Daniel arap Moi

Toroitich arap Moi eli ensimmäiset vuotensa Kenian länsiosissa Kuriengwon kylässä. Hän hoiti veljensä kanssa lampaita ja vuohia, jotka hänen isänsä Kimoi arap Chebii oli heille jättänyt. Kimoi oli ollut paimen, joka oli kuollut Toroitichin ollessa neljävuotias.^[2]

Toroitich lähetettiin protestanttien lähetyssaarnajien pitämään kouluun, jossa hän otti kristillisen nimen Daniel. Hän kävi lähetyssaarnajien koulussa myös toisen asteen, mutta hän vaihtoi sen jälkeen Kapsabetissa olleeseen hallituksen kouluun.^[2]

Moi valmistui 21-vuotiaana opettajaksi, ja hän menestyi ammatissa. Hänet valittiin muun muassa opettajakorkeakoulussa apulaisrehtoriksi. Hän siirtyi kuitenkin 1950-luvulla siirtomaahallintoon, ja hänet valittiin 1955 lakiasäätävään neuvostoon. Hän oli yksi viidestä kenialaisesta, jotka brittiläinen siirtomaahallitus ehdotti neuvostoon.^[2][3]

Moi perusti vuonna 1960 Ronald Ngalan kanssa Kadun (Kenian afrikkalainen demokraattinen liitto) haastaakseen Kanun (Kenian kansallinen afrikkalainen liitto), jota johti Kenian ensimmäinen presidentti Jomo Kenyatta. Kadun päätarkoituksena oli maan pienten vähemmistöheimojen, kuten Moin edustamien kalenjinien (tugen), puolustaminen suurten luo- ja kikujuheimojen ylivaltaa vastaan.

Kun Kenia itsenäistyi vuonna 1963, Kenyatta vakuutti Moille, että KADU:n ja KANU:n piti yhdistyä siirtomaavallan jäänteiden purkamiseksi. Keniasta tuli näin de facto -yksipuoluevaltio, jota kikujut ja luot hallitsivat. Kenyatta varmisti myös muiden heimojen tuen nimittämällä Moin sisäministerikseen 1964 ja varapresidentiksi 1967. Hänen nimityksensä oli myös kompromissi kahden valtaheimon valtakamppailussa. Kikuju-eliitti vastusti edelleen Moita ja yritti muuttaa perustuslakia estääkseen varapresidentin pääsyn presidentiksi, kun iäkäs Kenyatta (synt. 1889) kuolisi. Kenyatta oli kuitenkin ehdottomasti tätä vastaan.

Moi nousi virallisesti KANU:n johtoon ja sen presidenttiehdokkaaksi Kenyattan kuoltua vuonna 1978. Hän toimi ensin 90 päivän siirtymäajan perustuslaillisena presidenttinä, ja taustalla oli edelleen tiukka kamppailu vaikutusvaltaisten kikujupoliitikkojen kesken. Moin presidenttikauden ei uskottu kestävän kovin kauaa, mutta kikujuen valtataistelu vahvisti Moin asemaa. Samalla hän sai kansalta tukea Nyayo-filosofiallaan (rauha, rakkaus ja yhtenäisyys). Moni uskoi Moin yhdistävän kansaa yli perinteisen tribalismin.^[2]

Moin hallinto alettiin nopeasti tuntea sen suvaitsemattomuudesta ja itsevaltaudesta. Kesäkuussa 1982 oppositiopuolueet kiellettiin ja maasta tuli virallisesti yksipuoluevaltio. Elokuussa ilmavoimien vallankaappausyritys tukahdutettiin.^[2] Hezekiah Ochukan johtamat upseerit pitivät jonkin aikaa hallussaan Voice of Kenyan tiloja ja julistivat Moin syrjäytetyksi.^[4] Moille uskolliset joukot kukistivat kaapparit, ja Moi käski koko ilmavoimien henkilökunnan pidätetyksi. Seuranneissa puhdistuksissa satoja vangittiin tai teloitettiin.^[1]

Moin politiikka oli länsimielistä, joten hänen hallinnolleen annettiin valtavasti rahallista tukea kylmän sodan aikana.^[3] Kenia oli vahvasti Yhdysvaltain ja lännen tukema etuvartio kommunistien tukemia Etiopiaa ja Tansaniaa vastaan.^lähde? Keniasta tulikin Moin kaudella Afrikan rikkaimpia valtioita.^[3] Kenian merkitys alkoi heiketä kylmän sodan loputtua 1990-luvulla, ja häntä alettiin myös länsimaissa pitää despoottina.^[1]

Moi laillisti länsimaiden painostuksesta 1991 oppositiopuolueet, ja Kenian ensimmäisissä monipuoluevaaleissa 1992 Moi valittiin uudelleen presidentiksi. Vaaleja on kuitenkin syytetty epärehellisiksi. Moi valittiin jälleen presidentiksi 1997. Sitä seurasi mielenosoituksia ja levottomuuksia, joiden aikana satoja kenialaisia tapettiin. Moi lupasi lopettaa korruption sekä edistää demokraattisia ja taloudellisia uudistuksia. Hän muun muassa 1999 nimitti arvostetun antropologin Richard Leakeyn hallitukseen johtamaan virkamiehistöä.^[3]

Moi ei pystynyt perustuslain takia enää asettumaan ehdolle vuoden 2003 vaaleissa, mutta hän alkoi kasvattaa Jomo Kenyattan pojasta Uhurusta itselleen seuraajaa. Hän valitsi tämän muun muassa ministeriksi. Kenyattasta tuli Kanun presidenttiehdokas, mutta koska monet pelkäsivät Moin jatkavan Kenyattan taustalla todellisena vallanpitäjänä, puolue hajosi kahteen osaan. Kanusta eronneet perustivat Kansallisen sateenkaarikoalition, jonka ehdokas Mwai Kibaki valittiin uudeksi presidentiksi.^[2]

Moi vieraili Suomessa syyskuussa 1987. Vierailun oli alun perin tarkoitus olla osa Pohjoismaihin suuntautunutta kiertomatkaa, mutta Moin vierailu Ruotsiin ja Norjaan peruuntui niiden arvosteltua Kenian ihmisoikeustilannetta. Tanska puolestaan pyysi Moita perumaan vierailunsa ennenaikaisten kansankäräjävaalien vuoksi.^[5] Moin Suomen-vierailun jälkinäytöksenä YK:n ihmisoikeuskomitea antoi heinäkuussa 1994 Suomelle langettavan päätöksen sen vuoksi, että viranomaiset olivat estäneet Moita vastustaneen mielenosoituksen järjestämisen Helsingissä.^[6]

Moin hallintoa pidetään yhtenä Afrikan korruptoituneimmista. Hänen 24-vuotisen valtakautensa aikana hallitukselta väitetään varastetun miljardi puntaa. Moin perheen haltuun päätyi sijoituksia 28 maassa, mukaan luettuna hotelleja ja asuintaloja Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa, 10 000 hehtaarin maatila Australiassa, kolme hotellia Lontoossa, neljän miljoonan punnan talo Surreyssa ja kahden miljoonan punnan kattohuoneisto Knightsbridgessa.

Moin pojilla Philipilla ja Gideonilla on raportoitu olevan 384 ja 550 miljoonan punnan omaisuudet.^[7]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Daniel arap Moi Wikimedia Commonsissa