Korpraali Karl Heikinpoika Rask (Brask)                     Sivua päivitetty viimeksi 1.1.2013. Tila:kesken 
 
1. Raskeihin liittyvää perimätietoa
 
Katri-mummolla (1897-1996) oli muistissaan hyvin paljon perimätietoa, joista hän myös mielellään kertoi. Halleyn pyrstötähden kierrettyä läheltä maapalloa 1986 häntä haastateltiin Paikallissanomiin, koska hän muisti sen edellisen vierailun vuonna 1910. Kotipaikkakunnan tapahtumista kansalaissodassa Sampakosken taisteluineen, Majaveden murhista vuonna 1863 ja kaukaisemmistakin tarinoista hän osasi kertoa melko tarkasti. Mielenkiintoisia tarinoita olivat myös tarinat Raskeista Ruotsin vallan ajalta. Raskit olivat mummoni puolison, isoisäni Toivo Hakalan (1894-1967) esivanhempia (kuvat 1-2).
 
        
Kuva 1. Katri ja Toivo Hakala 1950-luvulla.                                                                                  Kuva 2. Sukupolku Toivosta Raskeihin.
 
Kruununsotamies Rask. Sitä mummo usein painotti. Kruununsotamies Rask oli Kuljun kartanolla toiminut paroni Mellinin palvelijana ja osallistunut myös Suomen sotaan. Kuljun kartano sijaitsi ja sijaitsee edelleen Nokian Suoniemellä. Toinen asia mitä hän Raskeista painotti oli Vänrikki Stoolin tarinoiden kertomus korpraali Braskista, joka hänen mukaansa oli tarina meidän esi-isästämme. Kerran hän "alleviivasi" asiaa hakemalla piironginsa laatikosta Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja ottamalla esiin siihen liittyvän runon von Konow ja hänen korpraalinsa.
 
Toinen Kuljun kartanoon liittyvä tarina on se, kun mailla kierteli eräänä iltana susia. Tästä huolestunut palvelusväki kysyi kartanon paronilta neuvoa. Paroni antoikin määräyksen: "Päästäkää kartanon hevonen ulos aitaukseen, kyllä se sinne saapuneet sudet hengiltä potkii". Mutta eihän yksi hevonen susilaumalle pärjää. Sudet kun osaavat ja jaksavat laumassa väsyttää yhden hevosen vastustuskyvyttömäksi. Seuraavana aamuna kerrottiin paronille huonoja uutisia, hevonen oli raadeltu hengiltä. Siihen paroni (ilmeisesti Mellin) vain totesi välinpitämättömästi: "Hmh, kyllä kruunulta uusia hevosia saa".
 
"Kyllä briski oot jos braski oot". Ja nauru päälle. Siinä lausahdus, joka viittasi Raskeihin. Raskit lienivät tämän perusteella jokseenkin riskejä miehiä eli isoja ja vahvoja.
Tällä sivustolla kerron isoisäni isoisän isoisästä, korpraali Karl Heikinpoika Raskista ja pohdin sitä, voisiko hän perimätiedon lisäksi historiatietojen valossa olla esikuva Vänrikki Stoolin tarinoiden korpraali Braskille. Kruununsotamies Raskista kerron sivulla Juuret->Rask-Hakala.
 
 
2. Brask ja Rask
 
Vänrikki Stoolin tarinoiden korpraali on Brask, ei Rask. Esivanhempani olivat Raskeja. Tyrmääkö tämä heti kättelyssä perimätiedon? Ei. Mielestäni Runeberg saattoi hyvinkin kirjata Raskin Braskiksi Vänrikki Stoolin tarinaan von Konow och hans korporal kahdesta syystä. Ensiksikin päättämällä runon toisen kappaleen kolmannen lauseen sanaan rask ja neljännen sanaan Brask hän sai runomittaan laaditun tekstin rimmammaan. Toiseksi Runeberg kirjasi tarinan muistiin tarinankertojan puheiden perusteella, jotka olivat luonnollisesti puhekieltä. Tarinankertoja saattoi hyvinkin puhua korpraali Braskista, vaikka tarinan esikuva olisi ollut Rask.
 
Länsisuomalaisessa murteessa sanan alussa olevan ärrän eteen lisätään usein p tai b. Tällaisia murresanoja ovat esimerkiksi bruukata/pruukata, prenikka, brakata, präntti, pruuki jne. R-kirjaimella alkavia sotilasnimiä olivat mm. Risk ja Rask, jotka puhekielessä taipuivat Briskiksi ja Braskiksi. Sotilasluetteloissa, kirkonkirjoissa sekä muissa asiakirjoissa nimet esiintyivät yleensä ilman puhekielen p- tai b-etukirjainta. 
  
3. Vänrikki Stoolin tarinoiden henkilöiden alkuperät
Vänrikki Stoolin tarinoita pidetään Runebergin kunnianosoituksena Suomen sodassa 1808-09 taistelleille sotilaille, kansallistunteen herättäjänä ja suomalaisten itsetunnon kohottajana.  Tarinoiden alkuperiä tutkittaessa on kuitenkin päädytty siihen, että osa tarinoista ja henkilöhahmoista liittyykin vuosina 1788-1790 Ruotsin ja Venäjän välillä käytyyn Kustaan sotaan, johon Suomen sotaväki luonnollisesti myös osallistui. Suomen sodan ja Kustaan sodan välillä oli vain parinkymmenen vuoden aikaero ja tarinoita oli miesmuistissa Kustaan sodastakin. Tarina von Konowista ja hänen korpraalistansa voisi tutkimukseni perusteella olla yksi näistä.
 
