Hjalmar Linder

Hjalmar Constantin^[3] Linder syntyi vuonna 1862 aatelisperheeseen. Hänen isänsä oli ministerivaltiosihteeri Constantin Linder ja äiti kreivitär Marie Linder (o.s. Musin-Puškin). Ristiäisissä olivat läsnä Aurora Karamzin, kreivi Adolf Aminoff, vapaaherra Alfons Walleen, ruhtinas Nikolai Trubetskoi, ruhtinatar Sofia Schahovskaja, Augustine Dorn, Anne Kraft, Ernst Linder, Wilhelmina Munck ja vapaaherra August Mannerheim.^[1] Hjalmar Linder vietti lapsuutensa Kytäjän kartanossa Hyvinkäällä, joka tuolloin kuului Nurmijärven pitäjään.^[4]

Vuonna 1880 Linder muutti Pietariin opiskelemaan lakitiedettä. Hän työskenteli siellä muun muassa Suomen asiain komitean virkamiehenä. Linder tutustui tuolloin Pietarin ylimystöseurapiireihin. Myöhemmin kamarijunkkarina ja kamariherrana Linder osallistui Venäjän keisarillisen hovin seremonioihin ja juhliin.^[1]

Linder tutustui muun muassa Carl Gustaf Mannerheimiin, josta tuli Hjalmar Linderin läheisin ystävä läpi vuosien. Mannerheim asui Linderin luona Pietarissa odottaessaan siirtoa Venäjän keisarilliseen chevalierkaartiin.^[1]

Linderillä ja Mannerheimillä oli monenlaisia seikkailuja, ja oudolla tavalla heidän suuret rakkautensa lähensivät heitä. Linder nimittäin meni kaikkien suureksi yllätykseksi naimisiin Mannerheimin sisaren Sophie Mannerheimin kanssa.^[5] Pietarissa asuessaan Linder velkaantui uhkapeliharrastuksensa takia, mutta hänen isänsä serkku, Mustion sääntöperintötilan haltija Fridolf Linder, tuli apuun ja maksoi kertyneet pelivelat. Myöhemmin naimattomana kuollut Fridolf Linder jätti omaisuutensa perintönä Hjalmarille.^[1]

Linder sai kamarijunkkarin arvon vuonna 1892 ja kamariherran arvon vuonna 1909.^[1]

Linder oli biseksuaali.^[6] Vuonna 1896 hän avioitui marsalkka Mannerheimin sisaren Sophie Mannerheimin kanssa. Lapseton liitto päättyi kuitenkin avioeroon jo vuonna 1899. Sophie Mannerheim lähti eron jälkeen Lontooseen opiskelemaan sairaanhoitajaksi, eikä Linder itse enää avioitunut. Hän oli kuitenkin miellyttävä ja vieraanvarainen persoona, joten ystävyys Mannerheimin sukuun säilyi, vaikka sukulaisuussuhde päättyikin.^[5]

Linder oli aatelissäädyn valtiopäivämies 1891, 1894, 1900, 1904–1905 ja 1905–1906. Hän edusti 1894 Standertskjöld-Nordenstam-sukua ja 1900 Stjerncrantz-sukua.^{[7][8][9][10][11]}

1890-luvulla Linder osti serkultaan Laakspohjan kartanon Lohjalta ja sai Vihdistä haltuunsa suvulle kuuluneen Vanjärven kartanon. Vuonna 1907 hän osti isältään Kytäjän kartanon. Hän hankki ensimmäisen autonsa heti vuosisadan alussa ja 1910-luvulla hänellä oli jo useita autoja, muun muassa Rolls-Royce Silver Ghost. Hän matkusteli paljon ulkomailla ja järjesti Suomessa ollessaan suuria metsästysretkiä ja juhlia, joihin ruoat ja juomat tilattiin Pariisista ja Pietarista. Täyttäessään 50 vuotta Linder vei suuren juhlaseurueen junalla Kaukasiaan.^[1]

Linder oli Lontoossa toimivan White's-herraklubin jäsen. Klubi on Englannin vanhin herrasmiesklubi.^[1][12]

