Toinen puunilaissota

Karthagon kärsittyä tappion ensimmäisessä puunilaissodassa Hamilkar Barka yritti saada valtion uuteen nousuun. Hamilkar pyrki ulottamaan Karthagon vallan Espanjan heimojen alueille. Karthagon laivasto oli heikolla tolalla, ja Espanjaan oli marssittava Gibraltarinsalmen kautta. Tarinan mukaan Hannibal oli mukana tällä retkellä ja hänen isänsä vaati häntä vannomaan ikuista vihaa Roomaa kohtaan. Hamilkar valtasi suuren osan Espanjaa, mutta kuoli taistelussa. Hänen veljensä Hasdrubal oli hänen seuraajansa ja pyrki lujittamaan Karthagon aseman Iberian niemimaalla. Hän muun muassa solmi sopimuksen Rooman kanssa aluejaosta. Hasdrubalin kuoltua 221 eaa. Hannibal julistettiin armeijan ylipäälliköksi. Vuonna 219 eaa., Hispanian valloituksen päätyttyä, Hannibal hyökkäsi Saguntumin kaupunkiin. Saguntumilla oli Rooman turvatakuut, joten tämä teko ajoi hänet suoraan konfliktiin Rooman kanssa.

Roomalaisten lähettiläiden protesteista huolimatta hän valloitti kaupungin kahdeksan kuukauden piirityksen jälkeen. Karthagon hallitus olisi vielä tässä vaiheessa ehkä voinut estää sodan irtisanoutumalla suositun sotapäällikön toimista, mutta ei puuttunut asiaan. Sodanjulistukset annettiin vuoden lopulla.

Hannibal otti mukaansa libyalaisista ja iberialaisista palkkasotureista koostuvasta armeijastaan kaikkein luotettavimmat ja karaistuneimmat. Keväällä 218 eaa. hän saavutti Pyreneet, ja Galliassa hän onnistui välttämään paikallisten heimojen sekä roomalaisten hyökkäysyritykset. Syksyllä hän saapui Alpeille, jotka ylitti huolimatta vuoristoheimojen väijytyksistä. Reitti toi Hannibalin suoraan roomalaisten takapihalle, mutta yli 40 000 sotilaan vahvuisesta armeijasta selvisi perille vain 26 000 sekä yksi norsu.^lähde?

Roomalaiset olivat toivoneet taistelun pysyvän vieraiden kansojen alueilla, mutta nyt heidän oli kohdattava haaste Italiassa. Hannibal varmisti ensin asemansa hyökkäämällä paikallisten heimojen kimppuun. Saman vuoden joulukuussa roomalainen sotapäällikkö kävi hänen kimppuunsa Trebiassa. Väsytettyään roomalaisten jalkaväen Hannibal löi roomalaisten asemat palasiksi yllätysrynnäköllä sivustaan. Voiton myötä jalansija Pohjois-Italiassa näytti vahvalta. Talven jälkeen Hannibal lähti kohti etelää, sillä gallit, joiden luona hän oli viipynyt, olivat alkaneet osoittaa kyllästymisen merkkejä. Hän ylitti Apenniinit ilman vastarintaa, mutta sen jälkeen hänen joukkonsa kärsivät vakavia tappioita suoalueilla tautien takia. Hannibal itse menetti näön toisesta silmästään.

Hannibal eteni Etruriaan, jossa hän väijytti Rooman armeijan pääjoukon Trasimenusjärvellä. Hannibal murskasi roomalaisten joukot veteen ja läheisille rinteille. Reitti kohti Roomaa oli nyt vapaa, mutta Hannibal jatkoikin suoraan Rooman ohi kohti etelää. Syytä tälle liikkeelle on pohdittu pitkään. Eräs mahdollisuus on, että Hannibal arvioi Rooman piirityksen liian raskaaksi, koska hänellä ei ollut piirityskoneita. Toisaalta on epäilty, että Hannibalin joukot olivat jo kyllästyneet jatkuvaan sotimiseen. Rooman piiritys olisi saattanut merkitä kuukausien paikallaanoloa huonolla ruoalla ilman toivoakaan saaliista. Hannibal ei ehkä luottanut palkkasoturiensa uskollisuuteen, vaan päätti suunnata helpommin ryövättäville seuduille.

Apuliassa Hannibal kohtasi roomalaisten häthätää muodostaman uuden armeijan. Hannibal ei uskonut tuoreista joukoista olevan hänelle vastusta, mutta roomalaisten komentaja Quintus Fabius Maximus Verrucosus liikanimeltään Cunctator eli "Viivyttelijä" piti kiinni asemistaan kukkuloilla. Kun Fabiuksen provosointi taisteluun ei onnistunut, Hannibal suuntasi kohti Samniumia ja rikasta Campaniaa. Hannibal hävitti Campanian maaseutuja jopa raivokkaammin kuin Apuliassa osoittaen näin Rooman heikkouden, mutta Fabius ei vieläkään lähtenyt taisteluun. Vuosi lähestyi loppuaan. Hannibal ei olisi halunnut talvehtia hävitetyillä Campanian tasangoilla, mutta Fabius oli tukkinut kaikki poistumistiet. Hannibal harhautti roomalaisia vartijoita karjalaumalla. Fabius olisi ollut iskuetäisyydellä, mutta epäillen väijytystä hän jatkoi varovaista linjaansa, tällä kertaa omaksi vahingokseen. Hannibal vietti talven Apulian tasangoilla, jonne roomalaiset eivät uskaltautuneet.

Keväällä 216 eaa. suuri roomalaisten armeija saapui Apuliaan murskaamaan Hannibalin. Tätä johtivat konsulit Gaius Terentius Varro ja Lucius Aemilius Paullus. Seurasi Cannaen taistelu, jossa Hannibalin onnistui saarrostustaktiikalla tuhota ylivoimainen vastustaja, ainakin kahdeksan legioonaa. Arvioiden mukaan roomalaisten tappiot nousivat kymmeniin tuhansiin, tappio oli Rooman tasavallan historian pahin.

Roomalaisten moraali kärsi ja suuret osat Etelä-Italiaa siirtyivät Hannibalin puolelle, samoin Syrakusa ja Makedonian kuningas Filippos V. Jos Hannibal olisi saanut vahvistuksia Karthagosta, olisi hän kai nyt voinut hyökätä Roomaan. Puutteellisten resurssien takia hän kuitenkin tyytyi hävittämään lähiseutuja. Hannibal teki Capuasta tukikohtansa, kun se oli siirtynyt hänen puolelleen. Roomalaiset puolestaan palasivat Fabius Cunctatorin strategiaan ja sissisotaan.

Hannibal pysyi Campaniassa useita vuosia. Hänen oma hallituksensa tai uudet liittolaiset kuten Makedonian Filippos V eivät olleet hänelle suureksi avuksi. Hannibalin asema Etelä-Italiassa paheni asteittain. Vuonna 212 eaa. kuitenkin roomalaisiin kyllästyneet asukkaat juonivat Tarentumin hänelle. Hannibalin kerrotaan lupautuneen suojelemaan Tarentumin vapautta ja määränneen kaupungista ryövättäväksi vain roomalaisten omaisuuden, tarentumilaisten omaisuus oli jätettävä rauhaan. Pahaksi onneksi roomalaiset onnistuivat säilyttämään kaupungin linnoituksen hallinnan, mikä teki sataman käytöstä mahdotonta. Samana vuonna Hannibal joutui vetäytymään Campaniasta roomalaisten armeijoiden ahdistelun takia. Hän yritti vetää roomalaiset toisaalle marssimalla parhaimmillaan vain kolmen kilometrin päähän Roomasta, mutta ei hätäännyksestä huolimatta hyökännyt.

Roomalaiset olivat taikauskoisia. Rooman valtion johto määräsi, että karthagolaisten palvoman jumalatar Kybelen kuvapatsas oli mentävä hakemaan Karthagosta Roomaan. Arveltiin Kybelen pystyvän pelastamaan Rooman valtakunnan.^[1]

Seuraavina vuosina Hannibalin asema kuitenkin jatkoi heikentymistään. Hän menetti yksi toisensa jälkeen aikaisemmat valloituksensa. Hänen liittolaisensa ja maanmiehensä kärsivät pahoja tappioita. Lopulta vuonna 203 eaa. hänet kutsuttiin takaisin Afrikkaan, jossa seurasi sodan loppunäytös.

Sodan alussa Rooma oli lähettänyt armeijat Sisiliaan, Galliaan ja Pohjois-Italiaan. Hannibal kuitenkin väisti Galliassa olevan, joka jatkoi matkaa Espanjaan. Tätä johtivat Publius ja Gnaeus Cornelius Scipio, seuraajansa isä ja setä. Sodan aikana he värväsivät 20 000 keltiberiliittolaista ja päättivät siksi toimia erillään. Keltiberit kuitenkin karkasivat joukoittain, ja puunilaiset hoitivat kummankin erikseen 211 eaa. Jäänteet vetäytyivät Ebrojoelle Koillis-Espanjaan.

Vuonna 210 eaa. nuorempi Publius Cornelius Scipio nousi maihin Emporionissa joidenkin vahvistusten kera. Näin roomalaisten vahvuus nousi noin kahteen legioonaan ja alaan. Tuolloin eri puolilla Iberian niemimaata oli kolme yhtä vahvaa tai isompaa karthagolaista armeijaa johtajinaan Hasdrubal Barka, Hasdrubal Gisco ja Mago Barka. Scipio ei haastanut näistä yhtäkään, vaan kulki etelään ja onnistui 209 eaa. valtaamaan Carthago Novan käyttäen hyväkseen kaupunkia reunustavan laguunin laskuvettä ja laivoja. Tasapaino heilahti rajusti, sillä Carthago Nova (nyk. Cartagena) oli Karthagon tärkein tukialue Espanjassa ja siellä oli harvinaisen hyvä satama. Scipio sai käyttöönsä heittokoneita ja 18 uutta laivaa, jotka liitettiin eskaaderiin.

Varmistettuaan jalansijan Scipio ryhtyi kouluttamaan ja varustamaan armeijaansa. Hän taisteli Hadrubal Barkaa vastaan Baeculassa, joka tämän jälkeen lähti Italiaan liittyäkseen Hannibaliin, mutta lyötiin Metauruksen taistelussa 206 eaa. Roomalaiset ratsumiehet heittivät hänen irtileikatun päänsä Hannibalin leiriin. Vuonna 206 eaa. Scipio voitti ylivoimaisen Hasdrubal Giscon ja Magon armeijan Ilipassa lähellä Sevillaa huolimatta 32 norsusta ja siitä, että noin puolet omista joukoista oli liittolaisia, joihin ei voinut luottaa. Ilipan jälkeen puunilaiset oli lyöty ja loput alueet vallattiin vaivatta. Ennen paluutaan Roomaan 205 eaa. Scipio kukisti vielä joitain kapinoita aiempien liittolaisten ja omien joukkojensa parissa.

Rooma oli liittoutunut Illyrian rannikon kaupunkien kanssa sen jälkeen kun se oli tuhonnut aluetta vaivanneet merirosvot. Kun Makedonian kuningas Filippos V sai kuulla Hannibalin voitoista, hän päätti hyökätä Rooman illyrialaisia liittolaisia vastaan ja rakennutti laivaston, joka saatiin valmiiksi vuonna 216 eaa. ja purjehti Illyriaa kohti. Kun Filippos sai kuulla uutiset Cannaesta, hän lähetti Hannibalille liittolaistarjouksen. Roomalaiset saivat kuitenkin kiinni lähettiläät ja saivat vihiä Filippoksen aikeista.

Vuonna 215 eaa. makedonialaiset tekivät epäonnistuneen hyökkäyksen Apollonian kaupunkiin ja valtasivat myöhemmin Oricumin öisessä yllätyshyökkäyksessä. Kuullessaan tästä preettori Marcus Valerius Laevinus, jonka hallittavana oli Brundisium Adrianmeren vastarannalla, purjehti meren yli legioonansa kanssa ja löi makedonialaiset. Vuonna 211 eaa. roomalaiset tekivät liittosopimuksen Aitolian liiton kanssa ja 210 eaa. myös Elis, Sparta ja Pergamon liittoutuivat Rooman kanssa Makedoniaa vastaan. Filippos osoittautui taitavaksi kenraaliksi ja löi vastustajansa uudestaan.

Vuonna 207 eaa. sodan ainut suuri taistelu Mantineiassa oli aitolialaisten häviö ja vuotta myöhemmin he solmivat rauhan. Roomalaiset lähettivät lisäjoukkoja prokonsuli Publius Sempronius Tuditanuksen johdolla Illyriaan 205 eaa. mutta ne eivät saaneet aikaiseksi mitään ilman liittolaisia. Rauha solmittiin samana vuonna, ja roomalaisilta se oli epätavallisen anteeksiantava. Filippos palautti joitain kaupunkeja, mutta sai pitää suurimman osan kaappauksistaan.

Cannaen taistelun jälkeen Syrakusa oli vaihtanut puolta. Kaupungin johtoon nousi lopulta Epikydes,^[2] joka oli roomalaisvastainen. Roomalaiset lähettivät paikalle kokeneen veteraanin Marcelluksen, joka hyökkäsi Leontinoihin ja valtasi Syrakusan kahden vuoden piirityksen jälkeen.

Valtauksen yhteydessä hänen joukkonsa surmasivat kuuluisan matemaatikko Arkhimedeen. Tämän kerrotaan kehittäneen monenlaisia teknisiä laitteita ja käyttäneen niitä menestyksellä roomalaisia vastaan. Näistä mainittakoon ainakin polttopeilit ja Arkhimedeen kynsi, eräänlainen suunnaton koukku, jota käytettiin mereltä tulevaa laivuetta vastaan. Tarinat kuitenkin ovat varmasti liioiteltuja.

Marcellus ryösti kaupungin ja toi sen aarteet Roomaan, jossa kreikkalainen taide oli tätä ennen ollut harvinaista. Hän ei kuitenkaan saanut triumfia, sillä hänen poliittiset vastustajansa väittivät sotaretken jääneen kesken. Sen sijaan hänelle myönnettiin ovatio.

Vuonna 205 eaa. Roomaan riemusaatossa palannut Scipio valittiin konsuliksi. Hän nousi maihin Afrikassa 203 eaa. Fabiuksen poliittisesta vastustuksesta huolimatta. Karthagolaiset kärsivät tappioita ja hakivat lopulta Hannibalin kotiin. Seurasi Zaman taistelu, jonka roomalaiset voittivat osaksi selvästi vahvemman numidialaisen ratsuväkensä ansiosta. Tästä hyvästä Scipio sai lisänimen Africanus. Hannibal pakeni Karthagoon, jossa hän suositti välitöntä rauhansolmintaa.

Karthago menetti käytännössä kaikki Afrikan ulkopuoliset alueensa ja joutui myöntymään Rooman rauhanehtoihin. Toisaalla roomalaisiin turvautunut ja Zamassa kunnostautunut numidialainen prinssi Masinissa syrjäytti kilpailijansa Syfaksin.

Sodan jälkeen Hannibal toimi Karthagossa rauhanajan poliittisissa tehtävissä. Karthagon nopea toipuminen sodasta kuitenkin herätti roomalaisten epäluulot. Seitsemän vuotta Zaman jälkeen he vaativat Hannibalin luovuttamista, mutta Hannibal lähti vapaaehtoiseen maanpakoon seleukidien Antiokhos III:en hoviin. Kun roomalaiset löivät seleukidit vuonna 189 eaa., oli Hannibalin paettava taas. Tällä kertaa hän päätyi Bithynian kuninkaan Prusias I:n luo. Vuonna 182 eaa. roomalaiset vaativat että Prusias luovuttaisi vieraansa heille, mutta Hannibal joi mieluummin myrkkyä ja kuoli. Hänen viimeisinä sanoinaan kerrotaan: "Tahdon vapauttaa roomalaiset pelosta koska he eivät salli vanhan miehen kuolla rauhassa."

Rooman ja Karthagon vihankierre jatkui kolmannessa puunilaissodassa. Makedonialaissodatkin jatkuivat. Rooma harvoin sieti rauhaa, jota se ei itse sanellut. Filippos oli selvinnyt turhan vähällä.

• Ensimmäinen puunilaissota
• Palkkasoturien sota
• Kolmas puunilaissota
• Sofonisbe
• Makedonialaissodat
• Hannibalin henkilökuva (Arkistoitu – Internet Archive) – ote Polybiokselta (englanniksi)

• Adrian Goldsworthy: Rooman sotilasmahti. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4590-0
• Adrian Goldsworthy: Rooman puolesta: Sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-8232-2
• Archimedes, A collection of Archimedean miscellanea (englanniksi)

• Goldsworthy, Adrian: The Punic Wars