Rouva Anita Tuurala aikoinaan laati aikoinaan artikkelin, jossa hän pohti mm. von Konowin ja korpraali Braskin henkilöiden taustoja. Anita Tuurala yhdisti Wreden tutkimuksen perusteella runon tapahtuman  ja  henkilöhahmot päivään 28.8.1808. jolloin käytiin Kauhajoella Nummijärven taistelu. 
Tarinoita ei mielestäni suoraviivaisesti voi liittää tiettyihin historiallisiin tapahtumiin, sillä ne eivät välttämättä kulje käsi kädessä. Tarinassa von Konow ja hänen korpraalinsa tapahtumapaikka on sivuseikka, itse tarina on se ydin. Tarina voi hyvin juontua Kustaan sodasta - se vain on sijoitettu toiseen aikaan. 
Artikkelinsa alussa Anita Tuurala kertoo vuonna 1972 suorittaneensa tutkimusta suvusta, jonka jäseniä oli muuttanut Suoniemeltä Ruovedelle, ja joka suvussa kulkeneen perimätiedon mukaan polveutui korpraali Braskista. Tuo suku on mitä todennäköisimmin korpraali Karl Raskin pojan, Karl Haarakallion, "Mylly-Kallen" (kutsumanimen lähde: Jussi Paronen) Ruovedelle 1800-luvun alkupuolella muuttanutta sukua. Tämä on tärkeä havainto ja vahvistus perimätietoni todenperäisyyden mahdollisuudesta. Ainakin siis kahdessa korpraali Karl Raskin - minun sukuni ja Haarakallion suvun - sukulinjassa on samanlainen perimätieto kulkenut polvesta toiseen. 
 
Vänrikki Fredrik Adolf Pelanderia on pidetty esikuvana Vänrikki Stoolin tarinoissa kertojana esiintyvälle vänrikki Stoolille. Pelander meni naimisiin 29. syyskuuta 1793 Suoniemellä Johanna Albertina Mellinin (1772–1836) kanssa (kuva 3), jonka isä vapaaherra Johan Gustaf Mellin omisti Suoniemellä Kauniaisten kartanon lähistöllä sijainneen Kuljun kartanon. Runeberg toimi kotiopettajana Ruoveden Ritoniemen talossa asuneen Suomen sodan veteraanin, kapteeni Erik Gustaf af Enehjelmin perheessä vuosina 1825–1826. Perimätiedon mukaan Pelander asui samoihin aikoihin Ritoniemen mailla sijainneessa tuvassa ja hankki elantonsa muun muassa nuottaa kutomalla. Runebergin tiedetään myös tutustuneen Pelanderiin. Suomen sotaan Pelander ei ollut osallistunut, mutta hän saattoi kertoa Runebergille sotatarinoita vuosina 1788–1790 käydystä Kustaa III:n sodasta, josta hänellä oli omakohtaisia kokemuksia.
 
Tarinankertoja Vänrikki Fredrik Adolf Pelander siis avioitui Suoniemellä, jossa Karl Rask asui. Karl Raskin täytyi olla jonkinlainen paikallinen kuuluisuus Kustaan sodassa tekemiensä urotekojen johdosta, hän nimittäin sai esimerkillisen toimintansa johdosta urhoollisuusmitalin ja ylennettiin sotamiehestä korpraaliksi. Pelander sai aivan varmasti tietää tapahtumista joko Raskilta itseltään tai kyläläisiltä.
 
 
Kuva 3. Fredrich Adolph Pelanderin avioituminen.
 
 
4. Karl Raskin (Brask) elämänvaiheet ja ruotusotilaan elämä
Tässä luvussa kertomani ruotusotilaan elämään liittyvät tiedot ovat lainauksia Jari Niemelän väitöskirjasta Tuntematon ruotusotilas. Ruotsinajan lopun ruotuarmeijan miehistön sosiaalinen ja taloudellinen asema Satakunnassa. Historiallisia tutkimuksia 157. Suomen historia, 1990. 
Kalle Heikinpoika (myöhemmin siis Karl Rask) syntyi alkuvuonna 1756 silloisessa Porin läänissä. Tarkempi ajankohta ja paikka on toistaiseksi vielä hämärän peitossa. Syntymäajankohdasta on hieman ristiriitaista tietoa, sillä Suoniemen kappeliseurakunnan rippikirjamerkintöjen mukaan hän olisi syntynyt helmikuussa 1755, mutta rykmentin pääkatselmusrullien eli miehistöluettelojen tietojen perusteella vuotta myöhemmin 1756. Sotilasluetteloiden syntymämerkinnät ovat yleensä lähempänä totuutta. Ruotuarmeijassa palvelleet miehet olivat hyvin usein syntyneet palveluspitäjänsä ulkopuolella, mutta Karl saattoi olla syntynyt palveluspitäjässään Suoniemellä. Hänen vanhemmistaan ei toistaiseksi ole muuta tietoa kuin se, että isän nimi oli Heikki.
 
Kuva 4. Kauniaisten ja Kuljun kartanoiden sijainti.
 
Kalle syntyi aikaan, jolloin Suomen väkiluku oli nopeassa kasvussa. Vuosina 1751-1805 maan väkiluku kaksinkertaistui. Kotiseudun, kuten koko Suomenkin, valtaelinkeino oli maatalous. Maalaisrahvas jakautui yhä selvemmin maata omistaviin talonpoikiin, käsityöläisiin, ruotusotilaisiin, torppareihin sekä maalaisköyhälistöön. Kun torppien perustamisoikeutta laajennettiin, torppariasutus alkoi voimakkaasti kasvaa. Metsiä raivattiin pelloiksi. Karl Raskin nuoruusvuosina talollisia oli nelinkertainen määrä torppareihin verrattuna, mutta suhde lähestulkoon tasaantui 1800-luvun alkuun mennessä. Torpparilaitos kasvoi eniten niillä alueilla, joilla ei ollut kartanoita eikä vanhaa torppariasutusta. Lisäksi torppamäärien kasvumahdollisuuteen vaikutti ennestään raivaamattomien alueiden määrä.
Renkinä eli toisen palkollisena palveleminen oli nuorille miehille välivaihe ennen perheen perustamista. Renkinä työskentely oli usein elämänvaihe, jonka aikana harjaannuttiin töihin ja etsittiin itselle sopivaa elinkeinoa. Ruotuväkeen ns. varamiehiksi siirtyneet työskentelivät aikaisemmin useimmiten renkeinä. Ruotujakolaitos oli perustettu 1680-luvulla pysyvän ammattiarmeijan palkkausjärjestelmäksi. Ruotsi-Suomen hallinnon, kruunun, suurin menoerä eli sotalaitos saatiin tällä tavalla kustannetuksi.
Suoniemen pitäjän ratsutilat kuuluivat Ylä-Satakunnan komppaniaan. Pitäjän jalkaväki taasen kuului Henkikomppaniaan.
 
