Kirill Vladimirovitš Romanov

Suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanov (Кири́лл Влади́мирович Рома́нов); (12. lokakuuta 1876 Vladimirskojen huvila, Tsarskoje Selo, Venäjän keisarikunta — 12. lokakuuta 1938 Neuilly-sur-Seine, Ranska) oli venäläinen aatelinen, vara-amaraali, Romanov-suvun päämies vuodesta 1918 aina kuolemaansa asti ja Venäjän keisarillisen kruunun tavoittelija.^[1]

Kirill Vladimirovitšin vanhemmat olivat suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš Romanov (1847–1909),^[1] joka oli keisari Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan kolmanneksi vanhin poika sekä saksalaissyntyinen suuriruhtinatar Maria Pavlovna. Hänellä oli kolme veljeä Aleksandr (1875–1877), Boris (1877–1943) ja Andrei (1879–1956) sekä sisar, Kreikan prinsessa Jelena Vladimorovna Romanova (1882−1957).

Kirill Vladimirovitš aloitti 15-vuotiaana merisotaupseerin koulutuksen Nikolajevin laivastoakatemiassa vuonna 1891, palveli useilla aluksilla vuosina 1892-1895 ja teki maailmanympärimatkan vuonna 1898.

Hän valmistui merikadettijoukoista ja laivastoakatemiasta vuonna 1904 ja palveli Venäjän–Japanin sodassa Port Arthurissa komentaja Stepan Makarovin lippulaivalla Petropavlovskilla. Suuriruhtinas oli niitä harvoja, jotka selvisivät aluksen räjähdyksestä ja uppoamisesta 31. maaliskuuta 1904 täpärästi ja haavoittuneena jalkoihinsa.

Nikolai II:n kruunajaisjuhlissa vuonna 1896 Kirill rakastui serkkuunsa Victoria Melita Saksi-Coburg-Gothaan, joka oli Ison-Britannian kuningatar Viktorian pojantytär. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran jo vuonna 1891 Kreikan prinsessa Alexandran hautajaisissa Pietarissa ja tunteneet keskinäistä kiintymystä sekä suunnitelleet avioituvansa.^[2]

Sukulaisuussuhde ja se, että Victoria oli jo naimisissa Hessenin suurherttua Ernst Ludvigin kanssa, tekivät suhteesta kuitenkin hovin piirissä mahdottoman. Erityisesti sitä vastusti keisarinna Aleksandra Fjodorovna, joka oli Ernst Ludvigin sisar. Vaikka Victorian ja Ernst Ludvigin liitto päättyi eroon vuonna 1901, Kirillin pyytämä avioliittolupa evättiin säännöllisesti. Kirill Vladimirovitš karkotettiin Venäjän kaukoitään. Haavoituttuaan Venäjän–Japanin sodassa 1904 hänen sallittiin muuttaa Saksaan, missä pariskunta avioitui vaatimattomin menoin 8. lokakuuta 1905 Tegernseessä lähellä Müncheniä. Koska avioliitto oli solmittu ilman keisarin suostumusta, keisari riisti häneltä adjutantin arvon, määrahan eikä sallinut perheen asettua Venäjälle.^[1]

Kirill ja Victoria Melita asettuivat Saksassa Coburgiin Victorian äidin palatsin vieressä sijaitsevaan taloon. Heidän ensimmäinen lapsensa Maria Kirillovna Romanova syntyi Pariisissa helmikuussa 1907 ja toinen tytär, Kira Kirillovna Romanova syntyi Pariisissa vuonna 1909.

Nikolai II leppyi vähitellen Kirillin vanhempien painostuksen vuoksi; hän tunnusti avioliiton pian ensimmäisen tyttären syntymän jälkeen ja myönsi äidille ja lapselle asianmukaiset arvonimet. Vuonna 1908 hän salli Kirillin palata Venäjälle ja palautti hänellä laivastossa olleen sotilasarvon. Kirillin asemaa vahvisti hänen nousunsa kolmanneksi kruununperimysjärjestyksessä. Vuonna 1910 Kirill asettui vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa Pietariin.

