Wikipedia

Peking

Kiinan pääkaupunki

Peking tai Beijing[10] (kiin.: 北京; pinyin: Běijīng, zh-Beijing.ogg [pèi.tɕíŋ] (ohje)) on Kiinan kansantasavallan eli Kiinan pääkaupunki. Peking on myös yksi Kiinan neljästä maakuntatason itsehallinnollisesta kunnasta ja Kiinan toiseksi suurin kaupunki.[11] Nykyisen Pekingin alueen kaupungeilla on jo pitkään ollut merkitystä taloudellisina ja sotilaallisina keskuksina. Koko Kiinan pääkaupunki siitä tuli Yuan-dynastian perustaessa Dadu-nimisen kaupungin hieman vanhasta kaupungista pohjoiseen. Nykyisen nimensä Peking sai Ming-dynastian valtakaudella. Kiinan tasavallan aikana 1900-luvun alkupuoliskolla maan pääkaupunki oli jonkin aikaa Nanjingissa, mutta Pekingistä tuli jälleen Kiinan kansantasavallan pääkaupunki vuonna 1949. Sittemmin kaupungin talous, väkiluku ja pinta-ala on kasvanut huomattavasti. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan sen alueella asui 19 612 368 henkilöä ja sen pinta-ala oli 16 411 km².

Peking
(北京
Beijing)
Valtio Kiinan kansantasavalta
Hallinto
 – Hallinnon tyyppi Maakuntatasolla itsehallinnollinen kunta
 – Puolueen sihteeri Cai Qi[1]
 – Pormestari Chen Jining[2]
Pinta-ala  (29. sija)
 – Kokonaispinta-ala &&&&&&&&&&016410.054000016 410,54[3] km²
Korkeus 43,5 m
Väkiluku (2010)  ([4]) 19 612 368
 – Väestötiheys 1 167,3 as./km²
Aikavyöhyke UTC+8
Suuntanumero(t) 010
Rekisterikilpi 京
Alueellinen BKT (2013): 1 950,1 mrd. CNY[5]
(eli 3,1 % Kiinan BKT:stä) ja asukasta kohti 93 213 CNY (noin 11 167 EUR[6][7]
eli 222 % Kiinan keskiarvosta, Kiinan 2. korkein arvo)[8]
Kansallinen kirjaintunnus: BJ[9]
ISO 3166-2 -tunnus: CN-11











Nimi

muokkaa

Kaupungin kiinalainen nimi muodostuu sanoista běi pohjoinen ja jīng pääkaupunki. Kaupungin kiinalainen lyhennenimi on Jing.[9] Myös pinyinin mukainen nimiasu Beijing on käytössä suomen kielessä.[9] Kotimaisten kielten keskuksen vuoden 2013 ohjeen mukaan se on rinnasteinen nimi,[12] mutta toinen kielitoimiston ohje suosittelee selvästi nimen Peking käyttöä.[13]

Nimi Peking esiintyy ensimmäisen kerran 1600- ja 1700-lukujen ranskalaisten lähetystyöntekijöiden teksteissä. Matteo Ricci kutsuu kaupunkia nimellä Pechinum,[14] Jean-Baptiste de Halde nimellä Peking.[15] Kyseinen muoto heijastelee todennäköisesti Nanjingin murteen, silloisen lingua francan, mukaista ääntämystä, jossa /k/ on säilynyt palatalisoitumattomana.

Maantiede

muokkaa

Peking sijaitsee Pohjois-Kiinan tasangon pohjoisosassa. Pekingin maakuntatason itsehallinnollinen kunta on miltei kokonaan Hebein maakunnan ympäröimä, lukuun ottamatta kahta lyhyttä rajanosuutta kaakossa, jotka Peking jakaa Tianjinin kanssa. Yanvuoret kohoavat Pekingin koillispuolella ja kaupungin länsiosat kuuluvat Junduvuoriin. Kaksi vuoristoa muodostavat kaaren, joiden välistä aluetta kutsutaan joskus geologiassa Pekinginlahdeksi. Pekingin kaupungin keskiosien läpi ei kulje suurempia jokia, mutta alue kuuluu Chaobai- ja Yongdingjokien valuma-alueeseen. Peking ja sitä ympäröivät alueet kuuluvat Kiinan tiheimmin asutettuihin alueisiin, mutta kunnan alueella on silti myös harvaan rakennettua aluetta. Suurin osa alueen metsistä on kaadettu, mutta paikallista sekametsää kasvaa edelleen vuoristoisten alueiden huipuilla. Alamaat on joko rakennettu, tai otettu maatalouskäyttöön.[16]

Vaikka Peking on suhteellisen lähellä rannikkoa, meren vaikutus sen ilmastoon on vähäinen. Ilmamassat liikkuvat alueelle pääasiallisesti luoteesta ja alueella vallitsee tyypillinen mantereinen monsuuni-ilmasto. Koska alue on myös pääasiassa vuoriston suojaamaa alamaata, sen talvet ovat myös keskimäärin hieman lämpimämpiä.[16]

