Esko Aho

suomalainen poliitikko ja Suomen pääministeri
Tämä artikkeli käsittelee poliitikkoa. Samannimisestä laulajasta on oma artikkelinsa.

Esko Tapani Aho (s. 20. toukokuuta 1954 Veteli)[1] on suomalainen keskustalainen poliitikko. Hän toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995.[2] Kansanedustajana Aho toimi vuosina 1983–2003 ja Keskustan puheenjohtajana vuosina 1990–2002.[3] Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella.

Esko Aho
Esko Aho vuonna 2022.
Esko Aho vuonna 2022.
Suomen pääministeri
Ahon hallitus
26.4.1991–13.4.1995
Presidentti Mauno Koivisto
Martti Ahtisaari
Pääministerin sijainen Ilkka Kanerva
Pertti Salolainen
Edeltäjä Harri Holkeri
Seuraaja Paavo Lipponen
Eduskunnan puhemies
4.4.1991–26.4.1991
Edeltäjä Kalevi Sorsa
Seuraaja Ilkka Suominen (II)
Kansanedustaja
26.3.1983–18.3.2003
Ryhmä/puolue Keskustan eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt20. toukokuuta 1954 (ikä 70)
Veteli
Puoliso Kirsti Hannele Aho (1980–)
Tiedot
Puolue Keskusta
Koulutus valtiotieteen maisteri

Jätettyään politiikan Aho toimi vuodesta 2003 Sitran yliasiamiehenä ja vuodesta 2009 Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana (executive vice president) sekä johtokunnan jäsenenä.[4] Toukokuussa 2012 Aho ilmoitti jättävänsä johtokunnan. Hän siirtyi senior fellow -tehtävään Harvardin yliopiston Kennedy Schooliin.[5] Sen jälkeen hän on työskennellyt East Officen puheenjohtajana ja Venäjällä eri tehtävissä, muun muassa Euroopan unionin pakotelistalla olevan Sberbankin hallituksen jäsenenä.[6] Vuonna 2022 Aho ryhtyi hallituksen puheenjohtajaksi suomalaisten yritysten perustamaan China Office -yhtiöön, jonka tarkoitus on parantaa niiden liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa.[7]

Tausta

muokkaa

Aho on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.[3]

Politiikka

muokkaa

Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri

muokkaa

Aho valittiin keskustan puheenjohtajaksi vuoden 1990 puoluekokouksessa, jossa Paavo Väyrysen seuraajaksi pyrki myös Eeva Kuuskoski. Puoluesihteeriksi Seppo Kääriäisen seuraajaksi valittiin Erja Tikka. Keskusta saavutti Ahon puheenjohdolla ”veret seisauttavan vaalivoiton” kevään 1991 eduskuntavaaleissa. Voiton taustalla oli syksyllä 1990 alkanut lama. Vaalivoiton jälkeen keskusta pyrki muodostamaan vähintään kolmen suuren puolueen sateenkaarihallituksen, mutta SDP kieltäytyi vaalitappionsa vuoksi. 36-vuotiaana Ahosta tuli tuohon mennessä Suomen nuorin pääministeri. Hallituksen lamavuosina toteuttamaa tiukkaa talouspolitiikkaa ja suuria menojen leikkauksia on pidetty keskustan vaalitappion syynä vuoden 1995 vaaleissa. Ahosta käytettiin tällöin kansan keskuudessa nimeä "Pula-Aho".[8] Hiipuvana idänkaupan näkyvänä hallitusten välisenä yhteistyöelimenä oli talouskomissio, jonka johtajana pääministeri Aho toimi Holkerin jälkeen aina Neuvostoliiton hajoamiseen eli vuoden 1991 loppuun asti.[9]

