HMS Ambuscade (D38)

Vuoteen 1923 mennessä Kuninkaallisen laivaston hävittäjät olivat supistuneet vuoden 1918 yli 400 aluksesta 185:een M-, R-, S-, V- ja W-luokkien alukseen sekä viiteentoista Marksman-, Faulknor-, Shakespeare- ja Scott-luokan laivueenjohtajaan. Kaikki ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistuneet sekä suuri joukko M- ja R-luokkien aluksia romutettiin 1921–1923 taloudellisten syiden, heikon kunnon sekä Washingtonin laivastosopimuksen perusteella. Lisäksi maassa vallinnut sodanvastainen ilmapiiri esti rahoituksen saamisen uuteen aluskantaan.^[2]

Palveluksessa olevat M-, R- ja S-luokkien alukset eivät soveltuneet lyhyen toimintasäteensä vuoksi erityisen hyvin laivaston tarpeisiin, joten jäljelle jäivät V- ja W-luokkien alukset sekä laivueenjohtajat. Monien alusten palvelusaika täyttyi 1924 ja samalla tuli täyteen seitsemän vuotta, jolloin ei suunniteltu ainuttakaan uutta hävittäjämallia, joten Amiraliteetti aloitti uuden alusluokan suunnittelun ottaen huomioon teknisen kehityksen erityisesti moottoreissa sekä valmistusmenetelmissä. Amiraalineuvosto hyväksyi 21. marraskuuta 1923 ensimmäisen rakennusohjelman sodan jälkeen, minkä mukaan valmistettaisiin kahdeksan risteilijää, kaksi hävittäjää, kolme partiosukellusvenettä, yksi sukellusveneiden emälaiva, yksi hävittäjien emälaiva, yksi miinalaiva ja kaksi Jangtsejoen tykkivenettä.^[2][3]

Kahden ohjelmaan sisällytetyn hävittäjän eli Amazonin ja Ambuscaden tuli olla uuden standardihävittäjätyypin perusta. Näiden kaltaisia aluksia valmistui kaikkiaan yli 80. Kuninkaallisen laivaston aluksiin pohjautuvista luokista viimeinen I-luokka valmistui osana vuoden 1937 laivasto-ohjelmaa. Kuitenkin alustyyppiin pohjautunut kahdeksan aluksen alusluokka valmistui vielä joulukuun 1939 ja maaliskuun 1942 välillä.^[2]

Amiraliteetti pyysi esitystä uusista aluksista viideltä hävittäjiin erikoistuneelta telakalta, Yarrow’lta, Dennyltä, Thornycroftilta, Whitelta ja Hawthorn Leslielta. Näistä ainoastaan Yarrow ja Thornycroft esittivät kehittyneen aluksen suunnitelmat muiden pitäytyessä ensimmäisessä maailmansodassa tehtyihin suunnitelmiin. Alukset poikkesivat toisistaan varsinkin sisätiloiltaan, mutta muistuttivat toisiaan ulkoisesti.^[3]

Alus tilattiin 12. kesäkuuta 1924 Yarrow and Companyltä Glasgow’sta, missä köli laskettiin 8. joulukuuta. Alus laskettiin vesille 15. tammikuuta 1926 ja otettiin palvelukseen 9. huhtikuuta 1927. Alus oli laivaston mukana kotivesillä ja Välimerellä aina vuoteen 1937, jolloin se poistettiin palveluksesta turbiineissa havaittujen ongelmien vuoksi. Turbiinien ongelmat korjattiin vasta 1939, mutta alus kärsi vielä sen jälkeenkin vastaavista ongelmista, minkä takia se siirrettiin toisarvoisiin tehtäviin.^[4]

Alukselle asennettiin kolme nelivaiheista Yarrow-kattilaa varustettuna ilman esilämmittimellä. Aluksella oli sähkömekaaninen peräsin. Pääaseina olivat samat kuin edeltäneillä V- ja W-luokkien aluksilla eli neljä 4,7 tuuman BL Mk I -tykkiä CP Mk VI** -asennuksina, jotka mahdollistivat 30 asteen korotuskulman. Lisäksi aluksille asennettiin kuusi 21 tuuman torpedoputkea. Tulenjohtojärjestelmän muodostivat yhdeksän jalan etäisyysmittari ja DDS.^[3]

Aluksen nopeudeksi saatiin koeajoissa 37,66 solmua, ja se oli taloudellisempi kuin puolisisarensa. Alusten toimintasäde- ja suorituskykytestit lämpimässä ilmanalassa osoittautuivat ongelmallisiksi koneiden ylikuumenemisen vuoksi. Kuumenemisen seurauksena alusten ilmastointijärjestelmää parannettiin.^[3]

Maaliskuussa 1927 aluksella aloitettiin sataamassa koeajot. Se valmistui 8. huhtikuuta telakalta, jolloin se siirrettiin laivastolle hyväksyntätesteihin. Seuraavana päivänä alus otettiin palvelukseen koealuksena liitettynä Atlantin laivastoon. Se aloitti 15. huhtikuuta koulutuksen Portlandissa. Alus teki erilaisia testejä, kunnes se syyskuussa poistettiin palveluksesta havaittujen vikojen korjaamiseksi Devonportin telakalla.^[4][5]

