Kokaiini

Kokaiini
Systemaattinen (IUPAC) nimi
Metyyli-(1S,2R,3S,5S)-3-(bentsoyylioksi)- 8-metyyli-8-atsabisyklo[3.2.1]- oktaani-2-karboksylaatti
Tunnisteet
CAS-numero	50-36-2
ATC-koodi	N01BC01
PubChem CID	5760
DrugBank	DB00907
Kemialliset tiedot
Kaava	C17H21NO4
Moolimassa	303,35
SMILES	Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Synonyymit	Bentsoyylimetyyliekgoniini [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus	33 %
Metabolia	Hepaattinen
Puoliintumisaika	1 h
Ekskreetio	Renaalinen
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria	?
Reseptiluokitus
Antotapa	Oraalinen, topikaalinen, nuuskaus, intravenoosi

Kokaiini (esp. coca < aimara koka) on alkaloidi, jota uutetaan kokapensaista. Kokaiinilla on käyttöä paikallispuudutusaineena. Kokaiini stimuloi voimakkaasti keskushermostoa, ja sitä käytetään päihteenä. Kokaiini piristää, vie näläntunnetta ja antaa euforisen hyvänolontunteen. Kokaiini aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, ja useimmissa maissa sen käyttö, hallussapito ja myynti on – muutoin kuin lääkevalmisteissa – kokonaan kielletty.

Kokaiini vaurioittaa sydäntä ja saattaa aiheuttaa sydäninfarktin.^[2][3][4][5]

Kokaiinin käyttö paikallispuudutusaineena on korvattu muiden muassa lidokaiinilla ja novokaiinilla.

Kokapensaan lehtien pureskelu on ollut tuhansia vuosia erityisesti Etelä-Amerikan alkuperäiskansojen suosiossa, eikä se tiettävästi ole aiheuttanut samanlaisia negatiivisia vaikutuksia, jotka usein liittyvät varsinaisen kokaiinin käyttöön. Kokapensas on merkittävä ravintoaineiden ja energian lähde alueilla, joilla ravintoaineiden saanti muusta ravinnosta on niukkaa. Kokaiinialkaloidin lisäksi kokapensaan lehdissä on paljon vitamiineja ja proteiineja.

Espanjalaiset valloittajat eivät ensin uskoneet kokapensaan lehtien virkistävään vaikutukseen. Pian he kuitenkin ymmärsivät ja havaitsivat saman vaikutuksen sekä sallivat kokanlehtien kaupan. Espanjalaiset myös verottivat kokanlehtisatoja 10 prosentilla. Verottamalla saadut varat olivat tärkeä tulonlähde katoliselle kirkolle.

Kokanlehdistä kokaiinia uutti saksalainen kemisti Friedrich Gaedcke ensimmäisen kerran vuonna 1855. Hän antoi aineelle nimen "erytroksyliini". Uuttamista oli yritetty useasti aikaisemmin, mutta kokeilut eivät onnistuneet kovinkaan hyvin, koska ei tiedetty, mitä kemikaaleja olisi käytettävä, ja kokanlehdet menettivät tehonsa, kun niitä kuljetettiin Etelä-Amerikasta Eurooppaan. Vuonna 1856 saksalainen kemianopiskelija Albert Niemann kehitti uuttamisprosessia ja kertoi koetuloksistaan artikkelissa Über eine neue organische Base in den Cocablättern (1860). Kirjoituksessa Niemann nimesi alkaloidin kokaiiniksi. 1800-luvun loppupuolella kokaiinin lääketieteellinen käyttö lisääntyi.

Italialainen lääkäri Paolo Mantegazza oli Perussa tutustunut paikallisväestön kokankäyttöön. Palattuaan Perusta vuonna 1859 hän kokeili itse kokanlehtiä ja juuri uutettua kokaiinia ja kirjoitti kokemuksistaan. Mantegazza kertoi aineiden myönteisistä vaikutuksista ja mainitsi siitä saatavan apua mm. ilmavaivoihin ja hampaiden valkaisuun.

