Anna-Maria Tallgren

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anna-Maria Tallgren
Elämä
Syntynyt
Kuollut
View and modify data on Wikidata (62 vuotta) [1]
Syntymänimi
Anna-Maria Christina TallgrenView and modify data on Wikidata
Puoliso

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Anna-Maria Christina Tallgren (4. heinäkuuta 1886 Ruovesi – 12. maaliskuuta 1949 Helsinki) oli suomalainen esseisti, arvostelija ja suomentaja.[3] Hän oli yksi tärkeimmistä 1910- ja 1920-lukujen suomalaisen kirjallisuuselämän vaikuttajista.[4]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tallgren syntyi rovasti Ivar Markus Tallgrenin ja Jenny Maria Montinin perheeseen vuonna 1886. Kielentutkija O. J. Tuulio ja arkeologian professori A. M. Tallgren olivat hänen veljiään, ja perheeseen kuului yhteensä seitsemän lasta.[5] Isä Ivar Tallgren sai vuonna 1887 Maarian kirkkoherran viran, joten perhe muutti nykyisen Turun alueelle Anna-Maria Tallgrenin ollessa vajaan vuoden ikäinen. Seurakunnan kanttorin puoliso Emilia Marjanen (os. Löytty, 1868–1944) toimi Tallgrenin lasten hoitajana, ja hänet tunnettiin pidettynä ja taitavana tarinankertojana.[6]

Tallgren suoritti yhteiskoulun kuusi luokkaa[4] Helsingin vanhassa suomalaisessa tyttökoulussa. Kun koulu päättyi vuonna 1906, hän teki opintomatkoja Ranskaan, Italiaan ja Englantiin.[3]

Tallgren aloitti kriitikon työt Werner Söderhjelmin tukemana heti valmistuttuaan koulusta. Koska Tallgren ei suorittanut ylioppilastutkintoa, hän ei toiveistaan huolimatta voinut opiskella yliopistossa. Siksi opintomatkat, omaehtoinen kansainvälisten kirjallisuuslehtien ja kirjallisuuden lukeminen sekä kulttuurikodin perinteet nousivat tärkeään rooliin kriitikon uralle valmistautumisessa.[4]

Kriitikkona Tallgrenia on luonnehdittu "suomalaisen kirjallisuuskritiikin impressionistiksi", jolla oli persoonallinen ilmaisutapa ja erityinen rakkaus runouteen. Kritiikkien argumentaation Tallgren perusti persoonallisuusaatteelle ja eettiselle idealismille. Hän arvosti ja korosti taiteen ilmaisemaa aitoutta, tahtoa ja sisäistä kasvua sekä taiteen metafyysistä puolta. Tallgrenin esikuvia olivat ranskalainen Jules Lemaître, ruotsalainen Oscar Levertin ja Juhani Siljo.[4]

Tallgren oli hyvin kansainvälisesti suuntautunut, eikä ollut kiinnostunut nimenomaan suomalaisen taide-elämän tavoitteista. Hän onnistuikin kielitaitonsa ansiosta välittämään kotimaiseen kirjallisuuselämään muun muassa skandinaavisia ja ranskalaisia vaikutteita, ja hänet palkittiin ranskalaisella Officier de l'Instruction publique -palkinnolla. Toisaalta hän suhtautui kotimaisiin tekijöihin korostetun ankarasti. Tallgren muun muassa syytti vuonna 1909 runoilija, kirjailija V. A. Koskenniemeä plagiaateista, ja suhtautui avoimen nihkeästi kirjailija Eino Leinoon. Tallgrenia arvosteltiinkin toisinaan liian puolueellisista, subjektiivisista arvioista.[4]

Tallgren nousi urallaan nopeasti yhdeksi tärkeimmäksi 1910- ja 1920-lukujen suomalaisen kirjallisuuselämän vaikuttajaksi, jolla oli paljon valtaa.[4] Tallgren toimi Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittajana 1910–1925, Valvojan toimituskunnan jäsenenä 1913–1922 ja teatteriarvostelijana 1918–1925 sekä Valtion kirjallisuuden asiantuntijalautakunnassa 1918–1925.[3] Lisäksi hän teki avustajana arvosteluja muun muassa Turun Sanomiin, Uuteen Auraan, Litteratureniin, Nuoreen Suomeen, Aamuun, Jousimieheen, Otavaan ja Ad Interimiin.[4] Lisäksi hän oli dramaturgina Turun Teatterissa 1928–1929 ja Kansallisteatterin kirjallisena neuvonantajana 1931–1935.[3]

Tallgrenin sukupuoli herätti jonkin verran keskustelua 1900-luvun alun edelleen miesvaltaisessa taide-elämässä. Esimerkiksi kriitiikkokollega, runoilija Huugo Jalkanen moitti Tallgrenia ja tämän arvosteluja "naisellisiksi". Naisen huomattava sananvalta kirjallisuuspiireissä oli uutta, ja aiheutti myös vastareaktioita.[4]