Alus palasi 14. joulukuuta Atlantin laivastoon, jossa se jatkoi erilaisten testien tekemistä. Alus osallistui laivaston mukana 4. tammikuuta 1928 alkaneeseen sotaharjoitukseen, josta se palasi 29. helmikuuta. Lyhyen Chathamin telakalla tehdyn huollon päätyttyä alus lähti HMS Amazonin kanssa 4. huhtikuuta Etelä-Amerikkaan Pernambucoon, jossa alukset suorittivat uusia testejä. Testien ohessa alukset vierailivat Valparaísossa Chilessä ja Callaossa Perussa. Alukset matkasivat heinäkuussa Panaman kanavan läpi Karibianmerelle, josta ne aloittivat elokuussa kotimatkansa, jonka aikana ne vierailivat Azoreilla. Alukset saapuivat 16. elokuuta Chathamiin, jossa HMS Ambuscade siirrettiin 27. elokuuta telakalle.^[4][5]

Korjaustyöt telakalla päättyivät 13. lokakuuta ja alus palasi kolme vuorokautta myöhemmin palvelukseen, jolloin se liitettiin täysin varustettuna Välimeren laivaston 3. hävittäjälaivueeseen. Alus siirtyi Maltalle liittyäkseen laivueeseensa, jonka mukana se osallistui erilaisiin harjoituksiin ja laivastovierailuihin. Alukseen osui harjoituksen aikana harjoitustorpedo, joka vaurioitti sen potkuria ja vasenta kylkeä. Aluksen vauriot vaativat telakointia, ja se siirrettiin 21. elokuuta 1929Maltalla telakalle.^[4][5]

Ambuscade palasi 24. lokakuuta telakalta liittyen laivueeseensa. Tammikuussa 1930 se siirrettiin Välimeren laivaston 4. hävittäjälaivueeseen HMS Vansittartin tilalle. Alus siirrettiin 14. elokuuta Maltalla telakalle turbiineissa havaitun vian vuoksi, mistä se palasi palvelukseen 4. maaliskuuta 1931. Alus palasi Britteinsaarille, jossa se poistettiin palveluksesta. Se sijoitettiin 3. toukokuuta Sheernessiin HMS Malcolmin varastoksi, jona aikana alus kuului osaksi Noreen sijoitettua reservilaivastoa.^[4][5]

Alus siirrettiin 21. lokakuuta huoltoon Chathamin telakalle, mistä se palasi 31. toukokuuta 1932 koeajojen jälkeen reserviin. Alus kuitenkin määrättiin palaamaan palvelukseen, ja se liitettiin 22. kesäkuuta Kotilaivastoon, johon kuuluvana se palveli vuoden lopun Irlanninmerellä ja lounaisen reitin alueella. Alus määrättiin elokuussa 1933 Portsmouthiin koulutus- ja koealukseksi laivaston torpedokoulutuskeskukseen HMS Vernoniin.^[4][5]

Ambuscade siirrettiin 5. lokakuuta Portsmouthin telakalle uuden tehtävän vaatimien muutostöiden vuoksi. Alus aloitti 9. joulukuuta muutostöiden jälkeiset koeajot, joiden päätyttyä se palasi palvelukseen osana HMS Vernonia. Alus poistettiin helmikuussa 1937 palveluksesta turbiinien heikon kunnon vuoksi odottamaan huoltoa, jolloin HMS Acheron korvasi sen koululaivana. Alus siirrettiin 22. helmikuuta Portsmouthin telakalle. Lokakuussa aluksen tulevaa käyttöä alettiin miettiä ja työt telakalla keskeytettiin 18. lokakuuta turbiinien korjaamisen osottaudutta odotettua kalliimmaksi. Alus siirrettiin ankkuripaikalle odottamaan päätöstä kohtalostaan.^[4][5]

Sodan uhan lisääntyessä päätettiin elokuussa 1939 jatkaa aluksen huoltoa, ja huollot aloitettiin syyskuussa. Alus aloitti huollon jälkeiset koeajot toukokuussa 1940, ja samalla sen viirinumero vaihdettiin I38:ksi vastaamaan laivaston sen hetkistä käytäntöä. Alus palasi palvelukseen 27. toukokuuta Harwichiin sijoitettussa 16. hävittäjälaivueessa.^[4]

Alus siirrettiin kesäkuun alussa koeajojen päätyttyä Portlandiin koulutettavaksi. Koulutus keskeytettiin 8. kesäkuuta, ja alus siirrettiin evakuoimaan Le Havren alueen joukkoja (operaatio Cycle). Alus saapui 10. kesäkuuta St. Valeryyn, jossa siihen nousi 51. Ylämaan divisioonan joukkoja kotimaahan kuljetettavaksi. Alukseen osui rannikkotykistön kranaatti^[3], mutta se ei menettänyt toimintakykyään. Paluumatkalla alus otti syöksypommituksessa liikuntakykynsä menettäneen HMS Boadicean hinaukseen. Seuraavana päivänä alus luovutti hinauksen alankomaalaiselle hinaajalle Kroomanille ja jatkoi itse Portsmouthiin, jossa se matkustajien poistuttua siirrettiin telakalle korjattavaksi.^[4]