Vuonna 1863 Angelo Mariani alkoi valmistaa ja myydä Vin Mariani -nimistä viiniä, kokanlehdillä "maustettua" juomaa. Mariani oli tutustunut Mantegazzan kirjoitukseen ja kiinnostunut kokanlehdistä. Viinissä oleva etanoli liuotti kokaiinia kokanlehdistä. Vin Marianissa oli kokaiinia noin 7,2 mg/unssi. Kokaiinia lisättiin Vin Marianiin, jotta se voisi kilpailla Yhdysvalloissa samankaltaisten juomien kanssa. Kun Coca-Cola tuli markkinoille, se sisälsi kokaiinia huomattavasti vähemmän kuin Vin Mariani, eikä tarkkaa määrää pystytty mittaamaan. Kokaiini poistettiin Coca-Colasta vuonna 1903 tai viimeistään 1906, mutta Coca-Colassa käytetään edelleen kokalehtiä, joista kokaiini on kemiallisesti poistettu.

Kokaiinin käyttö yleistyi huomattavasti 1800-luvun lopulla. Useat kuuluisuudet ylistivät kokaiinin parantavia vaikutuksia ja myös viihdekäyttöä. Vin Marianin käyttäjiin lukeutuivat muun muassa Ulysses S. Grant, Paavi Leo XIII ja Vapaudenpatsaan suunnitellut Frédéric Bartholdi. Bartholdi on kertonut, että jos Vin Mariania olisi ollut aikaisemmin saatavilla, hän olisi suunnitellut patsaasta korkeamman.

Vuonna 1879 kokaiinia alettiin käyttää morfiiniriippuvaisten hoidossa. Kokaiinia alettiin käyttää myös paikallispuudutukseen Itävallassa ja Saksassa vuonna 1884, sen jälkeen kun Sigmund Freud oli julkaissut artikkelinsa Über Coca. Siinä hän kirjoitti mm. seuraavasti:

"Cocaïnum muriaticumin psyykkisiä vaikutuksia 0,05–0,10 gramman an­nok­silla olivat piristyminen ja pysyvä euforia, joka ei lainkaan eroa terveen ihmisen tavanomaisesta euforiasta. Tilasta puuttui tyystin sairaalloisen muutoksen tunne, joka liittyy alkoholin aiheuttamaan piristymiseen, ja siitä puuttuu myös alkoholin vaikutukselle ominainen välittömän toiminnan tarve. Itsehillintä tuntuu kasvavan, elinvoima ja työkyky tuntuvat kohentuvan; mutta työskennellessä jää kaipaamaan alkoholin, teen ja kahvin aiheuttamaa hengenvoimien jaloa virkistymistä ja kasvua. Olotila on aivan normaali, ja pian on vaikea uskoa, että on minkäänlaisen vaikutuksen alaisena.
  Pitkä­kes­tois­ta, raskasta henkistä tai ruumiillista työtä voi suorittaa väsymättä. – – ensimmäisen tai toistuvan kokaiininnauttimisen jälkeen ei synny lainkaan halua kokaiininkäytön jatkamiseen, paremminkin tietty motivoimaton vastenmielisyys ainetta kohtaan."^[6]

Vuonna 1885 yhdysvaltalainen Parke Davis and Co. myi kokaiinia eri muodoissa. Tuotteita olivat mm. savukkeet, jauhe ja valmiiksi sekoitettu kokaiinimikstuura jota käyttäjä saattoi ruiskuttaa suoraan suoneen paketissa olleen neulan avulla.

Myöhäisviktoriaanisella ajalla kokaiinin käyttö esiintyi kirjallisuudessa paheena, esimerkiksi Sherlock Holmes käytti cucaiinia suonensisäisesti kertomuksessa Neljän merkki (1890). Vuonna 1909 Ernest Shackleton otti "Forced March" (pikamarssi) -nimisiä kokaiinitabletteja Antarktikselle, samoin kuin kapteeni Robert Falcon Scott epäonnistuneelle etelänaparetkelleen seuraavana vuonna.

