Suomen Kylät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Kylät ry (ruots. Finlands Byar rf) on valtakunnallinen paikallisen kehittämisen järjestö. Yhdistys toimii kylätoiminnan, Leader-ryhmien ja kaupunginosayhdistysten eduntekijänä. Suomen Kylät edustaa noin 4 000 kyläyhdistystä ja -toimikuntaa, 19 maakunnallista kyläyhdistystä ja 54 seudullista Leader-ryhmää. Yhdistys toimi vuoden 2017 loppuun nimellä Suomen Kylätoiminta ry.

Jäsenet ja hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Järjestön jäseniä ovat

Ruotsinkielisen kylätoiminnan kokoaa Svenskfinlands Byar, joka toimii Svenska lantbrukssällskapens förbund -järjestön alla.

Toiminnasta vastaa hallitus, ja puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2024 Arto Pirttilahti. Järjestön keskustoimisto on Salon Perniössä Varsinais-Suomessa.

Nykymuotoinen kylätoiminta aktivoitui 1970–80-lukujen vaihteessa. 1990-luvulla perustettiin maakunnallisia kylien yhteenliittymiä, kyläneuvostoja, joista lähes kaikki ovat nykyään yhdistysmuotoisia. Vuonna 1982 perustettiin valtakunnallinen Kyläasiain neuvottelukunta. Silloinen Suomen Kylätoiminta ry perustettiin Kyläasiain neuvottelukunnassa virinneen toiminnan pohjalle v. 1997.

Vuonna 1992 suomalainen kylätoimintaliike sai Right Livelihood -palkinnon, nk. vaihtoehto-Nobelin "for showing a dynamic path to rural regeneration, decentralisation and popular empowerment".

Suomen Kylät ry:n kaksi toimintaa ohjaavaa jäsenryhmää ovat maakunnalliset kyläyhdistykset ja Leader-ryhmät.

Maakunnalliset kyläyhdistykset

Suomen Kylät ry on kylätoiminnan keskusjärjestö. Kyläyhdistyksiä ja -toimikuntia on Suomessa noin 4 200. Nämä ovat järjestäytyneet 19 maakunnalliseksi kyläyhdistykseksi. Näitä on nykyisissä maakunnissa, minkä lisäksi ruotsinkielisten yhteisiä asioita hoitaa Svenska Byaservice.

Kylätoiminnassa Suomen Kylät ry:n 2000-luvun toimintoja ovat olleet mm. kylätoimikuntien järjestäytyminen rekisteröidyiksi yhdistyksiksi, kyläsuunnitelmien tekeminen, kylätalouden kehittäminen, kylien infrastruktuurin kehittäminen, palveluiden järjestäminen ja maakunnallisten yhdistysten osallistuminen maakuntansa kehittämiseen. Maakunnallisilla kyläyhdistyksillä on edustuksia maakuntiensa eri toimielimissä ja työryhmissä.

Leader-ryhmät

Suomen Kylät ry toimi EU-ohjelmakaudella 2000-2006 toimintaryhmien (nykyään Leader-ryhmät) verkostoyksikkönä. Tuolloin Leader-ryhmiä toimi Suomessa 58.

Seuraavalla ohjelmakaudella 2007-2013 maaseutuverkoston toiminta järjestettiin uudella tavalla, ja samalla Leader-ryhmistä tuli Suomen Kylät ry:n jäseniä ja järjestöön palkattiin Leader-asiamies edustamaa kaikkia Suomen Leader-ryhmiä eri toimielimissä.

EU:n ohjelmakaudella 2014–2020 Leader sisältyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan. Leaderiin on varattu runsas viisi prosenttia EU:n rahoitusosuudesta eli noin 300 miljoonaa euroa julkisia EU:n ja valtion varoja.

Manner-Suomessa toimii 54 Leader-ryhmää, jotka myöntävät rahoitusta yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille. Leader-ryhmät koostuvat yhdistysten, yritysten ja viranomaisten edustajista sekä alueen asukkaista. Toiminta on EU-osarahoitteista, ja paikalliset asukkaat pääsevät itse kanavoimaan rahoitusta heidän kannaltaan tärkeisiin kohteisiin. Leader-ryhmät edistävät oman alueensa paikallista kehittämistä ja aktivoivat paikallisia toimijoita – rahoitusta voivat hakea yhteisöt, yhdistykset ja pienet yritykset.

KyläAreena ja Suomen Vuoden kylä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kylät ry järjestää yhteistyössä paikallisten ja maakunnallisten toimijoiden kanssa vuosittain KyläAreena-tapahtuman (ent. Lokaali), jossa palkitaan Vuoden kylä. KyläAreena kerää yhteen paikalliskehittäjät ympäri Suomen, ja Suomen Vuoden kylän lisäksi tapahtumassa palkitaan aktiiveja kylätoimijoita ja Vuoden maaseutukasvo. Vuonna 2017 järjestettiin ensimmäinen Suomen Maaseutuparlamentti, ja tuolloin KyläAreena järjestettiin osana tapahtuman iltajuhlaa.

Avoimet Kylät -päivä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Avoimet Kylät on kesäkuun toisena lauantaina järjestettävä valtakunnallinen tapahtumapäivä, jona sadat kylät ympäri Suomen kutsuvat tutustumaan toimintaansa ja järjestävät tapahtumia. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Kylät ry, maakunnalliset kyläyhdistykset ja paikalliset yhdistykset ja aktiivit.

Kansainväliset kontaktit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaistyyppistä kylätoimintaa on ainakin Pohjoismaissa, saksankielisissä maissa ja muutamissa itäisen Keski-Euroopan maissa. Kylätoiminnalla kylien kansalaistoiminnan muotona ei ole laajaa kansainvälistä keskusjärjestöä.

Suomen Kylät on vuonna 2005 perustetun European Rural Alliance -järjestön ensimmäinen isäntäjärjestö. Suomen Kylät on jäsenenä pohjoismaisessa kylätoiminnan Hela Norden kan Leva -verkostossa, itäisen Keski-Euroopan maiden maaseudun kehittämistoimintaa aktivoivassa PREPARE-verkostossa sekä Leader-toimintaryhmien yhteistyöjärjestössä ELARD:ssa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]