Kuva 5. Satakunnan komppaniat.
 
Ruotuarmeijan miehistön määrä lisääntyi 1770-luvulla, jolloin Suomen eteläosassa toteutettiin ns. varamieslaitos. Sen perustamiselle oli syynä talvella 1772-73 koettu sodanuhka. Tuolloin Ruotsin kuningas Kustaa III kehotti jokaista ruotua ja ratsutilaa hankkimaan itselleen varamiehen.
 
Varamieslaitosten käyttöönottaminen sitoi merkittävän määrän talojen ja torppien renkejä ruotuväkeen. Karl Heikinpoika (myöhemmin  siis Rask) hyväksyttiin Henkikomppaniaan jalkaväkirykmentin varamieheksi eli reserviläiseksi  ruotuun numero 57 kesäkuun 2. pvä 1773 kahdeksantoista vuoden ikäisenä. Varamieheksi Karl Heikinpoika tuli Hendrich-nimisen varamiehen tilalle, joka ilmeisesti siirtyi varsinaiseen sotilasruotuun.
 
Varamiesjärjestelmä tarkoitti sitä, että ruodut palkkasivat miehen, joka sitoutui tarvittaessa astumaan varsinaisen ruotusotilaan tilalle. Ruotu oli 2-6 talon keskenään muodostama ryhmä. 1700-luvun loppupuolella varamieslaitos oli normaali täydennyskaava, jonka kautta miehistön piti kulkea ja joka myös hyvin toteutuikin käytännössä.
 
Ruotusotilaat päätyivät ammattiin isänsä jälkiä seuraten, kuten J.L. Runebergin kertomuksen Sotilaspoika viimeisessä säkeistössä kerrotaan:
 
Kun vartun vaan ja täyttäneeks viistoista vuotta saan, käyn samaan nälkään, taisteluun ja samaan kuolemaan. Miss’ surmantuli tuimin lie, mua sinne viittaa vaarain tie, myös mun se sinne halu vie teit’ isäin astumaan!
Isän jälkiä sotilaana seurattiin usein sen vetovoiman takia. Näistä tärkeimpiä oli ruotusotilaan melko hyvät ansiot muihin ammattiryhmiin verrattuna.
 
Ruotuarmeijaan liityttiin keskimäärin 22 vuoden iässä. Rakuunoiden ja jalkaväen sotilaiden osalta oli alaikärajaksi säädetty 18 vuotta, mutta varamiehinä saattoi toimia myös 12-17 vuoden ikäisiä poikia. Täten Sotilaspojassa mainittu 15 viidentoista vuoden palvelukseen astumisikä oli mahdollista vain varamiehistössä.
 
Varamieheksi siirtyjälle annettiin Porin Kuninkaallisessa Rykmentissä vuodesta 1777 lähtien sukunimi. Näin Karl Heikinpoikakin, tuleva Rask, sai varamiessukunimen. Sukunimeksi annettiin Abbor, joka tarkoittaa suomeksi ahventa. Varamiesluettelossa Karl Heikinpoika kirjattiin siis tästä lähtien nimellä Karl Abbor.
 
Turun ja Porin läänin varamiespataljoonien organisaatio oli valmis syksyllä 1776, jolloin pidetyissä kokouksissa sovittiin, mitkä ruodut ja ratsutilat yhdessä pitivät varamiestä. Tuolloin varamiesten määrää vähennettiin, ja niinpä Karlinkin ruotu 57 yhdistettiin ruodun 58 kanssa. Merkintä varamiesluettelossa kertoo tämän näin: Karl Hindrichsson: afförd men står för Rotarnes enskilta räckning med nr 57. Henkikomppaniassa näin tehtiin yhteensä kuudelle varamiehelle. Vuonna 1781 määrättiin jokaiselle rykmentille varamiesyksikköjä varten kahdeksan nuorempaa upseeria ja kahdeksan aliupseeria. 
 
Ruotusotilaan - sekä varsinaisessa ruodussa olleen että varamiehen - tuli osallistua rykmentinkokoukseen, joka oli keskeinen harjoitus- ja katselmustilaisuus. Rykmentinkokouksia saatettiin tosin lykätä esimerkiksi katovuosien tai työkomennusten takia. Varamiesten normaali harjoitusaika oli 14 vuorokautta, varsinaisten sotilaiden 17 vuorokautta. Rykmentinkokouksia järjestettiin varamiehille yleensä sadonkorjuun jälkeen syys-lokakuussa, varsinaisille sotilaille kylvö- ja korjuuajan välissä kesä-heinäkuussa. Ajankohtien valintaan vaikutti se, että useat ruotumiehet olivat sotilasammattinsa ohella maanviljelijöitä.
Raskin Karlin palvelusaikana ruotusotilaiden tuli osallistua ns. kirkkoparaateihin, joissa miehistöä tuli harjoittaa ruotupitäjän kirkolla joka pyhäpäivä kirkonmenojen jälkeen. Miehistöä tuli harjoituttaa yksi tunti talvisin ja kaksi tuntia kesäisin asennossa, ojennuksessa, marssissa ja käännöksissä, mikäli sää niin sallisi. Sotilaat pitivät kirkkoparaateja hankalina, ja niinpä ne vuonna 1794 muutettiin neljän päivän mittaisiksi komppaniankokouksiksi.
 
Varamiehistöt muodostivat erillisiä yksiköitä, jotka organisoitiin ja harjoitettiin vastaavasti kuten varsinaiset ruotusotilasjoukot. 
 
