Nelson Piquet
Nelson Piquet Souto Maior (s. 17. elokuuta 1952 Rio de Janeiro, Rio de Janeiro, Brasilia) on brasilialainen uransa lopettanut kilpa-autoilija ja kolminkertainen Formula 1 -sarjan kuljettajien maailmanmestari.[1]
| Nelson Piquet | |
|---|---|
 Piquet Yhdysvaltain GP:ssa 1991. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Nelson Piquet Souto Maior |
| Syntynyt | 17. elokuuta 1952 Rio de Janeiro, Rio de Janeiro, Brasilia |
| Kansalaisuus |
 Brasilia |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1978–1991 |
| Talli(t) | Ensign, BS Fabrications, Brabham, Williams, Lotus, Benetton |
| Kilpailuja | 207 (204 starttia) |
| Maailmanmestaruuksia | 3 (1981, 1983, 1987) |
| Voittoja | 23 |
| Palkintosijoja | 60 |
| Paalupaikkoja | 24 |
| Nopeimpia kierroksia | 23 |
| MM-pisteitä | 481,5 (485,5) |
| Ensimmäinen kilpailu | Saksan GP 1978 |
| Ensimmäinen voitto | Länsi-Yhdysvaltain GP 1980 |
| Viimeinen voitto | Kanadan GP 1991 |
| Viimeinen kilpailu | Australian GP 1991 |
Piquet osallistui urallaan 207 Grand Prix -kilpailuun, joista hän saavutti 23 voittoa, 60 palkintosijaa, 24 paalupaikkaa ja 23 kilpailun nopeinta kierrosta. MM-pisteitä hän keräsi urallaan 481,5 (485,5).[1]
Piquet’n mukaan nimettiin Rio de Janeirossa sijaitseva kilparata Autódromo Internacional Nelson Piquet, joka tunnettiin aiemmin nimellä Jacarepaguá. Rata oli mukana F1-sarjassa vuosina 1978, 1981–1989. Piquet voitti radalla ajetun kilpailun kahdesti vuosina 1983 ja 1986.[2] Sittemmin rata on purettu.
Piquet’n pojat Nelson Piquet nuorempi ja Pedro Piquet ovat myös kilpa-autoilijoita. Heistä vanhempi veli on myös kilpaillut F1-sarjassa.
Nuoruus ja uran alku
muokkaaPiquet syntyi 17. elokuuta 1952 Rio de Janeirossa, joka oli vielä silloin Brasilian pääkaupunki. Nelsonin isä, Estácio Souto Maior, oli Brasilian kongressin jäsen ja toimi hallituksen terveysministerinä.[3] Perhe asui maan hallinnollisessa pääkaupungissa, Brasíliassa, viettäen luksuselämää.[4] Nelsonilla oli kaksi veljeä; Alexis ja Geraldo sekä sisko Genusa. Nelson oli lapsista nuorin.[5]
Nuorena Piquet harrasti isänsä tavoin tennistä, ja hänestä olikin kehittymässä lahjakas pelaaja, mutta tulevaisuuden suunnitelmat olivat vielä avoinna. Autot ja moottoripyörät kiinnostivat myös.[3] Isä halusi Nelsonista tennispelaajan, ja hänet lähetettiin opiskelemaan Yhdysvaltoihin sanfranciscolaiseen lukioon, joka oli tennispainotteinen. Opiskeluaikana Piquet innostui tenniksen sijasta kilpa-autoilusta, mutta tiesi palattuaan kotimaahansa, ettei isä hyväksyisi uutta harrastusta. Nelson kuitenkin aloitti kilpailemisen kartingissa salaa vanhemmiltaan käyttäen äitinsä, Dona Clotilden, tyttönimeä Piquet.[4]
Aluksi Piquet kilpaili entisen F1-kuljettaja Alex Ribeiron Camber-kilpatallissa tallikaverinaan Roberto Moreno. Tallin kalustolla Piquet osallistui Brasilian mestaruussarjaan. Hän voitti sarjan mestaruuden toisella kokonaisella kaudellaan 1971, mutta nousu isompaan luokkaan estyi rahoituksen puuttuessa. Pettynyt isä ei halunnut tukea pojan harrastusta millään tavoin, vaan yritti käännyttää häntä lähtemään opiskelemaan johonkin yliopistoon Yhdysvaltoihin. Nelson kuitenkin kieltäytyi tarjouksesta ja jatkoi maansa mestaruussarjassa uusimalla edelliskauden mestaruutensa kaudella 1972.[4]
Tämän jälkeen Piquet siirtyi kilpailemaan seuraavaksi vuodeksi "koppiautosarjaan". Voittojakin tuli, mutta hän päätti siirtyä pikkuformulasarjaan kesällä 1974.[4] Kolme seuraavaa vuotta kului Formula Super Vee -sarjassa, josta käteen jäi lopulta Brasilian mestaruus kaudelta 1976.[6]
Kaksinkertaisen F1-maailmanmestarin, Emerson Fittipaldin, suosituksesta Piquet teki päätöksen muuttaa Britanniaan keväällä 1977. Tavoitteena hänellä oli voittaa arvostetun Britannian F3-sarjan mestaruus. Säästöillään Piquet osti Marchin F3-auton, joka ei kuitenkaan ollut kovinkaan hyvä. Piquet sai myöhemmin kerättyä enemmän rahaa kasaan ja osti kilpailukykyisemmän Raltin, joka oli varustettu Toyotan moottorilla. Uudella autollaan hän kykeni jo voittamaan kilpailuja, mutta Euroopanmestaruussarjan voiton vei italialainen Piercarlo Ghinzani Piquet'n jäädessä kolmanneksi.[6][7]
Piquet osallistui ensimmäistä kertaa Britannian F3-sarjaan kaudella 1978 samalla Ralt-Toyotallaan. Hänen tavoitteenaan oli alun perin tehdä paras mahdollinen ajosuoritus ja kamppailla välillä voitoista. Yllättäen Piquet kuitenkin voitti sarjan mestaruuden ylivoimaisesti. Hän voitti myös lähes puolet kauden kilpailuista ja parhaimmillaan voitti seitsemän kilpailua peräkkäin.[6]
Formula 1 -ura
muokkaaPiquet tuli mukaan F1-sarjaan värikkäänä pienenä miehenä, ja poistui sarjasta neljäntoista vuoden jälkeen kolminkertaisena maailmanmestarina. Mestaruuskamppailut olivat aina tiukkoja eikä mikään tullut ilmaiseksi.[4]
Alkuvaiheet (1978–1979)
muokkaa1978
muokkaaPiquet debytoi F1-sarjassa Saksan GP:ssa 1978 Ensign-tallin autolla. Kilpailu päättyi hänen osaltaan kierroksella 32. moottoririkkoon, mutta hänen kykynsä kuljettajana havaittiin varikolla. Seuraavat kolme kilpailua Piquet ajoi Ensingin sijaan BS Fabrications -yksityistallissa, joka käytti McLarenin vanhaa M23-autoa. Uudessa tallissa hän keskeytti kahdesti, mutta Italian GP:ssa hän ajoi ensimmäistä kertaa urallaan maaliin sijoittuen yhdeksänneksi.[8] Tämän jälkeen edessä oli jälleen tallin vaihtuminen, kun tallille ei ollut varaa lennättää kalustoa enää loppukauden kilpailuihin Pohjois-Amerikkaan. Bernie Ecclestone, joka toimi tuolloin Brabham-tallin tallipäällikkönä, halusi Piquet'n ajamaan jo kauden päättäneeseen Kanadan GP:hin.[9] Kilpailussa Piquet selviytyi maaliin sijalla 11. Hänen ajosuorituksensa vakuuttivat tallin johdon ja Piquet sai vakituisen kuljettajan paikan seuraavaksi kaudeksi.[10]