Silmälääkäri Karl Koller (1857–1944) keksi Freudin tutkimusten perusteella kokeilla kokaiinia silmän paikallispuudutukseen. Hän julkisti havaintonsa syyskuussa 1884, ja Freud ja varsinkin Koller saivat nopeasti maailmanlaajuista kuuluisuutta.^[7]

Pintapuudutteena kokaiini on mekanismiltaan muista puudutteista poikkeava, koska se supistaa paikallisia verisuonia. Tämä johtuu ennen muuta siitä, että se estää hermopäätteiden adrenaliinin ja noradrenaliinin takaisinottoa eli se on sympatikolyyttinen aine.^[8]

Vaikka nykyisin paikallispuudutusaineina käytetään pääasiassa synteettisiä lääkkeitä, kokaiinia käytetään edelleen jossain määrin hammashoidossa, silmätautien hoidossa sekä poskiontelokirurgiassa paikallispuudutteena (FESS-leikkaus).

Kokaiini saapui Suomeen varsin nopeasti. Jo 1870-luvulla ainakin Turussa Rahmin apteekissa myytiin kuivattuja kokanlehtiä. Rauman kaupunginlääkäri Johannes Collan (1841–1891) julkaisi vuonna 1878 laajan artikkelin "Om coca", jossa hän kertoi myös omista kokeiluistaan: hän vaelsi 16 virstaa (noin 17 kilometriä) lumihangessa ja pureksi 3 drakman (noin 11 gramman) verran kokanlehtiä eikä tuntenut väsymystä, nälkää eikä janoa. Hän myös tutki kokanlehtien pitkäaikaista vaikutusta itseensä pureksimalla niitä päivittäin. Collan mainitsi myös, että Turun lääninsairaalan ylilääkäri Karl Robert Paqvalin (1842–1923) määräsi kokaiinia elohopeaperäiseen suutulehdukseen (stomatitis mercurialis), joka johtui kuppataudin hoitoon käytetystä elohopeasta.^[9] Kokaiinia käytettiin myös tupakoinnista vieroittamiseen.^[10]

Vuonna 1886 suomalaisissa lehdissä alettiin jo suhtautua varauksellisemmin kokaiinin vaikutuksiin ja sitä alettiin pitää vahingollisena nautintoaineena. Vuoden 1888 asetuksen nojalla kokaiinia sallittiin myytävän ainoastaan apteekeissa. Itsenäistymisen jälkeen kokaiinin väärinkäyttö lisääntyi Suomessa.

Kalleutensa vuoksi kokaiini oli aluksi vain seurapiirien ja taiteilijoiden muotihuume, ja siitä tuli "modernin ja ilotteluhaluisen 1920-luvun" tunnusmerkki. Kokaiinin aiheuttamat ongelmat jäivät kuitenkin lähes kokonaan kieltolain (1919–1932) aiheuttamien ongelmien varjoon. Kokaiinia salakuljetettiin maahan huomattavassa määrin, ja lääkärit, sairaanhoitajat ja apteekkihenkilökunta saivat sitä vaivattomasti käyttöönsä.^[11]

Suomalaisessa kirjallisuudessa kokaiini esiintyy mm. Mika Waltarin romaanissa Suuri illusioni (1928).

1900-luvun alussa kokaiinikäytön haittavaikutukset tulivat yhä ilmeisemmäksi, käyttäjille alkoi muodostua vakavia riippuvuusongelmia ja tästä seurasi muita vaikutuksia. Kokaiinin käyttö ja sen ongelmat yhdistettiin muihin sen ajan sosiaalisiin ongelmiin. Kokaiiniriippuvaisiksi miellettiin ns. alamaailmassa liikkuvia (uhkapelurit, prostituoidut, parittajat, koronkiskurit) ja ongelma saatettiin liittää myös työväenluokkaan. Yhdysvalloissa ongelma koski myös eri väristen välejä, vuonna 1914 pennsylvanialaisen lääkärin mukaan suurin osa valkoisiin naisiin kohdistuvista hyökkäyksistä tuli mustien kokaiininkäyttäjien taholta. Kokaiini kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1936, Yhdysvalloissa jo vuonna 1922.

