Tertiäärikausi

Tertiäärikausi on vanhentunut geologisen ajanjakson käsite, joka käsitti suurimman osan keno­tsooisesta maailman­kaudesta. Se alkoi noin 65 miljoonaa vuotta sitten, liitukauden jälkeen, ja päättyi noin 2,6 miljoonaa vuotta sitten, jolloin alkoi kvartäärikausi.

Tertiäärikauden käsitettä ei enää käytetä virallisessa geologian ajanlaskussa. Sen sijalla ovat kenotsooisen maailmankauden kaksi ensimmäistä kautta, paleogeeni (65,5–23,0 miljoonaa vuotta sitten) ja neogeeni (23,0–2,6) (kenotsooisen kolmas kausi on nykyisin jatkuva kvartääri). Käytännön kielenkäytössä tertiäärikausi esiintyy kuitenkin vielä yleisesti.

Termiä tertiääri käytti ensimmäisenä Giovanni Arduino 1700-luvun puolivälissä. Hän jakoi geologisen ajan primääri-, sekundääri- ja tertiäärikauteen Pohjois-Italiassa tekemiensä havaintojen perusteella.^[1] Myöhemmin kausijärjestelmää täydennettiin erottamalla tertiäärikaudesta vielä kvartäärikausi. Geologian historian alkuvaiheessa näiden kausien katsottiin vastaavan tiettyjä vaiheita Raamatun historiassa; tertiäärikautisten kivilajien oletettiin syntyneen vedenpaisumuksessa.^[2]

Vuonna 1828 Charles Lyell korvasi termit primääri- ja sekundäärikausi nykyisinkin käytetyillä termeillä paleotsooinen ja mesotsooinen maailmankausi ja yhdisti lisäksi tertiääri- ja kvartäärikaudet kenotsooiseksi maailmankaudeksi.^[3] Lisäksi hän jakoi tertiäärikauden lyhempiin kausiin sen perusteella, kuinka suuri osa kunkin kauden fossiilisista kotiloista oli nykyisen kaltaisia, ja antoi niille kreikankieliset nimet eoseeni, mioseeni ja plioseeni.^[4]

Liitukauden vaihtuessa tertiääri­kaudeksi päättyi maapallon historian keskiaika, mesotsooinen maailmankausi ("sekundäärikausi"). Niihin aikoihin hirmuliskot, dinosaurukset, kuolivat sukupuuttoon ja nisäkkäät kehittyivät lukuisiksi eri kehityslinjoiksi, joista niistäkin monet ovat jo hävinneitä, kuten esimerkiksi lukuisat erityyppiset sapelihammaskissat.

Tertiäärin alussa esimerkiksi Eurooppaa peitti laaja meri ennen Alppien, Pyreneiden ja Karpaattien syntyä.^[5].

Tertiäärikauden alussa Euroopassa oli laajalti subtrooppinen ja trooppinen^[5], kostea ilmasto, joka viileni ja kuivui kauden edetessä.

Kauden loppupuolella mioseenikaudella eläimistö alkoi muistuttaa nykyistä. Tertiäärille oli ominaista ilmaston viileneminen, joka johti lämpöä ylläpitävien merivirtojen katkeilusta, vuori­jono­poimutuksista jne. Vuorijononpoimutukset mahdollistavat lumirajan yläpuolella olevien alueiden kasvun, jäätiköitymisen. Jäätiköt heijastavat auringon säteilyä pois maapallolta, mikä viilensi ilmastoa. Pohjoiselle pallonpuoliskolle ilmestyi aluksi vuorten rinteille jäätiköitä, jotka kasvoivat Grönlannissa ja Huippuvuorilla isommiksi. Tertiäärikaudella Välimeri oli eräissä vaiheissa kuivaa maata. Tertiäärikautta seurasi kvartäärikauden pleistoseeni.

• Neogeeni
  • Plioseeni 5,3–2,6 miljoonaa vuotta sitten
  • Mioseeni 23,0–5,3 miljoonaa vuotta sitten
• Paleogeeni
  • Oligoseeni 33,9–23,0 miljoonaa vuotta sitten
  • Eoseeni 55.8–33,9 miljoonaa vuotta sitten
  • Paleoseeni 65,5–55,8 miljoonaa vuotta sitten

• 80 miljoonaa vuotta sitten: +15 °C
• 70 miljoonaa vuotta sitten: +10 °C
• 60 miljoonaa vuotta sitten: +5 °C
• 55 miljoonaa vuotta sitten: +12 °C (Paleoseenin ja eoseenin raja, tertiäärikauden lämpöhuippu)
• 45 miljoonaa vuotta sitten: +8 °C
• 40 miljoonaa vuotta sitten: +14 °C (Viileneminen alkaa)
• 36 miljoonaa vuotta sitten: +13.5 °C (Oligoseenin alku)
• 30 miljoonaa vuotta sitten: +9 °C
• 25 miljoonaa vuotta sitten: +7.5 °C
• 22 miljoonaa vuotta sitten: +5 °C (Oligoseenin ja mioseenin raja, viileä kuoppa)
• 17 miljoonaa vuotta sitten: +7 °C
• 15 miljoonaa vuotta sitten: +6 °C
• 12 miljoonaa vuotta sitten: +4 °C (Plioseenin alku)
• 10 miljoonaa vuotta sitten: +2 °C
• 5 miljoonaa vuotta sitten: +1 °C
• 2 miljoonaa vuotta sitten: +0.5 °C