1979
muokkaaKaudesta 1979 tuli Piquet'n ensimmäinen kokonainen kausi F1:sissä. Hän ajoi Brabham-tallissa kaksinkertaisen maailmanmestarin, Niki Laudan, tallikaverina. Kausi oli vaikea tallille, joka oli tottunut menestykseen. Piquet keskeytti kauden 15 kilpailusta yksitoista. Kahdesti hän onnistui sijoittumaan kymmenen parhaan pistesijojen ulkopuolelle ja oli kerran 12:s. Uransa ensimmäiset MM-pisteet hän saavutti kauden lopulla ajetusta Hollannin GP:sta sijoituttuaan neljänneksi. Lauda lopetti ajamisen jo ennen kauden loppua Kanadan GP:n harjoituksissa ja näin Piquet nousi tallin ykköskuljettajan rooliin.[11]
Menestys Brabhamilla (1980–1985)
muokkaa1980
muokkaaKaudella 1980 Brabham palasi huipulle siirryttyään Alfa Romeon alitehoisista moottoreista Ford Cosworthiin.[11] Piquet aloittikin kauden hyvin ajamalla ensimmäistä kertaa urallaan palkintokorokkeelle sijoituttuaan toiseksi Argentiinan GP:ssa. Samalla hän myös todisti sen, ettei ollut enää vain pelkkä tulevaisuuden lupaus. Piquet tuli hyvin toimeen tallin pääsuunnittelijan, Gordon Murrayn, ja mekaanikkojen kanssa. Yhteistyön tuloksena auton suorituskykyä oli helppo parantaa nopeammin.[12] Etelä-Afrikan GP:ssa Piquet oli pisteillä neljäs. Vieläkin parempaa menestystä tuli Länsi-Yhdysvaltain GP:ssa, jossa Piquet voitti kilpailun startattuaan paalupaikalta sekä ajoi nopeimman kierroksen. Monacon GP:ssa hän jatkoi hyviä otteitaan ajamalla kolmanneksi ja nousi samalla ensimmäistä kertaa urallaan MM-sarjan johtoon.[13] Ranskan GP:ssa Piquet ajoi neljänneksi, kunnes nousi taas palkintokorokkeelle Britannian GP:ssa sijoituttuaan toiseksi. Saksan GP:ssa hän oli neljäs ja Itävallan GP:ssa viides, mutta hyvistä sijoituksista huolimatta ero kasvoi MM-sarjassa kärkipaikkaa pitäneeseen Alan Jonesiin 11 pisteeseen.[14] Hollannin GP:ssa Piquet ajoi voittajaksi ja sama vauhti jatkui myös voittoon päättyneessä Italian GP:ssa. Voittojen myötä hän nousi mestaruustaistossa pisteen Jonesin edelle. Kanadan GP:hin Piquet lähti paalupaikalta, mutta joutui kilpailussa keskeyttämään. Keskeytykseen päättyi myös kauden viimeinen kilpailu, Yhdysvaltain GP. Jones kuitenkin voitti kaksi viimeistä kilpailua ja hänet kruunattiin mestariksi Piquet'n jäädessä hopealle.[8][15]
1981
muokkaa
Piquet avasi kauden 1981 ajamalla kolmanneksi Länsi-Yhdysvaltain GP:ssa. Brasilian GP:hin hän starttasi paalupaikalta, mutta hyytyi lopputuloksissa sijalle 12. Argentiinan GP:sta hän saavutti kaiken mahdollisen: paalupaikan, voiton ja nopeimman kierroksen. Piquet ylsi voittoon myös seuraavaksi ajetussa historian ensimmäisessä San Marinon GP:ssa. Seuraavissa kolmessa kilpailussa matkanteko katkesi keskeytykseen. Ranskan GP:ssa hän palasi palkintosijoille ajamalla maaliin kolmantena. Saksan GP:sta Piquet saavutti kauden kolmannen voittonsa, joka jäi myös kauden viimeiseksi.[16] Itävallan GP:ssa hän oli kolmas ja Hollannin GP:ssa toinen, samalla hän nousi MM-sarjassa tasapisteisiin johtaja Carlos Reutemanniin kanssa.[17] Kanadan GP:hin Piquet starttasi paalupaikalta, mutta jäi kilpailussa viidenneksi. Kuitenkin hän onnistui kaventamaan eron Reutemanniin yhteen pisteen MM-sarjassa, kun kaudesta jäljellä oli enää yksi kilpailu.[18] Päätöskilpailussa, Las Vegasin GP:ssa, Reutemannille olisi riittänyt mestaruuteen sijoittuminen Piquet'n edelle tai hänen keskeytys/jääminen pisteiden ulkopuolelle. Myös Jacques Laffitella oli mahdollisuus mestaruuteen. Piquet kuitenkin onnistui voittamaan uransa ensimmäisen mestaruuden pisteen erolla sijoittumalla kilpailussa viidenneksi, Reutemannin jäädessä kahdeksanneksi ja Laffiten kuudenneksi.[11][15]
1982
muokkaaBrabham siirtyi käyttämään BMW:n turbomoottoreita kaudella 1982. Moottorin luotettavuusongelmat vaivasivat tallia läpi koko kauden ajan.[16] Brasilian GP:ssa Piquet ajoi maaliin ensimmäisenä, mutta hänet hylättiin alipainoisen auton takia. Myös toiseksi tullut Keke Rosberg koki saman kohtalon. Tapahtuman seurauksena FOCAa edustaneet tallit vetäytyivät San Marinon GP:sta. Piquet avasi kauden pistetilinsä sijoittumalla viidenneksi Belgian GP:ssa. Epäonnistuneen aika-ajon vuoksi hän jopa karsiutui Itä-Yhdysvaltain GP:sta. Seuraavaksi ajetussa Kanadan GP:ssa tulos oli täysin päinvastainen Piquet'n voittaessa kilpailun ensimmäistä kertaa BMW:n moottorilla.[8] Hänen hyvä vauhtinsa jatkui myös Hollannin GP:ssa, mistä tulokseksi jäi toinen sija. Saksan GP:ssa Piquet johti kilpailua selvästi, mutta eteen tullut hitaampi Eliseo Salazar teki ohitustilanteessa virheen, minkä seurauksena molemmat keskeyttivät yhteentörmäyksessä.[19] Piquet hermostui äkillisestä tilanteesta niin pahoin, että hyökkäsi Salazarin kimppuun lyöden ja potkien häntä.[12] Itävallan GP:hin Piquet starttasi paalulta ja ehti kilpailussa ajaa nopeimman kierroksen, mutta joutui lopulta keskeyttämään sähkövikaan.[20] Kauden viimeiset pisteet hän saavutti Sveitsin GP:sta ajamalla neljänneksi. Kauden aikana Piquet onnistui saavuttamaan 20 pistettä, joilla hän sijoittui kuljettajien MM-sarjassa vasta sijalle 11.[21]
