Kristillisdemokraatit (Ruotsi)

Kristillisdemokraatit on korostanut itseään aatepuolueena, joka uskoo vapauteen ja markkinaystävällisyyteen sekä lähimmäisvastuuseen. Puolue on korostanut itseään porvarillisena puolueena joka korostaa hoitoa, turvallisuutta ja sydänmaan asioita. Puolue korostaa itseään osana eurooppalaista kristillisdemokratiaa, joka on ollut vastavoima voimakkaan totalitaarisille liikkeille kuten natsismille ja kommunismille. Samoin puolue yhdistyy ruotsalaiseen kansanliiketaustaan, joka korostaa ruotsalaisia arvoja. Puolueen mukaan kristillisdemokratia tunnistaa liberalismia ja sosialismia paremmin yksilön ja yhteisön vuorovaikutuksen ja tunnistaa arvojen merkityksen yhteisölle. Puolue pitää liberalismia ja sosialismia utopioina, jotka sivuuttavat ihmisen epätäydellisyyden.^[5]

Ruotsalainen kristillisdemokratia on 2010-luvulla vahvistanut profiiliaan selkeän asiapitoisella linjalla. Ebba Buschin puheenjohtajakaudella puolue on ottanut tiukan maahanmuuttolinjan ja vähentänyt profiloitumista kehitysapukysymyksissä. Buschin kaudella puolueen on kuvattu siirtyneen sosiaalisista kysymyksistä selvimmin oikealle. Viittaukset arvo- ja etiikkakysymyksiin ovat olleet selvästi aikaisempaa vähäisempiä. Muutos politiikassa on aiheuttanut myös arvostelua puolueen sisällä.^[6]

• Ihmiskäsitys: Kristillisdemokraattien ihmiskäsitys korostaa ihmisyyttä päämääränä, jokaista yksilöä ainutlaatuisena ja yhteisöä kehittyvän elämän kannalta välttämättömänä. Kristillisdemokraatit tunnistaa ihmisen sosiaaliset tarpeet ja korostaa yhteisön roolia. Tärkeimpänä yhteisönä puolue pitää perhettä, jossa perheenjäsenet saavat sekä rakkautta ja hoivaa mutta myös vaatimuksia ja kasvua vastuunkantoon.^[7][8]
• Ihmisen epätäydellisyys: Kristillsdemokraatien mukaan epätäydellisyyden tunnistaminen antaa nöyryyttä poliittisia pyrkimyksiä kohtaan ja edistää vallanjakoa joka ehkäisee väärinkäytöksiä ja liiallista keskittymistä. Epätäydellisyyden tunnistaminen asettaa myös rajat politiikalle, jonka keinoilla ei ole mahdollista vastata kaikkiin kysymyksiin. Epätäydellisyyden ajatus auttaa tunnistamaan myös jokaisen mahdollisuuden virheisiin sekä toiseen mahdollisuuteen.^[7][8]
• Vastuu tulevaisuudelle: Kristillisdemokraatit korostaa vastuuta tulevaisuutta kohtaan, luonnosta huolehtimista ja vastuullista kuluttamista. Erityisesti puolue korostaa vastuuta suhteessa talouteen ja ympäristöön ja asettuu materialismia vastaan. Puolue vastustaa myös vastuutonta taloudenhoitoa, joka ei huomioi ympäristöä.^[7][8]
• Lähipäätösperiaate: Kristillisdemokraatit korostaa päätöksenteko mahdollisimman lähellä ihmistä aina perheestä lähtien. Puolue kannattaa läheisyysperiaatetta mutta näkee tietyt kysymykset, kuten ympäristöongelmat, tarkoituksenmukaisimpana ratkaistavana ylikansallisena ongelmana.^[7][8]
• Kultainen sääntö: Kristillisdemokraatit korostaa solidaarisuutta kultaisen säännön mukaan. Puolue suojelee ihmisten elämää, vapautta ja ihmisarvoa maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta ja puolustaa solidaarisuutta heikoimpia ja sorrettuja kohtaan. Puolue pyrkii oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan.^[7][8]