Alus palasi 29. kesäkuuta korjausten valmistuttua Harwichissa laivueeseensa. Seuraavana päivänä se suojasi HMS Wild Swanin hinaaman HMS Whitshedin matkan Harwichiin yhdessä HMS Puffinin kanssa.^[4]

Suojattuaan saattuetta OA205 alus siirrettiin 3. syyskuuta Kotilaivaston Greenockiin sijoitettuun 12. hävittäjälaivueeseen. Aluksen turbiiniongelmat palasivat ja se jouduttiin siirtämään telakalle 13. syyskuuta. Alus palasi telakalta 8. marraskuuta laivueeseensa, joka oli siirretty läntisen reitin (engl. Western Approaches Command) alaisuuteen. Se palveli laivueensa mukana Islannissa suojaten Pohjois-Atlantin saattueita.^[5]

Joulukuun alussa alus pelasti Pohjois-Atlantilla torpedoidun hollantilaisen kauppalaivan SS Farmsumin 15 miehistönjäsentä.^[6] Alus palasi keväällä 1941 Clydeen, jossa se siirrettiin telakalle 9. toukokuuta. Alus palasi palvelukseen 7. elokuuta liittyen laivueeseensa.^[5]

Alus ei viipynyt kuitenkaan laivueessa pitkään, kun sen polttoaineeseen pääsi sekoittumaan vettä. Alus siirrettiin Portsmouthin telakalle 15. lokakuuta ja se palasi laivueeseensa 10. tammikuuta 1942. Se suojasi saattuetta PQ14 Kuolaan palaten Islantiin suojaten saattuetta QP9. Se joutui kuitenkin teknisten vikojen vuoksi jälleen Liverpoolissa telakalle, mistä se palasi 18. kesäkuuta.^[7]

Alus sijoitettiin laivaston ilmavoimien maalilaivaksi. Palveluksen keskeytti ainoastaan 30. marraskuuta aloitettu huoltojakso, mistä se palasi maalilaivaksi 23. tammikuuta 1943. Se siirrettiin 4. kesäkuuta Portsmouthista Clydeen telakalle, missä sille asennettiin Squid-sukellusveneentorjuntaheitin kenttäkokeita varten. Uutta heitintä testattiin lähes vuosi. Ambuscade oli huollettavana 16. kesäkuuta 1944 palaten palvelukseen elokuussa, jonka jälkeen se oli koululaivana pari kuukautta. Alus lähti 15. lokakuuta Milford Havenista Välimerelle Squid-heittimen syvänmeren testeihin ja se palasi testien päätyttyä Clydeen 9. marraskuuta.^[7]

Testien päätyttyä alus palveli koululaivana Clydessä, kunnes vasta perustettu koululaivue vapautti sen tehtävästä kesäkuussa 1945. Alus siirrettiin reserviin 27. elokuuta Barrowissa. Alus oli shokkiaaltokokeissa 1946 Loch Strivenillä. Se sijoitettiin poistolistalle 23. marraskuuta 1946 ja alus siirrettiin BISCOlle myytäväksi. Se myytiin West of Scotland Shipbreaking Companylle Trooniin ja romutettiin maaliskuussa 1947.^[3][7]

Aluksen päälliköinä olivat:

• Arthur Oswald Johnson 21. maaliskuuta – 14. kesäkuuta 1940
• Robert Augustus Fell 14. kesäkuuta 1940 – 16. toukokuuta 1942
• Edward Copson Peake 16. toukokuuta – 9. marraskuuta 1942
• Donald Emberton Mansfield 9. marraskuuta 1942 – 13. heinäkuuta 1943
• Harry Hutchinson 13. heinäkuuta 1943 – 10. kesäkuuta 1944
• John Mayling 10. kesäkuuta 1944 – helmikuu 1945
• Harold Geeves Chesterman, DSO helmikuu 1945 –

• English, John: Amazon to Ivanhoe - British Standard Destroyers of the 1930s. Kendal: World Ship Society, 1993. ISBN 0-905617-64-9 (englanniksi)
• Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5 (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
• Cocker, Maurice: Destroyers of the Royal Navy 1893–1981. Ian Allan, 1983. ISBN 0-7110-1075-7 (englanniksi)
• Levy, James P.: The Royal Navy's Home Fleet in World War II. New York: Palgrave macmillan, 2003. ISBN 1-4039-1773-6 (englanniksi)
• Woodman, Richard: Arctic Convoys 1941–1945. South Yorkshire, Englanti: Pen & Sword Maritime, 2007. ISBN 1-84415-611-7 (englanniksi)