Vuonna 1773 Turun ja Porin läänissä kuninkaan aloitteesta pidetty maaherran ja talonpoikien edustajien kokous päätti, että kaikkien maillaan tilaa omaavien talollisten tuli antaa varamiehilleen torppa. Torpan rakennukset tuli luovuttaa varamiehelle valmiina, ja torpan valmistumiseen saakka varamiehelle tuli antaa tynnyri rukiita ja aami heiniä = 6 leiviskää = noin 51 kg (eli määrä, joka mahtui ristiin sidotun neljä syltä pitkän nuoran alle). Vastineeksi varamiehen tuli tehdä ruotutaloilleen vuosittain 24 työpäivää.
 
Ruotusotilas yleensä jatkoi edeltäjänsä torpan asumista ja viljelyksien hoitoa. Jos ruotutaloilla ei ollut varamiestorppaa valmiina, sen rakentamiseen saattoi kulua aikaa. Vuonna 1780 kuningas tarkensi torppaohjeistusta siten, että varamiehelle piti antaa torppa viljelmineen, jos hän olisi naimisissa. Naimattomien varamiesten taas oli palveltava renkeinä. Monet talonpojat kuitenkin pitivät edullisempana antaa varamiehelle tynnyrillinen rukiita ja aami (48-60 leiviskää eli 410-510 kg) heiniä, kuin rakentaa hänelle torppa, ja siksi varamiestorppien rakentamista viivyteltiin. Turun ja Porin läänin maaherra pyrki katselmuksien avulla huolehtimaan siitä, että puuttuvat varamiestorpat perustettaisiin ja huonokuntoiset korjattaisiin. 
 
Sotilastorpan, niin varamiestorpan kuin varsinaana sotilaana palvelleen torpan, asuinrakennus tuli olla 9x9 kyynärän eli noin 28 m2:n kokoinen. Aitan tuli olla 6x6 kyynärän kokoinen. Myös muita rakennuksia ja rakennelmia sotilastorpan piti käsittää. Näistä tärkeimpiä olivat rehusuoja, navetta ja kaivo. Rehusuojalla tarkoitettiin navetan lato-osaa. Edellä mainittujen rakennusten lisäksi sotilastorppaan kuului niittylatoja, joiden määrä riippui niittyjen lukumäärästä.
 
Sotilastorpan rakentaminen ja korjaaminen oli ruotutalojen talonpoikien tehtävä. Varamiehen tai sotilaan tuli silti huolehtia siitä, ettei torppa rakennuksineen pääsisi rappeutumaan. Torpassa piti komppanianpäällikön toimituttaa katselmus, mikäli rakennuksia hoidettiin huonosti. Tällöin määriteltiin ne korjaustoimenpiteet, mitkä olivat talonpoikien vastuulla ja mitkä varamiehen tai sotilaan vastuulla. Katselmuksen suoritti joko kruununvouti tai sitten kaksi lautamiestä ja komppanian edustaja. Katselmus voitiin suorittaa ilman sotilasta tai talonpoikia, jotka kuitenkin oli kutsuttava paikalle.
 
Sotilastorppien ikkunoista ei tarvinnut maksaa ikkunaveroa, jota 1740-luvulta lähtien oli kannettu ikkunaluukuista lasiruutujen lukumäärän mukaan. Myöskään henkirahaa, jota maaseudun maattomalta väestöltä perittiin, eivät varamiehet eivätkä sotilaat joutuneet kruunulle maksamaan. Palkka- ja maksuverosta olivat ainoastaan sotamiehet vaimoineen vapautettuja. Varamiesten kohdalla sama verovapaus astui voimaan vasta ruotujakolaitoksen loppuvaiheessa vuonna 1805.
 
Sotilastorpalle tuli luovuttaa kasvukuntoista ruotupeltoa puolen tynnyrin vuosittaista kylvöä vastaava ala eli sellainen ala, mille puoli tynnyriä viljaa voitiin kylvää. Pellon lisäksi sotilastorpalle piti antaa pieni kaalimaa. Kaalimaassa ruotumies kasvatti yleensä kaali ja pellavaa, mutta myös perunaa, jota ruotusotilaat olivat tuoneet tuliaisina vuosina 1757-1762 käydystä Pommerin sodasta. Ruotumiehen tuli itse huolehtia lannoituksesta sekä viljelyksiä ympäröivien aitojen ja ojien kunnossapidosta.
 
Ruotupellon lisäksi sotilastorppaan tuli kuulua niitty, joka tuottaisi vähintään kaksi kesäkuormaa heinää. Kesäkuorma heiniä painoi 15-18 leiviskää eli 128-153 kg. 1700-luvun lopulla sotilastorppiin kuului enemmän niittyjä, kuin oli sotilasasetuksessa määrätty. 1700-luvun lopulla ruotusotilaiden ja varamiesten niityt tuottivat heinää vähintään 2 aamia eli 96-120 leiviskää eli 820-1020 kg. Tämä johtui osin siitä, että ruotutorppien viljelykset olivat kasvaneet ruotusotilaiden ja varamiesten raivatessa uusia alueita. Niittyjen tuotto mahdollisti ruotusotilaille ja varamiehille hevosen ja 1-2 lehmän pitämiseen vaadittavan heinämäärän. Karjan laiduntamiseen tarvittavien aitojen kunnossapidosta vastasi ruotusotilas tai varamies.
 
Ruotusotilas ja varamies saivat käyttää oman ruotunsa metsää polttopuiksi ym. tarpeiksi. Asiasta piti kuitenkin sopia talonpoikien kanssa.
 
Ruotuun siirtyville miehille tuli talonpoikien antaa pestirahaa. 1700-luvun loppupuolella pestiraha oli 2-10 riksiä. Pestirahan suuruus riippui yleensä siitä, kuinka paljon muita etuuksia sotamiehelle tai varamiehelle annettiin. Kun varamies siirtyi varsinaiseen ruotuun eli sotilaaksi, ei hänelle tarvinnut pestirahaa maksaa; ainoastaan siis silloin, kun mies pestattiin varamieheksi. Sen sijaan sotilaaksi siirtyvälle varamiehelle piti talonpoikien luovuttaa yksi tynnyrillinen ruista sekä yksi lehmä. Vuodesta 1773 lähtien ruotujakolaitoksen loppumiseen saakka kruunu alkoi maksaa varamiehille neljän hopeataalarin pestirahan. Kruunun erikseen maksama pestiraha oli kiinteä summa eikä riippunut talonpoikien suorittamasta pestirahasta.
 