Kristillisdemokraatit perustettiin 20. maaliskuuta 1964 nimellä Kristen demokratisk samling. Puolueen ensimmäinen puheenjohtaja oli Birger Ekstedt joka kuoli kesken puheenjohtajuutensa vuonna 1972. Monet puolueen keskeisistä vaikuttajista, kuten Lewi Pethrus, olivat helluntailaisia. Puolueen perustamista edelsi Kristet Samhällsansvar-ryhmä, joka nosti esiin kristittyjä ehdokkaita eri puolueissa. Sytyke oman puolueen perustamiseen tuli uskonnonopetuksen radikaalin vähentämisen vuoksi vuonna 1963. Vetoomus uudistusta vastaan keräsi 2,1 miljoonaa allekirjoitusta.^[9][10] Puolue profiloitui aluksi erityisesti ei-sosialistinena puolueena joka korosti arvopolitiikkaa ja pyrki rakentamaan politiikkaa kristillisen ihmisnäkemyksen mukaan.^[11]

Puolue osallistui vuodesta 1966 lähtien kunta- ja maakuntavaaleihin noin kahden prosentin kannatuksella mutta parlamenttiin kesti äänikynnyksestä johtuen. Ekstedtin jälkeen puolueen keulahahmoksi tuli Alf Svensson, joka toimi tehtävässä aina vuoteen 2004 saakka.^[9]

Kristillisdemokraatit sai ensimmäisen kansanedustajansa vaaliliitossa Keskustapuolueen kanssa vuoden 1985 vaaleissa. Vaaliliitossa puolueet olivat omilla listoillaan, mutta yhteisellä Keskusta-nimellä. Yhteistyön tavoitteena oli neljän prosentin äänikynnyksen ylittäminen ja samalla ei-sosialistisen enemmistön muodostaminen valtiopäiville. Ensimmäiseksi puolueen kansanedustajaksi valittiin Alf Svensson Jönköpingin vaalipiiristä. Myös menestys kunta- ja maakuntavaaleissa piristyi kansanedustajapaikan myötä.^[9] Vuonna 1987 puolue uudisti ohjelmansa ja sai uuden nimen Kristdemokratiska Samhällspartiet (KdS). Vuonna 1984 puolue liittyi keskustademokraattisen internationaalin jäseneksi. Vaaliyhteistyö keskustapuolueen kanssa päättyi 1988, jolloin kristillisdemokraatit saivat 2,9 % äänistä ja jäivät ilman edustajanpaikkaa. ^[10]

Vuonna 1991 puolue löi läpi parlamenttivaaleissa ja nousi heti hallitusvastuuseen Carl Bildtin ensimmäiseen hallitukseen vuosiksi 1991–1994. Kristillisdemokraattien ministereinä toimivat Alf Svensson, Inger Davidsson sekä Mats Odell.^[11] Vuoden 1994 valitopäivävaaleissa puolue säilyi niukasti vaalikynnyksen yläpuolella. Vuonna 1998 Kristillisdemokraatit saavutti parhaimman vaalituloksensa 11,8 prosenttia ja 42 kansanedustajaa.^[12] Nykyisen nimensä puolue otti käyttöön vuonna 1996 ja samalla puolue liittyi Euroopan kansanpuolueen jäseneksi. Svenssonin kaudella puolue korosti erityisesti perhearvoja. Vuoden 1998 vaalien jälkeen pyrki muodostamaan keskustalaista vähemmistöhallitusta. Svenssonin eron jälkeen puolueessa syntyi keskustelu tulevasta suunnasta ja strategiasta.^[10][13]

Vuonna 2004 KD:n puheenjohtajaksi nousi eduskuntaryhmän puheenjohtajana pitkään toiminut Göran Hägglund. Hägglundin johdolla kristillisdemokraatit liittyivät mukaan keskustaoikeistolaiseen Alliansen-liittoumaan yhdessä Keskustan, Liberaalien ja Maltillisen kokoomuksen kanssa. Allianssi muodosti hallituksen vuoden 2006 parlamenttivaalien jälkeen. KD sai Reinfeldtin hallitukseen kolme ministeriä: Göran Hägglundin, Maria Larssonin ja Mats Odellin.^[12][10]

Vuoden 2010 vaalien jälkeen Hägglund ja Larsson jatkoivat ministereinä ja Odell siirtyi eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtäviin. Stefan Attefallista tuli KD:n kolmas ministeri. Asuntoministerinä toimineen Attefallin mukaan Ruotsissa on nimetty käsite Attefalshus, jonka mukaan alle 25 neliömetrin mökin saa rakentaa ilman lupakäsittelyä. Odell haastoi puheenjohtaja Hägglundin vuoden 2012 puoluekokouksessa, mutta Hägglund voitti. Hägglund ilmoitti kuitenkin tammikuussa 2015 luopuvansa puheenjohtajan tehtävistä.^[12]