Kokaiinista on tullut länsimaissa erittäin suosittu päihde satunnais- ja viihdekäyttäjien keskuudessa. 1980-luvulla päihdemarkkinoille tuotiin crack, joka aiheutti nopeasti valtavan ongelmakäyttäjien joukon erityisesti köyhemmillä asuinalueilla. Euroopassa kokaiinia käytetään runsaasti väkirikkaissa maissa kuten Isossa-Britanniassa. Suomessa kokaiinin laiton käyttö on ollut aikaisemmin vähäistä aineen hankalan saatavuuden ja kalliin hinnan vuoksi, mutta sen käyttö on poliisin mukaan 2000-luvulla yleistynyt hinnan halpenemisen myötä.^[12] Suomalaisessa kyselytutkimuksessa 0,2 prosenttia ilmoitti vuonna 1992 käyttäneensä elämänsä aikana kokaiinia, ja vuonna 2014 osuus oli noussut 1,7 prosenttiin.^[13] Vuonna 2009 kaikista kuolinsyytutkimuksista, joissa ruumiista löytyi huumeita (254 kpl), vain neljässä tapauksessa veressä oli jonkin verran kokaiinia (Tanhua ym. 2011)

Tyypillinen jauhemaisen kokaiinin käyttäjä on 20–30-vuotias keskitasoa paremmin toimeentuleva nuori,^lähde? joka viihtyy yökerhoissa.^lähde? Tyypillinen crackin käyttäjä on 30-vuotias tai vanhempi vähätuloinen lähiössä asuva.^lähde? Kokaiini on kuitenkin länsimaissa niin suosittu päihde, että se koskettaa kaikkia sosiaalisia ryhmiä iästä, tulotasosta, ihonväristä tms. riippumatta. Yhdysvalloissa vain kannabis on kokaiinia suositumpi laiton päihde. Kokaiinin kaupan bruttokatteen vuonna 2009 on arvioitu olleen 84 miljardia dollaria, kun taas kokaiinin viljelijät ansaitsivat miljardi dollaria.^[14]

Elokuussa 2009 Massachusettsin Dartmouthissa julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 90 prosenttia Yhdysvaltain dollareista sisältää jäänteitä kokaiinista. Sitä päätyy seteleihin huumekaupan kautta ja seteleitä käytetään myös apuvälineenä kokaiinin käytössä. Tutkimus toteutettiin viidessä eri osavaltiossa. Muun muassa Miamissa, Los Angelesissa ja Kaliforniassa lähes sata prosenttia seteleistä sisälsi pieniä kokaiinipitoisuuksia. Kiinan Zhuzhoussa pitoisuuksia ei havaittu laisinkaan.^[15][16]

Yleisin käytettävä kokaiini on jauhemainen suola eli kokaiinihydrokloridi. Muita kokaiinituotteita ovat mm. kokaiinisulfaatti, ”freebase” ja crack.

Kokaiinihydrokloridi on väriltään murretun liidun valkoista tai hieman vaaleanpunertavaa jauhetta. Useimmiten kokaiini jatketaan muilla aineilla kuten ruokasoodalla, maitojauheella, erilaisilla sokereilla (laktoosi, fruktoosi) ja joskus paikallispuudutusaineilla. Kokaiinisuola on vakaata ja erittäin hyvin liukenevaa ja siksi sitä usein sekoitetaan juomaan.