Ahon hallituksen ulkoministeri Paavo Väyrynen oli jätätyttänyt Suomen EU-jäsenhakemuksen alivaltiosihteeri Veli Sundbäckillä. EU:ta vastustavan MTK:n ja keskustan vahvimpien puoluepiirien vastustus EU-jäsenyydelle pyrittiin hillitsemään puhumalla EU-jäsenhakemukseen liitettävistä reunaehdoista, mitä ei lopulta neuvotteluissa käsitelty pysyvien poikkeuksien saamiseksi yleisiin jäsenyysehtoihin joidenkin muiden maiden tapaan. Kun neuvottelutulos valmistui, Väyrynen ryhtyi vastustamaan EU-jäsenyyttä ja erosi hallituksesta ryhtyäkseen presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 vaaleissa. Ehdokkuutta tavoittelivat myös Lapin läänin maaherra ja entinen oikeusministeri Hannele Pokka sekä Kainuun Sanomien päätoimittaja, entinen alivaltiosihteeri ja ulkoasiainministeri Keijo Korhonen, joka lupasi presidentiksi päästyään estää EU-jäsenyyden. Korhonen ei lähtenyt keskustan esivaaliin Väyrysen takia, mutta hän lähti omalla listalla presidenttiehdokkaaksi.[10]

Aho pysyi Väyrysen ja Korhosen presidenttiehdokkuuksista huolimatta EU-linjalla ja hankki EU-neuvottelujen loppuunviejäksi ja Väyrysen seuraajaksi ulkoasiainministeriksi MTK:n puheenjohtajan Heikki Haaviston, joka veikin EU-neuvottelut loppuun. Toisena vaihtoehtona olisi ollut se, että kokoomus olisi kaatanut hallituksen ja olisi muodostettu sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen hallitus, missä keskusta ei olisi voinut vaikuttaa EU-jäsenyysneuvottelun maatalousratkaisun tuloksiin. Aho oli valmis vastustamaan EMU-jäsenyyttä, mutta sekin hyväksyttiin samasta syystä.[11]

Kevättalvella 1996 Aho esitteli Keskustan työreformia, joka korosti työehtosopimusten joustoa esittämällä paikallista sopimista. Työreformin suunnittelua varten perustettiin neljä työryhmää.[12] Työryhmiä johtivat Seppo Kääriäinen, Olavi Ala-Nissilä, Maria-Kaisa Aula ja Matti Vanhanen.[12] Kääriäinen esitteli työreformia Kouvolan puoluekokouksessa vuonna 1998.[13]

Aho toimi puheenjohtajana vuoteen 2002 saakka ja ilmoitti kansanedustajuudesta luovuttuaan, että julkisen viran hakeminen oli poissuljettu.[14]

Aho toimi Suomen Hiihtoliiton puheenjohtajana vuosina 1996–2000.[15] Ahon puheenjohtaja kaudella Suomen Tietotoimisto kertoi vuonna 1998 suomalaishiihtäjien käyttäneen dopingia hiihtojohdon tieten ja tuella. Uutinen johti pitkään jatkuneeseen oikeudenkäyntien sarjaan.[16]

Presidenttiehdokas

muokkaa

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Aho oli Tarja Halosen vastaehdokkaana vaalien toisella kierroksella, jolla hän korosti perinteisiä perhearvoja ja keskustalaista perhepolitiikkaa. Aho sai toisella kierroksella 48,4 prosenttia äänistä. Vaalien jälkeen hän johti lokakuusta 2000 alkaen Yhdysvalloissa Harvardin yliopistossa viikoittaista opintoryhmää, jossa käsiteltiin Euroopan unionia ja sen poliittisia ja taloudellisia vaikutuksia kansainvälisiin suhteisiin. Hän palasi Suomeen kesäkuussa 2001.[17]

Ylen vuonna 2008 teettämässä kyselyssä mieluisista ja epämieluisista presidenttiehdokkaista vuoden 2012 presidentinvaaleihin Aho nimettiin kaikkein epämieluisimmaksi ehdokkaaksi.[18]

Kansanedustajuuden jälkeen

muokkaa

Aho toimi Sitran yliasiamiehenä heinäkuusta 2004 marraskuuhun 2008. Sitran hallitus oli yksimielisesti esittänyt tehtävään taloustieteilijä Bengt Holmströmiä. Hän on esitellyt rakennemuutosajatuksia muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnan julkaisuissa.lähde?

