Alpakka

Alpakoiden turkki on yksivärinen tai kirjava, perusväreinä ovat valkoinen, ruskea, harmaa ja musta.

Täysikasvuisen alpakan säkäkorkeus on alle metrin ja paino 60–80 kg. Alpakka samoin kuin laamakin on kesytetty kotieläimeksi ainakin 5000 vuotta sitten. Alpakan villi kantamuoto on vikunja ja laaman guanako. Kaikki neljä ovat lähisukulaisia ja risteytyvät keskenään saaden lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Alpakka on perinteisesti villantuottaja ja laama on juhta, mutta villalaamojen (wooly-llama) villa on alpakanvillan tasoista ja erityisesti Boliviassa kasvatetaan tämän tyyppisiä laamoja.

Alpakasta on kaksi päätyyppiä, pörröinen "huacaya" ja suoravillainen "suri". Huacaya-tyyppi pärjää Suomen oloissa talvellakin, surin suora villa saattaa kastua ja se on herkempi palelemaan huonolla ilmalla.

Alpakoiden perusvärejä on 22, ja perinteinen tapa villankäytössä on ollut luonnonmukaisten värien käyttö. Valkoista villaa myös värjätään, ja esimerkiksi Perussa se on suosituin alpakan väri.^[1] Alpakoita ja laamoja käytetään paitsi villantuottajina myös maatilamatkailussa, lemmikkeinä, maisemanhoitajina ja terapiaeläiminä.^[2][3] Maisemanhoitoon ne sopivat siksi, että ne ylettyvät korkeammalle kuin lampaat, eivät pehmeillä anturoillaan jätä jälkiä maastoon ja lisäksi ne ovat niin hiljaisia, että niitä voi pitää alueilla, joissa ei saa tulla häiriötä kuten koulujen, sairaaloiden, hautausmaiden ja vastaavien lähellä.

Alpakat ovat kalliita eläimiä. Ne lisääntyvät hitaasti, kantoaika on 11 kk, ja vasoja syntyy vain yksi kerrallaan. Naarasta kutsutaan Suomessa emäksi, urosta orhiksi tai oriksi ja nuorta eläintä criaksi, vasaksi tai karitsaksi. Alpakat, kuten laamatkin, tulevat toimeen niukalla rehulla ja niitä on helppo tarhata. Ne viihtyvät hyvin tutussa tarhassa ja tallissa. Ne ovat laumaeläimiä eikä niitä voi pitää yksin. Tarhaamista muiden eläinlajien kanssa ei suositella. Alpakoita ja laamoja voi tarhata hyvin yhdessä. Ne tosin voivat risteytyä keskenään.

Etelä-Amerikassa alpakoita pidetään usein puolivilleinä laumoina kuten poroja, ja ne kerätään kokoon vain keritsemistä varten. Ne laiduntavat Andien vuoristoniityillä 3500 ja 5000 metrin välillä Perussa, Ecuadorissa, Pohjois-Boliviassa ja Pohjois-Chilessä. Perinteiset intiaanien ponchot tehdään alpakanvillasta.

Alpakoita on kasvatettu Suomessa vuodesta 2002 alkaen. Vuoden 2013 alussa alpakoita oli Suomessa noin 600.^[4]

Alpakka on ruohonsyöjä. Kotiseudullaan Etelä-Amerikassa laumat laiduntavat tavallisesti vuorten alarinteiden vehmailla, sateisen ja lumen sulamisvesien kastelemilla niityillä. Toisin kuin vuohi, lammas ja nauta, alpakka ei vahingoita laidunruohostojaan. Ylähuulen halkio estää sitä syömästä ruohoa juurta myöten, eikä jalan pehmeä antura riko maanpintaa.

Perun inkoille alpakka oli uskonnollisesti tärkeä eläin. Jumaliaan miellyttääkseen inkat uhrasivat säännöllisesti laamoja ja alpakoita. Erään uuden tutkimuksen mukaan uhratut eläimet olivat yleensä nuoria uroksia, jotka surmattiin lyömällä kovalla esineellä päähän. Uhrieläinten karvan laatu osoittaa, etteivät inkat suinkaan uhranneet arvokkaimpia eläimiä laumoistaan. Vasa tai syntymätön sikiö haudattiin myös usein talon kynnyksen alle tuomaan onnea taloon.

• Alpakkarekisteri
• Agility

• Suomen alpakka- ja laamayhdistys