Unohtaakseen Suomen sisällissodan kauheudet Linder järjesti lokakuussa vuonna 1918 unohtumattoman metsästysretken Norjaan, jonne oli kutsunut ystävänsä Mannerheimin. Retkellä alkoi tämän romanssi Linderin 31-vuotiaan sisarpuolen Catharina ”Kitty” Linderin kanssa, josta kehkeytyi parin monivuotinen kirjeenvaihto.^[13]

Linder lahjoitti vuonna 1919 Helsingin yliopistolle varat taidehistorian professuurin perustamista varten^[3] ja seuraavana vuonna suuren taidekokoelmansa Nationalmuseetille Tukholmaan ja Suomen taideyhdistykselle Ateneumin taidemuseoon. Suomalaislahjoitus sisälsi muun muassa huippuarvokkaan Rembrandtin maalauksen ”Lukeva munkki” sekä brittitaiteilijoiden Joshua Reynoldsin ja Henry Raeburnin muotokuvamaalaukset.^[14]

Linder oli luonteeltaan suurellinen ja sosiaalinen. Hän suosi taiteita ja kulttuuria ja järjesti näyttäviä seurapiirijuhlia Mustion kartanolla. Mustion kartanon keittiö tunnettiin korkeatasoisesta ranskalaisesta gourmetista. Linder vietti lomia Ranskan Rivieralla.^[1]

Linder tunnettiin hyväntekijänä, joka auttoi hädässä olevia. Köyhät ja sairaat tukeutuivat Linderin apuun.^[1]

Hjalmar Linder peri mittavan yritysomaisuuden sedältään Fridolf Linderiltä, joka menehtyi vuonna 1896.^[1]

Linder perusti vuonna 1906 Lohjan selluloosatehtaan (sittemmin Lohjan Selluloosa O.Y.), josta on monien vaiheiden jälkeen kehittynyt nykyinen Loparex Oy:n paperitehdas. Työnantajana Linder oli edistyksellinen; hän otti käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän, tarjosi työläisille ilmaiset lääkkeet ja maksoi palkkaa sairauslomien ajalta jo ennen kuin laki sitä vaati.^[1]

Linder rakennutti 1907 sähkörautatien Lohjan aseman ja omistamansa selluloosatehtaan välille. Hän myös rakennutti kapearaiteisen rautatien Kytäjän kartanon ja Hyvinkään välille. Rautatie valmistui 1907, ja sitä jatkettiin 1911 Karkkilaan saakka. Vuonna 1917 Linder omisti selluloosatehtaan lisäksi muun muassa Kytäjän ja Mustion kartanot, kaksi puuhiomoa, Högforsin tehtaat Karkkilassa, Rautakosken ruukin sekä useita sahoja. Tuolloin hänellä oli kertomansa mukaan 5 000 työntekijää ja 64 000 hehtaaria maata. Mustiolle hän rakennutti kolmannen omistamansa rautatien, Mustion sähköradan.^[1]

Maisteri Yrjö Weilin julkaisi Helsingin Sanomissa keväällä 1926 artikkelin, jossa hän kirjoitti:^{lähde tarkemmin?}

»...uranuurtaja autoilun alalla oli sentään kamariherra Hjalmar Linder -vainaja. V. 1895 hän näki jossakin autokilpailussa Ranskassa erään Georges Richard -kilpa-auton, osti sen ja teetti siihen henkilökorin...»

