Kalevala (yhtye)
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Kalevala | |
---|---|
Kalevala-yhtye esiintymässä Helsingin Kaivopuistossa 1970-luvun alussa. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1969–1978, 1995 |
Tyylilaji |
progressiivinen rock hard rock suomirock |
Kotipaikka | Helsinki |
Laulukieli |
englanti suomi |
Entiset jäsenet |
Lido Salonen, basso, kitara (1969–1978, 1995) |
Levy-yhtiö |
Finnlevy, 1972 |
Kalevala oli kitaristi/basisti Juha ”Lido” Salosen vuonna 1969 perustama suomalainen rock-yhtye. Yhtyeen jäseninä sen alkuvaiheessa olivat muun muassa Remu Aaltonen (laulu, rummut) ja Albert Järvinen (kitara). Remu Aaltonen erotettiin Kalevalasta vuonna 1971, minkä jälkeen hän perusti Hurriganesin, johon Albert Järvinenkin liittyi. Alkuaikojen suoraviivaisemman rockin ajalta ei ole studiolevytyksiä, mutta heidän esiintymisensä Ruisrockissa 1970 tallennettiin.
Uudet jäsenet olivat Markku Luukkanen (rummut), Matti Kurkinen (kitara) ja Harri Saksala (laulu, harmonikka, huuliharppu). Yhtyeen musiikki muuttui progressiivisempaan suuntaan, ja 1972 julkaistu ensimmäinen albumi People No Names, on saanut kansainvälistäkin tunnustusta. Levyn tuottajana oli Jukka Hauru ja sillä vierailivat Olli Ahvenlahti (piano), Raimo Wallen (huilu) ja Hurriganesista tuttu Ile Kallio (akustinen kitara). Harri Saksala teki sanoitukset aluksi suomeksi, mutta levylle ne käänsi englanniksi Mats Huldén. Sävellykset olivat Matti Kurkisen käsialaa. Ennen ensimmäistä julkaisua yhtyeessä soittivat jonkin aikaa myös saksofonisti Sakari Kukko ja rummuissa Alf Forsman.
Vuonna 1974 Salonen siirtyi bassosta kitaraan ja basistiksi tuli Ari Vaahtera. Rumpaliksi palasi yhtyeessä sen alkuaikoinakin soittanut Beaver Aitto-oja Markku Luukkasen lähdettyä Vanhaan Isäntään. Laulajaksi kiinnitettiin Zape ”Limousine” Leppänen. Vuonna 1975 ilmestynyt toinen albumi Boogie Jungle sisälsi edellistä hieman suoraviivaisempaa ja funkyvivahteista rokkia. Sävellykset olivat Salosen ja Kurkisen, Jim Pembroke vastasi sanoituksista ja taustalauluista ja Jukka Gustavson vieraili yhdellä raidalla koskettimissa.
Kesällä 1975 yhtye koki kovan takaiskun, kun kitaristi Matti Kurkinen sai surmansa kuorma-auton peruutettua hänen päälleen bussipysäkillä. Kari Vahtiala soitti Kariman jälkeen koskettimia ja Minimoogia vuoden 1976, jonka jälkeen Hessu Hiekkala liittyi yhtyeeseen. Vuonna 1977 ilmestyi vielä yhtyeen kolmas albumi Abraham's Blue Refrain Tommi Liuhalan tuottamana. Levyn myynti jäi Suomessa vaatimattomaksi, mutta se julkaistiin useissa Euroopan maissa.
Kalevala teki uransa aikana muutamia ulkomaankiertueita muun muassa Ranskassa, Puolassa ja Skandinaviassa. Yhtye hajosi vuonna 1978.
Kalevalan Anthology-tupla-cd ilmestyi yhdysvaltalaisella Shroom-levymerkillä vuonna 2004 ja on julkaistu ympäri maailmaa. Remasteroidun kolmannen albumin Abraham's Blue Refrain lisäksi julkaisulla on valikoima live-taltiointeja 1970-luvulta sekä Lido Salosen ja Zape Leppäsen reunion-materiaalia viiden kappaleen verran. Uudet kappaleet äänitettiin vuonna 1995 ja mukana olivat muun muassa basisti Pekka Pohjola sekä rumpali Kinde Leskinen (Smack), tuottajana Hannu Leidén. Lido Salosen elämäkerrassa (Elämä jota en olisi halunnut elää, WSOY 2001) mainitaan nauhoitukset, muttei viitata niihin Kalevalan nauhoituksina.
Kuvia Kalevalan esiintymisestä Kaivopuistossa 1976
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- People No Names (Finnlevy, 1972)
- Boogie Jungle (Hi-Hat, 1975)
- Abraham's Blue Refrain (Hi-Hat, 1977; cd-painos: Rocket Records, 2010)
- Anthology (Shroom, 2004)
- Live in Finland & Europe 1970-1977 (Shroom, 2004)
- Pop Liisa 07 (Svart Records, 2016)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Blues News: Kalevala (Arkistoitu – Internet Archive)
- Yhtyeen historia (Arkistoitu – Internet Archive)
- Ylen Elävä arkisto: Jokaiseen, jokaiseen (suomeksi laulettu live, 1973)