Suomen presidentinvaali 1925

Kansallista Edistyspuoluetta edustanut tasavallan presidentti K. J. Ståhlberg ei suostunut pyrkimään toiselle kaudelle, koska ei halunnut maalle pitkäaikaisia johtajia.^[4] Hän olisi ollut ylivoimainen ehdokas, koska hän oli luonut presidentinvirasta arvovaltaisen ja keskeisen poliittisen instituution. Hänen päänsä kääntymiseen uskottiin niin vahvasti, että kokoomus, Maalaisliitto ja RKP menivät valitsijamiesvaaleihin ilman omaa ehdokasta.^[5]

Ståhlberg toivoi seuraajakseen Suomen Pankin nuorta pääjohtajaa Risto Rytiä. Edistyspuolueen marraskuun 1924 puoluekokous valitsikin puolueen ehdokkaaksi Rytin tämän voitettua entisen pääministerin J. H. Vennolan äänin 97–12. Sekä Maalaisliiton että SDP:n useimmat vaikuttajat pitivät Vennolaa parempana kuin Rytiä; Maalaisliitossa Rytiä pidettiin maatalousvastaisena, SDP:ssä hänen muistettiin vastustaneen punavankien armahduksia. Edistyspuolue kuitenkin kieltäytyi luopumasta Rytin ehdokkuudesta.^[6][7] Hänet nähtiin silti väistyvänä ehdokkaana, kun Ståhlberg lopulta valittaisiin.^[5]

SDP:ssä tiedettiin, ettei vasemmistolaista valittaisi presidentiksi, mutta oma ehdokas haluttiin silti asettaa. Vaihtoehtoina oli kolme puolueen oikeistosiiven miestä: puheenjohtaja Väinö Tanner, Wäinö Wuolijoki ja Väinö Voionmaa. Eduskuntaryhmän äänestyksessä marraskuussa 1924 Tanner sai 18 ääntä, Wuolijoki 12 ja Voionmaa 11, puolueneuvoston äänestyksessä Tanner 13, Voionmaa 5 ja Wuolijoki 2, joten Tannerista tuli ehdokas.^[6]

Kommunistit asettivat mielenosoituksellisesti ehdokkaakseen ammattiyhdistysjohtaja Matti Väisäsen, joka oli vaalin aikaan Tammisaaren pakkotyölaitoksessa suorittamassa vuonna 1923 saamaansa tuomiota valtiopetoksen valmistelusta. Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) Neuvostoliitossa oleskellut johto oli toivonut ehdokkaaksi maanpaossa elänyttä Otto-Wille Kuusista, mutta Helsingissä joulukuussa 1924 pidetyssä kommunistien kokouksessa Väisäsen ehdokkuutta kannatti 125 ja Kuusista vain 45 osallistujaa.^[6][7]

Maalaisliiton puoluekokous päätti lokakuussa 1924 olla asettamatta etukäteen omaa ehdokasta toivoen Ståhlbergin jatkavan, mutta keskustelu puolueen mahdollisesta ehdokkaasta virisi silti. Karjalan alueen puoluelehdet suosittelivat Relanderia, muut maakuntalehdet joko Kyösti Kalliota tai J. E. Sunilaa. Kallio oli entisenä pääministerinä heistä kokenein, mutta hän ei itse ollut halukas ehdokkaaksi ja toivoi puolueensa mieluummin tukevan Rytiä. Kun Ståhlberg vahvisti kieltäytymisensä edistyspuolueen, Maalaisliiton ja SDP:n lähetystölle 13. helmikuuta 1925 – kolme päivää ennen lopullista vaalia – Maalaisliiton valitsijamiesryhmä päätti valita puolueelle oman ehdokkaan. Samana päivänä pidetyssä lopullisessa äänestyksessä Relander sai 43 ääntä, Kallio 12, Sunila 11 ja E. Y. Pehkonen 2.^[6] Relanderin yllättävää valintaa edisti Kallion, Pehkosen ja Santeri Alkion kieltäytyminen sekä puolueen orastava sisäinen jako Kallion ja Sunilan johtamiin kilpaileviin ryhmäkuntiin, jotka halusivat estää vastapuolen miehen ehdokkuuden.^[8][6]