Pekingin ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) 1 4 11 21 27 31 31 30 26 20 9 3 ka. 17,8
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −10 −8 −1 7 13 18 21 20 14 6 −2 −8 ka. 5,8
Sademäärä (mm) 4 5 8 17 35 78 243 141 58 16 11 3 Σ 619
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
1
−10
4
−8
11
−1
21
7
27
13
31
18
31
21
30
20
26
14
20
6
9
−2
3
−8
S
a
d
a
n
t
a 		4
5
8
17
35
78
243
141
58
16
11
3


Lähde: Weather - Beijing BBC Weather. (englanniksi)

Historia

muokkaa
 
Näkymä Pekingiin vuoden 1900 paikkeilta.

Nykyisen Pekingin lähistöllä oli asutusta jo vähintään 3 000 vuotta sitten. Taistelevien läänitysvaltioiden kaudella (475–256 eaa.) yksi voimakkaista läänitysvaltioista nimeltä Yan perusti Ji-nimisen pääkaupunkinsa nykyisen Pekingin paikalle. Kaupunki kuitenkin tuhoutui Qin-dynastian perustaneen Qin Shi Huangdin joukkojen käsissä. Qin-dynastian valtakaudella alueesta tuli yksi valtakunnan 36:ta prefektuurista ja Han-dynastian kaudella rakennettiin uusi Yan-niminen kaupunki. Kaupunki ei kuitenkaan kasvanut merkittäväksi keskukseksi, ja aluetta uhkasivat jatkuvasti xiongnut pohjoisesta.[16]

Läntisen Jin-dynastian lopulta Sui-dynastian alkuun suurta osaa Pohjois-Kiinasta nykyisen Pekingin alue mukaan lukien hallitsivat pohjoisen paimentolaiskansat. Han-kiinalaiset valtasivat sen takaisin vasta Tang-dynastian kaudella, jolloin kaupunki tuli tunnetuksi nimellä Youzhou. Tang-dynastiaa seurasivat kuitenkin jälleen paimentolaiset. Kitaanit hävittivät Youzhoun ja perustivat Liao-dynastian. Suurin piirtein entisen Youzhoun paikalle rakennettiin Nanjing eli eteläinen pääkaupunki. Nimensä se sai erotukseksi kitaanien pohjoisessa sijaitsevista muista pääkaupungeista. Kitaaneja seurasivat vuorostaan džurtšenit, jotka perustivat Jin-dynastian. Jin-dynastia rakennutti Liao-dynastian pääkaupungin uudelleen ja kaupunki sai myös uuden nimen Zhongdu. Zhongdua rakennutettiin laajamittaisesti ja sinne rakennettiin esimerkiksi suuria palatseja.[16]

Mongolit tekivät hyökkäyksiä Jin-dynastiaa vastaan Tšingis-kaanin johdolla vuosina 1211–1215 ja Zhongdu valloitettiin ja poltettiin. Koko Kiina valloitettiin Kublai-kaanin valtakaudella. Kublai-kaani siirsi pääkaupunkinsa Karakorumista nykyiseen Pekingiin, joka tuolloin sai nimen Dadu. Dadu oli nyt ensimmäistä kertaa koko Kiinan poliittinen keskus ja se oli huomattavasti suurempi kuin edeltäjänsä.[16]

1300-luvun puolivälillä Zhu Yuanzhang aloitti mongolien Yuan-dynastian päättäneen kapinan, ja valtaan nousi han-kiinalainen Ming-dynastia. Hallitsijanimen Hongwu saanut Zhu siirsi pääkaupungin Daidusta Jinlingiin Jiangsun maakuntaan ja uusi pääkaupunki sai nimen Nanjing. Dadu sai puolestaan uuden nimen Beiping, joka vapaasti käännettynä tarkoittaa pohjoista rauhaa. Zhun kuoltua vallan peri hänen pojanpoikansa Nanjingissa, mutta Beipingiä tuolloin hallinnut Zhun poika Zhu Di anasti vallan ja nousi keisariksi nimellä Yongle. Beiping sai samalla uuden nimen Beijing (Peking) eli pohjoinen pääkaupunki. Virallisesti Pekingistä tuli pääkaupunki kuitenkin vasta vuonna 1421.[16]