Kristillisdemokraattien uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 25. huhtikuuta 2015 Ebba Busch.^[14] Vuoden 2018 parlamenttivaaleissa KD otti selvän vaalivoiton ja nosti kannatustaan 4,6 prosentista 6,4 prosenttiin. KD:n nousun perusteena on ollut puolueen ydinteemat perhepolitiikan parissa.^[15] Vuoden 2019 eurovaaleissa KD saavutti kaikkien aikojen parhaan tuloksensa 8,62 prosenttia ja nosti kannatustaan 2,69 prosenttiyksiköllä.^[2] Vuoden 2022 vaaleissa KD on nostanut esiin terveydenhuollon, työntekijöiden ja maaseudun asioita. Puolue on korostanut itseään vaihtoehtona valtablokille.^[16] Buschin kaudella puolueen on kuvattu siirtyneen sosiaalisista teemoista selvemmin oikealle. Puolueen puheenjohtaja Busch on myös profiloitunut erityisesti asiakysymyksissä ja vähentänyt roolia eettisissä kysymyksissä.^[6]

Analyysien mukaan Buschin johtaman KD:n kannatuksen nousu on seurausta strategisesta kannattajakunnan laajentamisesta ja uusien äänestäjien houkuttelemisesta sekä suunnasta porvarillisempaan suuntaan.^[17]

•  
  Kristillisdemokraattien kannatus valtiopäivävaaleissa 2010.
•  
  Kristillisdemokraattien kannatus valtiopäivävaaleissa 2014.
•  
  Kristillisdemokraattien kannatus valtiopäivävaaleissa 2018.

Perinteisesti kristillisdemokraattien äänestäjät ovat olleet konservatismin ja perinteiden kunnioittajia. Kristillisdemokraattien kannattajakunta on historiallisesti ollut keskimääräistä vanhempaa ja korkeammin koulutettuja. Kristillisdemokraattien kannattajat ovat olleet vasemmisto-oikeisto-asteikolla selvästi oikealla. Vuonna 2014 puolueen kannattajilla oli yhteistä pintaa maltillisen kokoomuksen äänestäjien (72 %) ja ruotsidemokraattien äänestäjien (40 %) kanssa. Vuoden 2014 vaalien perusteella KD muodosti valtiopäivien oikeiston yhdessä maltillisten kanssa.^[18]

Vuoden 2021 puoluesympatiaa mittaavassa tutkimuksessa 5 prosenttia ruotsalaisista piti KD:ta ensimmäisenä vaihtoehtonaan. Vuodesta 2017 lähtien Kristillisdemokraatit ovat nostaneet kannatusta ja puoluetta kohtaan koettua mieltymystä. Kristillisdemokraattien suurin potentiaali on poliittisesti oikeistossa. Erityisesti KD:n politiikka on suuntaunut yksityisellä sektorilla työskenteleviin, maanviljelijöihin ja yrittäjiin.^[19]

Kristillisdemokraateilla on ollut historiansa aikana neljä puheenjohtajaa:

• 1964–1972†: Birger Ekstedt
• 1973–2004: Alf Svensson
• 2004–2015: Göran Hägglund
• 2014→ Ebba Busch

Kristillidemokraateilla on ollut historiansa aikana 12 puoluesihteeriä:

• 1964–1972: Bertil Carlsson
• 1972–1978: Stig Nyman
• 1978–1985: Per Egon Johansson
• 1985–1989: Dan Ericsson
• 1989–1991: Inger Davidson
• 1991–1993: Lars Lindén
• 1993–1994: Dan Ericsson
• 1994–2002: Sven Gunnar Persson
• 2002–2006: Urban Svensson
• 2006–2010: Lennart Sjögren
• 2010–2018: Acko Ankarberg Johansson
• 2018–2022: Peter Kullgren
• 2022→ Johan Ingerö

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Kristillisdemokraattien valtiopäiväryhmän puheenjohtajina:

• 1991–2002: Göran Hägglund
• 2002–2010: Stefan Attefall
• 2010–2012: Mats Odell
• 2012–2015: Emma Henriksson
• 2015–2022: Andreas Carlson
• 2022→ Camilla Brodin

• Arter, David: Democracy in Scandinavia. (Consensual, Majoritarian Or Mixed?) Manchester: Manchester University Press, 2006. ISBN 978-0-7190-7046-4
• Erävalo, Esa: Yhteinen hyvä - Johdatus kristillisdemokratiaan. Helsinki: Ajatuspaja Kompassi ry, 2018. ISBN 978-952-7289-03-7

• Kristillisdemokraatit (ruotsiksi)