Kokaiinisulfaattia saadaan murskaamalla kokapensaan lehtiä vedessä ja laimeassa rikkihappoliuoksessa. Tämä vaihe on yksi osa kokaiinisuolan valmistusprosessia, mutta sulfaatti on myös perinteinen kokaiinin muoto Etelä-Amerikassa.

Freebase eli kokaiinin vapaaemäsmuoto viittaa kokaiinialkaloidin perusmuotoon. Kokaiinialkaloidi ei liukene juomaan eikä siitä saa jauhetta, jolloin ainoa tapa nauttia on polttaminen, tätä tukee myös alkaloidin alhainen höyrystymislämpötila. Kokaiinihydrokloridi taas ei sovellu poltettavaksi, koska sen höyrystymislämpötila on erittäin korkea ja höyrystymisen sijaan se usein palaa.

Alkaloidin polttaminen vaikuttaa käyttäjään erittäin nopeasti ja voimakkaasti. Jo viidessä sekunnissa aine on imeytynyt keuhkoista verenkiertoon ja alkanut vaikuttaa käyttäjän aivoissa. Saavutettu tila on voimakkaampi kuin nuuskaamalla sama määrä kokaiinisuolaa, mutta vaikutus ei kestä yhtä pitkään (vain noin 5–10 minuuttia). Tämän takia freebasen polttaminen on erityisen vaarallista ja voi aiheuttaa vakavan riippuvuuden hyvinkin nopeasti. Samantapaisen vaikutuksen voi kokea käyttämällä kokaiinisuolaa suonensisäisesti.

Pääartikkeli: Crack

Crack on freebasen kaltainen kiinteä, kemiallisesti emäksiseksi muutettu kokaiinin muoto, joka yleistyi räjähdysmäisesti 1980-luvulla. Crackin valmistaminen on turvallisempaa kuin räjähdysherkän freebasen ja se on myös halvempi ja yksinkertaisempi prosessi. Kokaiini myös muutetaan crackiksi, koska se höyrystyy matalammassa lämpötilassa kuin puhdas kokaiini, mikä mahdollistaa sen polttamisen. Valmis crack-pala sisältää myös vettä ja kun sitä nautitaan kuumentamalla palaa piipussa, se tuottaa räsähtelevän äänen josta myös aineen nimi juontuu.

Crackia myydään kovina, kellertävinä tai vaaleanruskeina pieninä rakeina, joiden hinta on usein verrattain alhainen. Yhdysvalloissa crack-paloja on nimetty koon mukaan esimerkiksi nickel (viiden dollarin arvoinen pala) ja dime (10 dollarin arvoinen pala). Crackin lempinimiä ovat mm. paholaisen huume (devil's drug) ja kivi (rock).

Helpoin tapa nauttia kokaiinia on pureskella kokapensaan lehtiä. Näin nautittuna kokaiinia ei kulkeudu elimistöön kovinkaan paljoa ja sen vaikutus on hieman piristävä.

Vuonna 1986 Yhdysvalloissa paljastui, että luontaistuotekaupat myivät kokateen uuttamiseen tarkoitettuja kuivattuja kokalehtiä nimellä ”Health Inca Tea”. Teen väitettiin olleen kokaiinitonta, mutta mitään prosessia kokaiinin erottamiseksi ei ollut tehty. Vaikka teen nauttiminen ei merkittävästi vaikuttanut ihmiskehossa, päihdevirasto DEA takavarikoi useita teelähetyksiä ja tuote poistettiin myynnistä. Nykyään laittomasti maahantuotua kokateetä voi kuitenkin helposti tilata internet-kaupoista.

Kokaiinia alettiin käyttää nuuskaamalla Amerikassa ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja tapa levisi sodan jälkeen nopeasti Euroopan suurkaupunkeihin.^[17] Ennen kuin kokaiinia voidaan käyttää nuuskaamalla, se on murskattava hyvin hienojakoiseksi jauheeksi. Populaarikulttuurissa kuvataan usein, kuinka kokaiinin käyttäjä hajottaa aineen peilin päällä partaterällä hienoksi jauheeksi ja imee sen sieraimeensa rullatun setelin läpi. Puhtaampi kokaiini voi usein olla karkearakeista ja kosteahkoa, ja se on saatava hienommaksi jotta aine imeytyisi paremmin. Nuuskaamalla kokaiinista imeytyy verenkiertoon noin 80 prosenttia. Kokaiinia voidaan nuuskata myös käyttämällä apuna erityistä kokaiinilusikkaa.