Käänteentekevä vuoden 1421 pääkaupungin muutto sai alkunsa vuonna 1406, kun Yongle päätti siirtää pääkaupungin Pekingiin. Ajatuksena oli, että korkeiden muurien suojaama Peking oli helpommin puolustettavissa kuin Nanjing. Kaupungin ytimeen ryhdyttiin rakentamaan valtavaa palatsikompleksia, johon kuului yli tuhat rakennusta, joissa oli 9 000 huonetta. Tämän keisarillisen alueen ympärille tuli tuhansia taloja kaupungin porvaristolle ja työläisille. Kaupunkiin valmistui myös suuria temppeleitä, esimerkiksi eteläosan Taivaan temppeli. Valtava rakennusurakka vaati suuret määrät rakennustarvikkeita, joita valmistettiin kaupungin liepeillä. Työläisten ruokkimiseksi heille annettiin maata, siemenviljaa ja härkiä. Puhdas juomavesi saatiin ympäröiviltä vuorilta. Muut Kiinan alueet osallistuivat urakkaan maksamalla korkeita veroja. Näin uusi pääkaupunki saatiin valmiiksi vuonna 1420.[17]

Vuonna 1644 Pekingin valtasi Li Zichengin johtama kapinallisarmeija, jotka hallitsivat Pekingiä kuitenkin vain 40 päivän ajan. Shanhaiguanin taistelun jälkeen mantšut levittäytyivät Kiinan muurin eteläpuolelle ja valloittivat Pekingin. Vielä samana vuonna mantšujen Qing-dynastian ensimmäinen keisari Shunzhi julisti Pekingin pääkaupungikseen.[16]

Qing-dynastian valtakaudella Pekingin asemakaava ei juurikaan muuttunut. Kaupunginmuurien ulkopuolelle kaupungista länteen tosin rakennettiin 1600-luvulla kesäpalatsi ja uusi kesäpalatsi 1800-luvulla. Vanha kesäpalatsi tuhoutui täysin brittien ja ranskalaisten polttamana toisen oopiumisodan aikana vuonna 1860. Samana vuonna perustettiin Tianjinin rauhan perusteella pysyvä brittien lähetystö, jota kapinalliset piirittivät neljän kuukauden ajan boksarikapinan aikana vuonna 1900. Qing-dynastian valtakausi päättyi Xinhai-vallankumoukseen vuonna 1911.[16]

Peking toimi Kiinan tasavallan pääkaupunkina aina vuoteen 1928 saakka, jolloin kansallismieliset siirsivät pääkaupungin Nanjingiin. Tänä aikana kaupunkia kutsuttiin sen vanhalla nimellä Beiping. Kiinaa uhkasi Japani, joka oli miehittänyt Mantšurian vuonna 1931. Marco Polon sillan välikohtaus heinäkuussa 1937 hieman Pekingistä lounaaseen sytytti Kiinan–Japanin sodan. Japanilaiset miehittivät Pekingin ja hallitsivat sitä vuoteen 1945 saakka. Toisen maailmansodan päättyessä kaupungin ottivat haltuunsa kansallismieliset, jotka kuitenkin hävisivät kommunisteille toisen maailmansodan loppua seuranneessa sisällissodassa. Kun kommunistit perustivat Kiinan kansantasavallan vuonna 1949, Pekingistä tuli maan pääkaupunki.[16]

Pekingissä aloitettiin 1950- ja 1960-lukujen aikana useita rakennushankkeita, muun muassa katujen laajentamista. Kulttuurivallankumous kuitenkin hidasti kehitystä. Pekingin pormestari Peng Tšen erotettiin 3. kesäkuuta 1966 maan kommunistipuolueessa hoitamastaan virasta. Kiinan taloutta vapautettiin uudistusten myötä 1980-luvulla, mikä johti jälleen kaupungin muutosten nopeutumiseen. Ympäri kaupunkia rakennettiin uusia asuinalueita ja kauppakeskuksia. Monien muiden Aasian kasvukeskusten, kuten Hongkongin, Soulin ja Singaporen tapaan, Pekingiin muodostui paljon kuluttava keskiluokka. Kesäolympialaiset 2008 järjestettiin Pekingissä ja sen ohella toteutettiin kisojen järjestämiseen liittyen esimerkiksi infrastruktuurin rakennushankkeita. Taloudellisen kasvun varjotuotteita ovat olleet esimerkiksi ongelmat ilmansaasteiden kanssa.[16][18]

Hallinto

muokkaa

Peking on yksi Kiinan neljästä suoraan keskushallinnon alaisesta maakuntatason itsehallinnollisesta kunnasta. Kolme muuta ovat Shanghai, Chongqing ja Tianjin. Toimeenpanovalta on muodollisesti Pekingin kunnan kansanvaltuustolla, jonka jäsenet valitsee Pekingin kunnan kansankongressi, joka on hallinnollinen päätöksiä tekevä elin. Hallinto koostuu pormestarista, varapormestareista ja eri aloista vastaavista virastoista.[16] Nykyinen Pekingin pormestari on Chen Jining.[2] Pekingissä, kuten muuallakin Kiinassa, todellista valtaa käyttää kommunistisen puolueen hallinnollinen järjestelmä. Pekingin kunnan kansankongressi noudattaa paikallisen kommunistisen puolueen ohjeita liittyen esimerkiksi verotukseen ja budjettiin.[16] Piirikuntatasolla kaupunki jakautui seuraavasti (2010):[19]