Varamiehet saivat kruunulta lääninrahastosta vuosipalkkaa aluksi 8 hopeataalaria ja vuodesta 1776 lähtien 16 hopeataalaria ja vuoden 1777 raharealisaation jälkeen 2.32.- pankinriksiä (2.32.- pankinriksiä = 2 riksiä 32 killinkiä 0 runstykkiä). Heidän vuosipalkkansa oli kiinteä eikä vaihdellut ajan myötä. Sotilaiden kruunulta saama vuosipalkka taas riippui kruunun verotuotoista ja takaisin perityistä ns. kruununmaksuista ja vaihteli vuodesta toiseen. Sotilaiden kruunulta saama vuosipalkka kuitenkin kohosi vähitellen siten, että 1780-luvulla se oli keskiarvoltaan kolmisen riksiä, 1790-luvulla nelisen riksiä, 1800-1806 kuutisen riksiä, 1807 runsaat 9 riksiä ja 1808 runsaat 12 riksiä. Inflaatiosta johtuen sotilaiden kruunulta saaman vuosipalkan reaaliarvo pysytteli yhden ruistynnyrin paikkeilla. Varamiesten reaalinen ansiokehitys taasen heikkeni, kun heidän vuosipalkkansa pysyi samana vuodesta toiseen.
 
Jalkaväen sotamiehille eivät talonpojat maksaneet rahapalkkaa. Sen sijaan sekä varamiehille että sotilaille annettiin vuosittain ruista tynnyrillinen tai kaksi, varamiehille joskus vajaa tynnyrillinen.
 
Ruotumiehelle tuli talonpoikien antaa työvaatteet, ja kruunun tuli antaa varusasu. Talonpoikien tuli kolmen vuoden välein antaa uusina työvaatteina yhden parin kenkiä, yhden parin sukkia ja yhden paidan. Pestauksen yhteydessä ruotumiehelle annettiin takki ja housut.
 
Karl Abbor avioitui n. 25-vuotiaana 22.10.1780 Lempäälästä kotoisin olleen talonpoika Yrjö Paltun 20-vuotiaan Anna-tyttären kanssa. Vihkimisen aikaan Annan koti merkittiin vihkikirjaan sijainneeksi Kauniaisten kartanolla. Karlista taas kirjattiin maininta reserviläinen Karl Abbor.
 
Kuten Karlin vaimo Anna Yrjöntytär Palttu oli talonpojan tytär, olivat ruotusotilaiden vaimot hyvin usein juuri talonpoikien tai sitten ruotumiesten tyttäriä. Ruotusotilaat olivatkin tuohon aikaan käsityöläisten ohella arvostettuja sulhaskandidaatteja.
 
Karlin vaimo Anna Yrjöntytär oli syntynyt 16.10.1760 Lempäälän Vatsolan kylän Paltun tilalla. Hänen vanhempansa olivat Yrjö Gabrielinpoika Palttu, joka oli syntynyt 10.4.1732 Lempäälässä ja Lempäälän Sotavallan kylän Rastiman torpparintytär Katariina Johanna Johanneksentytär, joka oli syntynyt 13.9.1738 Lempäälässä.  
 
Suomen asutuksen yleisluettelon mukaan Karl Abbor perheineen kirjattiin kuuluneeksi Kauniaisten kylän Maurian tilan alueelle vuosina 1781-1788, mutta myös Kauniaisten kylän Pöllön tilan alueelle vuosina 1780-1785. Karlin ja hänen perheensä varamiestorpan voidaan siis päätellä sijainneen jossain näiden tilojen alueella.  
 
5.6.1788 järjestetyn katselmuksen mukaan Karl Abbor kirjattiin kuuluneen ruotuun 58, ja hän oli iältään 33 3/4 vuotta ja palvellut kruunua 15 3/4 vuotta. Karl oli aikaisekseen pitkäkasvuinen mies, 6 jalkaa ja 1 tuuma pitkä. Tämä tarkoittaa nykymitoissa 185,5 cm. Varmaan hän oli muutenkin raamikas sotilas. Kustaan sodassa hän olisi hyvin isona miehenä voinut tuupata pienemmän ihmisen, Konowin tai jonkun muun, sivuun ja pelastaa hänet luodeilta kuten Runebergin tarinoissa.
 
5. Konoweista (laus. kuunoveista)
Kun perimätiedon mukaan esi-isäni saattaisi olla Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden korpraali Brask, kuka näin ollen olisi voinut tarinoiden Konow? Kauniaisten ratsutilan isäntänä ja omistajana toimi Karl Reinhold von Konow vuosina 1766-1791. Hän oli syntynyt 12.3.1723. Kustaan sodan alkaessa hän oli jo varsin iäkäs sotilaaksi, 65-vuotias, mutta sotaan kuitenkin tuohon aikaan osallistuivat varsin iäkkäätkin sotilaat. Karl Reinhold von Konow kuoli 15.12.1797. Koska Karl Rask kuului Kauniaisten ruotuun, hän on ollut usein tekemisissä Karl Reinhold von Konowin ja tämän lasten kanssa.  Runebergin tarinoissa kerrotaan, että Brask vietti vuosia aikaansa Konoweilla ja niin nimenomaan teki esi-isäni Karl Rask. Oliko Karl Rask esimerkiksi samaa ikäluokkaa olevan Gustaf Albrekt von Konowin ystävä? Olivatko he keskenään kovia kiistelemään asioista?
 
Gustaf Albrekt von Konow oli syntynyt Rymättylässä 16.12.1753. Hänen isänsä oli edellä mainittu majuri Karl Reinhold von Konow ja hänen 1. puolisonsa Gertrud Elisabet Gripenberg. Gustaf siirtyi luutnanttina armeijan laivastosta Porin läänin jalkaväkirykmenttiin 1782 ja yleni kapteeniksi 1783, ja edelleen armeijanmajuriksi 1790. Hänelle myönnettiin ero palveluksesta 1794. Hän kuoli Tyrväällä 30.1.1803.
 