Kokaiinin nuuskaaminen vahingoittaa nenän limakalvoja ja sierainten välinen väliseinä voi reikiintyä tai kadota kokonaan pitkällisen nuuskaamisen takia.

Suonensisäisesti käytettynä kokaiini vaikuttaa erittäin voimakkaasti ja nopeasti. Kokaiinihydrokloridi on helppo liuottaa veteen ja injektoida. Kokaiinin vaikutus ei kuitenkaan kestä pitkään ennen kuin maksa hajottaa aineen. Suonensisäiseen käyttöön liittyy merkittäviä riskejä kokaiinin toksisuuden lisäksi. Kokaiini on usein jatkettua eikä käyttäjällä ole yleensä tietoa millä aineilla kokaiinia on jatkettu. Lisäksi likaiset neulat voivat aiheuttaa tulehduksia tai tartuttaa HI- tai C-hepatiittiviruksen käyttäjään.

Kokaiinia voidaan käyttää suonensisäisesti myös yhdistettynä toisen aineen, heroiinin kanssa. Tällaista sekoitusta kutsutaan usein speedballiksi tai moonrockiksi. Sekoite on suosittu mutta vaarallinen: speedball-yliannostukseen ovat kuolleet muiden muassa John Belushi, River Phoenix, Chris Farley, Layne Staley ja Philip Seymour Hoffman.^[18]

Poltettava kokaiini on joko crackia tai freebasea. Poltteluväline on usein pieni lasinen piippu. Piippuun laitetaan pieni pala teräsvillaa joka pitää kokaiinipalan paikoillaan kuumennuksen aikana. Kokaiinia ei varsinaisesti polteta, ts. kokaiinipalaa kuumennetaan jotta se höyrystyisi ja tämä höyry imetään hengityksen mukana keuhkoihin. Höyry vaikuttaa erittäin nopeasti ja voimakkaasti eikä vaikutus kestä pitkään, vain 5–15 minuuttia.

Kokaiinia voidaan käyttää limakalvojen ja kudosten puuduttamiseen. Aine puuduttaa kudoksia nopeasti ja supistaa tehokkaasti verisuonia ja vähentää siten verenvuotoa ja turpoamista.^[10] Kokaiiniliuosta voidaan esimerkiksi sivellä limakalvolle. Kokaiiniliuosta voidaan myös ruiskuttaa hermorungon lähelle, niin että saadaan aikaan johtopuudutus.

Kokaiini stimuloi keskushermostoa estämällä dopamiinin, noradrenaliinin ja serotoniinin takaisinottoa hermosoluun.^[19][20] Vaikutukset vaihtelevat hyvänolontunteesta, ruokahalun vähentymisestä ja keskittymiskyvyn paranemisesta seksuaaliseen kiihottumiseen ja itsevarmuuden lisääntymiseen.^[21]

Kokaiini voi aiheuttaa muun muassa kiihtymystä, enemmän tai vähemmän voimakkaita vainoharhoja, huimausta, oksentelua, munuaisvaurioita, väkivaltaista käyttäytymistä ja sydänkohtauksia. Kokaiinin käyttö raskauden aikana lisää keskenmenon ja ennenaikaisen syntymisen riskiä. Kokaiinin käyttö kasvattaa myös erään imusolmukesyövän muodon, non-Hodgkinin lymfooman riskiä yli kaksinkertaiseksi.^[22]

Kokaiinin käyttöön liittyy yliannostuksen riski. Se aiheuttaa kohonnutta verenpainetta sekä tihentynyttä sydämenlyöntiä (ks. takykardia) ja hengitystä. Nämä voivat aiheuttaa mm. hikoilua, lämpöhalvauksen ja kouristeluja. Joillakin ruumiin sisälämpötila nousee radikaalisti aiheuttaen aivovaurion ja pahimmillaan kuoleman.^[23] Joskus kokaiini aiheuttaa niin vakavia vaurioita sydämelle, että käyttäjää kohtaa sydänperäinen äkkikuolema.^[24] Kokaiinin yliannostus on aina hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa.