Keskusta (punaiset ja siniset kaupunkipiirit, 区 Qu)
  • Chaoyang (朝阳区), 3 545 137 as.
  • 1. Dongcheng (东城区, sis. Chongwen), 919 253 as.
  • Fengtai (丰台区), 2 112 162 as.
  • Haidian (海淀区), 3 280 670 as.
  • 3.Shijingshan (石景山区), 616 083 as.
  • 2. Xicheng (西城区, sis. Xuanwu), 1 243 315 as.
Laitakaupunki (vihreät kaupunkipiirit, 区 Qu)
Ympäristö (keltaiset kaupunkipiirit, 区 Qu)
  • Huairou (怀柔区), 372 887 as.
  • Pinggu (平谷区), 415 958 as.
  • Miyun (密云区), 467 680 as.
  • Yanqing (延庆区), 317 426

Talous

muokkaa
 
Rakennuksia Zhongguancunissa.

Vuonna 2016 Pekingin bruttokansantuote oli 2 566,9 miljardia yuania eli 118 198 yuania asukasta kohden. Vuonna 2017 koko bruttokansantuotteen arvioitiin olevan 2 800 miljardia yuania. Bruttokansantuotteen suhteellisessa osuudessa mitattuna selkeästi suurin talouden ala oli palveluala, jonka osuus bruttokansantuotteesta oli vuonna 2017 yhteensä 80,6 %. Suurin yksittäinen palveluala oli puolestaan finanssipalvelut, joiden osuus oli 16,6 %. Viime aikoinamilloin? on panostettu etenkin nykyaikaisten palveluiden, kuten esimerkiksi luovan talouden kehitykseen. Pekingin teollisuutta hallitsevat raskas teollisuus ja suuryritykset, joiden osuus teollisuuden koko tuotannosta oli vuonna 2016 84,9 %. Suurimpia teollisuuden aloja olivat autoteollisuus (26,4 %), sekä viestintätilanteen ja tietokoneiden valmistus (11,2 %). Zhongguancunin tiedepuistosta on pyritty luomaan Kiinan piilaaksoa.[20]

Myös turismilla on suuri taloudellinen merkitys Pekingissä. Vuonna 2017 kaupungissa kävi 3,93 miljoonaa matkustajaa ulkomailta ja 290 miljoonaa kotimaasta. Ulkomaalaiset matkaajat käyttivät Pekingissä vuonna 2017 arviolta 5,12 miljardia dollaria ja kotimaan matkustajat 512,2 miljardia yuania.[20]

Vuonna 2022 Pekingin bruttokansantuote oli noin 4,161 biljoonaa yuania. Keskitulot vuodessa olivat kaupunkialueella 84 023 yuania ja maaseudulla 34 754 yuania.[21]

Liikenne

muokkaa
 
Liikenneruuhkaa Pekingissä

Peking on Kiinan rautatieliikenteen keskus, ja huomattavia rautatielinjoja lähtee kaupungista kohti Shenyangia, Shanghaita, Kantonia, Hongkongia, Baotouta ja Taiyuania. Paikalliset linjat kulkevat eri kaupunkipiireihin itse Pekingin alueella. Pekingistä on junayhteys myös Moskovaan Venäjälle, Pjongjangiin Pohjois-Koreaan ja Ulan Batoriin Mongoliaan. Rautateiden lisäksi Pekingissä on tiheä tieverkosto.[16] Vuoden 2016 lopussa Pekingin tieverkolla oli pituutta yhteensä 22 026 kilometriä. Moottoriteiden pituus oli 1 013 kilometriä ja vuonna 2017 rakenteilla oli seitsemän uutta moottoritietä.[22] Tieverkosto on kehittynyt nopeasti, mutta se ei ole silti pysynyt liikenteen vaatimusten tasalla. Ruuhkat ovat yleisiä ja lyhyillä matkoilla käytetään yleisesti polkupyöriä.[16]

Vuonna 1969 avattu Pekingin metro kuuluu matkustajamäärältään maailman suurimpien joukkoon. Vuonna 2016 metrolla tehtiin 3,66 miljardia matkaa eli noin kymmenen miljoonaa matkaa päivässä. Pekingin metro on myös Shanghain metron jälkeen maailman pisin metro. Metroon kuuluu 19 linjaa ja 345 asemaa. Vuonna 2017 rakenteilla oli lisäksi 20 uutta linjaa yhteensä 350 kilometrin verran. Linjasta S1 tulee Kiinan ensimmäinen keskihitaan nopeuden maglev-linja.[22]

