Tämä on lupaava artikkeli.

Robert Oppenheimer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Robert Oppenheimer
Oppenheimer noin vuonna 1944
Oppenheimer noin vuonna 1944
Henkilötiedot
Syntynyt22. huhtikuuta 1904
New York, New York, Yhdysvallat
Kuollut18. helmikuuta 1967 (62 vuotta)
Princeton, New Jersey, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Opinnot
Väitöstyön ohjaaja Max Born
Instituutti
Oppilaat
Tutkimusalue Teoreettinen fysiikka
Tunnetut työt
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Julius Robert Oppenheimer (22. huhtikuuta 1904 New York – 18. helmikuuta 1967 Princeton, New Jersey) oli yhdysvaltalainen teoreettinen fyysikko. Hän johti toisen maailmansodan aikana maailman ensimmäisen ydinaseen kehitysohjelman Manhattan-projektin Los Alamosin laboratoriota, jossa ydinpommi suunniteltiin ja valmistettiin. Häntä onkin kutsuttu ydinpommin isäksi.[1]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppenheimer syntyi vuonna 1904 New Yorkissa varakkaaseen juutalaisperheeseen. Oppenheimerilla oli Saksan juutalaisia sukujuuria.[2] Syntymätodistuksessa hänen ensimmäiseksi etunimekseen on kirjattu Julius, kuten isällään. Se on epätavallista, koska pojan nimeäminen isänsä mukaan on perinteisen juutalaisen nimeämiskäytännön vastaista. Aikuisena Oppenheimerista käytettiin nimimuotoa J. Robert, ja hän väitti itse, ettei ”J” tarkoittanut mitään.[3]

Oppenheimerilla oli pikkuveli nimeltä Frank. He kävivät New York Society for Ethical Culturen koulua, ja kouluaikana Oppenheimer kiinnostui luonnontieteistä ja kirjallisuudesta.[1] Oppenheimer oli kouluaikoinaan melko sulkeutunut nuori. Hän harrasti kivien keräilyä ja purjehdusta sekä ratsastusta New Mexicossa, jonne hänet lähetettiin virkistyslomille toipumaan kroonisesta paksusuolen tulehduksesta.[4][1]

Opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppenheimer aloitti vuonna 1922 opinnot Harvardin yliopistossa pääaineenaan kemia. Hän opiskeli myös fysiikkaa ja jatkoi syksyllä 1925 fysiikanopintojaan Cambridgen yliopistossa Englannissa. Cambridgessä Oppenheimer opiskeli kokeellista fysiikkaa.[1] Oppenheimerin talvi Cambridgessa oli vaikea. Hän ei kömpelönä soveltunut lainkaan laboratoriotyöskentelyyn. Hän käyttäytyi usein ailahtelevasti ja kärsi masennuksesta, minkä vuoksi hän kävi talven aikana psykiatrin vastaanotolla.[5]

Syksyllä 1926 Oppenheimer siirtyi opiskelemaan teoreettista fysiikkaa Göttingenin yliopistoon Saksaan. Siellä hän julkaisi artikkeleita uudelta kvanttifysiikan alalta.[1] Yksi Oppenheimerin merkittävimmistä julkaisuista on hänen yhdessä ohjaajansa Max Bornin kanssa kirjoittamansa artikkeli, joka sisältää atomiydinten ja niitä ympäröivien elektronien liikeyhtälöt toisistaan erottavan Bornin–Oppenheimerin approksimaation. Oppenheimer valmistui Göttingenistä tohtoriksi maaliskuussa 1927.[6] Hän opiskeli Euroopassa fysiikkaa vielä vuoden maanosan johtavien tutkijoiden kanssa ja palasi pysyvästi Yhdysvaltoihin vuonna 1929.[1]

Yhdysvaltain yliopistoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa Oppenheimer sai nimityksen fysiikan apulaisprofessoriksi Kalifornian yliopistoon Berkeleyyn. Yhdessä fyysikko Ernest Orlando Lawrencen kanssa Oppenheimer nosti Berkeleyn Yhdysvaltojen tunnetuimmaksi fysiikan tutkijakouluksi 1930-luvulla. Oppenheimer tunnettiin karismaattisena luennoitsijana, jolla oli kyky tehdä vaikeista teorioista ymmärrettäviä. Hän tutustutti oppilaansa myös taiteeseen, itämaiseen kirjallisuuteen, gourmet-ruokaan ja hienoihin viineihin.[1]