Kokoomuksessa toivottiin presidentiksi ensisijaisesti entistä valtionhoitajaa P. E. Svinhufvudia, joka ei entisenä monarkistina kelvannut SDP:lle tai Maalaisliitolle. Kokoomuksella oli useita muitakin mahdollisia ehdokkaita, kuten Antti Tulenheimo, Rafael Erich, J. K. Paasikivi, Paavo Virkkunen, E. N. Setälä ja Ernst Nevanlinna, joten myös se päätti marraskuun 1924 puoluekokouksessa olla asettamatta virallista ehdokasta etukäteen. Kokoomuksessa odotettiin, että Maalaisliitto lopulta nimeäisi sille mieluisimman kokoomuslaisen ja tukisi tätä lopullisessa presidentinvaalissa. Tärkeintä oli estää Rytin valinta.^[6] Kokoomuksen vaalijulistukseen liitettiin Svinhufvudin kuva.^[7] Lopulta itse vaalipäivänä kokoomuksen valitsijamiesryhmä päättikin puolueen ehdokkaan olevan Helsingin yliopiston rehtori Hugo Suolahti, jonka toivottiin kelpaavan Maalaisliitolle.^[6][7]

RKP toivoi ehdokkaakseen toista entistä valtionhoitajaa, ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheimia, joka oli ollut Ståhlbergin vastaehdokas vuonna 1919. Mannerheimin kieltäydyttyä RKP:n lisätty keskushallitus päätti marraskuussa 1924 olla asettamatta omaa ehdokasta ja kehotti valitsijamiehiään olemaan tukematta ruotsia taitamattomia ehdokkaita.^[5][7] RKP:n valitsijamiesryhmä valitsi viime hetkellä omaksi ehdokkaakseen korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Karl Söderholmin.^[6][7] Ryhmä päätti myös äänin 31–3 tukea ratkaisevassa äänestyksessä Svinhufvudia, jos tämä olisi kokoomuksen ehdokas. Päätös raukesi, kun kokoomuksen ehdokkaaksi tulikin Suolahti.^[7]

Valitsijamiehistä miehiä oli 281 ja naisia 19.^[9]

Pääartikkeli: Luettelo Suomen vuoden 1925 presidentinvaalin valitsijamiehistä

Valitsijamiehet kokoontuivat 16. helmikuuta 1925 silloisessa eduskunnan istuntosalissa Helsingin Heimolan talossa. Puheenjohtajana toimi pääministeri Lauri Ingman ja sihteerinä eduskunnan sihteeri Eino J. Ahla.^[11]

Ensimmäisellä kierroksella kaikki puolueet äänestivät omia ehdokkaitaan, joskin SDP:n valitsijamiehenä ollut Tanner äänesti itsensä sijasta Voionmaata.^[7] Toisella kierroksella sosiaalidemokraatit äänestivät Rytiä, jota he pitivät porvarillisista ehdokkaista vähiten oikeistolaisena, kun taas ruotsalaisten enemmistö eli 23 valitsijamiestä äänesti Relanderia ja muut 12 Suolahtea, joka jäi äänimäärässä kolmanneksi. Relanderia äänesti toisella kierroksella myös viisi edistyspuolueen valitsijamiestä, jotka olivat Vennolan kannattajia ja pitivät Rytin ehdokkuuteen takertumista virheenä. Tanner sai vielä kaksi ääntä. Kokoomus halusi estää Rytin valinnan, joten oman ehdokkaansa karsiuduttua sen oli mentävä Relanderin taakse. Kolmannella kierroksella myös RKP:n valitsijamiehet yhtä lukuun ottamatta äänestivät Relanderia, joka siten voitti 172 äänellä. Ryti sai edistyspuolueelta ja SDP:ltä 109 ääntä.^[6][7] Yksi edistyspuoluelainen äänesti Relanderia.^[7]

Kolmannella kierroksella hylättiin 18 äänestyslippua, joissa ei ollut kummankaan toisella kierroksella eniten ääniä saaneen ehdokkaan nimeä.^[11] Näistä 16 oli sosialistisen työväen ja pienviljelijäin (kommunistien) valitsijamiesten ääniä, sillä he olivat äänestäneet loppuun saakka omaa ehdokastaan Matti Väisästä.^[12][7] RKP:n Ernst Estlander oli äänestänyt tyhjää ja myös yksi sosiaalidemokraatti oli jättänyt äänestämättä Rytiä.^[7] Lisäksi sekä toisella että kolmannella kierroksella hylättiin yksi muu ääni, koska joku valitsijamiehistä oli kummallakin kerralla pannut kaksi äänestyslippua sisäkkäin.^[11]

Vaalin lopputuloksen ratkaisi pääasiassa RKP:n valitsijamiesten toiminta, sillä nämä auttoivat Relanderin kolmannelle kierrokselle Suolahden ohi ja äänestivät sitten hänet voittoon Rytiä vastaan. Valinnan teki erikoiseksi se, että RKP:ssä suhtauduttiin yleensä epäilyksellä Maalaisliittoon, jossa aitosuomalaisuudella oli paljon kannatusta. Georg Schaumanin mukaan RKP äänesti Relanderia, koska tämän vaimo Signe Relander oli suomenruotsalainen.^[6]