 
6. Kustaan sodan taistelut
 
Vuonna 1788 syttyi Ruotsi-Suomen ja Venäjän välille ns. Kustaa III:n sota, joka kesti pari vuotta. Ruotumiehille kutsu sotaan tuli toukokuussa 1788. Suomen pääarmeija keskitettiin Helsinkiin, johon lähti myös Porin jalkaväkirykmentti. Se, jolle Raskin Karl toimi varamiehenä, lie kuollut tai sitten sotaan muuten tarvittiin täydennysmiehiä, koska Karl aloitti palveluksensa varsinaisena ruotusotilaana vuonna 1789 ja osallistui Kustaan sotaan Porin kuninkaallisen jääkärirykmentin mukana. Siirto reserviläisestä varsinaiseen palvelukseen aiheutti yleensä sukunimen muutoksen, niin myös Karlin kohdalla. Sukunimi Abbor vaihtui Raskiksi. Kun Karl siirtyi sotilaaksi ruotuun 58, Kauniaisten ruotuun 57 otettiin varamieheksi eräs Jaakonpoika Abbor 5.6.1790.

Porin Rykmentti osallistui seuraaviin taisteluihin:

  • 2.8.1788 Brackila

  • 31.8.1788 Bamböle

  • 1.5.1789 Anjala

  • 10.6.1789 Pihlajanlahti

  • 11.6.1789 Kyrö i Savolax

  • 13.6.1789 Poronsalmi

  • 15.6.1789 öfvergången af Kymmene Elf vid Värälä

  • 16.6.1789 Pihlajanlahti

  • 19.6.1789 Poronsalmi

  • 21.6.1789 Kilpakoski

  • 30.6.1789 Wiala Bro. Retråiten från Pumala till Jorois

  • 2.7.1789 Liikala

  • 7.7.1789 Magum/Atlagum å Skogsby Batterier

  • 18.7.1789 - ” -

  • 21.7.1789 Parkumäki

  • 21.7.1789 Retråiten öfver Anjala Bro, af Kymmene Elf

  • 22.7.1789 Recognouringen och affäiren vid Wärälä

  • 23.7.1789 Wärälä vid dess återlagande

  • 24.7.1789 Pirttimäki

  • 8.8.1789 Wärälä

  • 21.9.1789 Retråiten från Kymmene

  • 9.10.1789 Låitåselda, till sjöss och lands

  • 29.4.1790 Walkiala

  • 8.5.1790 Puumala

  • 15.5.1790 Sjöflaget vid Friedrichshamn

  • 3.6.1790 Flottans utratt från Björckö

  • 9.6.1790 Sjöslaget vid Svensksünd och Korkiansarij

Moni sotilas sai taisteluissa vammoja. Myös Karl Rask haavoittui. Hän sai vaikean vamman oikealle puolelle lantiotaan. Vakava haavoittuminen ei kuitenkaan välttämättä merkinnyt palveluskyvyn menettämistä, eikä uutta miestä näin ollen yleensä otettu ruotuun vakavasti haavoittuneen tilalle.
 
Itse taistelut Kustaa III:n sodassa aiheuttivat vähemmän tappioita kuin kulkutaudit. Erään arvion mukaan Porin rykmentin aliupseereista ja sotamiehistä kaatui 241 miestä, 207 miestä haavoittui ja 495 miestä kuoli tauteihin. Menetykset olivat ankaria, sillä lähes kolmannes rykmentistä kuoli sodan aikana [JaN05].
 
Kustaa III:n sodassa Raskin Karl palveli kruunua kunniakkaasti ja vuonna 1789 taistelukentällä hänelle ojennettiin ansioistaan urhoollisuusmitali. Olisiko mitali voinut tulla siitä, että hän pelasti jonkun hengen kuten Runebergin tarinoissa Konowin?
 
Sodan jälkeen 13.6.1791 Raskin Karlille myönnettiin korpraalin arvonimi ja sotilaan palkka. Korpraalin asema oli sotilaalle ensimmäinen mahdollinen porras mihin yletä, mutta oli kuitenkin aika yleistä, että korpraalin vakanssit olivat säätyläisten hallussa. Merkittävin syy tähän oli se, että yleensä jopa korpraaliksi ylennyskelpoiselta sotilaalta edellytettiin ruotsin kielen taitoa. Korpraaliksi yleneminen oli melko vaikeata; 1700-luvun loppupuolella vain noin 2 % Porin rykmentin tavallisista sotamiehistä yleni korpraaleiksi.

On siis todennäköistä, että Karl Rask osasi puhua ruotsia. Tällöin hänellä ja Konowilla olisi ollut yhteinen kieli, jolla keskenään väittelivät, "jankkasivat", kuten Runebergin runossa kerrotaan. Konoweiden äidinkieli mitä todennäköisimmin oli ruotsi.

 
7. Von Konow ja hänen korpraalinsa (kirj. Johan Ludvig Runeberg, suom. Paavo Cajander 1918)
 
"Ma sinut nostanut olen liejustas
tuon tuikan varjon vuoks sinun kulmillas,
ma sulle paikan hankin ja palkankin,
tein soturista halvasta korpraalin."
 
"Ja joka taisteluss' olet seissyt näin
kuin vertainen ja kumppani vieressäin;
sun nopsaksi, urheaks olen kiitellyt."
Näin Konow äissään Braskia sätti nyt.
 
"Sinusta kannett' aina nyt kuulen vaain,
sua kaikkialla pöyhkeäksi moititaan;
paraikaa tähdätessähän miestä
lyöt ja ylvästellen mälliä kahta syöt."
 
Mut Brask hän saarnaa yrmivi majurin:
"Mies halpa arvon sain tosin korpraalin,
mut alttiist' uljuudestani sain ma sen
ja hurmehesta nousin, mut liejust' en."
 
"Jos lyönkin joskus, ken sitä kummaksuu,
teen niinkuin tekin teette ja moni muu:
vaikk' yksin löisittekin, mä mairetyön
suon muiden tehtäväksi ja myöskin lyön."
 