1983
muokkaaKausi 1983 käynnistyi Piquet'n osalta hyvin, kun hän saavutti avauskilpailusta, Brasilian GP:sta, voiton ja nopeimman kierroksen. Ranskan GP:ssa hän ajoi toiseksi ja ylsi samaan sijoitukseen myös Monacon GP:ssa saavuttaen samalla kilpailun nopeimman kierroksen. Piquet ajoi Belgian- ja Itä-Yhdysvaltain GP:ssa neljänneksi ja onnistui näin kaventamaan eron yhteen pisteen MM-sarjaa johtaneeseen Alain Prostiin.[22] Britannian GP:ssa Piquet palasi jälleen palkintokorokkeelle ajamalla toiseksi. Itävallan GP:ssa hän oli kolmas, mutta ero MM-taistossa Prostiin kasvoi jo 14 pisteeseen hänen voitettuaan kilpailun.[23] Hollannin GP:ssa sattui yllättävä tilanne, kun Prost ajautui ohitustilanteessa kilpailua johtaneen Piquet'n kylkeen. Tapahtuman seurauksena molemmat joutuivat keskeyttämään.[24] Piquet palasi voittojen kantaan Italian GP:ssa, jossa hän kellotti myös nopeimman kierroksen. Hän voitti myös seuraavaksi ajetun Euroopan GP:n. Voitto oli hänen uransa kymmenes. Kauden päätöskilpailuun, Etelä-Afrikan GP:hin, lähdettiin Prostin johtaessa kuljettajien MM-sarjaa kahden pisteen erolla Piquet'hen.[25] Piquet varmisti kilpailussa uransa toisen mestaruuden sijoittumalla kolmanneksi,[26] kun Prost keskeytti turbon rikkoonnuttua.
1984
muokkaa
Kaudella 1984 Brabham-BMW:n vauhti oli aika-ajoissa kohdallaan, mistä osoituksena oli Piquet'n yhdeksän paalupaikkaa.[24] Menestys ja mestaruushaaveet kaatuivat kuitenkin luotettavuusongelmiin,[27] kymmenessä kilpailussa oli Piquet'n tyytyminen keskeytykseen. Piquet voitti paalulta startattuaan kauden seitsemännen kilpailun, Kanadan GP:n, kun auto jaksoi ensimmäistä kertaa kauden aikana ruutulipulle saakka. Hän kellotti myös kilpailun nopeimman kierroksen. Piquet ylitti maalilinjan ensimmäisenä myös seuraavaksi ajetussa Itä-Yhdysvaltain GP:ssa, johon hän myös lähti eturivistä paalupaikalta. Britannian GP:hin hän starttasi paalupaikalta, mutta kilpailussa vauhti riitti vasta seitsemänteen sijaan turboahtimen rikkoonnuttua. Itävallan GP:n lähtöruudukossa oli Piquet jälleen paalupaikalla ja tällä kertaa auto kesti maaliin saakka toisena. Italian GP:ssa Piquet ajoi neljännen ja viimeisen kerran kauden aikana palkintokorokkeelle sijoittumalla kolmanneksi. Aika-ajoista hän saavutti kauden kahdeksannen paalupaikkansa. Kauden päättäneeseen Portugalin GP:hin Piquet starttasi yhdeksättä kertaa kauden aikana paalupaikalta, mutta jäi kilpailussa viimeiselle pistesijalle eli kuudenneksi.[26] Pisteitä hän saavutti kauden aikana yhteensä 29 kappaletta, joiden turvin sijoittui kuljettajien MM-sarjassa viidenneksi.[28]
1985
muokkaa
Kaudesta 1985 muodostui pettymys Piquet'lle. Brabhamin vauhti ei ollut enää ennallaan ja siirtyminen Pirellin renkaisiin pahensi tilannetta entisestään.[8] Avauspisteet Piquet saavutti kauden kuudennesta kilpailusta, Itä-Yhdysvaltain GP:sta, jossa hän ajoi maaliin kuudentena. Ranskan GP:sta Piquet saavutti kauden ainoaksi jääneen voittonsa.[24] Seuraavaksi ajetussa Britannian GP:ssa hän ajoi pisteille neljänneksi, mutta jäi kilpailun voittaneelle Alain Prostille yli kierroksen. Hollannin GP:n aika-ajoista Piquet saavutti kauden ensimmäisen ja ainoan paalupaikkansa, mutta kilpailussa hän hyytyi pisteiden ulkopuolelle sijalle kahdeksan. Italian GP:ssa hän ajoi toistamiseen kauden aikana palkintokorokkeelle sijoittumalla toiseksi. Kauden viimeiset pisteet Piquet saavutti Brasilian GP:sta ajamalla maaliin viidentenä. Kauden kolmessa viimeisessä kilpailussa hän joutui kaikissa keskeyttämään.[26] Kuljettajien MM-sarjassa Piquet sijoittui kahdeksanneksi 21 pisteellään.[29] Kausi jäi Piquet'n viimeiseksi Brabham-tallissa, kun hän kieltäytyi Ecclestonen tarjoamasta jatkosopimuksesta.[30]
Williams (1986–1987)
muokkaa1986
muokkaaPiquet siirtyi kaudella 1986 seuraaviksi kahdeksi vuodeksi kilpailemaan Williams-talliin. Ykköskuljettajan asemaan hän ei kuitenkaan päässyt, koska jo edellisellä kaudella tallissa kilpaillut Nigel Mansell ei sitä suonut missään nimessä. Myös tallin johto halusi taata molemmille kuljettajille samanlaisen aseman. Ilmapiiri ei siis ollut tallin sisällä paras mahdollinen kuljettajien kamppaillessa toisiaan vastaan.[30] Piquet'n kausi käynnistyi kuitenkin hyvin tulosten valossa, kun hän ajoi voittoon kotikilpailussaan Brasilian GP:ssa. San Marinon GP:ssa hän ajoi palkintokorokkeelle sijoittumalla ajamalla maaliin toisena. Belgian GP:hin Piquet starttasi ensimmäistä kertaa kauden aikana paalupaikalta, mutta kilpailu päättyi keskeytykseen turbon hajottua. Kanadan- ja Ranskan GP:ssa hänen vauhtinsa riitti molemmissa kilpailussa kolmanteen sijaan. Britannian GP:hin hän starttasi paalupaikalta, mutta kotiyleisönsä edessä ajanut Mansell onnistui nousemaan Piquet'n ohi kilpailun voittajaksi. Saksan- ja Unkarin GP:ssa Piquet onnistui nousemaan molemmissa kilpailun voittoon. Myös molemmissa kilpailussa Ayrton Senna oli Lotuksella toinen ja Mansell kolmas. Kauden neljännen ja viimeisen voittonsa Piquet saavutti Italian GP:sta startattuaan kuudennesta lähtöruudusta. Portugalin GP:ssa hän oli kolmas ja Meksikon GP:ssa neljäs.
