Terminatiivi

Terminatiivi on paikallissija eräiden kielten kieliopissa. Terminatiivi ilmaisee johonkin menemistä eli päätymistä. Suomessa sitä vastaa apusanoilla saakka tai asti luotava rakenne, eli "niin kauas kuin, muttei yhtään edemmäs".

Nykysuomessa terminatiivia ei ole, toisin kuin monissa sen sukukielissä kuten virossa ja unkarissa. Jossakin suomen kielen historian vaiheessa se mahdollisesti on ollut. Kalevalassa esiintyvä ja nykysuomenkin ilmauksessa kaikki tyynni jäänteenä säilynyt adverbi tyynni on mahdollisesti tyvi-sanan terminatiivi (tyvi > tyvennik, josta äänteenmukauksien kautta tyynni, tarkoittaen tyveen asti eli kokonaan). Kalevalassa on muitakin terminatiivisia sanamuotoja, mm. sini ~ kuni (siihen asti ~ kuhun asti).^[1] Esimerkiksi 31. runossa, jossa Kullervo on kasken kaadannassa ja hakatessaan puita niin, että kirveestä lähtee viheltävä ääni, sanoo:^[2]

"Sini kaski kaatukahan,

Koivu solki sortukahan,

Kuni ääni kuulunevi,

Kuni vierrevi vihellys!"

Viron kielessä terminatiivi luodaan päätteellä -ni. Esimerkkejä terminatiivin käytöstä virossa:

• majani 'taloon asti'
• õhtuni 'iltaan saakka'
• jõeni 'joelle saakka'
• kella kuueni 'kello kuuteen asti'

Unkarissa terminatiivin pääte on -ig:

• házig 'taloon asti'
• reggeltől estig 'aamusta iltaan'

Myös livvin kielessä esiintyy terminatiivi:

• Toizeh vuodessah sorrettu meččü kuivi. ’Toiseen vuoteen saakka kaadettu metsä kuivuu.’ (Рягоев: 1969, 142.)
• Kondii se ajoi jäl’l’es händü pellon perillessäh. ’Karhu ajoi takaa häntä peltoon saakka.’ (Рягоев: 1969, 142.) ^[3]

Suomalais-ugrilaisten kielten lisäksi sijamuoto tunnetaan ainakin sumerin kielestä.