Oppenheimer teki merkittävää ja laaja-alaista teoreettista tutkimusta monella fysiikan alalla, kuten ydinfysiikassa, astrofysiikassa, spektroskopiassa ja kvanttifysiikassa. Oppenheimer työskenteli nopeasti, usein tarkkuuden kustannuksella, ja hänelle oli ominaista kokonaan uusien ideoiden keksiminen. Vuonna 1930 hän kritisoi Paul Diracin yhtälölleen esittämää tulkintaa, jonka mukaan sen aukkoratkaisut vastaavat protoneja. Oppenheimerin mukaan atomiydin olisi silloin epävakaa. Oppenheimerin ja muiden kritiikin takia Dirac korjasi teoriaansa ja ennusti, että protonin sijaan elektronia vastaa samanmassainen mutta varaukseltaan vastakkainen antihiukkanen, positroni.[7]

Oppenheimer myös esitti, että vetyatomin tilojen 2S1/2 ja 2P1/2 energiatasot poikkeaisivat toisistaan, mikä johtuu elektronin ja sähkömagneettisen kentän välisestä kvanttimekaanisesta vuorovaikutuksesta. Oppenheimerin lasku ei tosin tuottanut mielekkäitä tuloksia, vaan hän sai tulokseksi äärettömyyksiä.[8] Oppenheimerin oppilas Willis Lamb sai myöhemmin Nobel-palkinnon ilmiön kokeellisesta havaitsemisesta. Oppenheimer julkaisi artikkeleita myös kosmisesta säteilystä, gammasäteilystä, neutronitähdistä, sähködynamiikasta ja elektroni-positronisuihkuista. Vuonna 1939 Oppenheimer kuvaili oppilaansa Hartland S. Snyderin kanssa, kuinka musta aukko syntyy tähden romahtaessa kasaan.[9][10]

Kun Yhdysvaltoja koetteli suuri lama ja Saksassa nousi valtaan Adolf Hitler, Oppenheimer alkoi kiinnostua politiikasta. Hän tutustui paikallisiin uudistusliikkeisiin, joilla oli yhteyksiä kommunistiseen puolueeseen. Moni Oppenheimerin ystävistä oli vasemmistolainen, ja hänen pikkuveljensä ja vaimonsa olivat kommunistipuolueen jäseniä.[1] Oppenheimer ei itse koskaan liittynyt kommunistiseen puolueeseen, mutta vasemmistolaisten yhteyksiensä vuoksi hän joutui jo sodan aikana liittovaltion poliisin tarkkailtavaksi.[4]

Ydinaseen kehitystyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oppenheimer ja kenraali Leslie Groves ydinkoealueella syyskuussa 1945.

Yhdysvallat käynnisti toisen maailmansodan aikana vuonna 1942 ydinaseen kehityshankkeen, Manhattan-projektin. Oppenheimer nimitettiin lokakuussa 1942 johtajaksi projektin aselaboratorioon, jossa ydinpommi oli tarkoitus koota ja testata.[11] Laboratorio rakennettiin Oppenheimerin ehdotuksesta Los Alamosiin New Mexicoon Santa Fen lähelle.[12]

Hankkeen tieteellisenä johtajana Oppenheimer koordinoi yli 3 000 tutkijan, teknikon ja sotilaan työtä.[1] Hän muutti laboratorion avoimeksi työyhteisöksi ja rohkaisi alaisiaan keskustelemaan yhteisissä kokouksissa työnsä edistymisestä ja ongelmista.[4]

Oppenheimerin johdolla hanke onnistui, ja Yhdysvallat suoritti ensimmäisen ydinkokeensa 16. heinäkuuta 1945.[1] Koska Saksa oli jo antautunut, Oppenheimer kannatti atomipommin suoraa sotilaallista käyttöä Japania vastaan ilman edeltävää peloteräjäytystä. Elokuussa 1945 Yhdysvallat pudotti ydinpommit Hiroshimaan ja Nagasakiin, minkä jälkeen Japani antautui. Vaikka Oppenheimer oli onnistunut tehtävässään, hän varoitteli luomuksensa tuhovoimasta. Samalla hän kuitenkin kannatti Yhdysvalloille laajaa ja monipuolista ydinasearsenaalia.[4]

Sodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manhattan-projektin ansiosta Oppenheimer sai mainetta, ja sodan jälkeen häntä houkuteltiin moniin yliopistoihin.[4] Oppenheimer jatkoi ensin Berkeleyssä ja siirtyi sitten Princetoniin New Jerseyyn, missä hänet nimitettiin Institute for Advanced Study -instituutin johtajaksi. Hän myös konsultoi Yhdysvaltojen hallitusta ydinenergiaan liittyvissä asioissa. Vuosien 1947–1952 aikana hän oli Yhdysvaltain atomienergiakomission (AEC) yleisen neuvoa-antavan komitean puheenjohtaja.[1]