[31] Kauden päätöskilpailuun, Australian GP:hin, lähdettiin kuljettajien MM-sarjan pistetilanteessa: Mansell 70, Prost 64 ja Piquet 63. Kilpailussa Mansellin mestaruushaaveet kariutuivat rengasrikkoon kierroksella 64. Välittömästi tapahtuman jälkeen Piquet kutsuttiin varikolle renkaiden vaihtoon ja samalla Prost nousi kilpailussa johtoon. Hän piti sijoituksensa maaliin saakka ja vei näin mestaruuden, vaikka Williams-kuljettajilla oli kiistatta kauden nopeimmat autot.[30]
1987
muokkaaKaudella 1987 sanasota Piquet'n ja Mansellin välillä oli kiivaampaa, mutta paremmuus ratkaistiin vasta kilparadalla.[30] Kausi käynnistyi jälleen Brasiliasta, jossa Piquet onnistui ajamaan kilpailussa maaliin toisena. San Marinon GP-viikonloppuna perjantaina Piquet ajoi pahasti ulos radalta teknisen vian takia surullisen kuuluisassa Tamburello-mutkassa. Kilpailu jäi hänen osaltaan väliin. Monacon GP:n toisen sijan myötä alkoi yhdeksän kilpailun mittaiseksi venynyt palkintosijaputki. Itä-Yhdysvaltain-, Ranskan- ja Britannian GP:ssa Piquet ylitti kaikissa maalilinjan toisena, sekä Britanniassa hän starttasi myös ensimmäistä kertaa kauden aikana paalupaikalta. Hockenheimringillä ajetussa Saksan GP:ssa Piquet saavutti kauden ensimmäisen voittonsa ja siirtyi samalla johtoon kuljettajien MM-sarjassa.[32] Seuraavaksi ajetussa Unkarin GP:ssa Piquet'n voiton myötä hänen johtonsa MM-kamppailussa vankistui nyt seitsemään pisteeseen. Itävallan GP:ssa paalupaikalta alkanut kilpailu päättyi maalissa toiseen sijaan. Italian GP:ssa Piquet pääsi juhlimaan uransa 20. voittoa startattuaan kilpailuun paalupaikalta.[33] Portugalin GP:ssa Piquet jäi kolmanneksi, mutta onnistui kasvattamaan piste-eroa pahimpiin MM-tittelin uhkaajiin Sennaan ja Manselliin, kun he jäivät pisteittä. Piquet starttasi paalupaikalta Espanjan GP:hin, mutta taipui kilpailussa sijalle neljä. Meksikon GP:ssa Piquet ajoi seitsemännen kerran kauden aikana toiselle sijalle. Mestaruus ratkesi kauden toiseksi viimessä kilpailussa, Japanin GP:ssa, kun Mansell loukkaantui harjoituksissa sattuneessa ulosajossa, eikä kyennyt osallistumaan kahteen viimeiseen starttiin. Piqet voitti uransa kolmannen ja viimeisen mestaruutensa 73 pisteen turvin. Mansellin saldoksi jäi 61 pistettä.[34]
Piquet ei menestyksestään huolimatta viihtynyt Williamsilla, koska hän ei sopeutunut siihen, että tallikaveri Mansell sai tasavertaisen kohtelun. Uusien haasteiden perässä Piquet jätti tallin mestaruuskautensa päätteeksi.[30]
Lotus (1988–1989)
muokkaa1988
muokkaa
Piquet teki Lotus-tallin kanssa rahakkaan sopimuksen ja siirtyi tallin kilpakuljettajaksi kaudeksi 1988. Sopimus osoittautui kuitenkin virheeksi, koska tallin suorituskyky ei ollut enää edelliskausien tasolla.[24] Kauden alku oli kuitenkin lupaava, kun Piquet ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi kauden avanneessa Brasilian GP:ssa ja sitä seuranneessa San Marinon GP:ssa. Kanadan GP:ssa Piquet ajoi pisteille neljänneksi, mutta hän jäi kilpailun voittaneelle Ayrton Sennalle yli kierroksen. Piquet selviytyi pistesijoille seuraavan kerran F1-sarjan palattua Eurooppaan Ranskan GP:ssa, kun hän oli lopputuloksissa viides. Sama sijoitus jäi hänen tulokseksi seuraavaksi ajetusta Britannian GP:sta. Unkarin GP:ssa tallin autojen vauhti oli pahasti kateissa ja Piquet jäi tallikaverinsa Satoru Nakajiman tavoin kärjelle yli kolme kierrosta.[35] Belgian GP:ssa Piquet nousi kilpailun lopputuloksissa kuudennelta sijalta neljänneksi, kun Benetton-tallin autot hylättiin. Kauden päätöskilpailussa, Australian GP:ssa, Piquet ajoi kolmannen kerran kauden aikana kilpailussa palkintokorokkeelle kolmanneksi.[36] Palkintosija oli menestyksekkään Lotus-tallin viimeinen F1-sarjassa, vaikka talli vetäytyi sarjasta vasta kauden 1994 jälkeen.[37]
1989
muokkaaKausi 1989 oli Piquet'lle edelliskautta heikompi, minkä selitti Lotus-tallin siirtyminen Juddin moottoreihin. Edelliskaudella moottoreita tallille toimittanut Honda jatkoi yhteistyötä vain McLarenin kanssa, kun F1-sarjassa kiellettiin turbomoottorit ja siirryttiin vapaasti hengittäviin moottoreihin. Piquet'n kauden kolme ensimmäistä kilpailua päättyi keskeytykseen ja ensimmäisen kerran hän ajoi maaliin kauden neljännessä kilpailussa, Meksikon GP:ssa, jossa hän oli yhdestoista. Pistetilinsä Piquet avasi Kanadan GP:ssa ajamalla 19. lähtöruudusta neljänneksi. Palkintosijasta hän jäi hieman yli viisi sekuntia. Hän oli neljäs myös Britannian GP:ssa. Saksan GP:ssa Piquet ajoi viidenneksi ja sitä seuranneesta Unkarin GP:sta hän saavutti yhden pisteen ollen lopputuloksissa kuudes. Belgian GP:n aika-ajoissa Piquet jäi Ayrton Sennan paalupaikka-ajasta lähes seitsemän sekuntia, mikä riitti tuloksissa vasta sijalle 28. Piquet'n kohtalo oli siis karsiutuminen, kun kilpailuun pääsi mukaan 26 nopeinta kuljettajaa. Myös tallikaveri Nakajima karsiutui.[38] Piquet ajoi viimeisen kerran kauden aikana pisteille Japanin GP:ssa, jossa hän nousi Sennan hylkäyksen takia lopputuloksissa neljänneksi.[39]
