavat
• Kasvun rajat
• Yhteiskunnallinen romahdus
• Öljyhuippu

• Catton, Jr., William R.: Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change. Urbana: University of Illinois Press, 1980. ISBN 0-252-00818-9 (englanniksi)

• Otteita teoksesta Overshoot. (englanniksi)
• Cattonin videohaastattelu. (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)