Konstantinopoli

Pääartikkeli: Byzantion

Vuonna 667 eaa. megaralaiset siirtolaiset perustivat kaupungin Bosporinsalmen länsirannalle. He antoivat kaupungille nimen ”Byzantion” johtajansa Byzasin mukaan. Kaupunki sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla, josta voitiin hallita Mustanmeren ja Aigeianmeren välistä liikennettä. Lisäksi kaupungilla oli hyvä satamapaikka Kultaisessa sarvessa.

Kaupunki joutui persialaissotien jälkeen osaksi Ateenan hallitsemaa Deloksen meriliittoa. Peloponnesolaissodan aikana se riistäytyi Ateenan vallasta. Vuonna 410 eaa. ateenalaiset valtasivat kaupungin, mutta kaupunki säilytti itsenäisyytensä Ateenan hävittyä sodan Spartaa vastaan.

341 eaa. Makedonian kuningas Filippos II yritti vallata Bysantin osana suurempaa hankettaan vallata Aigeianmeren pohjoisrannikon kreikkalaiskaupungit. Ateenalaiset pelkäsivät Filippoksen pysäyttävän heille elintärkeät viljakuljetukset Mustaltamereltä ja julistivat tämän takia sodan Filipposta vastaan. Filippoksen oli luovuttava aikeistaan.

Hellenistisen ajan lopulla Bysantti joutui osaksi Rooman valtakunnan valtapiiriä. Kaupunki asettui Pescennius Nigerin puolelle sisällissodassa Septimius Severusta vastaan. Severuksen piirityksen yhteydessä vuonna 196 suuri osa kaupungista tuhoutui. Severus antoi laajentaa kaupunkia ja rakennutti sen ympärille uudet muurit.

Rooman keisari Konstantinus Suuri valitsi 320-luvulla jaa. Byzantionin uuden pääkaupunkinsa paikaksi. Rooma ei enää sopinut valtakunnan pääkaupungiksi, koska se sijaitsi liian kaukana valtakunnan tiheään asutuista itäosista, missä keisaria eniten tarvittiin. Byzantionista käsin keisari olisi lähellä levottomia Tonavan ja itärajan (Syyrian) alueita sekä valtakunnan vilja-aittaa, Egyptiä. Konstantinus kiinnitti myös huomiota kaupungin edulliseen sijaintiin Bosporinsalmen rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta muurit. Lisäksi alueella sijaitsi yhteensä seitsemän kukkulantapaista, aivan kuin alkuperäisessä Roomassakin.

Konstantinus laajensi kaupunkia, jakoi sen 14 alueeseen, rakennutti uudet muurit sekä useita julkisia rakennuksia ja teki siitä uuden pääkaupunkinsa 11. toukokuuta 330 jaa. Legendan mukaan hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa, mutta todellisuudessa hän epäröi pitkään eri vaihtoehtojen välillä (hän oli jo aloittanut rakennustyöt myös Hellespontoksen rannalla, lähellä Troijaa). Konstantinus halusi tehdä kaupungista Uuden Rooman (kreikaksi Nea Roma), joksi hän sen virallisesti nimesi Byzantion-nimen sijasta. Kuitenkin jo 330-luvulla kaupunkia alettiin kutsua Konstantinuksen mukaan Konstantinopoliksi (”Konstantinuksen kaupunki”), ja nimitys vakiintui vähitellen. Kirkkohistorioitsija Filostorgioksen mukaan Konstantinus merkitsi itse maastoon tulevan kaupungin rajat ja sen suojaksi rakennetun Konstantinuksen muurin paikan.^[2] Sen perustamisen kunniaksi pystytettiin forumille Konstantinuksen pylväs. Valtakunnan hajottua kahtia siitä itseoikeutetusti tuli Itä-Rooman pääkaupunki. Konstantinus perusti kaupunkiin myös senaatin ja aloitti samanlaisen ruuanjakelun kuin Roomassakin. Väitetään, että kaupungissa jaettiin päivässä 80 000 annosta ruokaa.

