Sardinia

Sardinia on pinta-alaltaan 24 090 km², ja sillä asuu vajaat 1,7 miljoonaa ihmistä. Saaren suurin kaupunki on Cagliari, jossa on runsaat 150 000 asukasta.^[1]

Sardinia sijaitsee lähempänä Afrikkaa kuin Italian manneraluetta. Pääsaaren ympärillä on useita pieniä saaria; Palau ja Maddalenan saaristo idässä ovat kansallispuistona.^[2] Kaksi muuta kansallispuistoa ovat Asinaran kansallispuisto ja Gennargentun kansallispuisto.^[3]

Sardinian pinnanmuotoja hallitsevat useat graniitti- ja liuskevuoristot. Korkein kohta on 1 834 metrin korkeuteen kohoava Punta La Marmora Gennargentun massiivissa. Sardinian joet ovat lyhyitä ja täynnä koskia. Huomattavimmat joet ovat Tirso ja Flumendosa.^[4]

Sardinian ilmasto on subtrooppinen ja välimerellinen. Vuotuinen sadanta vaihtelee tasankojen 600 millimetristä vuoristojen 990 millimetriin.^[4] Kesät ovat kuumia ja talvet leutoja.

Sardiniassa sijaitsee neljä maakuntaa ja yksi metropolikaupunki:

Sardiniassa asui ihmisiä 2000-luvulla tehtyjen löytöjen mukaan ehkä jo 250 000–300 000 vuotta sitten.^[5] Myöhemmällä kivikaudella tai kuparikaudella alettiin rakentaa megaliitteja. Monte Arcista saatiin obsidiaania kivisten terätyökalujen raaka-aineeksi. Noin 1800 eaa. alkaen saarella alettiin rakentaa nuragheja, mikä liittyi luultavasti uuden sotaisan kansan saapumiseen. Nuraghit olivat kivisiä tornimaisia taloja. Varhaisella Sardinialla oli kauppayhteyksiä Mykeneen ja Kreetan Kydoniaan^[6]. Egyptiläiset mainitsevat mahdollisesti varhaiset sardinialaiset nimellä shardana teksteissään vihollisinaan.^[7]

Foinikialaisten saapumisen tarkka ajankohta ei ole selvillä, mutta seemiläisten kirjoitusten perusteella Espanjasta peräisin olleet foinikialaiset olisivat perustaneet Sardinian pohjoisrannikolle Noraan siirtokunnan jo vuonna 1100 eaa. Foinikialaiset elivät alkuun rauhassa paikallisten nuraghien kanssa, mutta paikalliset loukkaantuivat, kun foinikalaiset tunkeutuivat sisämaahan ja ottivat haltuunsa kaakkoisosien rikkaat hopea- ja lyijykaivokset. Foinikialaisten ensimmäinen sisämaan tukikohta Monte Siraihin rakennettiin 650 eaa. Foinikialaiset saivat lopulta Karthagolta apua ja pystyivät valloittamaan lähes koko saaren.^[8]

Sardinia oli Karthagon hallussa, kun roomalaiset kiinnostuivat siitä. Voittoisan ensimmäisen puunilaissodan jälkeen Rooma hyökkäsi 241 eaa. Sardiniaan. Roomalaiset valloittivat saaren, mutta he joutuivat jatkuvasti erityisesti vuoristoisella Gennargentun alueella taistelemaan levottomuuksien takia. Sardinialaiset heimolaiset liittyivät vuonna 215 eaa. päällikkö Ampsicoran alaisuudessa karthagolaisiin toisen puunilaissodan aikana, mutta lyhyt kapina kukistettiin nopeasti.^[9]

Raaka roomalaisvaltaus kesti 700 vuoden ajan. Sen jälkeen saari oli vandaalien, uudestaan roomalaisten, Bysantin ja saraseenien hallussa.^[4] Arabien valta Välimerellä alkoi 1000-luvulla hiipua, ja vuonna 1015 paavi Benedictus VIII kääntyi Pisan ja Genovan tasavaltojen puoleen. Nämä valtasivat saaren ja hallitsivat sitä. Seuraavan noin 300 vuoden ajan pisalaiset hallitsivat erityisesti saaren pohjois- ja genovalaiset eteläosaa.^[10]

