Hei! Olen Puppe100, nuori suomalainen wikipedisti ja suomenkielisen Wikipedian ylläpitäjä. Aloitin Wikipedian muokkaamisen joulukuussa 2015. Olen toiminut seulojana heinäkuusta 2018 ja ylläpitäjänä elokuusta 2022.
Tämän tunnuksen loin joulukuussa 2015, ja aktiivisempi olen ollut syksystä 2017 lähtien. Ensimmäiset vuoteni muokkasin pääasiassa Visuaalisella muokkaimella , mutta sittemmin olen siirtynyt muokkaamaan wikitekstiä. Heinäkuussa 2018 sain seulojan oikeudet ja elokuussa 2022 minut valittiin ylläpitäjäksi.
Olen osallistunut aktiivisesti viikon kilpailuihin elokuusta 2018 lähtien. Myös heinäkuun lähdetalkoot ja elokuun kuvitustalkoot ovat oivia tapoja parantaa puutteellisia tai tietyn aihepiirin artikkeleita.
Muokkaan laajasti eri aiheita käsitteleviä artikkeleita. Olen luonut artikkeleita jäkälistä, rautatieasemista, matkapuhelimista ja muista kiinnostavista aiheista. Aloittamani artikkelit löydät täältä .
Muokkaan tällä tunnuksella myös Commonsissa , Wikidatassa ja Wikisanakirjassa . Muunkielisissä Wikipedioissa en ole juurikaan muokkaillut.
Tein Oletko wikiholisti? -testin 16. elokuuta 2023 ja sain tulokseksi 9 658 pistettä, eli ”Mahdollisuutesi poistua Wikipediasta omin voimin ovat menneet. Wikiholi on muunnellut aivojesi hermoratoja ja kykenet muokkaamaan nopeammin kuin botit. ”
1. muokkaus: 3. joulukuuta 2015
50. muokkaus: 19. marraskuuta 2016
100. muokkaus: 28. tammikuuta 2017
150. muokkaus: 3. helmikuuta 2017
200. muokkaus: 7. helmikuuta 2017
500. muokkaus: 5. heinäkuuta 2017
1 000. muokkaus: 26. marraskuuta 2017
1 500. muokkaus: 30. tammikuuta 2018
2 000. muokkaus: 25. maaliskuuta 2018
3 000. muokkaus: 4. elokuuta 2018
4 000. muokkaus: 7. tammikuuta 2019
5 000. muokkaus: 27. huhtikuuta 2019
6 000. muokkaus: 8. heinäkuuta 2019
7 000. muokkaus: 29. syyskuuta 2019
8 000. muokkaus: 14. joulukuuta 2019
9 000. muokkaus: 7. maaliskuuta 2020
10 000. muokkaus: 22. toukokuuta 2020
11 000. muokkaus: 24. elokuuta 2020
12 000. muokkaus: 30. marraskuuta 2020
13 000. muokkaus: 10. maaliskuuta 2021
14 000. muokkaus: 20. kesäkuuta 2021
15 000. muokkaus: 29. syyskuuta 2021
16 000. muokkaus: 12. tammikuuta 2022
17 000. muokkaus: 24. huhtikuuta 2022
18 000. muokkaus: 8. elokuuta 2022
19 000. muokkaus: 26. marraskuuta 2022
20 000. muokkaus: 22. maaliskuuta 2023
21 000. muokkaus: 3. heinäkuuta 2023
22 000. muokkaus: 13. lokakuuta 2023
23 000. muokkaus: 13. helmikuuta 2024
24 000. muokkaus: 16. kesäkuuta 2024
25 000. muokkaus: 25. lokakuuta 2024
(nämä tiedot eivät ole välttämättä aivan tarkkoja)
Viikon kilpailut
Viikon kilpailu 2017-05: Kuvitus
Viikon kilpailu 2017-13: Rakennukset ja rakennelmat
Viikon kilpailu 2017-23: Metro-, lento- ja rautatieasemat sekä satamat
Viikon kilpailu 2017-34: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2017-48: Ruoka ja juoma
Viikon kilpailu 2018-26: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2018-32: Alkuperäiskansat
Viikon kilpailu 2018-36: Tyngät
Viikon kilpailu 2018-37: Ranska
Viikon kilpailu 2018-39: 1950-luku
Viikon kilpailu 2018-40: Yhdysvallat ja Kanada
Viikon Kilpailu 2018-45: Yhdistynyt kuningaskunta
Viikon kilpailu 2018-49: Vesiliikenne
Viikon kilpailu 2018-50: Tyynimeri
Viikon kilpailu 2019-03: Australia
Viikon kilpailu 2019-07: Etelä- ja Väli-Amerikka