Sitran jälkeen hän toimi vuoden 2009 alusta Nokian yhteistyösuhteista ja yhteiskuntavastuusta vastaavana johtajana. Samalla hänestä tuli Nokian johtokunnan jäsen Veli Sundbäckin jäädessä eläkkeelle.[19][20] Hän luopui Nokian johtokunnan tehtävästä, kun hänet nimitettiin Harvardin yliopiston Kennedy Schoolin senior fellow -tehtävään. Aho aikoi edistää tutkimusta siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä.[21] Hän oli siinä vuosina 2012-2014.[22]

Aho on toiminut Teknologiateollisuus ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana. Vaasan yliopisto nimitti Ahon vuonna 2006 hallintotieteiden kunniatohtoriksi.[23]

Toimittaja Risto Uimonen on julkaissut kirjan Pääministerin puhuva pää (WSOY 2011), jota varten hän haastatteli myös Ahoa. Kirjassa Aho sanoo, että media on "väliaine", joka on "kansan ja päättäjien välillä". Median logiikka on hänen mielestään ongelmallinen päättäjille, koska se kiinnittää huomioita seikkoihin, joilla ei Ahon mielestä ole asian kannalta ratkaisevaa merkitystä. "Alussa suosio ja positiivinen julkisuus kulkevat käsi kädessä. Kun lakipiste on saavutettu, julkisuus tuhoaa mielellään ilmiön”, Aho sanoo kirjassa.[24]

Jorma J. Mattila ja Marko Erola kirjoittavat kirjassa Kasinokeisari: Pekka Salmen tarina (Helsinki-kirjat, 2011), että pääministeri Aho on innokas pokerin ja ruletin pelaaja.[25] Pekka Salmen mukaan Aholla oli pääministeriaikana tarve jatkaa pelaamista vielä auringon nousun aikaan, jos hän sattui olemaan häviöllä.[25] Hänellä oli taipumus jättää pokerivelkansa maksamatta ja tappion tunnustaminen oli hänelle erityisen vaikeaa.[25] Kirjassaan Keskustan valtakunta (Into, 2019) toimittajat Jyri Hänninen ja Jarno Liski väittävät, että Aho on peliriippuvainen.[26] Seura-lehden toimittajan kysyessä Aholta peliveloista ja niiden kautta syntyneestä poliittisen painostuksen mahdollisuudesta Aho lähti kysyjää juosten karkuun.[27]

Sipilän hallituksen aikaan 2015–2019 Aho toimi pääministeri Juha Sipilän neuvonantajana[28].

Idänsuhteet

muokkaa

Aho oli suomalaisten yritysten idänkauppaa edistävän East Officen johtokunnan puheenjohtaja vuosina 2013–2019.[29] [30]

Aho oli myös Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja vuosina 2013–2019.[31]

Sberbank

muokkaa

Aho valittiin Sberbankin hallintoneuvostoon vuonna 2016[32][33]. Tapaus on herättänyt epäilyksiä siksi, että Sberbankilla on suora yhteys Venäjän hallitukseen ja että pankki oli asetettu Euroopan unionin ja Yhdysvaltain pakotelistalle[34]. Pertti Salolaisen mukaan asetelma oli "erikoinen", "hieman ongelmallinen" ja se "herättää kysymyksiä"[35]. Tutkija Erkka Railo arvioi, että Ahon nimitys olisi Venäjän yritys vaikuttaa pakotteiden purkamiseen, mutta hän näki myös, että suomalaiset poliitikot ovat perinteisesti pyrkineet ylläpitämään hyviä suhteita Venäjään[35]. Keskustalainen pääministeri Juha Sipilä ei nähnyt asiassa mitään ongelmaa vaan piti sitä Ahon henkilökohtaisena ratkaisuna[35].

Euroopan parlamentin erityisvaliokunnan mietinnössä Aho nostettiin esimerkiksi niistä eurooppalaisista poliitikoista, jotka Venäjä oli "kaapannut" edistämään etujaan[36].

