Imusolu
Imusolut eli lymfosyytit ovat elimistössä esiintyviä soluja ja kuuluvat valkosoluihin eli leukosyytteihin.[1] Ne osallistuvat immuunivasteeseen ja pitävät yllä spesifisen eli valikoivan immuunijärjestelmän toimintaa. Solupintansa antigeenireseptorien avulla imusolut tunnistavat elimistössä kohtaamiaan antigeeneja. Imusolut erikoistuvat luuytimen kantasoluista ja niillä on kaksi pääluokkaa: B- ja T-lymfosyytit.
Imusolujen muodostuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muiden valkosolujen tapaan imusolut syntyvät luuytimen kaikkien verisolujen yhteisistä kantasoluista, jonka jälkeen ne kypsyvät primaarisissa imukudoselimissä. T-solut siirtyvät kypsymään kateenkorvaan ja B-solut punaiseen luuytimeen. Kypsymisvaiheessa imusoluille kehittyy reseptoreja, joilla ne kykenevät tunnistamaan kohteensa tarkasti.[2]
Kypsymisen jälkeen imusolut kulkevat veren mukana sekundaarisiin imukudoselimiin. Niitä ovat perna, imusolmukkeet ja elimistön limakalvojen imukudos suolessa, nielu- ja kitarisoissa sekä hengitysteiden ja virtsateiden seinämissä.[2] Imusolut jakautuvat ja aktivoituvat niissä. Aktivoitumisen jälkeen ne voivat osallistua spesifiseen immuunipuolustukseen.[3]
Spesifinen immuunireaktio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Spesifinen immuunipuolustus eli ns. hankittu immuniteetti kehittyy syntymän jälkeen. Kun elimistö kohtaa uuden taudinaiheuttajan, se tallentaa tästä tiedon erikoistuneeseen muistisoluun. Jokainen imusolu kykenee tunnistamaan kohteensa tarkasti ja on erikoistunut tuhoamaan vain tietynlaisen taudinaiheuttajan.[2]
B-imusolu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]B-lymfosyytit erittävät vasta-aineita sekä erikoistuvat plasmasoluiksi, jotka erittävät tiettyä immunoglobuliinia eli vasta-ainetta sitä antigeenia vastaan, joka aktivoi B-solujen lisääntymisen ja erikoistumisen. Lymfosyytit ovat myös spesifisiä yhdelle tietylle vasta-aineelle. Tämän takia niitä saattaa olla tuhansia erilaisia elimistössä.
B-solujen tehtävä on huolehtia immunologisesta muistista, jolloin osa B-soluista muuttuu erityisiksi muistisoluiksi.
Kun B-solu kohtaa antigeenin, se jakautuu nopeasti. Jakautumisen seurauksena syntyvillä soluilla on sama reseptorirakenne alkuperäisen solun kanssa. Suurin osa syntyneistä uusista B-soluista on plasmasoluja ja loput muistisoluja.[2]
T-imusolu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]T-imusolut jaetaan toimintansa perusteella kolmeen tyyppiin: T-tappajiin, T-auttajiin ja T-estäjiin.[3] Ne tunnistavat pääasiassa virusten saastuttamia elimistön omia soluja tai syöpäsoluja. T-solujen reaktiotapaa kutsutaan soluvälitteiseksi spesifiseksi immuunivasteeksi.[2] Osa auttaja- ja tappajasoluista jää jäljelle, kun T-soluvaste on päättynyt. Niistä tulee T-muistisoluja, joiden elinikä on yleensä useita vuosia.[3]
T-tappajasolu tuhoaa esimerkiksi viruksen saastuttaman solun rikkomalla solukalvon pinnan, jonka seurauksena solu kuolee. Vasta-aineet voivat sen jälkeen sitoutua sisällä olevan viruksen antigeeneihin, jolloin syöjäsolut pystyvät syömään sekä viruksen että hajonneen solun jäänteet.[2]
T-auttajasolu aloittaa sytokiinien tuottamisen sen jälkeen, kun se on tunnistanut saastuneen solun tai B-solu on viestinyt elimistöön tunkeutuneesta taudinaiheuttajasta. Sytokiinit ovat viestiaineita, jotka lisäävät imusolujen jakautumista ja erilaistumista sekä tehostavat makrofagien solusyöntiä.[2]
T-estäjäsolut eli suppressorisolut estävät kahden muun T-solutyypin toimintaa. Niiden tehtävänä on huolehtia siitä, että T-soluvaste lakkaa, kun immuunireaktion aiheuttanut antigeeni on tuhottu.[3]
Immuunijärjestelmän häiriöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Autoimmuunisairaudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Autoimmuunisairauksissa imusolut tuhoavat elimistön omia soluja ja kudoksia. Tämä johtuu immuunijärjestelmän tunnistusvirheestä, jolloin elimistön itse tuottamat molekyylit tulkitaan vieraiksi aineiksi. Tällöin T-solut tai B-solujen tuottamat vasta-aineet hyökkäävät yksilön omia soluja vastaan.[2]
Immuunijärjestelmän tunnistusvirheet voivat johtua mm. virusinfektioista, lääkeaineista tai siitä, että joidenkin bakteerien antigeenit muistuttavat liiaksi elimistön omia proteiineja. Virusinfektion aiheuttama solujen kalvoproteiinien muutos voi aiheuttaa esimerkiksi lapsuusiän diabeteksen. Siinä T-imusolut tuhoavat haiman endokriinisen osan Langerhansin saarekkeiden insuliinia tuottavista soluista.[2]
Allergia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Allergialla tarkoitetaan immuunireaktiota, jossa elimistö reagoi liian voimakkaasti tavallisesti vaarattomaan aineeseen. Allergiaa aiheuttavia aineita kutsutaan allergeeneiksi. B-solujen välittämää allergiareaktiota kutsutaan välittömäksi allergiaksi, koska se puhkeaa heti. Nopea spesifinen reaktio johtuu siitä, että elimistössä on aiemman altistuksen seurauksena valmiina vasta-aineita kyseistä allergeenia vastaan. T-solujen aiheuttama allergiareaktio käynnistyy vasta useiden päivien päästä, joten sitä kutsutaan viivästyneeksi allergiaksi.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Turunen, Seppo: Biologia: Ihminen, s. 179. (5.–7. painos) WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-29701-8
- ↑ a b c d e f g h i j Happonen, Holopainen, Sariola, Sotkas, Tenhunen, Tihtarinen-Ulmanen, Venäläinen: Bios 4 - Ihmisen biologia, s. 132–138. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 978-951-0-27632-7
- ↑ a b c d Haug, Sand, Sjaastad: Ihmisen fysiologia, s. 327–329. Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-19882-X
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]