Tsar-bomba

Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain ydinkokeet olivat olleet keskeytyksissä vuodesta 1958 lähtien. Vuosina 1960 ja 1961 suurvaltojen välit kiristyivät muun muassa U-2-välikohtauksen ja Berliinin kriisin vuoksi. Neuvostoliiton puoluejohtaja Nikita Hruštšov tapasi Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn Wienissä Itävallassa kesäkuussa 1961 ja vaati tätä vetämään kaikki yhdysvaltalaisjoukot pois Berliinistä ja sen lähialueilta. Tähän Kennedy ei suostunut, ja kokous päättyi varsin laihoin tuloksin. Palattuaan kotiin Hruštšov määräsi aloitettavaksi maailman voimakkaimman ydinaseen kehittämisen, ja projektin piti valmistua lokakuussa pidettävään Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 22. kongressiin mennessä eli neljässä kuukaudessa.^[4]

10. heinäkuuta 1961 Nikita Hruštšov antoi Neuvostoliiton johtaville ydinfyysikoille käskyn rakentaa ennennäkemättömän voimakas ydinpommi, joka olisi paljon tehokkaampi kuin yksikään Yhdysvaltain räjäyttämä ydinase. Tarkoituksena oli lähinnä suorittaa tieteellinen koe ja saada näyte Neuvostoliiton mahdista. Sotilaallisesti Tsar-bomba oli kelvoton, koska Neuvostoliitolla ei ollut mitään mahdollisuutta kuljettaa näin suurikokoista asetta luotettavasti mihinkään kohteeseen.

Tsar-bomban suunnitteli joukko akateemikko Juli Borisovitš Haritonin johtamia neuvostoliittolaisia ydinfyysikoita, mukaan lukien Viktor Adamski, Juri Babajev, Andrei Saharov, Juri Smirnov ja Juri Trutnev. Pommi oli kahdeksan metriä pitkä, kaksi metriä leveä ja 27 tonnin painoinen.

Tsar-bomba oli rakenteeltaan monivaiheinen (fissio-fuusio-fissio), tehokkuudeltaan noin 50-megatonninen vetypommi. Alkuperäinen kolmiosainen rakenne oli suunniteltu saavuttamaan noin 100 megatonnin teho, mutta tuolloin aiheutuva radioaktiivinen laskeuma olisi ollut suunnaton. Pommin tehoa päätettiin rajoittaa korvaamalla kolmas fissiovaihe, eli pommin tehon kaksinkertaistava uraani-238-kuori (joka olisi vahvistanut reaktiota huomattavasti perustuen uraaniatomien fissioon niiden kohdatessa fuusioreaktion myötä vapautuvat nopeat neutronit) lyijyllä. Tällä vaihdolla pommin tuottama kokonaisenergia jäi vajaaksi ja noin 97 % siitä tuli tällöin fuusiovaiheesta. Tämä teki pommista yhden kaikkien aikojen ”puhtaimmista” ydinaseista, koska se tuotti verrattain pienen radioaktiivisen laskeuman suhteessa tehoon. Tehdyn muutoksen perusteet on helppo ymmärtää, sillä suurimman osan laskeumasta tiedettiin päätyvän Neuvostoliittoon ja asutetuille alueille.

30. lokakuuta 1961 Tsar-bomba räjäytettiin 4 000 metrin korkeudessa Novaja Zemljan saaristossa. Testialueen valintaan vaikutti paikan kaukaisuus ja se, että neuvostoliittolaiset olivat aikaisemminkin tehneet ydinkokeita Novaja Zemljassa.