Pekingissä on kolme lentoasemaa. Pekingin kansainvälinen lentoasema oli pääasiallinen Pekingiä palveleva kansainvälinen lentoasema. Peking Nanyuan lentoasema on sotilaslentoasema, jota käytetään myös Pekingin toissijaisena lentoasemana.[22] Uusi Peking Daxingin kansainvälinen lentoasema aukesi syyskuussa 2019. Lentoasema sijaitsee noin 46 kilometriä kaupungin keskustasta etelään.[23] Lentoasema palvelee Pekingiä, Hebeitä ja Tianjinia.[22]

Väestö

muokkaa
 
Pekingin koillisosan asuinalue Chaoyangin kaupunginosassa

Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Pekingissä asui 19 612 368 henkilöä,[24] ja vuoden 2016 lopussa kaupungissa vakituisesti asuvia oli lähes 22 miljoonaa[25]. Kaupungin (UNDP:n uusituilla laskentakaavoilla laskettu) inhimillisen kehityksen indeksi arvo vuodelle 2010 oli 0,821. Kaupungin indeksiarvo on Kiinan korkein maakuntatason hallinnollisen yksikön arvo, huomattavasti maan keskimääräistä (0,693) korkeampi.[26]

Pekingin toimiessa keisarillisena pääkaupunkina 1200-luvulta 1900-luvun alkuun sen väkiluku vaihteli 700 000:n ja 1 200 000:n välillä. Qing-dynastian romahtamisen vuonna 1912 ja kansantasavallan perustamisen vuonna 1949 välillä sen väkiluku nousi huomattavasti alun noin 725 000:sta 2 000 000:aan. Kasvu jatkui entistä nopeammin, kun Pekingistä tuli kansantasavallan pääkaupunki vuonna 1949. Kaupungin teollisuus kehittyi nopeasti, minkä lisäksi kaupunkiin muutti tuhansia valtion virkailijoita. Vuonna 1949 Peking oli Kiinan neljänneksi suurin kaupunki, mutta vain vuosikymmenen sisällä siitä oli kasvanut toiseksi suurin. Vuonna 1959 sen rajoja suurennettiin käsittämään suuria osia ympäröivästä maaseudusta. Väestönkasvu hidastui 1960- ja 1970-luvulla suuren harppauksen ja kulttuurivallankumouksen takia. Myöhemmin kasvua hidasti lisäksi tarkkaan valvottu yhden lapsen politiikka. Kiinan talous vapautui 1980-luvulla, ja taloudellinen kasvu houkutteli siitä lähtien suuria määriä muuttajia Kiinan maaseudulta.[16]

Valtaosa Pekingin asukkaista on han-kiinalaisia. Merkittäviin etnisiin vähemmistöihin lukeutuvat hui-kiinalaiset, mantšut ja mongolit.[16] Peking oli Kiinan ensimmäinen kaupunki, jossa on asukkaita Kiinan jokaisesta yhteensä 56:sta tunnustetusta etnisestä ryhmästä[25]. Pekingissä asuu myös pienehkö mutta alati kasvava joukko ulkomaalaisia, joita toimii esimerkiksi toimittajina, opettajina ja opiskelijoina. Pekingissä puhutaan mandariinikiinan Pekingin murretta, joka on Kiinan nykyisen yleiskielen perusta ja jota käytetään ympäri maata.[16]

Pekingin etniset ryhmät vuosien 2000, 2010 ja 2020 väestönlaskennoissa.[24][21]
Etninen ryhmä 2000 2010 2020
Han-kiinalaiset 12 983 696 18 811 154 20 845 166
Mantšut 250 286 336 032 469 995
Hui-kiinalaiset 235 837 249 223 274 112
Mongolit 37 464 76 736 123 340
Korealaiset 20 369 37 380 32 984
Tujiat 8 372 23 601 29 580

Vuoden 2020 väestönlaskennassa Pekingin väkiluku oli 21 893 095, josta 87,55 prosenttia asui kaupunkialueella. Vähemmistökansallisuuksien osuus väestöstä oli 4,79 prosenttia. Hukou-järjestelmässä kaupunkiin oli vuonna 2022 rekisteröiy noin 14 miljoonaa henkilöä.[27]

Koulutus

muokkaa
 
Tsinghua-yliopiston hallinnollinen p��ärakennus.

Ennen vuotta 1949 suuri osa Pekingin oppilaitoksista oli yksityisiä ja monia niistä johtivat lähetyssaarnaajat. Sittemmin yksityisiä kouluja on pyritty lakkauttamaan ja saamaan koulujärjestelmä valtion käsiin. Paikallisia järjestöjä, kuten tehtaita ja kommuuneja kannustettiin perustamaan omia koulujaan. Nykyisin peruskoulujärjestelmä pystyy tarjoamaan peruskoulupaikan kaikille Pekingin oppivelvollisille ja peruskoulutuksen rahoitus on suurimmaksi osaksi peräisin muualta kuin keskushallinnolta. Keskushallinto kuitenkin tukee taloudellisesti huonosti menestyviä kouluja.[16]

