Rowan Atkinson
Rowan Sebastian Atkinson | |
---|---|
Rowan Atkinson vuonna 2011 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Rowan Sebastian Atkinson |
Syntynyt | 6. tammikuuta 1955 Consett, County Durham, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso |
Sunetra Sastry ( 1990; ero. 2015) |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1979– |
Merkittävät roolit | |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Svensk Filmdatabas | |
Rowan Sebastian Atkinson (s. 6. tammikuuta 1955 Consett, County Durham) on englantilainen näyttelijä, koomikko ja käsikirjoittaja. Atkinsonin tunnetuin rooli on hänen itse keksimänsä komediahahmo Mr. Bean,[1] jonka seikkailut hän on myös käsikirjoittanut. Mr. Bean on äänestetty yhdeksi tunnetuimmaksi brittikulttuurin hahmoista.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ennen koomikonuraansa Atkinson ehti opiskella sähköinsinööriksi Oxfordin yliopistossa.[2] Opiskeluaikanaan hän alkoi työskennellä lupaavan käsikirjoittajan Richard Curtisin kanssa. He kirjoittivat ensin teatteriarvosteluja ja sitten omaa materiaalia Edinburgh Fringe -festivaalille. Atkinson aloitti televisiossa Ei yhdeksän uutisissa, josta hänelle myönnettiin Bafta-palkinto. Vuonna 1983 hän ja Curtis keksivät hahmon nimeltä Musta Kyy, joka yritti turhaan päästä Englannin kuninkaaksi Tudorien aikana. BBC:llä Musta Kyy -sarjaa mainostettiin tilannetragediana.[3]
Myös Mr. Bean on Atkinsonin ja Curtisin yhteinen luomus[3]. 1990–1995 esitetty[4] Nolojen tilanteiden mies -televisiosarja saavutti suuren kansainvälisen suosion,[3] ja se palkittiin muun muassa kansainvälisellä Emmy-palkinnolla.[4] Vuonna 1997 Mr. Bean siirtyi myös valkokankaalle elokuvassa Bean – äärimmäinen katastrofielokuva,[3] joka sai jatko-osan Mr. Bean lomailee vuonna 2007. Hahmolle tehtiin lisäksi animaatiosarja vuonna 2002,[4] ja Atkinson esiintyi Mr. Beanin roolissa myös Lontoon kesäolympialaisten avajaisissa 2012.[5] Edellisenä vuonna Atkinson oli ilmaissut, että hän alkaa käydä liian vanhaksi esittämään hahmoa, jonka hän ei haluaisi ikääntyvän.[6] Hän ilmoitti tammikuussa 2020, ettei hän enää näyttele Mr. Beania, koska ”se on liian raskasta”. Hahmo saattaa kuitenkin esiintyä vielä animaatioissa.[7]
Atkinson on näytellyt pääosaa myös menestyneessä komediaelokuvassa Johnny English (2003) ja sen jatko-osissa Johnny English – uudestisyntynyt (2011)[3] ja Johnny English iskee jälleen (2018).[4]
Kunnianosoitukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2013 Atkinsonille myönnettiin Brittiläisen imperiumin ritarikomentajan arvo, joka oikeuttaa arvonimeen Sir.[8]
The Observer -lehti listasi Rowan Atkinsonin Ison-Britannian yhdeksi kaikkien aikojen hauskimmista koomikoista ja tunnetuimmista näyttelijöistä.[9]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rowan Atkinson oli helmikuusta 1990 lähtien naimisissa meikkitaiteilija Sunetra Sastryn kanssa. Heillä on kaksi lasta (s. 1993 ja 1995).[2][10] Parin avioero tuli voimaan marraskuussa 2015. Atkinson seurustelee näyttelijä Louise Fordin kanssa.[11] Atkinson ja Ford saivat lapsen vuonna 2017.[12][13]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rowan Atkinson Biography. Viitattu 25.7.2022. (englanti)
- ↑ a b Carpenter, Julie: Rubber Face Rowan Atkinson Has the Midas Touch 31.1.2013. The Daily Express. Viitattu 20.1.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Biography (sisältö All Movie Guide) The New York Times. New York: The New York Times Company. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 20.1.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d Rowan Atkinson Encyclopaedia Britannica. Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Rowan Atkinson reveals a big secret about his famous 2012 Olympics performance Classic FM. Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Palmer, Katie: Why did Rowan Atkinson want to quit as Mr Bean? Express.co.uk. 24.6.2022. Viitattu 25.7.2022. (englanniksi)
- ↑ Hopi, Anna: Tätä suomalaisten rakastamaa hahmoa et enää näe uusissa seikkailuissa – Rowan Atkinsonilta tyly arvio Mr Beanista Iltalehti. Helsinki: Alma Media Suomi Oy. Viitattu 11.1.2021.
- ↑ Birthday Honours: Adele Joins Blackadder Stars on List BBC News. 14.6.2013. Lontoo: British Broadcasting Corporation. Viitattu 13.2.2021. (englanniksi)
- ↑ Rowan Atkinson, 67, palaa komediatähdeksi Netflixin erikoisessa uutuussarjassa – tältä ”Britannian hauskin mies” näyttää nykyään Ilta-Sanomat. 24.6.2022. Viitattu 2.8.2022.
- ↑ Bull, Sarah: She Definitely Takes After Her Mother in the Looks Department! Rowan Atkinson’s Stunning Daughter Lily Steals the Show at Johnny English Reborn Premiere 2.10.2011. Daily Mail. Viitattu 20.1.2015. (englanniksi)
- ↑ Rowan Atkinson Divorced in 65 Seconds on Grounds of His ’Unreasonable Behaviour’ The Daily Telegraph. 10.11.2015. Lontoo: Telegraph Media Group. Arkistoitu 18.5.2018. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)
- ↑ Newsner: 68-vuotias Rowan Atkinson on 26 vuotta vanhempi kuin tyttöystävänsä – tältä pariskunta näyttää nykyään Newsner Suomi. 24.2.2023. Viitattu 26.2.2023.
- ↑ Rose Matafeo's ex-boyfriend James Acaster opens up about being dumped for Mr Bean Stuff. 4.3.2019. Viitattu 26.2.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rowan Atkinson Wikimedia Commonsissa