"Tuon vieruskumppanuuteni kunniaks
on kaikkein nähdän mälliä suussain kaks;
vaan halpaa jos se kunnia teistä ois,
vois toisen mällin suustani heittää pois."
 
Ja Konow silmin katsovi säihkäävin:
"Mies oiva oot ja saakelin ylväskin.
Sun paikkas vastakin mua verin on,
hädässä moisest' on apu verraton."
 
Koht' alkoi taisto, jääkärijoukollans'
von Konow metsään ryntäsi, Braski kanss'
Korpraali oli jylhä, ja majuri
hän, huuli lerpass', ampui ja kiroili.
 
Jo neljä tiimaa näin oli noituillut,
vaan viel' ei ollut taistelu muuttunut. 
Hän tiellään kaatuneen näki jonkun vaan,
puu puulta ryssä pois veti joukkojaan.
 
"Hiis", ärjyi hän, "ei käys se nyt ensinkään,
männyistä kuoren lentävän kyllä nään,
vaan suojass' ompi ryssä, hän pääsee pois;
te tähtäätte kuin silmiä teill' ei ois."
 
Viimeisen sanan hän tuskin suustaan saa,
kun maahan Braskin tuustista kellahtaa;
kas siinä vastausta jo liaaksikin,
moist' ei ois luullut tohtivan korpraalin.
 
Vihasta kalvistuin kävi kalpaan nyt:
"Mit' olet, lurjus, tehdä sä hirvennyt?
Nyt perkeleell luusi ja nahkas möit,
kun päällysmiestäs keskellä sotaa löit."
 
Mut Brask seisoi tyynenä vanhallaan:
"Pidättäkäätte pamppua hetkeks vaan,
siks että palkan tuolle ma maksaisin,
jok' ampu teitä, juuri kun tuustaisin."
 
Näin lausui Brask nyt tähtäsi pyssyllään;
ja pensaan taakse huomasi äkkiään 
von Konow miehen kaatuvan parrakkaan,
noin kakskymment' askelta heistä vaan.
 
"Vai tuonko luoti vinkasi korvissain,
kun äsken sulta, ystävä, tuustin sain?
Kas, sepä miehen työt' oli kerrassaan,
sen tuskin unhotan minä milloinkaan."
 
Brask Konowill' on vuosia viettänyt;
he yhdess' aina nähdähän käyvän nyt,
useinkin niinkuin ystävät rakkaimmat,
mut melkein yhtä taajaan jankkaavat.
 
- - - - -
 
8. Karl Raskin myöhäisemmät vaiheet
 
Karl ja Anna elelivät 1790 luvulla Kauniaisten kylän Pöllön ja Köyrän tilalla. Vuoden 1797 katselmuksessa Karl kirjattiin jalkaväen korpraali Karl Rask.

Vuonna 1791 puolet henkirakuunarykmentistä muutettiin kevyeksi jalkaväeksi ja puolet jääkärijoukoiksi. Tällöin ratsutilalliset vapautettiin rakuunahevosten ja -varusteiden ylläpidosta, ja vastineeksi tuli suorittaa ns. hevosvakanssimaksu viljana tai rahana. Vuonna 1792 rykmentin jalkaväkijoukoista muodostettiin erillinen kevyt jalkaväkipataljoona, jota vuodesta 1805 alkaen kutsuttiin ratsutilapataljoonaksi.

Ruotusotilaat varamiehiä lukuun ottamatta osallistuivat usein kruunun määräämiin työkomennuksiin, joista tyypillisimpiä olivat linnoitusten, viinanpolttimoiden, ja puustellien korjaus- ja rakennustyöt sekä koskenperkaukset. Työpäivät olivat 10 tunnin mittaisia, ja komennuskauden jokaiselta päivältä kruunu maksoi 8 hopeaäyriä. Työkomennuksilla oli usein muonitus heikkoa, ja toisinaan sotilaat toivat mukanaan kotikylälleen kulkutauteja.

Heinäkuussa 1791 Porin rykmentistä komennettiin 50 miestä, yksi korpraali ja 15 miehen erillinen komennuskunta Hämeenlinnaan. Lokakuussa komennuskunnasta kotiutettiin korpraali ja seitsemän miestä. Porin rykmentistä komennettiin lisäksi 20 miestä Porvooseen ja 30 miestä Helsinkiin. Vuoden 1791 lopusta alkaen Porin rykmentti vapautettiin työkomennuksista kahdeksitoista vuodeksi. Kun ruotusotilaat näin luopuivat työkomennusvelvoitteestaan, heidän palkasta tuli vastedes pidättää kruunulle enintään kaksi riksiä. Pidätys ei kuitenkaan tuohon aikaan ollut sotilaalle merkittävä menetys.

Ruodun 57 varamiehenä oli vuonna 1793 Mikko Rask ja ruodun 58 Antti Svahn.

Kallele ja Annalle syntyi seitsemän lasta:

  • Karl Henrik Haarakallio, "Mylly-Kalle", syntyi 24.7.1781 Suoniemellä, k. 11.2.1858 Ruovedellä. Ruoveden rippikirjoihin hänen syntymäajakseen kirjattiin virheellisesti 20.7.1777. Hän muutti 19.5.1814 Suoniemeltä Ruoveden Kärkelään, josta myöhemmin läheiseen Sahin torppaan. Vaimo Liisa Tuomaantytär, s. 7.7.1783, k. 17.2.1867 Ruovedellä. Heillä oli seuraavat lapset:

    • Ulrika, s. 16.7.1810 Ruovedellä. Muutti 28.12.1850 pois Ruovedeltä.

      • Cecilia, s. 1836 Ruovedellä. 

      • Wilhelmiina, s. 14.5.1847 Ruovedellä, k. 9.5.1849 Ruovedellä.

    • Maria, s. 3.1.1813 Ruovedellä.

    • Anna Lisa, s. 15.10.1817 Ruovedellä. Mies Juha Juhanpoika, s. 1812. Sahin torppari Karl Henrikin jälkeen.

