Peter Debye

Petrus Josephus Wilhelmus Debije (24. maaliskuuta, 1884 – 2. marraskuuta, 1966) oli Nobel-palkittu alankomaalainen fysikaalinen kemisti. Hän vaihtoi nimensä myöhemmin muotoon Peter Joseph William Debye.

Peter Debye
Henkilötiedot
Syntynyt	24. maaliskuuta 1884 Maastricht, Alankomaat
Kuollut	2. marraskuuta, 1966 Ithaka, Yhdysvallat
Kansalaisuus	Alankomaalainen
Koulutus ja ura
Tutkinnot	RWTH Aachen Münchenin yliopisto
Väitöstyön ohjaaja	Arnold Sommerfeld
Instituutti	Zürichin yliopisto (1911–12) Utrechtin yliopisto (1912–14) Göttingenin yliopisto (1914–20) ETH Zürich (1920–27) Leipzigin yliopisto (1927–34) Berliinin yliopisto Cornellin yliopisto (1940–50)
Oppilaat	Lars Onsager Paul Scherrer George K. Fraenkel
Tutkimusalue	Kemia, fysiikka
Tunnetut työt	Fysikaalisen kemian tutkimus Debye–Hückel-yhtälö
Palkinnot	Nobelin kemianpalkinto (1936)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Peter Debye teki ensimmäisen merkittävän tieteellisen työnsä 1912 soveltaessaan dipolimomentin käsitettä epäsymmetristen molekyylien varausjakauman kuvaamiseen. Samana vuonna hän onnistui myös laajentamaan Albert Einsteinin teoriaa ominaislämpökapasiteetista mataliin lämpötiloihin lisäämällä siihen matalataajuiset fononit (Debyen malli). Vuonna 1913 Debye laajensi Niels Bohrin teoriaa atomimallista lisäämällä siihen elliptiset orbitaalit. Saman idean tosin esitti myös Arnold Sommerfeld.

Vuosina 1914–1915 Peter Debye laski yhdessä Paul Scherrerin kanssa lämpötilan vaikutuksen röntgendiffraktiokuvioihin. Myöhemmin Ivar Waller^[1] täydensi työtä, joten kiteen lämpöliikkeen vaikutusta röntgendiffraktiokuvioon kuvaava Debyen ja Wallerin tekijä nimettiin heidän mukaansa. Hän myös kehitti teorian, joka selitti Comptonin ilmiön, missä röntgensäteilyn energia muuttuu, kun se vuorovaikuttaa elektronin kanssa.

Yhdessä assistenttinsa Erich Hückelin kanssa Debye paransi Svante Arrheniuksen teoriaa sähköjohtavuudesta elektrolyyttisissä liuoksissa (Debyen ja Hückelin yhtälö).

Vuonna 1936 Peter Debyelle myönnettiin Nobelin kemianpalkinto^[2] hänen työstään molekyylien rakenteen selvittämisessä (dipolimomentti ja röntgendiffraktio).