Länsimaalainen koulutusjärjestelmä levisi Kiinaan 1800-luvun lopulla, ja Peking on ollut pitkään koulutuksen keskus. Kaupungissa toimii useita arvovaltaisia oppilaitoksia, ja monet niistä sijaitsevat Haidianin kaupunkipiirissä. Niihin lukeutuvat esimerkiksi Pekingin yliopisto ja Tsinghua-yliopisto. Vuonna 1898 perustettu Pekingin yliopisto kuuluu Kiinan suurimpiin, ja se muutettiin 1953 kaupungin keskustasta Haidianiin. Tsinghua-yliopisto on puolestaan Kiinan arvostetuin luonnontieteiden ja tekniikan yliopisto. Muita korkeamman asteen oppilaitoksia Pekingissä ovat esimerkiksi Beihangin yliopisto, Pekingin normaaliyliopisto, Pekingin teknillinen instituutti, Pekingin tiede- ja teknologiayliopisto, Kiinan maatalousyliopisto, Kiinan Renmin-yliopisto, Kiinan Minzu-yliopisto, Pekingin lääketieteellinen yliopisto ja Pekingin keskuskonservatorio.[28][29][16] Kiinan tiedeakatemia on maan arvostetuin tutkimuskeskus, ja myös sen päätoimipaikka sijaitsee Haidanin kaupunkipiirissä.[16]

Kaupunkikuva ja nähtävyydet

muokkaa
 
Taivaan temppeli, Pekingin symboli

Pekingin vanha ydin koostui kahdesta muurien suojaamasta kaupungista, sisäkaupungista pohjoisessa ja ulkokaupungista etelässä, joiden muurit on tosin sittemmin purettu. Sisäkaupunki sijaitsi mongolien valtakaudella rakennetusta Dadusta lounaaseen, ja se tunnettiin myös tataarikaupunkina. Ulkokaupunki eli kiinalainen kaupunki rakennettiin Ming-dynastian valtakaudella, ja sen kaupunginmuuri liitettiin sisäkaupungin eteläiseen muuriin. Sisäkaupungin sisällä sijaitsi keisarillinen kaupunki, jonka yksi osa oli Kielletty kaupunki. Kielletyssä kaupungissa sijaitsevat entiset keisarilliset palatsit, jotka ovat nykyisin osa palatsimuseota. Varhainen asemakaava perustui geomantiaan liittyviin uskomuksiin.[16] Varhainen kaupunkikuva muistutti šakkilautaa. Kapeat ja suorat tiet sekä niiden muodostamat kaupunginosat tulivat tunnetuksi nimellä hutong. Hutongeja on alettu sittemmin pitää Pekingin ikoneina, mutta suuri osa alkuperäisistä hutongeista on purettu nykyaikaisempien rakennusten tieltä. Osa niistä on kuitenkin on suojeltu.[30]

Sitten vuoden 1949 kaupunkikuva on muuttunut eniten vanhankaupungin ulkopuolella olevalla alueella. Xichang’an Jie -tietä laajennettiin sen länsipuolelle alueelle, jonne rakennettiin suuri osa hallinnon toimistoista. Kesäpalatsin suunnalla luoteessa sijaitsee Haidianin kaupunkipiiri, jossa sijaitsevat suurin osa yliopistoista ja tutkimuskeskuksista. Pohjoiseen on rakennettu puolestaan asuinalueita ja itään teollisuusalue. Itään on hiljattain valmistunut myös korkeita toimistotaloja etenkin vuodesta 1995 lähtien.[16]

Pekingin ytimessä sijaitsee Kielletty kaupunki ja sen palatsialue. Taivaan temppeli on vanhassa ulkokaupungissa palatsialueesta etelään. Taivaallisen rauhan aukiosta itään sijaitsee puolestaan Työläisten kulttuuripalatsi eli entinen keisarillinen temppeli. Ehkäpä huomattavin vuoden 1949 jälkeen valmistunut rakennus on Mahtava kansan sali Taivaallisen rauhan aukion länsipuolella. Kesäpalatsi rakennettiin aikoinaan muurien suojaaman ytimen ulkopuolelle länteen.[16] Pekinginihmisen löytöpaikka Zhoukoudianissa sijaitsee noin 42 kilometriä Pekingin keskustasta lounaaseen Fangshanin kaupunkipiirissä.[31]

Länsi-Pekingissä sijaitsee leskikeisarinna Cixin vuonna 1906 perustama Pekingin eläintarha. Se on samalla Kiinan vanhin eläintarha.[32][33]

Kulttuuri

muokkaa

Taiteet

muokkaa
 
Peking-oopperaa.

