Rodolfus
Rodolfus | |
---|---|
Suomen piispa | |
Edeltäjä | Henrik (mahdollisesti) |
Seuraaja | Folkvinus (mahdollisesti) |
Henkilötiedot | |
Kuollut | ennen vuotta 1209 (mahdollisesti) |
Rodolphus, Rodolfus, Rodulfus tai Rodulff (k. ennen 1209?) oli varhainen Suomen piispa, jonka olemassaolosta ei ole täysin varmoja todisteita. 1400-luvun alusta peräisin olevan Palmsköldin katkelman vanhemman osan mukaan Rodolfus oli Suomen piispana legendaarisen Henrikin jälkeen mutta ennen Folkvinusta. Hänen aikanaan Suomi lienee ollut katolisen kirkon näkökulmasta vielä lähetysaluetta[1].
Paavali Juustenin Suomen piispainkronikan mukaan Rodolfus olisi ollut kotoisin Länsi-Götanmaalta. Nimen perusteella häntä on arveltu kuitenkin alkuaan saksalaiseksi. Johannes Messenius totesi 1600-luvulla Rodolfuksen piispuuden alkaneen vuonna 1172, mitä ei kuitenkaan pidetä luotettavana tietona. On kuitenkin pidetty mahdollisena, että Rodolfus olisi ollut vuodelta 1209 peräisin olevassa Ex tuarum -asiakirjassa kuolleeksi mainittu Suomen piispa.[1]
Palmsköldin katkelma mainitsee ”kuroneiden” (oletettavasti kuurilaisten) vanginneen ja surmanneen Rodolfuksen.[2] Samalla olisi ryöstetty ja hävitetty Nousiaisten piispankirkko.[3] Eräs Suomen piispainkronikan käsikirjoitus väittää tämän tapahtuneen vuonna 1178, minkä tiedon luotettavuus on myös kyseenalaistettu.[1]
Fiktiossa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monet kirjailijat, kuten Zacharias Topelius ja Juuse Tamminen mainitsevat kuronien tekemän Rodolfuksen ryöstämisen teoksissaan.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Simo Tuomola (toim): Turun kaupungin selviytymistarina läpi vuosisatojen: 8000 eKr – 1600 jKr. Turun Tietotarjonta – Turku, 2000. ISBN 951-9129-32-4
- Ari-Pekka Palola: ”Rodolphus ja Folquinus”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 324–325. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
- Juhani Rinne: Turun Tuomiokirkko keskiaikana. I: Tuomiokirkon rakennushistoria. Turku: Uuden Auran osakeyhtiön kirjapaino, 1941.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Ari-Pekka Palola: ”Rodolphus ja Folquinus”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 324–325. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5 Teoksen verkkoversio.
- ↑ julkaissut Aarno Maliniemi, Xenia Ruuthiana, Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia XLVII
- ↑ Juhani Rinne, Turun Tuomiokirkko keskiaikana, 1941 s. 34–35
Edeltäjä: Henrik |
Suomen piispa ennen vuotta 1209 |
Seuraaja: Folkvinus |