Toisella ja viimeisellä Lotus-kaudellaan Piquet saavutti ainoastaan 12 pistettä, jotka riittivät kuljettajien MM-sarjassa kahdeksanteen sijaan.[40]
Benetton, uran päätös (1990–1991)
muokkaa1990
muokkaaMenestyksen haluisena Piquet siirtyi Benettonille kaudeksi 1990. Epäilijät arvioivat Piquet'n menettäneen jo otteensa lajiin, mutta näin ei kuitenkaan tapahtunut.[41] Vaikka mestaruudesta Benettonilla ei pystynyt taistelemaan, olivat pistesijat helposti saavutettavissa. Kausi käynnistyi Yhdysvaltain GP:sta saavutetulla neljännellä sijalla. Kotikilpailussaan Brasilian GP:ssa hän oli lopputuloksissa viimeisellä pistesijalla kuudes. Seuraavaksi ajetussa San Marinon GP:ssa Piquet onnistui nousemaan kilpailussa viidenneksi. Monacon GP:ssa Piquet hylättiin, koska hänen autonsa työnnettiin käyntiin pyörähtämisen jälkeen. Kauden ensimmäisen palkintosijan Piquet saavutti Kanadan GP:sta, kun hän ajoi maaliin toisena. Meksikon GP:sta Piquet saavutti yhden pisteen sijoittumalla kuudenneksi ja sitä seuranneessa Ranskan GP:ssa hän oli neljäs. Pistesijaputki jatkui vielä Britannian GP:ssa, jossa Piquet oli viides. Saksan GP:ssa kilpailu päättyi moottoririkkoon, mutta Unkarin GP:ssa Piquet nousi palkintokorokkeelle sijoituttuaan kilpailussa kolmanneksi. Belgian GP:ssa Piquet'n vauhti riitti viidenteen sijaan. Italian GP:ssa vauhti ei riittänyt pistesijoille, ja Piquet oli maalissa seitsemäs. Portugalin GP:ssa hän sijoittui jälleen viidenneksi. Japanin GP:hin Piquet sai tallikaverikseen kartingvuosilta tutun Roberto Morenon, kun Alessandro Nannini oli loukkaantunut helikopterionnettomuudessa.[42] Kilpailu päättyi lopulta Benettonin kaksoisvoittoon, kun Piquet voitti ja Moreno oli toinen. Kauden päättäneessä Australian GP:ssa Piquet onnistui yllättämään toistamiseen voittamalla kilpailun.[43] Samalla hän nousi MM-sarjassa tasapisteisiin kolmannelle sijalle Gerhard Bergerin kanssa, mutta Piquet voitti MM-pronssin, koska hänellä oli kaksi voittoa.[44]
1991
muokkaa
Piquet jatkoi Benettonilla vielä viimeiseksi jääneellä kaudellaan 1991. Kausi alkoi jälleen hyvin, kun hän ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi Yhdysvaltain GP:ssa. Hyvä vauhti jatkui myös Brasilian GP:ssa, jossa Piquet oli viides. San Marinon- ja Monacon GP:ssa kilpailu päättyi jo alkumetreillä, mutta Kanadan GP:ssa tilanne oli täysin toinen. Piquet nousi kilpailun voittajaksi Nigel Mansellin ongelmien seurauksena. Samalla hän nousi kuljettajien MM-sarjassa toiseksi 16 pisteen turvin.[45] Seuraavan kerran Piquet ylsi pisteille Britannian GP:ssa, jossa hän sijoittui viidenneksi saavuttaen kaksi pistettä. Saksan- ja Unkarin GP:ssa Piquet'n matkanteko katkesi molemmissa tekniseen vikaan. Belgian GP:ssa hän ajoi palkintokorokkeelle kolmanneksi. Italian GP:ssa Piquet sai tallikaverikseen nuoren saksalaisen Michael Schumacherin, joka päihitti hänet heti. Kilpailussa Schumacher oli viides ja Piquet kuudes. Portugalin GP:ssa Piquet päihitti tallikaverinsa ja ajoi pisteille viidenneksi. Japanin GP:ssa Piquet jäi juuri pisteiden ulkopuolelle sijoituttuaan seitsemänneksi.[46] Kauden päättäneessä ja Piquet'n uran viimeisessä kilpailussa, Australian GP:ssa, kilpailu keskeytettiin rankkasateen takia kierroksella 14. Piquet oli lopputuloksissa neljäs ja sai sijoituksestaan puolitoista pistettä, koska pisteet puolitettiin kilpailun pituuden vuoksi.[47]
Viimeisellä kaudellaan Piquet sijoittui kuljettajien MM-sarjassa kuudenneksi saavuttamillaan 26,5 pisteellä.[48] Seuraavaksi kaudeksi ei löytynyt enää kiinnostavia tarjouksia Piquet'lle, minkä seurauksena päättyi kolminkertaisen maailmanmestarin Formula 1 -ura.[8]
Muita ajoja
muokkaa
F1-sarjan ohella Piquet osallistui kausilla 1980 ja 1981 Nürburgringin tuhannen kilometrin ajoon BMW M1 -autolla. Hän voitti vuoden 1981 kilpailun yhdessä saksalaisen Hans-Joachim Stuckin kanssa. Kilpailu kuitenkin jouduttiin keskeyttämään kolarin takia 17 kierroksen (1 krs.= 22,8 km) ja reilun kahden tunnin ajon jälkeen.[49]
Formula ykkösten jälkeen Piquet lähti kilpailemaan Yhdysvaltoihin. Hän osallistui ensimmäistä kertaa Indianapolis 500 -kilpailuun keväällä 1992. Piquet'n kilpailu päättyi kuitenkin jo harjoituksissa, kun autoon tulleen vian takia hän törmäsi kovalla vauhdilla radan reunaan. Hän selvisi onnettomuudesta pahoilla jalkavammoilla, mutta toipuminen kesti pitkään.[50]
Piquet ei kuitenkaan luovuttanut, vaan palasi kilpailuun seuraavana vuonna.[50] Hän starttasi vuoden 1993 Indianapolis 500 -kilpailuun 13. sijalta, mutta keskeytti moottoririkkoon 39. kierroksella.[51]
Vuonna 1996 Piquet osallistui Le Mansin 24 tunnin ajoon McLaren F1 GTR -autolla Johnny Cecotton ja Danny Sullivanin kanssa. Tulokseksi kilpailusta jäi kahdeksas sija. Seuraavana vuonna Piquet osallistui kilpailuun yhdessä Jyrki Järvilehdon ja Steve Soperin kanssa. Tällä kertaa kilpailu päättyi keskeytyksestä johtuen sijalle 22.