      • Selma, s. 31.10.1840 Ruovedellä.

      • Efraim, s. 30.12.1842 Ruovedellä.

      • Emilia, s. 30.5.1845 Ruovedellä.

      • Mooses, s. 6.9.1848 Ruovedellä. 

    • Johan Isaac s. 2.8. 18XX Ruovedellä, kuollut pienenä Ruovedellä. 

    • Eva Juliana, s. 28.2.1821 Ruovedellä, k. 1904 Mies Iisakki Eerikinpoika Paronen, s. 1815, k. 1871. Heillä oli 6 lasta, joista yksi oli Juho (Janne) Heikki Paronen, s. 1855, k. 1935.

    • Karolina s. 20.5.1825 Ruovedellä. Mies renki Israel Aukustinpoika, s. 5.10.1823 Ruovedellä. Perhe siirtyi Sahin torpalta Ruoveden Mäkelän 1850-luvulla.

      • Maija Stina, s. 22.7.1844 Ruovedellä.

    • Ester s. 20.5.1825 Ruovedellä. Siirtyi Pispalaan 1840-luvun alussa.

    • Johan Henric, s. 24.2.1828. Siirtyi Taipaleeseen 1840-luvun lopussa.

  • Anna Rask, syntyi 10.9.1784 Suoniemellä, kuoli yskään ja haudattiin 29.1.1786 Suoniemellä.

  • Maria Rask, syntyi 2.11.1786 Suoniemellä. Hänen puolisonsa oli sotilas Mikko Rask, kts. Juuret > Rask-Hakala.

  • Johannes Rask, syntyi 13.6.1791 Suoniemellä, työskenteli Mikko Ståhlstenin lampuotina ja avioitui Mikko Mikonpoika Raskin sisaren Maria Mikontytär Ståhlstenin, s. 5.9.1779 Mouhijärvi. He muuttivat Mouhijärvelle Kairilan kylän Horolan taloon vuonna 1813, josta edelleen Karkkuun 2.1.1822. Karkussa Johannes toimi Sation torpparina. Heillä seuraavat lapset:

    • Juha Kustaa, s. 24.9.1813 Mouhijärvellä.

    • Maria Ulriikka, s. 1.7.1815 Mouhijärvellä.

    • Iisakki Immanuel, s. 15.8.1817 Mouhijärvellä.

    • Immanuel, s. 31.1.1819 Mouhijärvellä, k. 5.11.1826 Karkussa.

  • Iisakki Rask, syntyi 13.6.1791 Suoniemellä, muutti Tottijärven Teiskoon vuonna 1814, josta ilmeisesti Karkkuun 15.11.1815.

  • Kustaava Rask, syntyi 15.2.1796 Suoniemellä, muutti Mouhijärvelle vuonna 1814.

  • Antti Rask, syntyi 16.3.1798 Suoniemellä, kuoli 29.1.1806 punatautiin.

Kallelle myönnettiin eläke sekä taloudellista apua 19.6.1804, jolloin hän jo sairasteli. Eläkkeen suuruus oli 3.5 riksiä vuodessa, jos sotilas ei ollut sodan tai komennusten aikana loukannut itseään. Loukkaantumisen vakavuus vaikutti eläkkeen suuruuteen, sillä lievästi loukkaantuneen eläke oli 5 riksiä, vakavasti loukkaantuneen eläke 10 riksiä ja niiden, jotka olivat menettäneet sodassa käden ja jalan tai tulleet muuten täysin invalideiksi, eläke oli 15 riksiä vuodessa.

Karl osallistui vielä Porin Malmilla 5.-21.6.1804 pidettyyn 17-päiväiseen rykmentinkokoukseen muiden ruotusotilaiden tavoin.

Kalle myönnettiin myös ero sotilaspalveluksesta 19.6.1804 pääkatselmuksessa. Eron sai vain erityisen painavasta syystä, kuten esimerkiksi vanhuus ja siihen liittynyt sairaus. Sotilaan erotessa tai kuollessa tuli komppanianpäällikön toimituttaa katselmus. Kallen ei tarvinnut maksaa ns. henkirahaa, koska vuodesta 1802 lähtien kaikki vähintään 18 vuotta kruunua palvelleet ja alle 50-vuotiaina eronneet saivat henkirahasta verovapauden.

Sotilastorppa ei tavallisesti kulkeutunut isältä pojalle. Jos ruotumies raivasi ja rakensi torppansa itse, niin hänelle jäi sotilaan ammatista eroamisensa jälkeen elinaikaiset nautintaoikeudet viljelyksiinsä sekä torppaan. Oikeudet koskettivat usein myös leskiä, muttei jälkikasvua, jolloin ruotusotilaiden pojilla ei ollut mitään etua jatkaa isänsä ruodussa. Leskiäkin vain siinä tapauksessa, etteivät he avioituneet uudelleen.

Karl Rask kuoli sydänkohtaukseen 49-vuotiaana 14.4.1805. Sodassa saatu urhoollisuusmitali tuli miehen kuoltua palauttaa takaisin sotakollegiolle, mutta korvauksena tästä perillisille myönnettiin mitalin arvoa vastaava rahasumma.

Ruotusotilaiden lesket olivat heikohkossa asemassa. Jos ruotutalojen kanssa ei oltu sovittu siitä, että leski saisi jäädä torppaan asumaan miehensä kuoltua, hänen tuli kohtuullisen ajan kuluessa lähteä torpasta. Kruunulta saatu korvauskin oli vähäinen, esimerkiksi vuonna 1795 leskenavustus vaihteli 12 ja 32 killingin välillä.

Kallen leski Anna Rask eli pitkän elämän. Hän kuoli Karkun Hiedan kylässä liki 94-vuotiaana 24.4.1854.
 
Kuvalinkkejä Carl Raskin ajalta, linkit vielä sijoittamatta konteksteihinsa:
 
 
 
 
Otan myös mielelläni vastaan tarinoihin ja tutkimuksiini liittyviä kommentteja (etunimi.sukunimi@saunalahti.fi).

 

    


Piilolinkki