Sinivalas

Sinivalaat ovat yleensä 16,0–30,0 metriä pitkiä,^[7] ja niiden pyrstö on n. 7,5 metriä leveä. Aikuisen sinivalaan keskipituus on 25,5 metriä, suurimmat pyydystetyt yksilöt ovat olleet 33,6 ja 33,3 metriä pitkiä. Sinivalas painaa 90–150 tonnia, tosin painavimmat yksilöt voivat painaa jopa 200 tonnia.^{[3][8][9][10]} Valaan sydän on noin 680 kilon painoinen, ja sen keuhkoihin mahtuu noin 5000 litraa ilmaa.^[8] Naaras on suurempi kuin koiras. Vastasyntyneet poikaset ovat 6,5–8,5 metrin pituisia ja painavat lähes kolme tonnia. Sinivalas elää keskimäärin 80–120-vuotiaaksi.

Sinivalas on yleisväriltään siniharmaa, mutta vesi voimistaa sinistä sävyä. Yksilöt voidaan tunnistaa iholla olevista vaaleammista laikuista.^[8] Sinivalaalla on pitkä virtaviivainen ruumis.^[10] Takaruumiin alapuoli on tummempi kuin muu vartalo. Hetulat ovat sinimustat. Sinivalaan selkäevä on hyvin pieni ja matala.^[9] Sen hengityssuihku on pystysuora, yläosastaan alaskaartuva ja noin 3,0–7,5 metrin korkuinen^[7].

Sinivalas on pitkä ja painava, mutta jättiläismäisestä koostaan huolimatta sutjakka ja solakka.^[6] Meri kannattelee sen suunnatonta painoa, joten maalle joutuessaan eläimen sisäelimet rusentuvat valtavan massan takia aiheuttaen sinivalaan kuoleman. Valaan valtavaa kokoa kuvaa esimerkiksi se, että afrikannorsu mahtuisi seisomaan sinivalaan kielelle, joka painaa jopa neljä tonnia.^[8] Sinivalaalla on paksu rasvakerros, joka sekä suojaa sitä kylmältä että toimii vararavintona, silloin kun se ei saa riittävästi ravintoa.

Sinivalaat elävät kylmissä merissä ja muuttavat talvisilta ruokailualueiltaan lämpimämpiin vesiin lisääntymistä varten. Uidessaan sinivalas lipuu eteenpäin noin 2–10 kilometrin tuntinopeudella, mutta voi pyrähdyksinä saavuttaa 37 kilometrin tuntinopeuden.^[11] Sinivalaan tavallinen uintinopeus on noin 2–15 kilometriä tunnissa.^[6]

Sinivalaat liikkuvat usein pienissä parvissa.^[9] Yhteyttä kaukanakin oleviin lajitovereihinsa sinivalas pitää erittäin voimakkaiden ja matalien, ihmiskorville lähes kuulumattomien äänien avulla. Sinivalaalla on kaikista eläimistä voimakkain ääni.^[6] Sinivalaalta on mitattu 188 desibelin ääntelyä. Tällaiset matalat murahdukset voivat niin sanotuissa syvänmeren äänitunneleissa kantaa satoja, ehkä jopa tuhansia kilometrejä.

Sinivalaita elää maailman kaikilla valtamerillä. Laji puuttuu vain muutamilta merialueilta, kuten Välimereltä ja Beringinmereltä.^[1] Laajasta levinneisyydestään huolimatta sinivalas on kaikkialla harvalukuinen.

Itämerellä sinivalas on erittäin harvinainen vierailija,^[12] ja joidenkin lähteiden mukaan lajista ei olisi tehty Itämeren piirissä lainkaan näköhavaintoja^[9]. Suomesta, Porin Preiviikissä sijaitsevasta pellosta löydettiin vuonna 1942 suuria selkänikamia, joiden on osoitettu kuuluneen sinivalaalle.^[12][13] Nikamat ovat hyvin vanhoja,^[13] mutta niiden tarkkaa ikää ei ole pystytty määrittämään.^[14] Ne saattavat olla peräisin jo esihistorialliselta ajalta. Nord Stream -maakaasuputken reitiltä Suomenlahdesta löydettiin 2000-luvulla suuren valaan luuranko, jonka epäillään kuuluneen sinivalaalle.^[13] Noin 70 metrin syvyydessä meren pohjassa lojuvasta luurangosta on nostettu muutamia luita niiden iän ja lajin määritystä varten. Tutkimukset olivat keväällä 2011 vielä kesken^[13].