Liiketoiminta
muokkaaPiquet aloitti liikemiehen uransa perustamalla oman yrityksen, Autotracin, vuonna 1994. Yritys toimii telekommunikaatioalalla.
Vuonna 2000 Piquet perusti oman kilpatallin, Piquet Sportsin. Tallin tarkoituksena oli helpottaa Nelson Piquet Juniorin mahdollisuutta nousta Etelä-Amerikan Formula 3 -sarjaan. Talli siirtyi uuteen GP2-sarjaan kaudeksi 2005. Kaudella 2006 Nelsinho sijoittui sarjassa toiseksi, minkä jälkeen hän siirtyi Renault'n F1-tallin testikuljettajaksi.
Perhe ja yksityiselämä
muokkaaPiquet solmi ensimmäisen avioliittonsa Maria Claran kanssa vuonna 1976.[4] Tuore avioliitto hajosi Piquet'n muutettua kilpailujen perässä Eurooppaan seuraavana vuonna. Heille kuitenkin ehti syntyä lapsi, Geraldo Piquet (17. marraskuuta 1977).[52]
Toisen avioliittonsa Piquet solmi hollantilaisen Sylvia Tamsman kanssa. Tästä avioliitosta Piquet sai kolme lasta, Nelson Angelo Piquet (25. kesäkuuta 1985), Kelly Piquet (7. joulukuuta 1988) ja Julia Piquet (8. toukokuuta 1992). Laszlo Piquet syntyi vuonna 1987, mutta hänen äitinsä on Katherine Valentin.[52][53]
Kolmannen vaimonsa Viviane Leão de Souzan kanssa Piquet'llä on kaksi lasta. Pedro Estácio Piquet (1999) ja Marco Piquet (2000).[52][53]
F1-uran tilastot ja saavutukset
muokkaaPiquet ajoi urallaan yhteensä yhdeksällä eri kilpailunumerolla (22, 29, 66, 6, 5, 1, 7, 11 ja 20). Eniten hänen autoaan koristivat numerot 1 (1982, 1984, 1988) ja 6 (1979, 1986–1987), molemmat yhteensä 47 kilpailussa. 44 kilpailussa Piquet ajoi numerolla 5 (1980–1981, 1983).[1]
Tallikavereita Piquet'llä oli urallaan 15. Eniten kilpailuja hän ajoi Satoru Nakajiman kanssa Lotuksella, yhteensä 32 GP:ssa, kausina 1988–1989. Nigel Mansellin (1986–1987) ja Riccardo Patresen (1982–1983, 1987) tallikaverina Piquet oli 31 kilpailussa.[1]
Tulokset kilpailuittain
muokkaa(Lihavoidut kilpailut tarkoittavat paalupaikkaa ja kursivoidut kilpailun nopeinta kierrosta.)
| Kausi | Talli | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Sijoitus | Pisteet |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1978 | Ensign | ARG | BRA | RSA | USW | MON | BEL | ESP | SWE | FRA | GBR | GER Kesk. |
- | 0 | |||||
| BS Fabrications | AUT Kesk. |
NED Kesk. |
ITA 9 |
USA | |||||||||||||||
| Brabham | CAN 11 | ||||||||||||||||||
| 1979 | Brabham | ARG Kesk. |
BRA Kesk. |
RSA 7 |
USW 8 |
ESP Kesk. |
BEL Kesk. |
MON Kesk. |
FRA Kesk. |
GBR Kesk. |
GER 12 |
AUT Kesk. |
NED 4 |
ITA Kesk. |
CAN Kesk. |
USA Kesk. |
15. | 3 | |
| 1980 | Brabham | ARG 2 |
BRA Kesk. |
RSA 4 |
USW 1 |
BEL Kesk. |
MON 3 |
FRA 4 |
GBR 2 |
GER 4 |
AUT 5 |
NED 1 |
ITA 1 |
CAN Kesk. |
USA Kesk. |
2. | 54 | ||
| 1981 | Brabham | USW 3 |
BRA 12 |
ARG 1 |
SMR 1 |
BEL Kesk. |
MON Kesk. |
ESP Kesk. |
FRA 3 |
GBR Kesk. |
GER 1 |
AUT 3 |
NED 2 |
ITA 6 |
CAN 5 |
LVS 5 |
1. | 50 | |
| 1982 | Brabham | RSA Kesk. |
BRA DSQ |
USW Kesk. |
SMR |
BEL 5 |
MON Kesk. |
USE DNQ |
CAN 1 |
NED 2 |
GBR Kesk. |
FRA Kesk. |
GER Kesk. |
AUT Kesk. |
SUI 4 |
ITA Kesk. |
LVS Kesk. |
11. | 20 |
| 1983 | Brabham | BRA 1 |
USW Kesk. |
FRA 2 |
SMR Kesk. |
MON 2 |
BEL 4 |
USE 4 |
CAN Kesk. |
GBR 2 |
GER 13 |
AUT 3 |
NED Kesk. |
ITA 1 |
EUR 1 |
RSA 3 |
1. | 59 | |
| 1984 | Brabham | BRA Kesk. |
RSA Kesk. |
BEL 9 |
SMR Kesk. |
FRA Kesk. |
MON Kesk. |
CAN 1 |
USE 1 |
USA Kesk. |
GBR 7 |
GER Kesk. |
AUT 2 |
NED Kesk. |
ITA Kesk. |
EUR 3 |
POR 6 |
5. | 29 |
| 1985 | Brabham | BRA Kesk. |
POR Kesk. |
SMR 8 |
MON Kesk. |
CAN Kesk. |
USE 6 |
FRA 1 |
GBR 4 |
GER Kesk. |
AUT Kesk. |
NED 8 |
ITA 2 |
BEL 5 |
EUR Kesk. |
RSA Kesk. |
AUS Kesk. |
8. | 21 |
| 1986 | Williams | BRA 1 |
ESP Kesk. |
SMR 2 |
MON 7 |
BEL Kesk. |
CAN 3 |
USE Kesk. |
FRA 3 |
GBR 2 |
GER 1 |
HUN 1 |
AUT Kesk. |
ITA 1 |
POR 3 |
MEX 4 |
AUS 2 |
3. | 69 |
| 1987 | Williams | BRA 2 |
SMR DNS |
BEL Kesk. |
MON 2 |
USE 2 |
FRA 2 |
GBR 2 |
GER 1 |
HUN 1 |
AUT 2 |
ITA 1 |
POR 3 |
ESP 4 |
MEX 2 |
JPN 15 |
AUS Kesk. |
1. | 73 (76) |
| 1988 | Lotus | BRA 3 |
SMR 3 |
MON Kesk. |
MEX Kesk. |
CAN 4 |
USE Kesk. |
FRA 5 |
GBR 5 |
GER Kesk. |
HUN 8 |
BEL 4 |
ITA Kesk. |
POR Kesk. |
ESP 8 |
JPN Kesk. |
AUS 3 |
6. | 22 |
| 1989 | Lotus | BRA Kesk. |
SMR Kesk. |
MON Kesk. |
MEX 11 |
USA Kesk. |
CAN 4 |
FRA 8 |
GBR 4 |
