Mies rakasti vaimoaan

Mies rakasti vaimoaan – huomattavan vakava komedia, on Mika Waltarin kirjoittama näytelmä vuodelta 1937.^[1] Sen päähenkilö on kirjailija ja naissankari Pee-Pee, joka puhuu vapaan avioliiton puolesta, mutta paljastuu lopussa lähinnä säälittäväksi. Näytelmä ivaa kirjallista maailmaa ja kriitikoita, ja siinä on nähty viittauksia myös Waltarin omaan avioliittoon. Näytelmää ei ole juuri esitetty myöhemmin, ja se on julkaistukin vain Näytelmäkirjailijaliiton monisteena.^[1]

Näytelmän kerrotaan saaneen alkunsa toukokuussa 1937, kun Helsingin Kansanteatterin johtaja Eino Salmelainen kaipasi teatteriinsa uutta komediaa. Waltarin edellinen näytelmä Kuriton sukupolvi oli ollut menestys, ja sitä esitettiin yhä. Salmelainen tapasi sattumalta Mika Waltarin vaimon Marjatta Waltarin ja kysyi, voisikohan Mika kirjoittaa Kansanteatterille komedian. ”Kyllä hän kirjoittaa”, rouva Waltari vastasi. Waltari kirjoittikin näytelmän Mies rakasti vaimoaan kesällä 1937, jolloin hän kirjoitti lisäksi romaanin Vieras mies tuli taloon ja pienoisromaanin Ei koskaan huomispäivää.^[2]

Salmelainen piti näytelmää muuten esityskelpoisena, mutta siinä oli seitsemän eri lavastusta. Waltari kirjoitti koko näytelmän vielä uudestaan niin, että lavastuksia oli enää kaksi, olohuone ja maisteri Juuren työhuone. Tämä näkyy näytelmässä niin, että välillä siinä vain kerrotaan, mitä muualla on tapahtunut tai tapahtuu.^[3]

Näytelmä alkaa radiohaastattelulla, kun näyttelijätär Kulomaa haastattelee kustannustoimittajaa, maisteri Juurta ja suosittua kirjailijaa ja naissankaria Pee-Peetä. Pee-Pee puhuu vapaan avioliiton puolesta ja väittää, että kun rakkaus loppuu, avioliitto tulee onnettomaksi ja ihminen alkaa kaivata vaihtelua. Maisteri Juuri vastustaa Pee-Peen näkemyksiä moraalin ja yhteiskunnallisen vastuun nimissä.

Pee-Pee toteuttaa ajatuksiaan myös käytännössä, kun hän viettelee Juuren vaimon, joka on kyllästynyt ja kaipaa vaihtelua. Pee-Pee halveksii rouva Juurta, mutta nauttii silti tämän tarjoamasta ihailusta ja elintasosta. Maisteri Juuri saa heidän suhteensa selville ja lavastaa itse romanssin näyttelijätär Kulomaan kanssa saadakseen vaimonsa mustasukkaiseksi. Parit osuvat sattumalta yhteen yöllä Juurten asunnossa. Paikalle tulee Pee-Peen vaimo, joka rakastaa miestään tämän syrjähypyistä huolimatta. Pee-Peen aluksi värikäs ja boheemi hahmo näyttäytyy vaimon kuvaamana lähinnä säälittävänä, ja Pee-Pee osoittautuu juopoksi pelkuriksi, jota vain vaimon ymmärtävä rakkaus pitää pinnalla. Juuren ja Pee-Peen avioliitot ovat kuitenkin syrjähyppyä kestävämpiä. Nuorempi sukupolvi, Juurten poika ja hänen tyttöystävänsä Mirja, edustavat moraalisempaa ja ehdottomampaa ajattelua kuin lepsut vanhempansa.

Näytelmän lopussa paljastuu, että Juuri on kirjoittanut salanimellä A. A. Uusimaa menestysromaanin, joten hän saa kirjailijanakin voiton Pee-Peestä, jonka uusin näytelmä on saanut murskaavan vastaanoton.