Peking-ooppera on Pekingistä 1700-luvun lopulta peräisin oleva kiinalaisen oopperan muoto, ja sitä pidetään joskus kiinalaisen oopperan kansallisena muotona. Peking-oopperaa leimaavat yksinkertaiset esityslavat, tyylitellyt elkeet ja liikkeet sekä huolitellut asusteet ja päähineet. Nykyisin suuri osa Peking-oopperan yleisöstä on turisteja.[34] Peking-ooppera lisättiin vuonna 2010 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.[35] Pekingillä on myös oma sinfoniaorkesterinsa, länsimaalainen ooppera ja balettiseurueita. Länsimaalaisen ja perinteisen kiinalaisen musiikin esitykset ovat tavallisia. Kaupungissa on myös useita taidegallerioita, joissa on esillä länsimaalaisten teosten lisäksi myös esimerkiksi kalligrafiaa ja kiinalaistyylisiä maalauksia.[16]

Keittiö

muokkaa

Kiinalaista keittiötä leimaa paikallisten keittiöiden erot, ja myös Pekingillä on omat erikoisuutensa. Pekingiläinen keittiö ei välttämättä ole erityisen tunnettu maailmalla, sillä kiinalaista keittiötä maailmalle vieneet maastamuuttajat ovat lähtöisin paljolti Kiinan kaakkoisrannikon alueilta. Pekingiläiseen keittiöön on vaikuttanut kaupunkia lähellä sijaitseva Mongolia, sen asema Kiinan pääkaupunkina ja shandongilainen keittiö, sillä historiallisesti tunnetuimmat pekingiläiset kokit tulivat Shandongista. Ehkäpä tunnetuin pekingiläinen ruokalaji on Pekingin ankka, joka valmistetaan nimensä mukaisesti erityisesti tätä ruokalajia varten kasvatetuista ankoista. Pekingin ankka tarjoillaan usein monessa eri osassa ja ateriaan käytetään lähes koko ankka. Nykypäivän Pekingissä tarjoillaan usein myös ruokalajeja muualta Kiinasta.[36]

Urheilu

muokkaa

Vuoden 1990 Aasian kisoja varten Pekingin pohjoisosassa sijaitsevalle alueelle rakennettiin useita tapahtumiin liittyviä rakennuksia, ja kun Pekingissä järjestettiin vuoden 2008 kesäolympialaiset,[37] samalle paikalle rakennettiin myös olympialaisissa käytettyjä kisapaikkoja ja urheilijoiden asuntoja. Huomattava keskus alueella on 80 000-paikkainen Pekingin kansallinen stadion. 72 000-paikkainen Työläisten stadion sijaitsee puolestaan Pekingin itäosassa.[16] Pekingissä järjestettiin myös talviolympialaiset vuonna 2022, mikä oli ensimmäinen kerta kun sama kaupunki on saanut järjestettäväkseen sekä kesä- että talvikisat.[38]

Pekingin olympiastadionilla kilpailtiin myös vuoden 2015 yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut.[39]

