Oikeusneuvosmies
Oikeusneuvosmies (ruots. justitierådman) oli Suomessa tuomarin virkanimike.
Raastuvanoikeuden tuomari
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen vanhoissa kaupungeissa oli ennen alioikeusuudistusta kussakin raastuvanoikeus, jonka jäsenet olivat keskiaikaisen perinteen mukaisilla raatimiehestä johdetuilla virkanimikkeillä. Oikeusneuvosmies oli lainoppinut raatimies, ja virkaan vaadittiin 1900-luvulla jo oikeustieteen tutkinto ja varatuomarin arvo.
Myös vanhojen kaupunkien maistraateissa oli oikeusneuvosmiehen virkoja.
Oikeusneuvosmiehet toimivat paitsi oikeudenistunnon jäseninä, myös ainakin suuremmissa oikeusistuimissa omien jaostojensa istunnoissa oikeuden puheenjohtajina.
Alioikeusuudistuksessa 1990-luvulla maaseudun kihlakunnanoikeudet ja vanhojen kaupunkien raastuvanoikeudet muutettiin kaikki käräjäoikeuksiksi. Oikeusneuvosmiehen viroissa olleet tuomarit siirrettiin pääsääntöisesti käräjätuomarin virkoihin.