Näytelmä sai kantaesityksensä Helsingin Kansanteatterissa 18. marraskuuta 1937.^[4] Sen ohjasi Eino Salmelainen, ja pääosia näyttelivät Leo Lähteenmäki (Pee-Pee), Kalle Rouni (maisteri Juuri) ja Eine Laine (rouva Juuri).^[5] Näytelmää esitettiin kymmenessä teatterissa vuoden 1939 alkuun mennessä, mutta sen jälkeen sitä ei ole juuri esitetty ainakaan ammattiteattereissa.^[6] Aviollinen uskottomuus, moraalittomuus ja kevytmielisyys olivat 1930-luvulla teatterissa kuohuttavia asioita. Näytelmän vakavia puolia ei kuitenkaan haluttu nähdä, vaan se esitettiin mieluummin hauskana ja kevyenä pilana.^[5]

Panu Rajalan mukaan Mies rakasti vaimoaan ei itse asiassa ole huvinäytelmä, vaan vakava moraliteetti, ja hän vertaa sitä Waltarin näytelmään Jättiläiset ovat kuolleet. Toisaalta Kurittomaan sukupolveen sen yhdistää uskottomuuden ja aviorikoksen teema.^[7] Maaria Koskiluoma on myös todennut, että Mies rakastaa vaimoaan -näytelmä ja Kuriton sukupolvi ovat samantapaisia: kummassakin mies tekee liikaa työtä ja etääntyy perheestään, jolloin vaimo turhautuu ja ihastuu toiseen mieheen.^[8] Koskiluoma pitää näytelmän keskeisiä mieskuvia, maisteri Juurta ja Pee-Peetä, uskottavina, ja heissä on jonkin verran Waltaria itseään. Naiset sen sijaan on kuvattu kliseisesti: rouva Juuri on pinnallinen typerys ja Pee-Peen vaimo madonnamainen marttyyri. Juuren poika ja hänen tyttöystävänsä Mirja ovat onnistuneita henkilöhahmoja, ja pojassa on nähtävillä naisten ohjailema miestyyppi, josta tuli Waltarin komedioissa tyypillinen.^[8]

Rajala nimittää näytelmää ”katkeraksi ja väkinäisesti huvittelevaksi”, ja hänen mielestään siinä on koston makua.^[5] Waltari esimerkiksi kuvaa Pee-Peen näytelmän vastaanottoa ja teatteriarvostelijoita myrkyllisesti, minkä voi käsittää vastauksena hänen itse saamaansa kritiikkiin.^[9] Rajala viittaa myös Waltareiden avioliittoon, jossa ihastumisia oli molemmin puolin. Mika Waltari oli ihastunut näyttelijä Rauni Luomaan ja myös Marjatta Waltarilla oli omat seikkailunsa.^[5] Juri Nummelin kiinnittää huomiota myös siihen, miten Waltari kommentoi aikansa kirjallisuuskeskusteluja ja oman Tulenkantajien sukupolvensa asemaa. Juuren poika ihailee A. A. Uusimaan teosta, koska se tuntuu hänestä raikkaalta kaiken ”erittelyn ja psykologian” jälkeen.^[10]

Rajala arvelee, että näytelmä käsitteli liikaa kustannus- ja teatterimaailmojen sisäpiirejä, eikä sen kyyninen asenne siksi ollut yleisön mieleen.^[11] Koskiluoman mielestä Mies rakasti vaimoaan on kuitenkin kestänyt ajan kulumisen paremmin kuin Kuriton sukupolvi.^[8]

• Koskiluoma, Maaria: Mika Waltarin näytelmät. (Teoksessa Mika Waltari – mielikuvituksen jättiläinen s. 93-140) Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11565-7
• Nummelin, Juri: Unohdettu Waltari. Helsinki: BTJ Kustannus, 2008. ISBN 978-951-692-712-4
• Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle. Mika Waltari parrasvaloissa. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6
• Rajala, Panu: Unio mystica: Mika Waltarin elämä ja teokset. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31137-0