Kokaiinilla on erittäin suuri riippuvuuspotentiaali. Käyttäjän toleranssi aineeseen kasvaa nopeasti, mikä saattaa johtaa aineen hallitsemattomaan käyttöön.^[25] Vieroitusoireet alkavat lähes välittömästi kokaiinin käytön äkillisen lopettamisen tai vähentämisen jälkeen.^[26] Vieroitusoireet sisältävät uupumusta, masennusta, ahdistusta, ärtyneisyyttä ja levottomuutta.^[26] Kokaiinin vieroitusoireet eivät tavallisesti sisällä näkyviä fyysisiä oireita, kuten alkoholin ja heroiinin vieroitusoireisiin kuuluvia pahoinvointia ja vapinaa.^[26]

Kokaiini on kansainvälisesti luokiteltu laittomaksi psykotrooppiseksi aineeksi YK:n vuoden 1971 psykotrooppisia aineita koskevassa yleissopimuksessa. Suomessa kokaiini on luokiteltu rikoslaissa tarkoitetuksi erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi. Erittäin vaarallisella huumausaineella tarkoitetaan huumausainetta, jonka käyttöön liittyy virheellisestä annostelusta johtuva hengenvaara, lyhytaikaisestakin käytöstä johtuva vakavan terveydellisen vaurion vaara tai voimakkaat vieroitusoireet (rikoslain 50 luvun 5 §). Erittäin vaarallisen huumausaineen valmistuksesta, myynnistä, maahantuonnista ja hallussapidosta voidaan tuomita muiden edellytysten täyttyessä törkeänä huumausainerikoksena. (ks. huumausainerikos)

Kokaiinilla on kuitenkin Suomessa myös lailliset markkinat, ja sitä käytetään mm. sairaaloissa paikallispuudutukseen, vaikkakin sen käyttöä pyritään korvaamaan muilla ei-narkoottisilla aineilla, kuten lidokaiinilla ja novokaiinilla.

• Feiling, Tom: Kuinka kokaiini valloitti maailman. Suomentanut Henry Tanner. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-315-871-2
• Freud, Sigmund: Kokaiinista. (Jälkisanat Albrecht Hirschmüller. Suomentanut Markus Lång) Helsinki: Nastamuumio, 2010. ISBN 978-952-5083-30-9
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria. Helsingissä: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5
• Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800–1950. Jyväskylä: Atena, 2009. ISBN 978-951-796-578-1

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kokaiini.

• Kokaiini ja paikallispuudutuksen alkuvaiheet (Arkistoitu – Internet Archive) Arno Forsius. Suomen Lääkärilehti 1990: 27: 2373 (Kokaiinista se alkoi).
• Erowid-tietokanta
• Terveysportti, metatesaurus: Kokaiini
• PubChem: Cocaine (englanniksi)
• Human Metabolome Database (HMDB): Cocaine (englanniksi)
• DrugBank: Cocaine (englanniksi)
• Toxin and Toxin Target Database (T3DB): Cocaine (englanniksi)
• Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG): Cocaine (englanniksi)
• Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Cocaine (englanniksi)
• Bristol University School of Chemistry, Molecule of the Month: Cocaine (englanniksi)
• Small Molecule Pathway Database (SMPDB): Cocaine Action Pathway, Homo sapiens (englanniksi)

