Steven Bergwijn
Steven Charles Bergwijn (s. 8. lokakuuta 1997 Amsterdam) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan laitahyökkääjä. Hän edustaa Saudi-Arabian liigassa pelaavaa Al-Ittihadia. Hän on pelannut aiemmin kotimaansa lisäksi Englannissa. Hän on edustanut Alankomaiden A-maajoukkuetta vuodesta 2018.[1]
Seurajoukkueura
muokkaaBergwijn aloitti jalkapalloilun ASC Waterwijkissa, pelasi vuosina 2005–2011 Ajaxin junioreissa ja siirtyi vuonna 2011 PSV Eindhoveniin. Hän pelasi PSV:n edustusjoukkueessa ensimmäisen Alankomaiden cupin ottelunsa lokakuussa 2014 ja ensimmäisen liigaottelunsa toukokuussa 2015 PSV:n mestaruuden jo varmistuttua. Seuraavalla kaudella hän pelasi viisi liigaottelua mestaruuden jälleen voittaneessa PSV:ssä ja teki joulukuussa 2015 ensiesiintymisensä Mestarien liigassa. Kaudella 2016–2017 hän pelasi Eredivisiessä 25 ottelua, joista kahdeksan ottelua avauskokoonpanossa, ja teki kaksi maalia: elokuussa Zwollea ja helmikuussa Utrechtia vastaan. Mestarien liigassa hän pelasi joukkueensa kaikki kuusi alkulohko-ottelua ja kahdessa niistä avauskokoonpanossa.[1]
Kaudella 2017–2018 Bergwijn pelasi 32 Eredivisie-ottelua eli oli poissa vain kahdesta mestaruuden voittaneen PSV:n ottelusta. Hän teki kauden aikana kahdeksan maalia, joista kaksi helmikuussa Sparta Rotterdamia vastaan. Kaudella 2018–2019 Bergwijn pelasi 33 Eredivisie-ottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa, ja teki niissä 14 maalia. Kahteen maaliin hän ylsi syyskuussa Willem II:ta ja maaliskuussa Excelsioria vastaan. Mestarien liigassa Bergwijn pelasi viisi alkulohko-ottelua, nekin avauskokoonpanossa. Kaudella 2019–2020 hän pelasi tammikuun loppuun mennessä 16 Eredivisie-ottelua ja teki niissä viisi maalia, joista kaksi marraskuussa Heerenveeniä vastaan. Hän pelasi Eurooppa-liigassa viisi ottelua.[1]
Bergwijn siirtyi tammikuun 2020 lopulla 27 miljoonan punnan kauppasummalla Englannin Valioliigassa pelaavaan Tottenham Hotspuriin, joka kaipasi vahvistusta hyökkäykseensä Harry Kanen ollessa pitkään loukkaantuneena. Bergwijnin sopimus ulottui vuoteen 2025.[2] Hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan 14 valioliigaottelua ja teki niissä kolme maalia, joista ensimmäisen heti ensimmäisessä ottelussaan Tottenhamin voittaessa kärkipään joukkue Manchester Cityn 2–0. Maaliskuussa hän teki maalin Wolverhampton Wanderersia ja kesäkuussa Manchester Unitedia vastaan.[1] Kanen palattua sairauslomalta koronaviruspandemian aiheuttaman tauon jälkeen Bergwijn pääsi enää harvoin pelaamaan avauskokoonpanossa.[1][3][4] Mestarien liigassa Bergwijn pelasi helmikuussa yhden ottelun. Kaudella 2020–2021 hän pelasi Valioliigassa 21 ottelua, joissa 13 kertaa avauskokoonpanossa. Hän teki kauden ainoan maalinsa toukokuussa Aston Villaa vastaan. Eurooppa-liigassa hän pelasi kahdeksan ottelua, joista kaksi ottelua avauskokoonpanossa. Kaudella 2021–2022 Bergwijn pelasi 25 valioliigaottelua mutta oli avauksessa vain neljästi. Hän teki kolme valioliigamaalia, joista kaksi tammikuussa Leicester Cityä vastaan lisäajalla Tottenhamin noustessa vierasottelussaan 2–3-voittoon. Huhtikuussa hän teki maalin kotikentällä Newcastle Unitedia vastaan. Liigacupin puolivälierissä hän teki maalin West Ham Unitedia vastaan.[1]