Konstantinus antoi tuhota kaikki entisen Byzantionin pakanalliset temppelit ja rakennutti uuden kirkon Hagia Sofian. Kirkko tuhoutui kuitenkin pariinkin otteeseen, ja nykyinen kirkko on Justinianus I:n rakennuttama. Konstantinus antoi myös rakennuttaa useita muita kirkkoja kuten Hagia Irenen ja Pyhien Apostolien kirkon.

Kaupungin keskelle rakennettiin Augusteum-aukio, jonka pohjoispuolella Hagia Sofia sijaitsi. Senaatin uusi kokoontumispaikka eli Curia sijaitsi basilikassa sen itäpuolella. Aukion eteläpuolelle rakennettiin keisarillinen palatsi. Aivan palatsin lähellä sijaitsi Konstantinopolin hippodromi, jonne mahtui noin 80 000 katsojaa. Hippodromia koristivat muun muassa neljä pronssihevosta, jotka myöhemmin ryöstettiin ristiretkien aikana Venetsiaan. Aukion länsilaidalla sijaitsi Milion, monumentti, josta kaikki valtakunnan etäisyydet laskettiin.

Augusteumilta ulos kaupungista johti suuri tie Mese, joka ohitti muun muassa Konstantinuksen foorumin. Augusteumista Meseä pitkin matkaa Theodosiuksen muureille oli seitsemän roomalaista mailia.

Keisari Valens rakennutti Hebdomon-palatsin Propontiksen (Marmarameren) rannalle, lähelle Kultaista porttia. Kaikki keisarit Zenoniin asti kruunattiin keisareiksi juuri Hebdomonissa. Theodosius I rakennutti Johannes Kastajan kirkon, jonne pyhimyksen kallo myös siirrettiin. Sen jälkeen, kun Länsi-Rooma tuhoutui 400-luvulla, Konstantinopolista tuli valtakunnan kiistaton pääpaikka.

Theodosius I:n aloitteesta kaupungissa pidettiin toinen ekumeeninen kirkolliskokous vuonna 381.

Theodosius II:n aikana vuosina 413–414 rakennettiin uudet, entisiä laajemmat, noin 20 metriä korkeat muurit kaupungin ympärille. Muurien rakennuttajana toimi eräs Anthemius, joka oli valtakunnan itäosan prefekti. Ensimmäiset muurit merelle päin rakennettiin vuonna 439. Theodosiuksen muurit kuitenkin romahtivat maanjäristyksen takia 26. tammikuuta 447. Muurit saatiin korjattua pikavauhtia, juuri ennen kuin Attilan johtamat hunnit aloittivat hyökkäyksen kaupunkia vastaan. Korjaustyössä oli 16 000 työntekijää, joita kannustettiin keskinäisillä kilpailuilla. Keisari Leo I antoi vahvistaa muurien pohjoisosaa, koska se oli verrattaen heikompi. Maalle päin suuntautuvissa muureissa oli massiivisia neli- ja kuusikulmaisia korkeita torneja, kaikkiaan 200 jykevää linnoitusta. Muurin eteläisimmässä kärjessä Marmaranmeren rannalla sijaitsi niin sanottu Marmaratorni. Muureissa oli kymmenen porttia, joista tärkeimmät olivat

• Kultainen portti, eteläisin portti Marmaranmeren rannalla, alun perin riemukaari
• Selymbria-portti, joka johti Konstantinuksen foorumille ja Hagia Sofialle
• Adrianopel-portti, joka yhdisti kaupungin pääkadun Mesen Adrianopeliin johtavaan tiehen ja Via Egnatiaan
• Blachernai-portti, pohjoisin portti Kultaisen sarven rannalla.^[2]

Vanhan kaupunkialueen länsirajalla Marmaranmeren rannalta Kultaisen sarven rannalle ulottuva muuri on suurimmaksi osaksi yhä pystyssä, joskin rappeutunut. Sitä vastoin kaupunkia rantoja pitkin kiertäneet muurit on kauan sitten purettu.

Hippodromissa järjestetyt ajot olivat jo Roomassa olleet suosittuja. Konstantinopolissa hippodromista tuli ajan myötä myös tärkeä poliittinen areena. Hippodromissa kansalaiset kunnioittivat uutta keisaria, mutta he saattoivat myös avoimesti kritisoida hallitsijaansa tai kovaäänisesti vaatia jonkun erityisen virkamiehen eroa. Justinianuksen aikana hippodromissa toimivat kaksi joukkuetta, ”vihreät” ja ”siniset”. Vuonna 532 hippodromissa alkaneet mellakat johtivat vallankaappausyritykseen, niin sanottuun Nika-kapinaan. Kapinassa sanotaan kuolleen jopa 30 000 ihmistä.