Julkisesti Oppenheimer puhui usein pelostaan, että ydinenergia saattaisi johtaa koko maailman tuhoon, ellei sitä säädeltäisi ja käytettäisi yhteiseen hyvään. Pian kuitenkin myös Neuvostoliitolla oli ydinase, ja vasemmistolaisena ja vetypommin vastustajana tunnetun Oppenheimerin lojaalisuus kyseenalaistettiin.[1] Kuulemisissa Oppenheimer paljasti vasemmistolaisia kollegojaan ja entisiä oppilaitaan. AEC piti Oppenheimeria kylläkin lojaalina Yhdysvalloille mutta silti turvallisuusriskinä.[4] Kommunistipelon huippuvuonna 1954 Oppenheimerin turvallisuusselvitys kumottiin hänen vanhojen vasemmistolaisyhteyksiensä ja vetypommin vastaisen asenteensa vuoksi, eikä hänellä enää ollut pääsyä maan teknologisiin salaisuuksiin. Hän palasi Princetoniin johtamaan Institute of Advanced Studya.[1]

Yhdysvaltojen hallitus myönsi Oppenheimerille vuonna 1963 Enrico Fermi -palkinnon hänen panoksestaan atomienergian kehityksessä, käytössä ja hallinnassa. Palkitseminen on tulkittu Oppenheimerin maineen palautukseksi, joskaan hänen turvallisuusselvitystään ei tuolloin palautettu. Oppenheimer jäi eläkkeelle vuonna 1966. Hän kuoli vuonna 1967 syöpään kotonaan Princetonissa.[1] Hänen turvallisuusselvityksensä palautettiin lopulta postuumisti vuonna 2022.[13]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1930-luvulla Oppenheimer seurusteli psykiatri Jean Tatlockin kanssa.[14] Oppenheimer meni vuonna 1940 naimisiin saksalaissyntyisen kasvitieteilijän Katherine ”Kitty” o.s. Pueningin (1910–1972) kanssa. Heidän poikansa Peter asuu yhä Oppenheimerien Perro Caliente -maatilalla Kalliovuorilla New Mexicossa. Tytär Katherine kuoli vuonna 1977.[15][16][17][18]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bird, Kai & Sherwin, Martin J.: American Prometheus: The Triumph and Tragedy of J. Robert Oppenheimer. Alfred A. Knopf, 2005. ISBN 0-375-41202-6

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Keith, Jeanette (toim. Gorman, Robert F.): ”J. Robert Oppenheimer”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 3065–3067. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2 (englanniksi)
  2. ↑ Miikka Hujanen: 70 vuotta ydinpommista: ”Nyt minusta on tullut kuolema, maailmojen tuhoaja” Ilta-Sanomat. 25.7.2015. Viitattu 15.8.2023.
  3. ↑ Bird & Sherwin 2005, s. 11.
  4. ↑ a b c d e f Rubinson, Paul (toim. Van Dijk, Ruud): ”Oppenheimer, Robert”, Encyclopedia of the Cold War, s. 663–665. Routledge, 2008. ISBN 978-0-415-97515-5 (englanniksi)
  5. ↑ Bird & Sherwin 2005, s. 52–55.
  6. ↑ Robert Oppenheimer (1904-1967) Christ's College. Viitattu 22.12.2022. (englanniksi)
  7. ↑ Pais, Abraham: Inward bound : of matter and forces in the physical world. Clarendon Press, 1986. ISBN 978-0-19-851971-3 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. ↑ Lamb, Willis: Fine structure of the hydrogen atom. Nobel lecture, 1955. (englanniksi)
  9. ↑ Bernstein, Jeremy: The Reluctant Father of Black Holes. Scientific American, 1.4.2007. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  10. ↑ Bird & Sherwin 2005, s. 87–91.
  11. ↑ Bird & Sherwin 2005, s. 186–187.
  12. ↑ Bird & Sherwin 2005, s. 205–206.
  13. ↑ LANL: Order vacates decision to revoke Oppenheimer’s security clearance LANL. Viitattu 3.12.2024. (englanniksi)
  14. ↑ Georgia Rowe: J. Robert Oppenheimer’s private passions explored The Mercury News. 14.10.2013. Viitattu 23.12.2022. (englanniksi)
  15. ↑ J. Robert Oppenheimer Atomic Heritage Foundation. Viitattu 23.12.2022. (englanniksi)
  16. ↑ Katherine “Kitty” Oppenheimer Atomic Heritage Foundation. Viitattu 23.12.2022. (englanniksi)
  17. ↑ Juri Vuortama: Ydinpommin isä J. Robert Oppenheimer juhli Hiroshiman hävitystä, mutta tunnusti pian katumuksensa presidentille Ilta-Sanomat. 23.7.2023. Viitattu 12.8.2023.
  18. ↑ Toni Oppenheimer Atomic Heritage Foundation. Viitattu 15.8.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kunetka, James W.: Oppenheimer: The Years of Risk. Prentice Hall, 1982. ISBN 978-0136380078 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Robert_Oppenheimer&oldid=22874216”