Thea LaFond

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Thea LaFond vuonna 2019.
Thea LaFond vuonna 2019.
Naisten yleisurheilu
Maa:  Dominica
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Pariisi 2024 kolmiloikka
Sisäratojen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Glasgow 2024 kolmiloikka
Pan-Amerikan kisat
Pronssia Pronssia Santiago 2023 kolmiloikka
Kansainyhteisön kisat
Hopeaa Hopeaa Birmingham 2022 kolmiloikka
Pronssia Pronssia Gold Coast 2018 kolmiloikka

Thea LaFond (s. 5. huhtikuuta 1994) on dominicalainen kolmiloikkaaja, olympiavoittaja ja sisäratojen maailmanmestari. Nuorempana hän kilpaili arvokilpailutasolla myös korkeushypyssä.[1]

LaFond sijoittui Kansainyhteisön kisoissa 2014 kolmiloikassa 11:nneksi. Vuonna 2015 hän sijoittui NACAC:n mestaruuskilpailuissa kuudenneksi sekä kolmiloikassa että korkeushypyssä. Samana vuonna hän oli Pan-Amerikan kisoissa kolmiloikassa kahdestoista ja korkeushypyssä kolmastoista. Hän jäi kolmiloikassa karsintaan Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 ja Lontoon MM-kilpailuissa 2017. Vuonna 2018 hän sijoittui sisäratojen MM-kilpailuissa kolmiloikassa 17:nneksi sekä saavutti pronssia Kansainyhteisön kisoissa tuloksella 13,92 ja NACAC:n mestaruuskilpailuissa tuloksella 13,74. Pan-Amerikan kisoissa 2019 hän sijoittui kahdeksanneksi.[1][2]

LaFond selviytyi Tokion olympialaisissa 2021 loppukilpailuun hyppäämällä karsinnassa ennätystuloksensa 14,60 mutta jäi loppukilpailussa tulokseen 12,57 ja sijoittui 12:nneksi. Hän sijoittui sisäratojen MM-kilpailuissa 2022 neljänneksi tuloksella 14,53. Eugenen MM-kilpailuissa 2022 hän oli viides tuloksella 14,56. Saman vuoden Kansainyhteisön kisoissa hän saavutti hopeaa tuloksella 14,39. Lisäksi hän voitti NACAC:n mestaruuden tuloksella 14,49. Budapestin MM-kilpailujen 2023 karsinnassa hän hyppäsi Dominican ennätyksen 14,62, jota kohensi loppukilpailussa tulokseen 14,90 sijoittuen neljänneksi. Kauden päätteeksi hän saavutti pronssia Santiagon Pan-Amerikan kisoissa tuloksella 14,25.[1][2]

LaFond voitti sisäratojen maailmanmestaruuden Glasgow’ssa 2024 Dominican ennätystuloksella 15,01.[1][2] Pariisin olympialaisissa 2024 hän toi Dominicalle sen ensimmäisen olympiamitalin voitettuaan olympiakultaa jälleen uudella Dominican ennätyksellä 15,02.[3]

LaFond ylitti kolmiloikassa 13 metrin rajan vuonna 2013, 14 metrin rajan vuonna 2017 ja 15 metrin rajan 2024. Hänen kolmiloikkaennätyksensä ulkoradoilla on Pariisin olympialaisissa hypätty 15,02 ja sisäradoilla Glasgow’n MM-kisatulos 15,01. Hänen ennätyksensä korkeushypyssä on 185 vuodelta 2015 ja pituushypyssä 664 vuodelta 2022. Näiden kolmen lajin lisäksi hän pitää Dominican ulkoratojen ennätystä hallussaan 100 metrin aitajuoksussa ajalla 14,03. Sisäradoilla hänellä on maansa ennätys näiden kolmen hyppylajin ja 60 metrin aitajuoksun lisäksi viisiottelussa.[1]

  1. a b c d e Thea LaFond Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b c Thea LaFond Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. Dominica's LaFond Wins Olympic Women's Triple Jump Gold 3.8.2024. Barron’s. Viitattu 3.8.2024. (englanniksi)