Mellakoitsijoiden aloittamat tulipalot tuhosivat Hagia Sofian kirkon. Justinianus määräsi arkkitehti Isidoros Miletoslaisen ja matemaatikko Anthemios Tralleislaisen suunnittelemaan vanhan tuhoutuneen basilikan tilalle uuden ja mahtavamman kirkon. Uusi Hagia Sofia vihittiin käyttöön 26. joulukuuta 537. Siitä tuli pian Konstantinopolin ja koko Bysantin valtakunnan tärkein kirkko.

Hagia Sofialla oli edeltäjä, joka on sittemmin hajonnut, Pyhän Polyeuktoksen kirkko. Sen rakennutti prinsessa Anicia Juliana, ja se valmistui vuonna 527 tai 528. Pyhän marttyyri Polyeuktoksen kirkossa on ollut keskuskupoli, jollainen rakennettiin sittemmin Hagia Sofiaan. Lisäksi kirkon sisätiloja kiersi marmoriin koverrettu runo, joka oli kirjoitettu heksametrillä. Kirkko oli koristeltu ylenpalttisesti. Joitakin fragmentteja siitä on löytynyt, ja ne ovat lähinnä Istanbulin arkeologisessa museossa, Venetsiassa ja Barcelonassa.

Justinianus antoi myös rakentaa uudelleen Pyhien Apostolien kirkon, jota käytettiin keisarien hautauspaikkana aina 1000-luvulle asti. Kirkko hävitettiin lopulta turkkilaisten valloituksen jälkeen. Justinianus kutsui myös koolle viidennen ekumeenisen kirkolliskokouksen, joka pidettiin Konstantinopolissa vuonna 553.

Justinianuksen hallitusajalla, vuonna 542, kaupunkiin saapui paiseruttoepidemia, Justinianuksen rutto, joka käänsi kaupungin väkiluvun laskuun. Konstantinopolissa tauti levisi nopeasti kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Keisarikin sairastui, mutta toipui. Prokopioksen mukaan tauti tappoi Konstantinopolissa pahimpina päivinä jopa 10 000 ihmistä; kaiken kaikkiaan Konstantinopolissa kuoli 200 000–300 000 ihmistä, jopa 2/5 kaupungin asukasluvusta. Kaiken lisäksi tauti jäi alueelle endeemiseksi, ja seuraavan parinsadan vuoden aikana se puhkesi ajoittain uudelleen. Seurauksena oli työvoimapula, erityisesti sotilaista oli puutetta. Ruttoa on epäedullisen ilmastomuutoksen ohella pidetty eräänä tärkeimmistä syistä siihen, että Bysantti menetti paimentolaiselinkeinoja harjoittaville arabivalloittajille kaikki Lähi-idän alueensa 600-luvulla.^[3][4][5]

Justinianuksen jälkeen Bysantti joutui sotilaallisiin vaikeuksiin. Lännessä valtakuntaa uhkasivat avaarit ja idässä Persia. Keisari Herakleioksen aikana tilanne hellitti ja bysanttilaiset kukistivat vastustajansa. Herakleios hellenisoi koko valtakunnan vaihtamalla kreikan viralliseksi kieleksi entisen latinan sijaan. Herakleioksen kuoleman jälkeen arabit valtasivat suuren osan Bysantin valtakunnasta, muun muassa Syyrian, Palestiinan ja Egyptin. He piirittivät myös Konstantinopolia vuosien 674 ja 678 välillä, mutta eivät pystyneet valtaamaan kaupunkia. Kalifi Umarin veljen Maslaman johdolla arabit palasivat piirittämään Konstantinopolia toistamiseen vuonna 717. Tällä kertaa kaupunkia piiritettiin 80 000 sotilaan kanssa maalta käsin ja lähemmäs 2000 laivan avulla mereltä käsin. Kaupungin puolustajat käyttivät hyväkseen kreikkalaista tulta vihollisen laivastoa vastaan. Seuraavana vuonna bulgaarit tulivat bysanttilaisten avuksi, ja arabien oli pakko lopettaa piiritys ja perääntyä. Konstantinopolin toista piiritystä on verrattu Poitiers’n taisteluun käännekohtana joka pysäytti arabien hyökkäyksen Eurooppaan.