Vuosina 1909-1912 hän palveli risteilijä "Olegilla" komentajana. Vuodesta 1913 hän oli Henkivartiokaartin miehistössä ja vuodesta 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa, hän jatkoi palvelemista ylipäällikön päämajassa.^[1] Vuodesta 1915 hän oli Henkivartiokaartin miehistön komentaja ja vara-amiraali.

Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917 Kirill Vladimirovitš Romanov ja Victoria saivat väliaikaishallitukselta luvan muuttaa Suomeen, jossa he asettuivat aluksi Haikon kartanoon. Heille syntyi Porvoossa 30. elokuuta 1917 poika, joka kastettiin Haikossa Vladimir Kirillovitš Romanoviksi.

Keisariperheen murhan jälkeen vuonna 1918 suuriruhtinas Kirillistä tuli maanpakoon siirtyneen Romanov-suvun päämies, Nikolai II:n ja tämän veljen suuriruhtinas Mikael Aleksandrovitšin jälkeen. Kirill Vladimirovitš ja Victoria muuttivat Suomesta syksyllä 1919 Müncheniin ja Zürichiin ja asettuivat vuonna 1920 Victorian äidiltään perimään Edinburgin palatsiin Coburgiin. Vuonna 1925-1927 he asettuivat Ranskaan Bretagneen Saint-Briac-sur-Meriin loppuelämäkseen.

Kirill Vladimirovitš Romanov julistautui vuonna 1924 Pariisissa Venäjän maanpaossa olevaksi keisariksi ja ryhtyi tavoittelemaan kruunua.

Suuriruhtinas Kirill Vladimirovitš Romanov kuoli jalassaan olevaan kuolioon 62-vuotiaana lokakuussa 1938 Neuilly-sur-Seinessä, Ranskassa, kaksi vuotta puolisonsa jälkeen. Hänet haudattiin ruhtinaalliseen mausoleumiin Glockenbergiin Coburgiin, josta vuonna 1995 hänen ja hänen puolisonsa jäännökset siirrettiin suuriruhtinaalliseen mausoleumiin Pietari-Paavalin linnoituksen katedraaliin Pietariin. Heidän poikansa Vladimir haudattiin mauseoleumiin vuonna 1992.^[3]

Hän kirjoitti muistelmansa My Life in Russia's Service – Then and Now, jotka julkaistiin juuri ennen hänen kuolemaansa vuonna 1939.^[4]

Kirillille ja Victoria Melitalle syntyi kolme lasta:

• suuriruhtinatar Maria Kirillovna (2. helmikuuta 1907 – 27. lokakuuta 1951), avioitui Leiningenin ruhtinas Friedrich Karlin kanssa vuonna 1925. Heillä oli seitsemän lasta.
• suuriruhtinatar Kira Kirillovna (9. toukokuuta 1909 – 8. syyskuuta 1967), avioitui Preussin prinssi Ludwig Ferdinandin kanssa vuonna 1938. Heillä oli seitsemän lasta.
• suuriruhtinas Vladimir Kirillovitš (30. elokuuta 1917 – 21. huhtikuuta 1992), avioitui georgialaisen ruhtinatar Leonida Georgijevna Bagration-Mouhranskin kanssa vuonna 1948. Heillä oli yksi tytär Maria Vladimirovna Romanova (s. 1953).

• "Olen enemmän kuin onnellinen!" sanoo Venäjän suuriruhtinaan Kirilin tytär, Kuva, 27.04.1938, nro 9, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Paul Linder : Ruhtinaallista romantikkaa, Kuva, 08.06.1938, nro 12, s. 23, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

1. ↑ ^{a b c d} КИРИЛЛ ВЛАДИМИРОВИЧ • Большая российская энциклопедия - электронная версия old.bigenc.ru. Viitattu 1.1.2025.
2. ↑ Shannon McInulty: The life of Princess Victoria Melita of Saxe-Coburg and Gotha Queen.Victoria.Roses. 7.3.2024. Viitattu 1.1.2025. (englanniksi)
3. ↑ https://web.archive.org/web/20101214145920/http://encspb.ru/article.php?kod=2804009149
4. ↑ Cyril; Lieven, Leonid (1939). My life in Russia's service - then and now. London: Selwyn & Blount.