Kun Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen haastatteli Ahoa Sberbankin hallituksen jäsenyydestä, Aho yritti estää jutun julkaisun.[6][37]

Sberbank maksaa Aholle 10,8 miljoonaa ruplaa palkkioita vuonna 2022.[38] Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24. helmikuuta 2022[39], jolloin Aho ilmoitti, että hän pidättäytyy pankin hallituksen työskentelystä. Ahon mukaan hän ei halunnut prostestoida pankkia vastaan, mutta pakotteet vaikeuttavat hallitustyöskentelyä.[40]

JPMorgan

muokkaa

Aho nimitettiin helmikuussa 2019 yhdysvaltalaisen suurpankin JPMorgan Chasen Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueiden neuvonantajaryhmän jäseneksi.[41]

Hullu vuosi 1991

muokkaa

Aho on juontajana ja toimittajana Ylen esittämässä dokumenttisarjassa Hullu vuosi 1991. Hänen rooliaan siinä on arvosteltu, koska Aho oli osallinen sarjan käsittelemissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehden toimittaja Pauliina Penttilä arvioi: "Ahon kaksoisrooli rikkoo räikeästi yhtä professionaalin journalismin peruspilareista, puolueettomuuden ihannetta. [– –] Journalistisesta näkökulmasta dokumentti on pikemminkin Esko Ahon intressejä palvelevaa poliittista viestintää kuin journalismia." Ahon rooli on herättänyt yleisempääkin keskustelua.[42] Ilkka Kanerva viittaa tulevaan presidentinvaaliin: "Yle on ystävällisesti tarjonnut hänelle valtavan foorumin"[43] Helsingin Sanomien Tero Kartastenpää kirjoittaa: "Lamavuodesta kertova sarja näyttää välillä Esko Ahon mainosvideolta."[44]

Yksityiselämä

muokkaa

Aho on naimisissa, ja hänellä on neljä lasta.[45]