GER 5 |
HUN 6 |
BEL DNQ |
ITA Kesk. |
POR Kesk. |
ESP 8 |
JPN 4 |
AUS Kesk. |
8. | 12 |
| 1990 | Benetton | USA 4 |
BRA 6 |
SMR 5 |
MON DSQ |
CAN 2 |
MEX 6 |
FRA 4 |
GBR 5 |
GER Kesk. |
HUN 3 |
BEL 5 |
ITA 7 |
POR 5 |
ESP Kesk. |
JPN 1 |
AUS 1 |
3. | 43 (44) |
| 1991 | Benetton | USA 3 |
BRA 5 |
SMR Kesk. |
MON Kesk. |
CAN 1 |
MEX Kesk. |
FRA 8 |
GBR 5 |
GER Kesk. |
HUN Kesk. |
BEL 3 |
ITA 6 |
POR 5 |
ESP 11 |
JPN 7 |
AUS 4 |
6. | 26.5 |
Saavutukset
muokkaaMerkkipaaluja
muokkaa| Nro | Merkkipaalu | Ajetut GP:t | Rata | Osakilpailu |
|---|---|---|---|---|
| 1 | Ensimmäinen kilpailu | 1 | Hockenheimring | Saksan GP 1979 |
| 2 | Ensimmäiset MM-pisteet (4.) | 17 | Zandvoort | Hollannin Grand Prix 1979 |
| 3 | Ensimmäinen eturivin lähtöruutu (2.) | 20 | Watkins Glen | Yhdysvaltain GP 1979 |
| 4 | Ensimmäinen nopein kierros | 20 | Watkins Glen | Yhdysvaltain GP 1979 |
| 5 | Ensimmäinen palkintosija (2.) | 21 | Buenos Aires | Argentiinan GP 1980 |
| 6 | Ensimmäinen paalupaikka | 24 | Long Beach | Länsi-Yhdysvaltain GP 1980 |
| 7 | Ensimmäinen johtokierros | 24 | Long Beach | Länsi-Yhdysvaltain GP 1980 |
| 8 | Ensimmäinen voitto | 24 | Long Beach | Länsi-Yhdysvaltain GP 1980 |
| 9 | Ensimmäinen hattutemppu | 24 | Long Beach | Länsi-Yhdysvaltain GP 1980 |
| 10 | Ensimmäistä kertaa MM-sarjan johdossa | 26 | Monaco | Monacon GP 1980 |
| 11 | Kymmenes palkintosija | 42 | Dijon | Ranskan GP 1981 |
| 12 | 100 MM-pisteen rajan ylitys | 46 | Zandvoort | Hollannin Grand Prix 1981 |
| 13 | Ensimmäinen maailmanmestaruus | 49 | Las Vegas | Las Vegasin GP 1981 |
| 14 | 20. palkintosija | 74 | Österreichring | Itävallan GP 1983 |
| 15 | Kymmenes voitto | 77 | Brands Hatch | Euroopan GP 1983 |
| 16 | Toinen maailmanmestaruus | 78 | Kyalami | Etelä-Afrikan GP 1983 |
| 17 | Kymmenes paalupaikka | 82 | Imola | San Marinon GP 1984 |
| 18 | Kymmenes nopein kierros | 82 | Imola | San Marinon GP 1984 |
| 19 | 200 MM-pisteen rajan ylitys | 86 | Detroit | Itä-Yhdysvaltain GP 1984 |
| 20 | 100. kilpailu | 100 | Detroit | Itä-Yhdysvaltain GP 1985 |
| 21 | 30. palkintosija | 111 | Jacarepagua | Brasilian GP 1986 |
| 22 | 20. paalupaikka | 119 | Brands Hatch | Britannian GP 1986 |
| 23 | 300 MM-pisteen rajan ylitys | 126 | Adelaide | Australian GP 1986 |
| 24 | 40. palkintosija | 127 | Jacarepagua | Brasilian GP 1987 |
| 25 | 20. nopein kierros | 127 | Jacarepagua | Brasilian GP 1987 |
| 26 | 20. voitto | 136 | Monza | Italian GP 1987 |
| 27 | 50. palkintosija | 139 | México | Meksikon GP 1987 |
| 28 | Kolmas maailmanmestaruus | 140 | Suzuka | Japanin GP 1987 |
| 29 | 400 MM-pisteen rajan ylitys | 157 | Adelaide | Australian GP 1988 |
| 30 | 60. palkintosija | 199 | Spa | Belgian GP 1991 |
| 31 | 200. kilpailu | 200 | Monza | Italian GP 1991 |
| 32 | Viimeinen kilpailu | 204 | Adelaide | Australian GP 1991 |
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Nelson Piquet ChicaneF1.com. Viitattu 12.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Autódromo Internacional Nelson Piquet gpracing.net192.com. Viitattu 17.04.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tähdet, s. 107. Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5
- ↑ a b c d e f Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 125. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tähdet, s. 108. Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5
- ↑ a b c Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 126. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ Formula 1 Legends Yahoo!. Arkistoitu 20.7.2008. Viitattu 07.04.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c d e DRIVERS: NELSON PIQUET Grandprix.com. Viitattu 01.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 127. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tähdet, s. 109. Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5
- ↑ a b c Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tähdet, s. 110. Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5
- ↑ a b Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 128. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ Monacon Grand Prix 1980 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 01.04.2008.