Viikon kilpailu 2019-08: Intia, Pakistan ja Bangladesh
Viikon kilpailu 2019-09: Kylät
Viikon kilpailu 2019-11: Lähteistys
Viikon kilpailu 2019-13: Kiina ja Taiwan
Viikon kilpailu 2019-14: Pääkaupungit
Viikon kilpailu 2019-15: Afrikan kuusi väkirikkainta maata
Viikon kilpailu 2019-18: Ukraina, Romania ja Moldova
Viikon kilpailu 2019-19: Urheilun moniottelut
Viikon kilpailu 2019-21: Lähi-itä
Viikon kilpailu 2019-23: Japani ja Korea
Viikon kilpailu 2019-26: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2019-27: Keski-Aasia
Viikon kilpailu 2019-31: Baltian maat
Viikon kilpailu 2019-34: Albania, Bulgaria ja Pohjois-Makedonia
Viikon kilpailu 2019-36: Tyngät
Viikon kilpailu 2019-37: Kirjallisuus
Viikon kilpailu 2019-38: Saksa, Itävalta ja Sveitsi
Viikon kilpailu 2019-41: Seksuaalisuus ja lisääntyminen
Viikon kilpailu 2019-42: Maaliikenne
Viikon kilpailu 2019-45: Muistiorganisaatiot
Viikon kilpailu 2019-47: Keski-Afrikka
Viikon kilpailu 2019-48: Kaakkois-Aasia
Viikon kilpailu 2019-50: Muistomerkit sekä Suomen maisemat ja kulttuuriympäristöt
Viikon kilpailu 2020-01: Tarkkuuslajit ja pöytäpelit
Viikon kilpailu 2020-02: Vuosi 2019
Viikon kilpailu 2020-05: Kalat ja akvaario
Viikon kilpailu 2020-07: Mennyt ja uusi vuosikymmen
Viikon kilpailu 2020-10: Naiset ja muunsukupuoliset
Viikon kilpailu 2020-11: Yhdysvallat ja Kanada
Viikon kilpailu 2020-13: Televisio, radio ja suoratoistopalvelut
Viikon kilpailu 2020-14: V-kirjaimella alkavat valtiot
Viikon kilpailu 2020-15: Sillisalaatti eli sekametelisoppa
Viikon kilpailu 2020-17: Piirikunnat
Viikon kilpailu 2020-18: Toteutumattomat suunnitelmat ja entiset rakennukset
Viikon kilpailu 2020-22: Koulutus ja 1980-luku
Viikon kilpailu 2020-23: Ruotsi
Viikon kilpailu 2020-31: Tyngät
Viikon kilpailu 2020-32: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2020-35: Pääkaupungit
Viikon kilpailu 2020-36: Saarivaltiot
Viikon kilpailu 2020-39: Lähteistys
Viikon kilpailu 2020-41: Tuli ja vesi
Viikon kilpailu 2020-42: Tšekki ja Slovakia
Viikon kilpailu 2020-43: Valokuvaus
Viikon kilpailu 2020-44: Slovenia naapurimaineen
Viikon kilpailu 2020-48: Kiina, Intia ja -stan-loppuiset maat
Viikon kilpailu 2020-49: Suomi
Viikon kilpailu 2020-50: ASEAN-saarivaltiot
Viikon kilpailu 2020-51: Terästetty rautaisannos
Viikon kilpailu 2020-52: Itä-Afrikka
Viikon kilpailu 2021-02: Vuosi 2020
Viikon kilpailu 2021-06: 1960-luku
Viikon kilpailu 2021-09: Turkki, Pohjois-Kypros, Azerbaidžan ja Turkmenistan
Viikon kilpailu 2021-10: Naiset ja muunsukupuoliset
Viikon kilpailu 2021-12: Wikipedia 20 vuotta
Viikon kilpailu 2021-13: Uhanalaiset ja sukupuuttoon kuolleet eliöt
Viikon kilpailu 2021-15: Afrikkalaiset, aasialaiset, eteläamerikkalaiset ja oseanialaiset henkilöt
Viikon kilpailu 2021-16: Puut, metsät ja puistot
Viikon kilpailu 2021-18: Ranska
Viikon kilpailu 2021-20: Artikkelitoiveet
Viikon kilpailu 2021-23: Jalkapallon EM-kilpailujen isäntämaat
Viikon kilpailu 2021-25: Linnut
Viikon kilpailu 2021-29: Tyngät
Viikon kilpailu 2021-32: Yhdysmerkilliset valtiot
Viikon kilpailu 2021-33: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2021-35: Yleisurheilu
Viikon kilpailu 2021-37: Savo-Karjala ja Inkeri
Viikon kilpailu 2021-39: Arkkitehtuuri
Viikon kilpailu 2021-41: Keski-