Pommia kuljetettiin majuri Andrei Je. Durnotsevin ohjaamassa erikoisvalmisteisessa Tupolev Tu-95 -pommikoneessa. Koneen pommikuilu oli poistettu, polttoainesäiliöitä irrotettu ja koneen runkoon leikattu aukkoja, jotta pommi olisi saatu edes osittain mahtumaan koneen sisään.^[4] Laukaisua tarkkailemaan lähetettiin Tupolev Tu-16 -pommittaja, jonka tarkoituksena oli ottaa valokuvia räjähdyksestä. Molemmat koneet oli värjätty valkoisella maalilla räjähdyksen lämpövaikutuksen minimoimiseksi, ja ne lähtivät matkaan Kuolan niemimaalla sijaitsevasta neuvostoliittolaisesta sotilastukikohdasta. Kaikista varotoimista huolimatta Durnotseville ja muille operaatioon osallistuneille luvattiin vain 50 prosentin mahdollisuus selvitä hengissä.^[4]

Tsar-bomba räjähti Mitjušiha-lahden ydinaseiden testialueen yläpuolella kello 11.32 aamulla Moskovan aikaa (GMT+3). Pommi pudotettiin 10 500 metristä, mutta räjähdys tapahtui 4 000 metrissä.^[1] Pommiin oli kiinnitetty 800 kiloa painanut laskuvarjo, jotta sen putoaminen hidastuisi ja molemmat lentokoneet saisivat tarpeeksi aikaa lentää turvallisen välimatkan päähän. Laskuvarjon ompelemiseen oli kulunut suurin osa kaikesta Neuvostoliitossa vuoden 1961 aikana valmistetusta nailonista.^[4] 32 kilometrin etumatkasta huolimatta pudotuksen suorittanut lentokone sinkoutui räjähdyksen voimasta 800 metrin vapaaseen pudotukseen.^[1]

Pommi tuotti räjähdyshetkellään 39 nanosekunnin (sekunnin miljardisosa) ajan valtaisat 5,3 jottawattia – noin yhden prosentin auringon tuottamasta tehosta. Tulipallo kohosi korkeimmillaan kymmenen kilometrin korkeuteen ja kosketti maata. Räjähdys aiheutti myös viiden magnitudin maanjäristyksen.^[4]

Räjähdyksen saattoi nähdä paljaalla silmällä vielä 1 000 kilometrin päässä. Vaikka suurin osa räjähdyksen energiasta pakenikin avaruuteen, aiheutti se valtaisan lämpö- ja paineaallon, joka kiersi maapallon kolmesti.^[1] 55 kilometrin päässä räjähdyksen keskipisteestä sijainneen, tyhjillään olleen Severnyin kylän rakennukset pyyhkiytyivät olemattomiin.^[4] Vielä 100 kilometrin päässä saattoi saada kolmannen asteen palovammoja. Pommin voiman saattoi tuntea Suomessa asti. Räjähdyksen paineaallon väitetään rikkoneen ikkunoita Pohjois-Norjassa. Taivaalle noussut sienimäinen pilvi oli yli 60 kilometriä korkea^[1] ja 40 kilometriä leveä.

Neuvostoliiton ydinkokeesta ei raportoitu kuolonuhreja. Lähimpänä räjähdyspaikkaa sijainnut Severnyin kylä oli tapahtumahetkellä autio, ja vaikka Neuvostoliitto tunnettiin suurtenkin turmien salailusta, Kremlin arkistoista ei ole löydetty Neuvostoliiton hajoamisen jälkeenkään tietoja Tsar-bomban aiheuttamista kuolemantapauksista.^[4]

Kansainvälinen yhteisö tuomitsi räjäytyksen välittömästi. Jyrkintä kieltä käyttivät Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta. Pohjoismaissa voimannäyttö järkytti eniten ruotsalaisia.^[4]

Kokeen jälkeen Yhdysvallat aktivoi oman koeohjelmansa ja teki vuoden 1962 huhtikuusta marraskuuhun yhteensä 40 koetta ilmakehässä, mukaan lukien kokeet 7,45 megatonnin ja 8,3 megatonnin vetypommeilla.^[5]

Pommin pääarkkitehteihin kuulunut, myöhemmin akateemikon arvonimen saanut Andrei Saharov muutti räjäytyksen jälkeen näkemystään ydinkokeista ja alkoi puhua ydinkokeiden aiheuttamia ympäristötuhoja ja kilpavarustelua vastaan. Hänen mukaansa ydinenergian rauhanomaisen käytön lisääminen vähentäisi riippuvuutta öljystä ja maakaasusta. Saharov sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1975, mutta häntä ei päästetty Osloon vastaanottamaan palkintoaan.^[4]