- ↑ Itävallan Grand Prix 1980 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 01.04.2008.
- ↑ a b c Nelson Piquet - kuljettajat F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 01.04.2008.
- ↑ a b Drivers hall of fame The Official Formula 1 Website. Viitattu 02.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Hollannin Grand Prix 1981 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 02.04.2008.
- ↑ Kanadan Grand Prix 1981 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 02.04.2008.
- ↑ Stuart, Greg: 5 other times a race leader and a backmarker have collided F1 News. 17.11.2018. Formula 1.com. Viitattu 17.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Itävallan Grand Prix 1982 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 03.04.2008.
- ↑ Drivers' Championship 1982 ChicaneF1.com. Viitattu 03.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Itä-Yhdysvaltain Grand Prix 1983 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 06.04.2008.
- ↑ Itävallan Grand Prix 1983 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 06.04.2008.
- ↑ a b c d Memories of Nelson Piquet Autosport. Viitattu 6.4.2008. (englanniksi)
- ↑ Euroopan Grand Prix 1983 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 6.4.2008.
- ↑ a b c Statistics 4mula1.ro. Viitattu 6.4.2008. (englanniksi)
- ↑ Kärkkäinen, Juha: Formula 1 tähdet, s. 113. Alfamer, 1997. ISBN 952-5089-18-5
- ↑ Drivers' Championship 1984 ChicaneF1.com. Viitattu 07.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Drivers' Championship 1985 ChicaneF1.com. Viitattu 7.4.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 129. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ 1986 – Piquet, Nelson Formula1.com. Viitattu 9.4.2008. (englanniksi)
- ↑ Saksan Grand Prix 1987 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 10.04.2008.
- ↑ Italian Grand Prix 1987 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 10.4.2008.
- ↑ 1987 – Piquet, Nelson Formula1.com. Viitattu 10.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Unkarin Grand Prix 1988 F1-ruutu. Arkistoitu 29.7.2014. Viitattu 13.04.2008.
- ↑ 1988 – Piquet, Nelson Formula1.com. Viitattu 13.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Lotus Podiums STATS F1. Viitattu 13.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Belgian Grand Prix 1989 – aika-ajot F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 13.04.2008.
- ↑ 1989 – Piquet, Nelson Formula1.com. Viitattu 13.4.2008. (englanniksi)
- ↑ Drivers' Championship 1989 ChicaneF1.com. Viitattu 13.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 130. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ DRIVERS: ALESSANDRO NANNINI Grandprix.com. Viitattu 14.04.2008. (englanniksi)
- ↑ 1990 – Piquet, Nelson Formula1.com. Viitattu 14.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Drivers' Championship 1990 ChicaneF1.com. Viitattu 14.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Kanadan Grand Prix 1991 F1-ruutu. Arkistoitu 18.1.2015. Viitattu 14.04.2008.
- ↑ 1991 – Piquet, Nelson Formula1.com. Viitattu 14.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Australian Grand Prix 1991 F1-ruutu. Arkistoitu 4.11.2014. Viitattu 14.04.2008.
- ↑ Drivers' Championship 1991 ChicaneF1.com. Viitattu 14.04.2008. (englanniksi)
- ↑ Die Sieger aller ADAC 1000km-Rennen ADAC 1000km Rennen. Viitattu 23.04.2008. (saksaksi)
- ↑ a b Loman, Petri: Formula 1 -legendat, s. 131. Alfamer, 2006. ISBN 952-472-052-3
- ↑ 1993 Indianapolis 500 indy500.com. Arkistoitu 15.4.2008. Viitattu 14.04.2008. (englanniksi)
- ↑ a b c Family GeneAll.net. Viitattu 22.04.2008. (englanniksi)
- ↑ a b Biography IMDb.com. Viitattu 22.04.2008. (englanniksi)
- ↑ All race entries, by Nelson Piquet, finishing 1st ChicaneF1.com. Viitattu 13.4.2008. (englanniksi)
- ↑ All race entries, by Nelson Piquet, qualifying on pole ChicaneF1.com. Viitattu 13.04.2008. (englanniksi)
- ↑ All race entries, by Nelson Piquet, attaining the fastest lap ChicaneF1.com. Viitattu 13.04.2008. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
- Formula1.com / Piquet (englanniksi)
|
1950-luku: 1950: G. Farina1951: J. M. Fangio 1952: A. Ascari 1953: A. Ascari 1954: J. M. Fangio 1955: J. M. Fangio 1956: J. M. Fangio 1957: J. M. Fangio 1958: M. Hawthorn 1959: J. Brabham 2000-luku: 2000: M. Schumacher2001: M. Schumacher 2002: M. Schumacher 2003: M. Schumacher 2004: M. Schumacher 2005: F. Alonso 2006: F. Alonso 2007: K. Räikkönen 2008: L. Hamilton 2009: J. Button |
1960-luku: 1960: J. Brabham1961: P. Hill 1962: G. Hill 1963: J. Clark 1964: J. Surtees 1965: J. Clark 1966: J. Brabham 1967: D. Hulme 1968: G. Hill 1969: J. Stewart 2010-luku: 2010: S. Vettel2011: S. Vettel 2012: S. Vettel 2013: S. Vettel 2014: L. Hamilton 2015: L. Hamilton 2016: N. Rosberg 2017: L. Hamilton 2018: L. Hamilton 2019: L. Hamilton |
1970-luku: 1970: J. Rindt1971: J. Stewart 1972: E. Fittipaldi 1973: J. Stewart 1974: E. Fittipaldi 1975: N. Lauda 1976: J. Hunt 1977: N. Lauda 1978: M. Andretti 1979: J. Scheckter 2020-luku: 2020: L. Hamilton2021: M. Verstappen 2022: M. Verstappen 2023: M. Verstappen 2024: M. Verstappen |
1980-luku: 1980: A. Jones1981: N. Piquet 1982: K. Rosberg 1983: N. Piquet 1984: N. Lauda 1985: A. Prost 1986: A. Prost 1987: N. Piquet 1988: A. Senna 1989: A. Prost |
1990-luku: 1990: A. Senna1991: A. Senna 1992: N. Mansell 1993: A. Prost 1994: M. Schumacher 1995: M. Schumacher 1996: D. Hill 1997: J. Villeneuve 1998: M. Häkkinen 1999: M. Häkkinen |