1930-luvulla uupunut Tallgren lopetti hiljalleen lehtityöt, ja keskittyi kirjailijakuvien kirjoittamiseen. Juuri ennen kuolemaansa 1940-luvun lopussa Tallgren yhdisti voimansa ystävänsä ja sukulaisensa Aaro Hellaakosken kanssa kootakseen antologiateoksen Runon vuosikymmenet (1950). Suomalaiseen runouteen keskittyvästä teoksesta tuli klassikko, josta otettiin kuudes painos vielä vuonna 1980.[4]

Anna-Maria Tallgren herätti uransa huippuvuosina kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen huomion, ja heillä oli lyhyt, kiihkeään kirjeenvaihtoon perustunut suhde kesästä syksyyn 1926 Aaltosen avioliitosta huolimatta.[7] Avioliittoon Tallgren vihittiin 58-vuotiaana vuonna 1944 arkkipiispa Erkki Kailan (1867–1944) kanssa. Avioliitto oli Kailan toinen. Tallgren otti avioliiton solmittuaan käyttöön sukunimen Tallgren-Kaila.[3] Iäkkään Kailan kanssa avioituminen tämän viimeisenä elinvuonna herätti aikalaisissa pienimuotoisen skandaalin, mutta asianosaisten päiväkirjojen ja kirjeiden perusteella kyseessä oli aito, syvällinen ihmissuhde.[4]

Anna-Maria Tallgren kuoli 12. maaliskuuta 1949 Helsingissä.[4] Hänet on haudattu Turkuun, Maarian keskiaikaisen kivikirkon kirkkomaalle, jossa on Tallgrenien perhehauta. Hänellä on yhteinen hautakivi isosiskonsa, kuvaamataidonopettaja Aili Tallgrenin (1883–1965) kanssa.[6]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Runoilijoita. Luonnekuvia, 1910.
  • Henrik Wergeland. Piirteitä Norjan kansalliselta murroskaudelta, 1916.
  • Pikapiirtoja nykyajan kirjailijoista, 1917.
  • Paul Verlaine. Hänen elämänsä ja runoutensa, 1922. (ilmestyi myös ruotsiksi)
  • Kersti Bergroth kahdentoista kirjoittajan kuvaamana (yhdessä muiden kanssa), 1954.
  • Elämyksiä. Esseitä, arvosteluja, pakinoita, 1910–1949. Toimittanut Tellervo Krogerus, 1990 ISBN 951-717-598-1.
  • Elämisen taiteesta. Aino Kallaksen ja Anna-Maria Tallgrenin kirjeenvaihtoa, toim. Silja Vuorikuru, Otava, 2008.

Toimittanut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Maailmankirjallisuuden kultainen kirja, osa 4. Ranskan kirjallisuuden kultainen kirja, 1934.
  • Runon vuosikymmenet, 1950. (Aaro Hellaakosken kanssa)

Suomennoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Herman Bang: Tien vieressä, 1918.
  • Herman Bang: Tine, 1919.
  • Herman Bang: Isänmaattomat, 1927.
  • Selma Lagerlöf: Nuoren tytön päiväkirja, 1932.
  • Sigrid Undset: Ida Elisabet, 1933.
  • Sigrid Undset: Jenny, 1936.
  • Sigrid Undset: Peilikuvia, 1938.
  • Sigrid Undset: Lannistumaton sydän, 1942.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b (fr) Ranskan kansalliskirjasto, data.bnf.frView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ Matti Klinge (toim.), Kansallisbiografia, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Historiallinen Seura (ISSN 1799-4349, verkkoversio)View and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  3. ↑ a b c d e Kuka kukin oli, T. Wikisource. Viitattu 9.3.2018.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k Krogerus, Tellervo: Tallgren, Anna-Maria (1886 - 1949) Kansallisbiografia. 11.10.2000. Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS. Viitattu 8.4.2024.
  5. ↑ Anna-Maria Kaila Geni.com. 27.4.2022. Viitattu 8.4.2024.
  6. ↑ a b Laaksonen, Hannu, Issakainen, Tytti: Maarian kirkkomaa - Aikamatka halki pitäjän historian turunseurakunnat.fi. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Viitattu 8.4.2024.
  7. ↑ Ahtola-Moorhouse, Leena: Aaltonen, Wäinö (1894 - 1966) Kansallisbiografia (maksullinen verkkoartikkeli). 16.9.1997 (päivitetty 19.4.2016). Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS. Viitattu 8.4.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Anna-Maria Tallgren


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Anna-Maria_Tallgren&oldid=22648890”