Sinivalas rauhoitettiin vuonna 1964. Tätä ennen sinivalas oli pyydetty lähes sukupuuton partaalle. Sinivalaiden määräksi ennen kaupallisen pyynnin alkua arvioitiin 300 000–400 000 yksilöä.^[8] Vuonna 1926 sinivalaita on arvioitu olleen ainakin 140 000 täysikasvuista yksilöä. Vuoden 2018 arvion mukaan yksilömäärä on 10 000 – 25 000. Kanta on lisäksi kasvussa.^[1] Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on arvioinut silti sinivalaan erittäin uhanalaiseksi lajiksi.^[1] Sinivalaan alalajeista pikkusinivalas (Balaenoptera musculus brevicauda) on puutteellisesti tunnettu^[15] ja Balaenoptera musculus intermedia äärimmäisen uhanalainen^[16].

Vuonna 1986 kiellettiin kaikki kaupallinen valaanpyynti, mutta siitä huolimatta Norja, Islanti ja Japani pyytävät edelleen valaita tieteellisiin syihin vedoten.

Sinivalas syö lähes yksinomaan krillejä, pieniä katkarapuja muistuttavia planktonäyriäisiä. Eri sinivalaspopulaatiot käyttävät usein eri lajeja ravinnokseen. Antarktiksella sinivalaat syövät erityisesti etelänkrilliä, Australian eteläpuolella lajia Nyctiphanes australis, Australian länsipuolella lajia Euphausia recurva, Galápagossaarilla lajia Nyctiphanes simplex, Tyynenmeren pohjoisosissa tyynenmerenkrilliä ja Thysanoessa-lajeja ja Pohjois-Atlantilla norjankrilliä ja Thysanoessa-lajeja.^[1]

Aterioidessaan sinivalas ui suu auki krilliparveen ja ahmaisee vettä suuhunsa niin paljon kuin pystyy kurkun samalla laajetessa. Se sulkee suunsa ja puristaa kielellään ja suuontelonsa pohjalla veden ulos hetuloiden läpi. Sinivalaalla on yläleuassa n. 400 hetulaa,^[8] jotka toimivat siivilän tapaan. Saaliin se nielee käyttäen apuna kieltään. Sinivalas saattaa syödä jopa 40 miljoonaa krilliä päivässä.^[17] Rauhallisessa ruokauinnissa sinivalas hengittää kerran tai kahdesti minuutin aikana ja sukellus kestää yleensä 3–10 minuuttia.^[18] Tällöin myös uintinopeus on hidas, vain muutama kilometri tunnissa.^[6]

Sinivalaan muuttokäyttäytymisen yksityiskohdat eivät ole kovin hyvin tiedossa, mutta lähes kaikista populaatiosta on todisteita migraatiosta. Tästä huolimatta sekä talvi- että kesäalueilla on yksilöitä ympäri vuoden, ja jotkut elävät koko vuoden suotuisilla alueilla mutta toiset yksilöt muuttavat pitkiä matkoja trooppisilta vesiltä pohjoiseen ja etelään ruokailualueille.^[1]

Sinivalaat, niin koiraat kuin naaraatkin, tulevat sukukypsiksi noin 10 vuoden iässä. Ne parittelevat talvella oleskellessaan lauhkean tai trooppisen vyöhykkeen vesissä 2–3 vuoden välein.^[11] Naaras on tiineenä 10–12 kuukautta^[9]. Poikanen voi olla seitsemän metriä pitkä ja painaa 2–3 tonnia, joka on maailman suurin eläimen jälkeläinen.^[8] Emo imettää sitä 7–8 kuukauden ajan. Poikanen tarvitsee vuorokaudessa n. 190 litraa maitoa, jonka rasvapitoisuus on 40–50 %.^[8] Emon rasvaisen maidon voimalla poikanen kasvaa nopeasti; sen paino saattaa lisääntyä jopa 90 kilogrammaa vuorokaudessa ja vuodessa sen paino kasvaa jopa 32 850 kg.^[8] Vastavieroitettu poikanen on kaksi kertaa pidempi kuin syntyessään. Naaras parittelee uudelleen vasta lopetettuaan imettämisen.

• Cajander, Veli-Risto et al: Maailman luonto: nisäkkäät 1. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-35-6493-2
• WWF