Suomessa Tsar-bomban räjähdys tuntui pohjoisimmassa Lapissa Inarissa ja Utsjoella, joissa paineaallon kerrotaan rikkoneen joitakin ikkunoita.^[4] Suomen tuolloin johtava ydinasetutkija, myöhempi akateemikko Jorma K. Miettinen kuuli Tsar-bomban aiheuttaman, noin kaksi minuuttia kestäneen jyrinän Inarissa ja muisteli vuosia myöhemmin ihmetelleensä koillisesta kuulunutta ”tykistötaistelua”. Utsjoen Pulmankijärvellä asuneet ovat kertoneet astioiden helisseen kaapissa, hevosen vauhkoontuneen ja järven pisaroineen taivasta kohti.^[6]

Sodankylän geofysiikan observatoriossa Tsar-bomban räjähdys havaittiin seismografilla maaperästä, mikrobarografilla paineaallosta ja ionosondin pystyluotauksella lähiavaruudesta. Äänen nopeudella edennyt paineaalto havaittiin Sodankylässä hieman yli tunnin kuluttua räjähdyksestä, mistä varmistui, että räjäytys oli tehty ilmakehässä.^[6]

Säteilyturvakeskuksen mukaan Tsar-bomban aiheuttama radioaktiivinen laskeuma jäi Suomessa räjähdyksen voimakkuuteen ja räjähdyspaikan läheisyyteen – lyhimmillään noin 900 kilometriä Suomen alueelta – nähden paljon pelättyä pienemmäksi.^[4] Inarin ja Utsjoen poronhoitajilta on kuitenkin vielä vuosikymmeniä myöhemmin mitattu suurempia cesiumpitoisuuksia kuin muilta suomalaisilta, ja he pitävät niitä syynä alueen lukuisiin syöpäkuolemiin.^[6]

Samana päivänä, jolloin Tsar-bomba räjäytettiin, Neuvostoliiton ulkoministeri Andrei Gromyko jätti Suomen Moskovan-suurlähettiläälle Eero Wuorelle nootin, jossa esitettiin Suomelle YYA-sopimukseen perustuvia ”konsultaatioita” Itämeren piirissä kiristyneen tilanteen vuoksi.^[4]

Pommi oli liian raskas siihen, että se olisi soveltunut ydinohjusten taistelukärjeksi. Niin ikään se oli liian raskas lentopommina pudotettavaksi todellisissa taistelutoimissa, ilman sitä että operaatio olisi ollut liian suuri riski pommia pudottavalle lentokoneen miehistölle. Niinpä muotoiltiin uusi superraskas laivaston käyttämä torpedo; T-15. Sen läpimitta oli 1 550 millimetriä, omamassa 40 tonnia, sekä pituus 20 metriä. Ase ei ollut sukellusveneistä laukaistavissa.^[7][8]

• Neuvostoliiton ydinaseohjelma
• Ydinase

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tsar-bomba Wikimedia Commonsissa

• Lindfors, Jukka: Neuvostoliiton jättipommi hätkähdytti maailmaa Yle Elävä arkisto. 28.1.2011. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• Peltonen, Kari: Maailman voimakkain vetypommi räjäytettiin 50 vuotta sitten – "Tsaarin pommi" tuhosi kaiken 55 kilometrin etäisyydellä Tekniikka & Talous. 31.10.2011. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• Tikkanen, Amy: Tsar Bomba Encyclopædia Britannica. 23.10.2018. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• The most powerful nuclear blasts ever BBC – News. 3.9.2017. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• Tsar Bomba – King of the bombs AtomCentral.com. Arkistoitu 30.10.2018. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• Tsar Bomba Atomic Heritage Foundation. 8.8.2014. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• Pike, John: Weapons of Mass Destruction (WMD) – Tsar Bomba GlobalSecurity.org. 31.10.2016. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• King of the Bombs Air & Space Magazine. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).
• Valjak, Domagoj: Tsar Bomba was the most powerful atomic bomb ever created The Vintage News. 9.7.2018. Viitattu 30.10.2018 (englanniksi).