Bergwijn siirtyi kesällä 2022 amsterdamilaisseura Ajaxiin. Hän pelasi kaudella 2022–2023 Eredivisiessa 32 ottelua, joissa hän teki 12 maalia. Elokuussa kauden toisessa liigaottelussa hän teki kolme maalia Groningenia vastaan. Hän teki yhden maalin heinäkuussa tappiollisessa Alankomaiden supercupin loppuottelussa PSV Eindhovenia vastaan. Mestarien liigan alkulohkossa Bergwijn pelasi Ajaxin kaikki kuusi alkulohko-ottelua avauskokoonpanossa ja teki maalin syyskuussa kotiottelussa Rangersia ja lokakuussa vierasottelussa Napolia vastaan. Eurooppa-liigassa Ajaxin taival jäi kahteen otteluun, joissa molemmissa Bergwijn oli avauskokoonpanossa. Kaudella 2023–2024 hän oli Ajaxin kapteeni ja pelasi Eredivisiessa 24 ottelua, joissa hän teki 12 maalia. Eurooppa-liigassa hän pelasi viisi ottelua ja teki maalin vierasottelussa AEK Ateenaa vastaan. Hän pelasi kaudella 2024–2025 Ajaxissa vielä yhden Eredivisie-ottelun ja kolme Eurooppa-liigan karsintaottelua mutta siirtyi syyskuussa Saudi-Arabiaan Al-Ittihadin joukkueeseen.[1]
Maajoukkueura
muokkaaBergwijn pelasi Alankomaiden kaikissa nuorisomaajoukkueissa alle 17-vuotiaista alle 21-vuotiaisiin. Alle 17-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2014 hän pelasi neljä ottelua ja teki kolme maalia Alankomaiden saavuttaessa hopeaa. Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2016 hän pelasi neljä ottelua ja teki kaksi maalia.[1]
Bergwijn pelasi Alankomaiden A-maajoukkueessa ensimmäisen kerran lokakuussa 2018 Kansojen liigan ottelussa Saksaa vastaan. Kesäkuussa 2019 hän pelasi Kansojen liigan välierässä Englantia ja tappiollisessa loppuottelussa Portugalia vastaan. MM-kilpailuissa 2022 Bergwijn pelasi puolivälieriin yltäneen Alankomaiden viidestä ottelusta neljä ja oli kolme kertaa avauskokoonpanossa. EM-kilpailuissa 2024 Alankomaat selviytyi välieriin ja Bergwijn pelasi avauskokoonpanossa neljännesvälierässä Romaniaa ja puolivälierässä Turkkia vastaan.[1]
Bergwijn on lokakuun 2024 puoliväliin mennessä pelannut 35 maaottelua, joissa hän on ollut 21 kertaa avauskokoonpanossa. Hän on tehnyt kahdeksan maaottelumaalia: syyskuussa 2020 Kansojen liigan ottelussa Puolaa ja marraskuussa 2021 MM-karsintaottelussa Norjaa vastaan, kaksi maalia maaliskuussa 2022 ystävyysottelussa Tanskaa vastaan ja yhden maalin kolme päivää myöhemmin ystävyysottelussa Saksaa vastaan sekä yhden kesäkuussa 2022 Kansojen liigan ottelussa Belgiaa, syyskuussa 2022 Kansojen liigan ottelussa Puolaa ja kesäkuussa 2023 Kansojen liigan pronssiottelussa Italiaa vastaan.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j Steven Bergwijn Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
- ↑ Tottenham: Steven Bergwijn completes £27m move from PSV Eindhoven 29.1.2020. BBC. Viitattu 25.12.2022. (englanniksi)
- ↑ Harry Kane Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
- ↑ Lehtonen, Annastiina: BBC: Valioliiga jatkuu! Paluupäivä varmistui, avausottelut selvillä Ilta-Sanomat. 28.5.2020. Viitattu 25.12.2022.
1 Pasveer | 2 Timber | 3 de Ligt | 4 van Dijk | 5 Aké | 6 de Vrij | 7 Bergwijn | 8 Gakpo | 9 L. de Jong | 10 Depay | 11 Berghuis | 12 Lang | 13 Bijlow | 14 Klaassen | 15 de Roon | 16 Malacia | 17 Blind | 18 Janssen | 19 Weghorst | 20 Koopmeiners | 21 F. de Jong | 22 Dumfries | 23 Noppert | 24 Taylor | 25 Simons | 26 Frimpong | Valmentaja van Gaal
1 Verbruggen | 2 Geertruida | 3 de Ligt | 4 van Dijk | 5 Aké | 6 de Vrij | 7 Simons | 8 Wijnaldum | 9 Weghorst | 10 Depay | 11 Gakpo | 12 Frimpong | 13 Bijlow | 14 Reijnders | 15 van de Ven | 16 Veerman | 17 Blind | 18 Malen | 19 Brobbey | 20 Maatsen | 21 Zirkzee | 22 Dumfries | 23 Flekken | 24 Schouten | 25 Bergwijn | 26 Gravenberch | Valmentaja Koeman