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Cai Qi 蔡奇 China Vitae. Viitattu 24.10.2017. (englanniksi)
  2. ↑ a b Mayor of The People's Government of Beijing Municipality ebeijing.gov.cn. Arkistoitu 22.2.2016. Viitattu 24.3.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Beijing Facts visitbeijing.com.cn. Arkistoitu 16.4.2015. Viitattu 22.4.2015. (englanniksi)
  4. ↑ Communiqué of the National Bureau of Statistics of People's Republic of China on Major Figures of the 2010 Population Census stats.gov.cn.
  5. ↑ 3-14 Gross Regional Product and Indices (Kiinan eri maakuntien alueellinen BKT vuosina 2009–2013, vuoden 2013 arvo) China Statistical Yearbook 2014. National Bureau of Statistics of China, stats.gov.cn. Viitattu 22.4.2015. (englanniksi)
  6. ↑ 3-15 Per Capita Gross Regional Product and Indices (Kiinan eri maakuntien alueellinen BKT vuosina 2009–2013 per capita, vuoden 2013 arvo.) China Statistical Yearbook 2014. National Bureau of Statistics of China, stats.gov.cn. Viitattu 22.4.2015. (englanniksi)
  7. ↑ Euro exchange rates CNY. Chinese yuan renminbi (CNY) (Euroopan keskuspankin vaihtokurssi 1 CNY=0,1198 EUR) Kurssimuunnos euroiksi käyttäen vuoden lopun kurssia 31.12.2013. European Central Bank, ecb.int. Viitattu 22.4.2015. (englanniksi)
  8. ↑ 3-1 Gross Domestic product (Sarakkeiden Gross National Income ja Per Capita GDP (yuan) arvot vuodelle 2013. Huomautus. Statistical Yearbook 2014 -teoksen taulukkojen välillä vaikuttaisi olevan keskinäistä ristiriitaa. Tämän taulukon ilmoittama Kiinan arvioitu BKT 2013 poikkeaa alueellisten BKT:iden summasta (taulukko 3-14), alueiden BKT:iden summa antaa 11,3 % korkeamman BKT:n kokonaisarvon Kiinalle.) China Statistical Yearbook 2014. National Bureau of Statistics of China, stats.gov.cn. Viitattu 22.4.2015. (englanniksi)
  9. ↑ a b c Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. (s. 412 Peking) Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6
  10. ↑ Peking ~ Beijing Eksonyymit. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 30.7.2024.
  11. ↑ China > People and Society > Major urban areas - population CIA World Factbook. Arkistoitu 11.10.2016. Viitattu 9.10.2014.
  12. ↑ Hakulinen Kerkko, Paikkala Sirkka: ”Taulukko 1”, Pariisista Papukaijannokkaan, s. 141. (Eksonyymit (suomenkieliset nimet): Peking ~ Beijing (endonyymi)) Helsinki: Kotimaisten kielten keskus, 2013. ISBN 978-952-5446-80-7
  13. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä kielitoimistonohje ei löytynyt
  14. ↑ Ricci, Matteo: De Christiana expeditione apud Sinas (1615).
  15. ↑ De Halde, Jean-Baptiste: Description de l'empire de la Chine (1735).
  16. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Michael I. Levy: The Geography of China - Sacred and Historic Places, s. 119-150. Britannica Educational Publishing, 2011. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste (englanniksi)
  17. ↑ Natasja Broström: Peking : raunioista kohosi suurvallan keskus. Tieteen Kuvalehti Historia, 2016, nro 15, s. 48–51. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209
  18. ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 43. Otava, 1966.
  19. ↑ Administrative Division of Bĕijīng citypopulation.de. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  20. ↑ a b Beijing: Market Profile Hong Kong Trade Development Council. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
  21. ↑ a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä hongheiku ei löytynyt
  22. ↑ a b c d Transport Numbers eBeijing.gov.cn. Bejing Goverment. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
  23. ↑ Beijing Daxing: China's huge new 'starfish' airport opens its doors BBC News. BBC. Viitattu 25.9.2019. (englanniksi)
  24. ↑ a b Rongxing Guo • Uradyn E. Bulag • Michael A. Crang • Thomas Heberer • Eui-Gak Hwang • James A. Millward Morris Rossabi • Gerard A. Postiglione • Chih-yu Shih • Nicholas Tapp • Luc Changlei Guo: Multicultural China - A Statistical Yearbook (2014), s. 353–354. Springer. ISBN 978-3-662-44112-1 (englanniksi)
  25. ↑ a b People Numbers eBeijing.gov.cn. Bejing Goverment. Arkistoitu 27.10.2017. Viitattu 27.10.2017. (englanniksi)
  26. ↑ China National Human Development Report 2013 (pdf) (Table 1 Human Development Index, 2010 (sivu 126/200)) ISBN 978-7-5001-3754-2. 7/2013. Peking: undp.org. Arkistoitu 11.6.2014. Viitattu 22.4.2015. (englanniksi)
  27. ↑ 北京市人口数据 红黑人口库. Arkistoitu 24.1.2024. Viitattu 24.1.2024. (kiinaksi)
  28. ↑ Academic Ranking of World Universities 2021 shanghairanking.com. Viitattu 5.11.2021. (englanniksi)
  29. ↑ Double First-Class university and discipline list policy update 14.12.2017. gov.au. Viitattu 5.11.2021. (englanniksi)
  30. ↑ Cheng, Linsun ja Brown, Kerry: Berkshire Encyclopedia of China, s. 1134–1136. Berkshire Publishing Group, 2009. ISBN 0-9770159-4-7 (englanniksi)
  31. ↑ Peking Man Site at Zhoukoudian World Heritage List. Unesco. Viitattu 29.10.2017. (englanniksi)
  32. ↑ Eläintarhan kävijät eivät olleet uskoa silmiään Kiinassa: Kapinoiva Meng Lan kiipesi "muina pandoina" vapauteen mtvuutiset.fi. 22.12.2021. Viitattu 5.2.2023.
  33. ↑ Peking Zoological Garden www.britannica.com. 20.7.1998. Viitattu 4.2.2023. (englanniksi)
  34. ↑ Cheng, Linsun ja Brown, Kerry: Berkshire Encyclopedia of China, s. 1652–1654. Berkshire Publishing Group, 2009. ISBN 0-9770159-4-7 (englanniksi)
  35. ↑ Peking opera Intangible Heritage. Unesco. Viitattu 24.10.2017. (englanniksi)
  36. ↑ Stephen G. Haw: Beijing – A Concise History, s. 193–196. Routledge, 2007. (englanniksi)
  37. ↑ Beijing Olympics (Arkistoitu – Internet Archive) Financial Times
  38. ↑ Tässä se on! Talviolympialaisten seuraava isäntä selvillä 31.7.2015. MTV Oy. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 31.7.2015.
  39. ↑ 2015 MM-yleisurheilut Pekingissä MTV Internet. Arkistoitu 11.12.2017. Viitattu 11.12.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Historiallista Pekingiä raivataan

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Peking&oldid=22762156”