Paavi Bonifatius VIII loi 1297 Sardinian ja Korsikan kuningaskunnan ja luovutti sen Aragonian kruunulle, jotta tämä luopuisi Sisiliaan kohdistuneista vaateistaan. Kuningaskunta oli olemassa vain paperilla, ja Aragonia joutui valtaamaan saaren sen asukkailta. Sardinia oli jakautunut neljään kuningaskuntaan (giudicati), joista vahvin oli Arborean kuningaskunta. Se oli onnistunut vastustamaan Pisaa ja Genovaa ja jopa laajentamaan vaikutuspiiriänsä. Vieraan vallan vastustamisen symboliksi nousi Arborean kuningatar Elianora de Arbarèe, joka taisteli Aragoniaa vastaan 1383–1404. Hän kuoli ruttoon 1404, ja hänen kuningaskuntansa kaatui pian tämän jälkeen. Aragonia kukisti sardinialaiset Sanlurin taistelussa 1404 ja sai kaikki maat haltuunsa 1420.^[11]

Aragonian alaisuudessa Sardinia jäi köyhäksi saareksi, eikä Aragonia juurikaan kehittänyt sitä. Kaarle II:n kuolema aiheutti Espanjan perimyyssodan. Sen aikana englantilaisten tukemat itävaltalaiset valtasivat Sardinian 1708. Saaren hallinta vaihtui sodan aikana useita kertoja, kunnes 1720 se jäi Savoijin kuningashuoneelle. Sardiniaa hallitsi vuoteen 1847 saakka Savoijin asettama varakuningas. Vuonna 1847 Savoijin manneralueilla Piemontessa tapahtuneiden uudistusten takia Savoiji hyväksyi Piemonten ja Sardinian tasapäisen liiton, fusione perfettan. Tämän jälkeen niiden yhdessä muodostamaa valtiota sanottiin Sardinian kuningaskunnaksi. Samoihin aikoihin Sardinian kuningas Viktor Emanuel II:n tukema Giuseppe Garibaldi valloitti koko Italiaa. Sardinian kuningaskunta sai haltuunsa koko Italian, ja Viktor Emanuel otti 1861 käyttöön tittelin Italian kuningas.^[12]

Sardiniassa puhutaan italian lisäksi sen sukulaiskieltä sardia (sardiksi sardu). Vaikka italia on syrjäyttänyt sardin virallisissa yhteyksissä ja kielen asema hiipuu nuorten keskuudessa, sen asema erityisesti Cagliarin seudulla on vielä vahva. Saaren pohjoisosissa puhuttu murre ei ole sardia, vaan korsikan kielen muoto. Algheron kaupungissa on vanhastaan puhuttu myös katalaanin kieltä.

Sardinialainen keittiö on varsin omaleimainen, mutta se on jonkin verran saanut vaikutteita Manner-Italiasta, Espanjasta ja arabeilta. Olennaisia osia sardinialaisessa keittiössä ovat etenkin lammasruoat, grillattu porsas, tuliset makkarat, voimakkaat juustot, persoonalliset leivät, oliiviöljy, yrtit (esimerkiksi salvia ja timjami) ja tuhdit viinit. Sardinialaiset juustot tehdään monesti lampaan- tai vuohenmaidosta, ja eräs tunnettu omaleimainen juusto on kärpäsen toukkia sisältävä lampaanmaitojuusto casu marzu. Rannikkoalueilla syödään yleisesti myös meren antimia. Lisäksi Sardiniassa valmistetaan Mirto-likööriä sekä myös alun perin Napolin seudulta kotoisin olevaa limoncelloa. Yhteistä muuhun Italiaan ovat muun muassa antipasto-alkupalat, pastaruoat sekä pitkät, sosiaaliset illalliset.^[13][14]

Sardiniassa on yksi UNESCOn maailmanperintökohde, pronssikautinen nuraghe-linnoitus Su Nuraxi di Barumini.

Sardinian talous perustuu turismiin, teollisuuteen ja informaatioteknologiaan. Sardinia saa yhä suuremmassa määrin tuloja viininviljelystä. Saarella on myös kulta- ja hopeakaivoksia.

Sardiniaan on lauttayhteys useista kaupungeista manner-Italiasta ja Sisiliasta sekä Ranskan Korsikalta. Sardinian kansainväliset lentokentät sijaitsevat Cagliarissa, Olbiassa ja Algherossa.^[15][16]

• Christiani, Kelly & Garwood, Duncan: Sardinia. Lonely Planet Publications, 2014. ISBN 9781743602492

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sardinia Wikimedia Commonsissa

•   Matkaopas aiheesta Sardinia Wikivoyagessa (englanniksi)
• Sardinian saari. Historian ja luonnon maa, Helsingin Sanomat, 17.07.1939, nro 188, s. 4, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot