Raskaus

Raskauden alkamisen ensimmäinen merkki on kuukautisten pois jääminen. Raskaustestit perustuvat istukkahormonin (HCG, human chorionic gonadotropin) osoittamiseen virtsasta tai verestä, ja ne voivat olla positiivisia jo muutaman päivän kuluttua kuukautisten myöhästymisestä. Raskaustestit antavat oikean tuloksen noin 97 prosentin varmuudella, mutta tarvittaessa negatiivisen testin voi uusia muutaman päivän kuluttua vastauksen varmistamiseksi.

Synnytyksen arvioitu ajankohta lasketaan edellisten kuukautisten alkamispäivästä lukien. Täysiaikaisen raskauden kesto on 280 päivää (40 viikkoa) edellisten kuukautisten alkamispäivästä tai 38 viikkoa hedelmöityksestä. Koska ovulaatio tapahtuu yleensä 14 päivää kuukautisten alkamisen jälkeen, sikiö on siis todellisuudessa noin kaksi viikkoa nuorempi kuin mitä raskauden laskettu kesto osoittaa. Mikäli naisen kuukautiskierto on epäsäännöllinen, raskauden kesto voidaan määrittää ultraäänitutkimuksen avulla.^[1]

Naisen normaalin kuukautiskierron aikana, noin 14 päivää ennen seuraavien kuukautisten alkua munasarjasta vapautuu munasolu ovulaatioksi kutsutussa tapahtumassa. Raskaus alkaa, kun siittiö hedelmöittää munasolun munanjohtimessa. Hedelmöittynyt munasolu eli tsygootti alkaa jakautua matkalla kohti kohtua. Solurykelmäasteella oleva alkio saavuttaa kohdun 3–5 päivän kuluttua ja kiinnittyy kohdun seinämään 5–8 päivää hedelmöityksen jälkeen. Pian kohtuun saapumisen jälkeen solurykelmän sisään avautuu nesteen täyttämä ontelo, ja solurykelmää kutsutaan nimellä alkiorakkula tai blastokysti. Kohtuun kiinnittymistä kutsutaan implantaatioksi. Mikäli kuukautiskierrossa vapautuu kaksi tai useampia munasoluja, saattaa seurauksena olla monisikiöraskaus, useimmiten kaksoset.

Alkiokehityksen toisen viikon aikana alkiolle alkaa muodostua istukan suonikalvo ja ruskuaispussi. Kolmannella viikolla tapahtuu alkiokerrosten (endodermi, mesodermi ja ektodermi) muodostuminen, mitä kutsutaan gastrulaatioksi. Lisäksi alkion hermostoputki, josta kehittyy myöhemmin keskushermosto, sekä selkärangan alkujaokkeet (somiitit) alkavat muodostua. Elinten muodostuminen alkaa kolmannesta viikosta eteenpäin, ja kahdeksannella viikolla lähes kaikki elimet aivoja ja selkäydintä lukuun ottamatta ovat pääosin valmiit. Keskushermosto ja keuhkot jatkavat kehittymistä syntymään saakka. Kun hedelmöittymisestä on kulunut kahdeksan viikkoa (10. raskausviikko), alkiota aletaan kutsua sikiöksi. Nainen voi tuntea sikiön liikkeet noin 16.–20. raskausviikolla.

Raskaus jaetaan kolmeen raskauskolmannekseen eli trimesteriin, joista ensimmäinen käsittää viikot 0–12, toinen viikot 13–24 ja kolmas 25. viikosta synnytykseen. Sikiön katsotaan yleensä olevan elinkelpoinen 24. raskausviikosta eteenpäin. Synnytyksestä puhutaan, kun raskaus on kestänyt 22 viikkoa tai, jos raskauden kesto on epävarma, sikiön paino on vähintään 500 grammaa. Keskoseksi kutsutaan ennen raskausviikkoa 37 syntynyttä lasta.^[1]

Pääartikkeli: Sikiötutkimus

Suomessa kaikkia raskauksia pyritään seuraamaan säännöllisillä neuvolakäynneillä. Raskaana olevalta naiselta tutkitaan raskauden kannalta oleellisia verikokeita, kuten hemoglobiini, veriryhmä ja Rh-tekijä, hepatiitti- ja kuppatesti, HIV-vasta-aineet ja virtsan proteiini ja sokeri. Lisäksi seurataan verenpainetta, painoa, sikiön syketaajuutta ja kohdunsuun tilaa.

Halutessaan äiti voi osallistua sikiöseulontatutkimuksiin. Ensimmäinen äidin seerumista mitattaviin merkkiaineisiin perustuva seulontatutkimus, toisen raskauskolmanneksen seerumiseula, tuli Suomessa käyttöön 1990-luvun alussa. Kehittyneissä maissa Downin syndrooma- eli 21-trisomiaseulonnassa on nykyään siirrytty tai ollaan siirtymässä ensimmäisen raskauskolmanneksen seerumitutkimukseen, jonka etuina ovat parempi tarkkuus ja varhaisempi tuloksen saaminen. Paras tällä hetkellä käyttöön soveltuva seulontatesti on yhdistetty sikiön seerumiseulonta ja niskaturvotuksen mittaus.^[2]

Toisen raskauskolmanneksen seerumiseulassa noin 15. raskausviikolla otettavasta verinäytteestä määritetään alfafetoproteiini (AFP)- ja istukkahormoni (hCG)-pitoisuudet. Kun tulosten tulkinnassa otetaan huomioon äidin ikä, voidaan erottaa pieni riskiryhmä, jolle syntyy todennäköisemmin Downin syndroomaa sairastavia lapsia. Jos seulontaraja asetetaan siten, että noin 5 % raskaana olevista ohjautuu jatkotutkimuksena tarjottavaan lapsivesitutkimukseen, löytyy seulonnassa noin 60 % Down-raskauksista.

Ensimmäisen raskauskolmanneksen seerumiseulassa mitataan noin 8.–12. raskausviikolla plasmaproteiini A:n (PAPP-A) ja hCG:n tai sen vapaan beeta-alayksikön (hCGß-V) pitoisuudet, jotka ovat poikkeavia Down-raskauksissa verrattuna raskauden keston mukaisiin keskimääräisiin pitoisuuksiin. Riskiä laskettaessa otetaan huomioon äidin ikä.

Nykyään lähes kaikissa raskauksissa suoritetaan sikiön ultraäänitutkimuksia. Ultraäänitutkimuksen avulla seulotaan sikiön niskaturvotusta noin 10.–13. raskausviikolla, koska Down-sikiöillä on havaittu olevan enemmän niskan ihonalaista nestekertymää verrattuna muihin sikiöihin. Varhaisella ultraäänitutkimuksella voidaan todeta myös raskauden kesto, sikiöiden määrä ja elossaolo, istukan paikka, kohdun sisäsuun tilanne sekä mahdolliset kohtu- ja munasarjaprosessit. Raskauden myöhemmässä vaiheessa ultraäänitutkimusta käytetään sikiön rakennepoikkeavuuksien löytämiseen. Loppuraskaudessa sikiön vointia voidaan seurata tarkkailemalla ultraäänellä napanuoran ja sikiön verenkierron verivirtauksia sekä sikiön liikkeitä.

Sikiön kromosomitutkimus tehdään joko istukan tai lapsiveden soluista. Tutkimus on varsin luotettava, ja sen avulla voidaan löytää suurin osa kromosomipoikkeavuuksista. Kromosomitutkimus tehdään seulonnan jatkotutkimuksena, ja sikiön kromosominäytteen ottamiseen liittyy pieni keskenmenoriski (noin 0,5 % tai pienempi).^[3]

Raskauden aikana naisen elimistössä tapahtuu monenlaisia muutoksia, joilla elimistö sopeutuu raskauden ja synnytyksen aiheuttamaan lisärasitukseen ja jotka samalla takaavat sikiön hapen- ja ravinnonsaannin ja kehityksen. Normaalisti raskaus sujuu ilman komplikaatioita, mutta toisinaan äidillä tai sikiöllä esiintyy ongelmia, jotka voivat tarvita lääketieteellistä hoitoa.

• Pahoinvointi: Jopa puolet naisista kärsii alkuraskauden aikana pahoinvoinnista, joka kuitenkin vähenee raskausviikoilla 12.–13. Pahoinvointi on yleensä vaaratonta.
• Anemia: Suurimmalle osalle raskaana olevista naisista kehittyy jonkinasteinen anemia, joka voidaan hoitaa tarvittaessa rautalääkityksellä.
• Raskausajan diabetes: Raskausdiabetes on glukoosinsietohäiriö, joka ilmenee 1–6 %:lle raskaana olevista. Se voidaan hoitaa tarvittaessa insuliinipistoksin, ja se saattaa parantua itsestään raskauden jälkeen.
• Pre-eklampsia eli raskausmyrkytys: Pre-eklampsia on yleensä 32.–36. raskausviikolla esiin tuleva ongelma, jonka syy on epäselvä. Oireita ovat mm. turvotus varsinkin kasvoissa, huonovointisuus, päänsärky, verenpaineen kohoaminen ja proteiinin erittyminen virtsaan. Pahimmillaan pre-eklampsia voi johtaa eklampsiaan eli raskauskouristukseen, joka voi olla vaarallinen äidille ja sikiölle. Pre-eklampsiaa ei voida periaatteessa hoitaa muuten kuin synnytyksellä, joskin lievien oireiden yhteydessä äidin vointia vain tarkkaillaan tehostetusti.
• Laskimotukos: Raskauden aikana veren hyytymistaipumus kasvaa, mikä lisää laskimotukoksen muodostumisen riskiä. Yleensä tukos syntyy alaraajan syviin laskimoihin ja se voidaan hoitaa lääkityksellä. Laskimotukoksen vaarana on keuhkoveritulpan kehittyminen, mikä on Yhdysvalloissa raskaana olevien naisten yleisin kuolinsyy.
• Kohdunkaulan heikkous: Voi aiheuttaa keskenmenon tai ennenaikaisen synnytyksen.
• Diabetes: Diabeetikkoäitien sikiön syntymäpaino on usein normaalia suurempi, mikä voi johtaa vaikeaan alatiesynnytykseen tai keisarileikkauksen tarpeeseen. Diabetes lisää äidin riskiä saada mm. pre-eklampsia tai keskenmeno.
• Keskenmeno: Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu ennen 13. raskausviikon täyttymistä, eikä niille välttämättä löydy syytä. Myöhäisemmän tai toistuvan keskenmenon takana voi olla esimerkiksi kohdunsuun heikkous, äidin perussairaus, tukostaipumus tai infektio.
• Kohtukuolema: Yli 22-viikkoisista sikiöistä noin 0,5 % eli 500 lasta vuosittain Suomessa syntyy kohtukuolleena. Suuri osa kohtukuolemista tapahtuu hyvin lähellä laskettua aikaa tai yliaikaisissa raskauksissa. Osa kohtukuolemista johtuu napanuorakomplikaatioista, osa infektioista, syynä voi olla istukkaperäiset häiriöt tai äidin korkea verenpaine, tukostaipumus tai raskausmyrkytys. Myös lapsen kehitysvamma voi aiheuttaa kohtukuoleman. Noin kolmannes kuolleena syntyneistä vauvoista on täysin terveitä, eikä kuolemalle löydy mitään syytä.
• Kohdunulkoinen raskaus: Kohdunulkoisessa raskaudessa munasolu kiinnittyy kohdun ulkopuolelle, yleensä munatorveen. Kohdunulkoinen raskaus voi poistua itsestään, mutta usein se aiheuttaa ongelmia, joista vakavimpia ovat munatorven repeäminen ja verenvuoto. Hoitona voidaan käyttää lääkkeitä tai leikkausta.
• Monisikiöraskaus: Monisikiöraskauksissa on suurempi riski ennenaikaiseen syntymiseen eli keskosuuteen.
• Raskaushepatoosi: Maksan toimintahäiriö, jossa äidin maksa- ja sappihappoarvot kohoavat. Se ilmenee kutinana erityisesti vatsan ja käsivarsien alueella. Hepatoosi vaatii lääkitystä ja tarkkaa sikiön ja äidin seuraamista koko loppuraskauden ajan. Hepatoositapauksissa synnytys käynnistetään useimmiten ennen raskausviikkoa 38, koska kohtukuoleman riski on tuntemattomasta syystä kohonnut lähellä laskettua aikaa. Tarkkaan ei tiedetä, miksi pienellä osalla odottajista hepatoosi puhkeaa.
• Vähemmän ongelmallisia mutta tavanomaisia raskausajan komplikaatioita on havaittu: lisääntynyttä syljen eritystä ja nielukipuja on raportoitu suhteellisen usein, samoin ummetusta, peräpukamia, selkäkipuja, pohjekramppeja, suonikohjuja, valkovuotoa ja unihäiriöitä^[4].

^[1][5]

Vuonna 2018 on kehitetty uusi massaspektrometriaan perustuva testausmenetelmä, jolla voidaan tarkistaa raskaana olevan naisen verestä 696 kemikaalia kerralla. Testissä etsitään orgaanisia happoja, joissa on vähintään yksi ionisoituva protoni. Tällaisia käytetään laajasti hyönteismyrkyissä ja kuluttajatuotteissa. Joillain testin löytämillä yhdisteillä on kehossa hormonin kaltaisia vaikutuksia. Tällaisia hormonihäiriköitä ovat esimerkiksi bisfenoli A, metyyliparabeeni ja triklosaani. Osa yhdisteistä on haitallisia kehittyvälle sikiölle.^[6]

• COVID-19 raskauden aikana

• Huhdanperä-Ketonen, Anja-Maija & Mäki, Sari: Hedelmälliseksi hämäläiseksi. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulutuksen kuntayhtymä, 2005. ISBN 978-951-78-4280-8

• Kukla, Rebecca & Wayne, Katherine: Pregnancy, Birth, and Medicine The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
• Raskaus ja ruokavalio, Terveyskirjasto.fi
• Abortti ja psyykkinen hyvinvointi, Terveyskirjasto.fi
• Häpyliitoksen kivut raskauden aikana, Terveyskirjasto.fi