Trenchtown
Trenchtown on Jamaikan pääkaupungin Kingstonin sisällä sijaitseva asumiskeskittymä. On virhekäsitys, että alue olisi nimetty alueen läpi kulkevan avoimen viemärin mukaan (trench (eng.) = kaivanto) kuten usein on väitetty. 1700-luvulla irlantilaistaustainen karjankasvattaja Daniel Power Trench käytti aluetta laitumenaan, mistä johtui paikan silloinen nimitys Trench Pen, joka myöhemmin asutuksen levittyä sinne muuttui nimeksi Trenchtown. Alueen hygieniataso on heikko ja lapsikuolleisuus vakava ongelma.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Trenchtown rakennettiin 1930-luvulla asutusalueeksi ruokkimaan kasvavan kaupungin tarpeita. Hurrikaani Charlien koeteltua Jamaikan maaseutua vuonna 1951 monet kotinsa menettäneet kulkeutuivat Trenchtowniin aiheuttaen alueelle vakavaa liikakansoitusta.
1970-luvulla Jamaikan hallinnasta taistelleet poliittiset puolueet, sosialistinen People's National Party ja jossain määrin oikeistomielisempi Jamaica Labour Party, jakoivat alueen ja syöttivät sitä aseilla aiheuttaen vakavia yhteenottoja. Trenchtown oli PNP:n hallinnassa siinä missä alueen viereinen getto Rema oli JLP:n aluetta ja ajan myötä tilanne kehkeytyi niin pahaksi, että alueiden välistä tietä voitiin pitää lähes taistelukenttänä. Pian poliittiset ideologiat Trenchtownin kaartien toiminnan takana kuitenkin katosivat ja jengit siirtyivät huumekauppaan. 1990-luvun alueelle kohdistuneet opetuskampanjat ovat tuottaneet tulosta laskien alueen rikollisuutta selvästi.
1900-luvun aikana Trenchtownista kasvoi myös Kingstonin rastafariyhteisöjen koti. Monet maailmankuulut reggae-muusikot asuvat, tai ainakin ovat kotoisin alueelta. Mm. alkuperäinen The Wailers -kokoonpano; Bob Marley, Peter Tosh ja Bunny Wailer sai alkunsa Trenchtownista.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Trenchtown Reading Centre (englanniksi)