Psykoaktiiviset aineet farmakologisen luokituksen mukaan järjestettynä

Kaavio

Selitteet

STIMULANTIT Sympatomimeettiset amiinit Psykomotoriset stimulantit Amfetamiinit Katinoni (Khat) Metyylifenidaatti Kokaiini Aminoketonit Bupropioni Dietyylipropioni SSRI:t Fluoksetiini Fluvoksamiini Paroksetiini Sertraliini MAOI:t TCA:t TeCA:t Maprotiliini Mirtatsapiini Tratsodoni Efedriini Pseudoefedriini Metyyliksantiinit Kofeiini Teofylliini Teobromiini ANTIPSYKOOTIT Epätyypilliset antipsykootit Klotsapiini Risperidoni Olantsapiini Ketiapiini Sulpiridi Tsiprasidoni Tyypilliset antipsykootit Haloperidoli Flupentiksoli Tioridatsiini Klooripromatsiini Pimotsidi Perfenatsiini CBD Kolinergit Nikotiini Betelpähkinä Muskariini Atomoksetiini DEPRESSANTIT Sedatiivit Hypnootit Etanoli Eetteri Barbituraatit Kloroformi Kloraalihydraatti Metakvaloni GHB Bentsodiatsepiinit Alpratsolaami Diatsepaami Flunitratsepaami Tematsepaami Loratsepaami Narkoottiset analgeetit Oopiumi Kodeiini Morfiini Heroiini Oksikodoni Hydrokodoni Metadoni Fentanyyli Psykedeelit Kannabis THC MDMA MDA MDEA Meskaliini DOM LSD Psilosybiini AMT DMT Ibogaiini Dissosiatiivit Typpioksiduuli Ketamiini DXM Tiletamiini PCP Salvinoriini A Iboteenihappo Muskimoli Deliriantit Dimenhydrinaatti Difenhydramiini Skopolamiini Atropiini HALLUSINOGEENIT

Primääriset ryhmät   Stimulanttivaikutus korostuu vasempaan yläkulmaan päin mentäessä.   Depressanttivaikutus korostuu oikeaan alakulmaan päin mentäessä.   Hallusinogeenit ovat psykedeelisiä vasemmalla, dissosiatiivisia oikealla, huonommin vaikutuksiltaan ennakoitavissa alhaalla ja oikealla, ja voimakkaampia vaikutuksiltaan alhaalla.   Antipsykoottiset ovat rauhoittavampia ja väsyttävämpiä oikealla. Sekundaariset ryhmät   Stimulanttien ja psykedeelisten hallusinogeenien limittyminen – Primäärisillä psykedeeleillä on stimuloiva vaikutus.   Depressanttien ja dissosiatiivisten hallusinogeenien limittyminen – Primäärisillä dissosiatiiveillä on depressoiva vaikutus.   Stimulanttien ja antipsykoottien limittyminen – Modernit ei-väsyttävät masennuslääkkeet.   Depressanttien ja antipsykoottien limittyminen – Vanhemmat väsyttävät masennuslääkkeet ja anksiolyytit. Tertiääriset ryhmät   Stimulanttien, antipsykoottien ja depressanttien limittyminen – Esimerkki: nikotiinilla on molempien vaikutuksia.   Stimulanttien, depressanttien ja hallusinogeenien limittyminen – Esimerkki: THC:llä on kaikkien kolmen ryhmän vaikutuksia.   Stimulanttien, antipsykoottien ja hallusinogeenien limittyminen – empatogeenit eli entaktogeenit.   Depressanttien, dissosiatiivisten hallusinogeenien ja antipsykoottien limittyminen. Kvartääriryhmä   Kaikkien neljän luokan limittyminen (stimulantit, depressantit, hallusinogeenit ja antipsykootit) – Kannabis sisältää sekä THC:tä että CBD:tä ja sillä on kaikkien luokkien vaikutuksia. Luokitus kallistuu hallusinogeeneihin, koska THC on kannabiksen tärkein vaikuttava aine.