Viikon kilpailu 2021-49: Suomen maantiede
Viikon kilpailu 2021-50: Saksa, Itävalta ja Sveitsi
Viikon kilpailu 2021-52: Huomiota kaipaavat sivut
Viikon kilpailu 2022-02: Vuosi 2021
Viikon kilpailu 2022-05: Kasvit
Viikon kilpailu 2022-07: Talviolympialaiset, talviolympialajit ja olympiamitalistit
Viikon kilpailu 2022-08: Suomenkielinen Wikipedia 20 vuotta
Viikon kilpailu 2022-12: Italia, San Marino ja Vatikaani
Viikon kilpailu 2022-13: 1970-luku
Viikon kilpailu 2022-14: Koulutus
Viikon kilpailu 2022-15: Joukkoliikenne
Viikon kilpailu 2022-17: Amerikka
Viikon kilpailu 2022-19: Portugali, Espanja, Andorra ja Gibraltar
Viikon kilpailu 2022-22–23: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2022-24: Tyngät
Viikon kilpailu 2022-26: Vesi
Viikon kilpailu 2022-28: Lähteistys
Viikon kilpailu 2022-33: Balkanin maat
Viikon kilpailu 2022-35: Luonnonsuojelu
Viikon kilpailu 2022-40: Vähiten kehittyneet maat
Viikon kilpailu 2022-44: Lukeminen ja lehdistö
Viikon kilpailu 2022-47: Lähi-itä
Viikon kilpailu 2022-48: Suomenkielisen Wikipedian Viikon kilpailu 10 vuotta
Viikon kilpailu 2022-49: Suomi
Viikon kilpailu 2022-52: Huomiota kaipaavat sivut
Viikon kilpailu 2023-01: Vuosi 2022
Viikon kilpailu 2023-02: Pohjois- ja Länsi-Afrikka
Viikon kilpailu 2023-06: Alkuperäiskansat ja Lappi
Viikon kilpailu 2023-07: Kylät ja taajamat
Viikon kilpailu 2023-10: Naiset ja muunsukupuoliset
Viikon kilpailu 2023-11: Satakunta
Viikon kilpailu 2023-13: Uhanalaiset lajit
Viikon kilpailu 2023-18: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2023-22: Tyngät
Viikon kilpailu 2023-25: Kasvit
Viikon kilpailu 2023-29: Kaupunginosat
Viikon kilpailu 2023-31: Lautapelit ja videopelit
Viikon kilpailu 2023-33: Tove Jansson ja suomalainen kuvataide ja kirjallisuus
Viikon kilpailu 2023-34: Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnat
Viikon kilpailu 2023-37: Lähteistys
Viikon kilpailu 2023-38: Tieliikenne
Viikon kilpailu 2023-40: Vähiten kehittyneet maat
Viikon kilpailu 2023-43: Turkki ja Osmanien valtakunta
Viikon kilpailu 2023-44: Arabiliiton jäsenvaltiot
Viikon kilpailu 2023-45: Japani ja Korea
Viikon kilpailu 2023-48: Huomiota kaipaavat sivut
Viikon kilpailu 2023-50: Metsät ja vesistöt
Viikon kilpailu 2023-52: Alkuaineet
Viikon kilpailu 2024-01: Vuosi 2023
Viikon kilpailu 2024-03: Sata vuotta sitten ja nyt
Viikon kilpailu 2024-04: Kiina ja Taiwan
Viikon kilpailu 2024-06: Alkuperäiskansat ja Lappi
Viikon kilpailu 2024-11: Vuoden 2023 luetuimmat artikkelit
Viikon kilpailu 2024-12: Arktis ja Antarktis
Viikon kilpailu 2024-15: Romanit ja romanikulttuuri kansainvälisesti
Viikon kilpailu 2024-18: Nepal, Tiibet ja Bhutan
Viikon kilpailu 2024-22: Venäjä ja Israel
Viikon kilpailu 2024-25: Jalkapallo ja Saksa
Viikon kilpailu 2024-27: Uudet maat
Viikon kilpailu 2024-29: Suomen pienet kunnat
Viikon kilpailu 2024-30–31: Olympialaiset ja Ranska
Viikon kilpailu 2024-32: Armenia, Azerbaidžan ja Georgia
Viikon kilpailu 2024-33: Uudet artikkelit
Viikon kilpailu 2024-34: Arkkitehtuuri ja liikenneinfrastruktuuri
Viikon kilpailu 2024-36: Artikkelien syyssiivous
Viikon kilpailu 2024-41: Turkki ja Iran
Viikon kilpailu 2024-45: Eteläinen Afrikka
Viikon kilpailu 2024-49: Suomi
Wikipe-tan , Wikipedian epävirallinen maskotti.