Kunnianosoituksia

muokkaa

Julkaisut

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Pajala, Lasse & Lagerbohm, John (toim.): Kuka kukin on 2011, s. 29. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-24712-8
  2. Esko Aho Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
  3. a b Esko Aho Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  4. Johtokunta Nokia Suomi. Viitattu 30.5.2012.
  5. Länkinen, Tiina; Hirsimäki, Tiina: Esko Aho jättää Nokian johtokunnan Yle uutiset. 30.5.2012. Viitattu 30.5.2012.
  6. a b Tommi Nieminen: Minä ja Venäjä. Helsingin Sanomat, 2.12.2018, s. B 1–4. Sanoma. digitilaajille. Viitattu 2.12.2018.
  7. Hakahuhta, Ari; Fresnes, Tulikukka de: Venäläispankin jättänyt Esko Aho siirtyi edistämään Kiinan-kauppaa Yle Uutiset. 2.11.2022. Viitattu 2.11.2022.
  8. Yle.fi Vintti Yleisradio. Arkistoitu 26.6.2015. Viitattu 25.6.2015.
  9. Talouskomission johtoon Esko Aho. Helsingin Sanomat, 23.7.1991, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 1.1.2021.
  10. Entinen ulkoministeri Keijo Korhonen on kuollut www.iltalehti.fi. Viitattu 30.5.2023.
  11. MTV3: Aho arvostelee edelleen Emu-ratkaisua mtvuutiset.fi. 2.1.1999. Viitattu 30.5.2023.
  12. a b Karri Kokko: Näkymätön työtaistelu Suomenkuvalehti.fi. 23.2.2007. Viitattu 30.5.2023.
  13. MTV3: Aho näkee työreformin ykköskysymykseksi mtvuutiset.fi. 14.6.1996. Viitattu 30.5.2023.
  14. Aho ei aio hakea julkisia virkoja
  15. Esko Aho suivaantui dopinguteluista
  16. Johanna Aatsalo menetti dopinguutisen takia miehensä ja uransa, mutta sai lopulta elämänsä takaisin
  17. 20 vuotta sitten: Esko Aho palasi Harvardista KU. 20.8.2021. Viitattu 30.5.2023.
  18. Stubb kärkikolmikossa presidenttikyselyssä Yle Uutiset. 20.8.2008. Viitattu 20.8.2008.
  19. Pitkänen, Perttu: Esko Aho Nokian johtokuntaan Digitoday.fi. 15.8.2008. Viitattu 15.11.2014.
  20. Mikko Kosonen valittiin Sitran yliasiamieheksi 13.11.2008. Sitra. Arkistoitu 26.5.2012. Viitattu 24.6.2010.
  21. Iltalehti. Esko Aho jättää Nokian johdon. (Arkistoitu – Internet Archive) viitattu 30.5.2012.
  22. [1]
  23. Kunniatohtorit, Vaasan yliopisto (Arkistolinkki: Archive.is, arkistoitu 5.10.2013)
  24. Olli Ainola, Esko Aho vihjaa lähtöön Nokiasta, (Arkistoitu – Internet Archive) Talouselämä
  25. a b c Esko Aho meni pokeripöydässä usein "sippiin". Kauppalehti 19.8.2011, viitattu 19.8.2011 (haettu päivitetty linkki 2.12.2018)
  26. Politiikan syntisten seurakunta - Verkko-Särö verkkosaro.sarolehti.net. Viitattu 21.9.2019.
  27. Näin Esko Aho säntäsi karkuun – kun häneltä kysyttiin peliveloista ja uhkapeliaddiktiosta Tolkun Henkilö. 5.4.2019. Viitattu 21.9.2019.
  28. Kuka Sipilän korvaan kuiskaa? Pääministeriä ympäröi poliittisten avustajien muuri, ja lähipiirin mukaan Sipilän “Dream Team” on yhä koossa Yle Uutiset. Viitattu 29.5.2019.
  29. Executive Chairman of the Board East Office of Finnish Industries. Viitattu 12.12.2014. (englanniksi)
  30. Iltalehti 11.12.2018
  31. Ilkka Salosesta Suomalais-Venäläisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Suomalais-Venäläinen kauppakamari SVKK. 23.5.2019. Viitattu 22.2.2022.
  32. Esko Ahoa esitetään venäläispankin johtopaikalle Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2018.
  33. Supervisory Board sberbank.com. Viitattu 30.3.2018. (englanniksi)
  34. "Sberbank on osa Venäjän valtiota" – brittitutkijoilta tyly arvio Esko Ahon uudesta työnantajasta Yle Uutiset. Viitattu 30.3.2018.
  35. a b c Esko Aho ehdolla venäläispankkiin iltalehti.fi. Viitattu 31.3.2018.
  36. EU | EU-parlamentti nostaa Esko Ahon ja Paavo Lipposen esimerkeiksi eurooppalaisista poliitikoista, joita Venäjä ja Kiina ovat palkanneet edistämään etujaan Helsingin Sanomat. 25.1.2022. Viitattu 2.3.2022.
  37. Mikko Kiesiläinen, Esko Aho yritti vaientaa keskustelua hänen roolistaan Sberbankissa, Libera 5.12.2018
  38. Alanne, Joonas: Talouselämä: Venäläispankki korotti Esko Ahon palkkiota roimasti www.iltalehti.fi. Viitattu 22.2.2022.
  39. Hyökkäys alkoi monesta ilmansuunnasta Yle Uutiset. 24.2.2022. Viitattu 2.3.2022.
  40. Vuorikoski, Salla: Venäjän hyökkäys | Esko Aho vetäytyy Sberbankin hallituksesta: ”Oli nähtävissä, että tämä ei pääty hyvin” Helsingin Sanomat. 24.2.2022. Viitattu 24.2.2022.
  41. Reuters: Yhdys­val­ta­lainen suurpankki JPMorgan nimitti Esko Ahon neuvo­nan­ta­jak­seen Suomenmaa. 8.2.2019. Viitattu 9.2.2019.
  42. Pauliina Penttilä: Journalismin ja viestinnän hämärällä rajalla. Kanava 7/2021, s. 55
  43. Johannes Ijäs, Kanerva asettuu tukemaan Ahon näkemyksiä, Demokraatti 21.9.2021, viitattu 2.11.2021
  44. Lamavuodesta kertova sarja näyttää välillä Esko Ahon mainosvideolta, Helsingin Sanomat 13.8.2021, viitattu 2.11.2021
  45. Häikiö, Martti: Aho, Esko (1954–) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 17.2.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 18.11.2014.
  46. ANNETUT KUNNIAMERKIT 1990-2021 Ritarikunnat. 25.4.2021. Viitattu 6.4.2024.
  47. Teenetemärkide kavalerid Vabariigi Presidendi Kantselei. 2024. Viitattu 6.4.2024. (eesti)
  48. AHO S.E. Esko Palazzo del Quirinale. 2024. Viitattu 6.4.2024. (italia)

Aiheesta muualla

muokkaa