Vaikka Weilinin ilmeisesti muistitiedon varassa kirjoittamassa artikkelissa on virheitä, se on keskeinen lähde pohdittaessa kysymystä Suomen ensimmäisestä autosta.^[15] Kunnia ensimmäisestä Suomen kansalaisen omistamasta autosta näyttää jakautuvan Linderin ja turkulaisen kauppaneuvos Victor Forseliuksen kesken.^[16] Tekniikan Maailman toimittaja Jussi Nieminen kirjoitti vuonna 2018, että Forselius toi Benz Velo Comfortablen Suomeen keväällä 1900, eli Forselius oli Suomen ensimmäisen auton omistaja.^[16] Toimittaja Helge Nygrenin mukaan Linder toi vuonna 1900 yhdeltä monista ulkomaanmatkoistaan mukanaan ranskalaisen Renault-avoauton ja sille ranskalaisen kuljettajan.^[17] Toisaalta Oy Victor Forselius Ab ilmoitti Hufvudstadsbladetissa joulukuussa 1905, että ”ensimmäinen todellinen moottorivaunu tuli Suomeen, tuotettiin toimestamme keväällä 1900”.^[18] Suomen Autoklubin historialähteissä Linderin autoa esittävän kuvan alle on kirjoitettu: ”Finlands första automobil, 15 AP Renault.” Eräät asiantuntijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että kuvassa olisi Linderin toinen, hänen vuonna 1903 hankkimansa Benz-auto.^[19] Hjalmar Linderin tiedetään omistaneen 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana kolme autoa, joista viimeinen oli Rolls-Royce.^[20] Yksikään Linderille kuuluneista autoista ei ole säilynyt nykypäiviin.^[21]

Linder pakeni Suomen sisällissodan jaloista ulkomaille vuonna 1918. Palattuaan hän löysi omaisuutensa koskemattomana, mutta ei voinut hyväksyä sodanjälkeisiä oloja. Käytyään Suomenlinnan vankileirillä Linder kirjoitti 28. toukokuuta Hufvudstadsbladetiin artikkelin otsikolla "Nog med blodbad!" (Jo riittää verilöyly!).^[22]

»Hirmuteot jatkuvat maassamme, Ylipäällikön nimenomaisesta kiellosta huolimatta valkoiset ovat jatkaneet punaisten täysin mielivaltaiselta tuntuvaa murhaamista. Uhrit on usein valittu sattumanvaraisesti, ja heidät on teloitettu paikoissa, jotka eivät mitenkään liity sodanaikaisiin väkivaltaisuuksiin. Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori.^[23][24] »

Linder arvosteli kirjoituksessaan valkoisten perustamien vankileirien oloja, kertoen niissä kuolevan ihmisiä kuin kärpäsiä. Lisäksi hän varoitti tulossa olevasta "kansankatastrofista". Linder oli myös onnistunut saamaan selville punavankien lukumäärän, joka oli noin 80 000. Hufvudstadsbladet vastasi myöhemmin Linderille väittäen tämän tietoja virheelliseksi ja piti punakaartilaisten kohtelua oikeutettuna kostona.^[22]

Kirjoituksen jälkeen Linder leimattiin maanpetturiksi, ja hän sai tappouhkauksia. Hän joutui myymään omaisuutensa Suomessa ja muuttamaan maanpakoon Ruotsiin.^[25] Ruotsissa hän joutui vaikeuksiin, kun häneltä alettiin ulosmitata maksamattomia veroja. Lopuksi Linder asui Ranskassa ja Algerissa, jossa hänellä oli huvila. Toukokuun lopulla 1921 Linderin ollessa tulossa Algerista Pariisiin Ranskan viranomaiset takavarikoivat Marseillessa velkojien vaatimuksesta hänen matkatavaroitaan. Tämän seurauksena omaisuutensa ja elämänhalunsa menettänyt Linder sulkeutui 2. kesäkuuta hotellihuoneeseensa ja teki itsemurhan viiltämällä valtimonsa auki.^[26]

Lohjan Pohjolanmäellä paljastettiin toukokuussa 2006 Kaisaleena Halisen suunnittelema Hjalmar Linderin muistomerkki.^[27] Hänen mukaansa on myös Linderin koulu on saanut nimensä.^[28]

Esa Koskisen kirjoittama Linderin elämäkerta ilmestyi vuonna 2005. Linder on toinen päähenkilö Raija Orasen vuonna 2010 julkaistussa romaanissa Metsästäjän sydän.

• Esa Koskinen: Kullalla kirjailtu elämä – kamariherra Hjalmar Linder 1862–1921. Lohjan kotiseutututkimuksen ystävät ry, 2005. ISBN 951-9188-42-8
• Raija Oranen: Metsästäjän sydän. Teos, 2010. ISBN 978-951-851-267-0

• G. Kock: Miten kävi Hjalmar Linderin jättiomaisuuden ostajalle?