700-luvulla ikonoklasmi riivasi Bysantin valtakuntaa. Keisari Leo III määräsi vuonna 726 tuhottavaksi ikonien ohella myös keisarillisen palatsin sisäänkäynnin yllä sijainneet Jeesusta esittäneet patsaat. Syvästi uskovaiset kansalaiset vastustivat tätä, mutta suuria määriä ikoneja ja muita kuvia tuhottiin. Vuonna 787 ikonoklasmi loppui keisarinna Irenen ansiosta.

Bysanttilainen kulttuuri kukoisti 800–1000-lukujen aikana. Tuolloin Konstantinopoli oli Euroopan, ehkä koko maailman, suurin ja rikkain kaupunki.

Keisari Romanos IV kärsi ratkaisevan tappion selžukkeja vastaan vuonna 1071 Manzikertin taistelussa. Häntä seuranneiden heikkojen keisareiden aikana Bysantti menetti suuren osan alueistaan Vähässä-Aasiassa turkkilaisille. Vuonna 1081 keisariksi nousi Aleksios I Komnenos, joka sai pysäytettyä valtakunnan täydellisen romahtamisen. Aleksioksen aikana Konstantinopolin kautta Pyhälle Maalle matkustivat ensimmäisen ristiretken jäsenet. Manzikertin tappion jälkeen Bysantti oli joutunut entistä enemmän luottamaan ulkomaalaisiin palkkasotilaisiin, muun muassa länsimaalaisiin ritareihin.

Aleksios rakennutti uuden keisarillisen palatsin Blachernai-kaupunginosaan, joka alun perin oli sijainnut Theodosiuksen muurien ulkopuolella. Muureja oli 600-luvulla laajennettu suojaamaan myös tämä osa kaupunkia. Blachernaissa sijaitsi myös Pyhän Marian kirkko, josta tuli kaupungin toiseksi tärkein kirkko Hagia Sofian jälkeen.

Pääartikkeli: Neljäs ristiretki

Neljännen ristiretken tarkoitus oli alun perin vallata Egypti, mutta Venetsian painostuksesta retken lopulliseksi päämääräksi tuli Konstantinopoli. Alkuperäisenä aikeena oli palauttaa valtaistuimelle syrjäytetty keisari Isaak II Angelos ja tämän poika Aleksios IV Angelos. Aleksios lupasi tästä avusta suuren palkkion ristiretkeläisille. Kun ristiretkeilijät olivat saaneet Isaakin ja Aleksioksen valtaan, huomattiin pian, ettei heillä ollutkaan tarpeeksi varoja maksaa luvattuja summia. Aleksios yritti hankkia varoja sulattamalla vanhoja ikoneja, mikä sai tietysti kaupungin asukkaat raivostumaan. Pian Aleksios oli niin kreikkalaisten kun latinalaistenkin, eli länsimaalaisten, vihaama. Lopulta riita johti suoranaisiin taisteluihin Konstantinopolin sisällä. Yrittäessään pakoon venetsialaiset sytyttivät eräitä rakennuksia palamaan. Tuli levisi kuitenkin nopeasti ja tuhosi suuren osa kaupungista. Latinalaiset hyökkäsivät toistamiseen kaupunkia vastaan kun Aleksios Dukas syrjäytti Aleksios III:n. Ristiretkeilijät päättivät nyt vallata kaupungin itselleen. Pitkän ja vaikean taistelun jälkeen he saivat halttuunsa Blakhernain kaupunginosan ja saivat sieltä käsin vallattua koko kaupungin. Ristiretkeilijät ryöstivät Konstantinopolia kolmen päivän ajan. Lukemattomat roomalaiset ja kreikkalaiset taideteokset tuhoutuivat näiden päivien aikana.

