Bernhard Molique

Wilhelm Bernhard Molique (7. lokakuuta 1802 Nürnberg, Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta – 10. toukokuuta 1869 Bad Cannstatt, Württemberg) oli saksalainen viulisti ja säveltäjä.^[1]

Molique opiskeli Ludwig Spohrin ja Pietro Rovellin johdolla.^[1]

Molique nimitettiin 18-vuotiaana konserttimestariksi Müncheniin ja 24-vuotiaana Stuttgartiin, jossa hän toimi 1826–1849^[1]. Münchenin aikoinaan hän ystävystyi huilisti Theobald Bohmin kanssa ja he tekivät menestyksellisiä konserttikiertueita eri puolilla Saksaa.^[2]

Menestyksellisen soolouran jälkeen hän asettui asumaan Lontooseen, jossa hänet nimitettiin sävellyksen professoriksi Kuninkaalliseen akatemiaan, jona hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 1866.^[2]

Moliquen sävellykset kattavat kaksi messua, sinfonian, kuusi viulukonserttoa, useita konserttoja muillekin instrumenteille ja kamarimusiikkia. Hänen tuotantoaan pidetään pääosin konservatiivisena. Hänen menestyksekkäimpiä sävellyksiään olivat Viulukonsertto no.5 (1841), Sellokonsertto (1853), pianotrio Opus 27, ja oratorio Abraham.^[2][1]

Molique tunnettiin myös liedeistään, joita pidettiin lähes Schubertin veroisina. Hän kirjoitti myös musiikkia concertinalle, muun muassa kaksi konserttoa ja lukuisia teoksia concertinalle ja pianolle sekä harpulle. Hänen musiikkinsa oli aikanaan suosittua sekä konserttitaloissa että pienemmissä tilaisuuksissa.^[3]