Ville Tiisanoja
Ville Johannes Tiisanoja (s. 24. joulukuuta 1975 Vantaa) on suomalainen entinen kuulantyöntäjä, joka edusti Kenttäurheilijat-58:aa. Hänen ennätyksensä kuulantyönnössä on 21,09 metriä, jonka hän työnsi Kuortaneen eliittikisoissa 28. heinäkuuta 2002. Tiisanojaa valmensi hänen isänsä Kalle Tiisanoja.
Tiisanoja piti hallussaan 17-vuotiaiden kuulantyönnön Suomen ennätystä vuodelta 1992 (16,41 m) ja 14-vuotiaiden Suomen halliennätystä vuodelta 1989 (13,30 m 5,4 kilon kuulalla). Lisäksi Tiisanojalla on useita juniorisarjojen piiriennätyksiä kuulan lisäksi myös keihään-, kiekon- ja moukarinheitossa.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]–2000
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tiisanoja rikkoi 19 metrin rajan ensimmäisen kerran Lahden eliittikisoissa 1995 työntämällä 19,10 metriä. Tällöin Tiisanoja oli vasta 19-vuotias. Tämän jälkeen hänen kehityksensä tasaantui, kunnes 1999 hän työnsi itsensä 20 metrin kerhoon pukkaamalla Espoossa 20,06. Samana kesänä Tiisanoja työnsi Kalevan kisoissa jo 20,49 voittaen Suomen mestaruuden. Vuonna 2000 Tiisanoja työnsi ennätyksekseen jo 20,76, jälleen Espoossa. Hänet valittiin myös Sydneyn olympialaisiin, jossa hän karsiutui loppukilpailusta tuloksellaan 19,66 metriä.
2001–2005
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2001 Tiisanoja osallistui Edmontonin MM-kisoihin, jossa hän selviytyi finaaliin, ollen lopputuloksissa yhdeksäs (tulos 20,45). Ennätys parani Lapinlahden eliittikisoissa kahdella sentillä lukemiin 20,78. Pitkästä työnnöstä huolimatta Tiisanoja sijoittui kilpailussa vasta kolmanneksi.
Tiisanoja joutui kiekonheittäjä Timo Tompurin kanssa kyseenalaiseen julkisuuteen keväällä 2002, kun harjoitusleiriltä Espanjasta palanneen parivaljakon Espanjasta ostetusta autosta löytyi Ranskan tullin tarkastuksessa kiellettyjä aineita. Urheilijat kiistivät aineiden kuuluneen heille.[1] Miesten mukaan aineet löytyivät autossa olleesta lokerosta ja olivat auton edellisen omistajan.
Urheilun oikeusturvalautakunta totesi päätöksessään, että on äärimmäisen epätodennäköistä, ja siksi järkevän epäilyksen ulkopuolella, että Tompurin autossa tai jommankumman matkatavaroissa sattumalta tai heidän tietämättään olisi ollut kätkössä sellaisia dopingaineita, joita uskotaan yleisesti käytettävän Tiisanojan ja Tompurin harjoittamissa lajeissa. Sen vuoksi oikeusturvalautakunta ei pitänyt uskottavana, että miehet eivät olleet tietoisia mukana kuljettamistaan dopingaineista. Urheilijoille annettiin varoitus.[2]
Vuoden 2002 sisäratojen EM-kilpailuissa Tiisanoja sijoittui viidenneksi. Münchenin EM-kisoissa hän selviytyi finaaliin ollen lopulta kuudes. Tiisanoja oli koko kauden hurjassa vireessä, ja hänen onnistui jopa rikkoa 21 metrin raja työntämällä Lapinlahden eliittikisoissa 21,09 metriä, mikä on Tiisanojan ennätys.
Vuoden 2003 MM-kisoissa Tiisanoja oli finaalin kahdeksas. Ateenan olympialaisissa 2004 hän jämähti karsintaan, ollen karsinnan 19:s tuloksella 19,50. Vuonna 2005 Tiisanoja saavutti parhaan aikuisten arvokisasijoituksensa ollen neljäs Madridin sisäratojen EM-kilpailuissa. Helsingissä hän sijoittui jälleen MM-tasolla kahdeksanneksi tuloksella 20,57.