Venetsialaiset ja ristiretken johtajat jakoivat kaupungin ja Bysantin valtakunnan keskenään. Ristiretken jäsenet perustivat oman, niin sanotun latinalaisen keisarikunnan, josta ei tullut pitkäikäistä. Maanpakoon lähteneet bysanttilaiset perustivat oman Nikaian keisarikunnan, joka valtasi takaisin kaupungin vuonna 1261.

Pääartikkeli: Konstantinopolin piiritys

Konstantinopolin piiritys alkoi 2. huhtikuuta 1453 ja loppui kaupungin valtaukseen 29. toukokuuta. Tästä hetkestä lähtien Bysantin valtakunta lakkasi olemasta. Osmanien sulttaani Mehmed II siirsi Osmanien valtakunnan pääkaupungin vallattuun kaupunkiin ja teki Hagia Sofiasta moskeijan.

Turkkilaisvalloituksen jälkeen kaupunki sai uuden nimen Istanbul, jota turkkilaiset ovat käyttäneet siitä lähtien. Kaupungissa asuvan kreikkalaisväestön keskuudessa samoin kuin kaikkialla länsimaissa se kuitenkin tunnettiin yhä paremmin Konstantinopolin nimellä siihen saakka, kunnes Kemal Atatürk vuonna 1930 päätti, että kaupungista on myös kansainvälisissä yhteyksissä käytettävä turkkilaista nimeä Istanbul.

Konstantinopolin asukasmäärää eri aikoina ei tiedetä tarkasti. Arvioiden mukaan kaupungissa oli 400-luvulla noin 300 000 asukasta, 500-luvun alussa lähemmäs puoli miljoonaa. 540-luvulla rutto ja 600–700-lukujen arabien piiritykset kuitenkin käänsivät asukasluvun laskuun. 800- ja 900-lukujen nousukauden aikana kaupungin asukasluku lähti taas kasvuun. Arvioiden mukaan asukkaita oli tuolloin 500 000–800 000. Suuren asukasmäärän ruokkimiseen tarvittiin paljon muualta tuotua viljaa. Aluksi vilja tuotiin pääasiassa Egyptistä, mutta Egyptin muslimivalloituksen jälkeen (vuonna 639 jaa.) vilja piti tuoda muualta. Kaupungin vesihuollosta huolehti keisari Valensin 300-luvun lopulla rakennuttama Valensin akvedukti, joka on yhä edelleen olemassa ja jota käytettiin vielä pitkälle 1900-luvulle asti. Se kuljetti vettä noin 100 km:n päässä sijaitsevilta vuoristolähteiltä kaupunkiin.

Sulttaanien suurin rakennusprojekti oli Istanbulin kehittäminen. Sen väkiluku oli ennen vuoden 1453 valloitusta noin 50 000–60 000, vuonna 1478 alle 100 000, mutta vajaan sadan vuoden kuluttua jo 700 000, mikä teki siitä kaksi kertaa Euroopan suurimpia kaupunkeja suuremman. Asiaan vaikuttivat väestön pakkosiirrot ja etujen myöntäminen muuttajille. Kaupungin väestöstä pidettiin huolta, ja kauppiaat velvoitettiin toimittamaan tarvikkeita Istanbuliin kiintein hinnoin.^[6]

• Bowersock, G. W. & Brown, Peter & Grabar, Oleg: Late Antiquity. A Guide to the Postclassical World. Belknap Press of the Harvard University Press, 1999. ISBN 0-674-51173-5
• Härkönen, Jyrki & Takala, Vesa: Konstantinopoli – Kaupunki ennen Istanbulia. Helsinki: Kirjapaja, 2015. ISBN 978-952-288-202-8
• Lapidus, Ira M.: A History of Islamic Societies. 3rd. Edition. Cambridge University Press, 2022. ISBN 978-0-521-73297-0
• Norwich, John Julius: Byzantium: The Early Centuries. Knopf, 1989. ISBN 0-394-53778-5
• Norwich, John Julius: Byzantium: The Apogee. Knopf, 1992. ISBN 0-394-53779-3
• Norwich, John Julius: Byzantium: The Decline and Fall. Knopf, 1995. ISBN 0-679-41650-1
• Runciman, Steven: The Fall of Constantinople, 1453. Cambridge University Press, 1990. ISBN 0-521-39832-0