2006–
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2006 Tiisanoja jäi Moskovan MM-hallikilpailuissa karsinnan 16:ksi alle 19 metrin työnnöllä. Kesällä hän sijoittui Göteborgin EM-kisoissa 11:ksi, vaikka oli karsinnan viides lähes metrin finaalia paremmalla tuloksella.
Elokuussa 2006 Tiisanoja jäi kiinni testosteronin käytöstä ja myönsi A-näytteen oikeellisuuden. Tiisanoja sai kahden vuoden kilpailukiellon ja 50 000 euron sopimussakon rangaistuksena dopingrikkomuksesta. Tiisanoja kertoi, että dopingin käytön takana olivat olleet heikosti sujunut hallikausi sekä kovat menestyspaineet[3]. Hän myönsi myös saaneensa testosteronia välikäden kautta. Tiisanojan kilpailukielto alkoi 24. elokuuta 2006[4] ja lisäksi hänen kilpailutuloksensa 27. kesäkuuta 2006 lähtien on mitätöity[5], mikä tarkoittaa, että hän menetti vuoden 2006 Suomen mestaruuden Conny Karlssonille. Tiisanoja ei ole kilpaillut kilpailukieltonsa päättymisen jälkeen. Vuonna 2010 uutisoitiin, että Suomen Urheiluliitolla oli saamatta Tiisanojalle määrättyjä sopimussakkoja useita kymmeniätuhansia euroja.[6]
Urheilu-uran jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ammatiltaan Tiisanoja on rakennusteknikko ja teki rakennusalan töitä jo urheilu-uransa aikana.[7] Hän on työskennellyt muun muassa työmaavastaavana asbestinpoistoja suorittavassa yrityksessä.[8]
Saavutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- EM-kilpailuissa paras sijoitus kuudes (München 2002)
- MM-kilpailuissa kolmasti kahdeksas (Sevilla 1999, Pariisi 2003 ja Helsinki 2005)
- Sydneyn kesäolympialaisissa 2000 karsinnan 15:s tuloksella 19,66
- Sisäratojen EM-kilpailuissa neljäs Madridissa 2005 ja viides Wienissä 2002
- Sisäratojen MM-kilpailuissa karsinnan 16:s Moskovassa 2006
- Kalevan kisat
- Halli-SM
Parhaat tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 21,09 m (1) Kuortane 28.7.2002 (eliittikisat)
- 20,90 m (1) Istanbul 19.6.2004 (Eurooppa cup)
- 20,84 m (2) Lapinlahti 14.7.2002 (eliittikisat)
- 20,78 m (3) Lapinlahti 22.7.2001 (eliittikisat)
- 20,78 m (1) Perho 1.9.2002
- 20,77 m (2) Bratislava 11.6.2002
- 20,76 m (1) Espoo 12.8.2000
- 20,74 m (1) Hämeenkyrö 30.6.2001 (kuulakarnevaalit)
- 20,73 m (2) Tallinna 20.7.2002
- 20,68 m (1) Lappeenranta 15.7.2001
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ville Tiisanoja Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
- Ville Tiisanoja Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- Profiili the-sports.org (englanniksi)
- Ville Tiisanoja voitti miesten kuulan 1999. MTV3 21.09.2004. Web Archive. Viitattu 28.7.2015.
- MTV3.fi: Katsaus Tiisanojasta vuodelta 2005 ennen Helsingin MM-kisoja
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Autossa testosteronia, efedriiniä ja klenbuterolia - muistatko suomalaisten legendaarisen dopingseikkailun?
- ↑ 2/2003 Yleisurheilu: Kurinpito - Kilpailukielto
- ↑ Ville Tiisanojan lausunto 30.8.2006. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.3.2009.
- ↑ Pekingin kisat jäävät Tiisanojalta väliin 20.3.2007. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 18.6.2007. Viitattu 20.3.2007.
- ↑ HS: Kuulantyöntäjä Tiisanoja jäi kiinni dopingista
- ↑ SUL uhkaa Ville Tiisanojaa oikeudella. Viitattu 23.7.2012.
- ↑ Ville Tiisanoja menee rakennustöihin
- ↑ Yhdeksän vuoden hiljaisuus ohi – nyt puhuu dopingista kärynnyt Ville Tiisanoja: ”Pullossa oli eri ainetta kuin oli kerrottu”