Esko-Juhani Tennilä

Esko-Juhani Tennilä syntyi perheensä kotimökissä Rovaniemen maalaiskunnan Tennilän kylässä.^[5] Hän sai etunimensä Aleksis Kiven päivän kunniaksi kätilön ehdotettua jotakin Aleksis Kiven Nummisuutareista tai Seitsemästä veljeksestä. Tennilä valmistui Tampereen yliopistosta sosionomiksi. Ennen kansanedustajaksi valintaansa hän työskenteli muun muassa Hämeen Yhteistyön ja Ajankohtaisen kakkosen toimittajana. Hän on kertonut yhteiskunnallisen heräämisensä tapahtuneen köyhän lapsuutensa ja televisiosta näkemiensä Vietnamin sodan kuvien kautta.^[6]

Tennilä valittiin eduskuntaan SKDL:n listoilta vuonna 1975.^[3] Hän oli myös presidentin valitsijamiehenä vuosina 1978^[7] ja 1982^[8]. Talvella 1983 SKDL:n Lapin piiriä hallinnut puolueen enemmistön niin sanottu kirveslinja pudotti Tennilän ehdokaslistalta pari kuukautta ennen eduskuntavaaleja, koska hänen katsottiin rikkoneen ryhmäpäätöksiä.^lähde? Tennilä lähti vaaleihin omalla listallaan ja keräsi lähes 15 000 ääntä, mikä oli enemmän kuin läpi menneellä SKDL:n edustajalla Niilo Koskenniemellä.^[4]

Kesäkuussa 1986 Tennilä siirtyi vähemmistökommunistien perustaman Devan eduskuntaryhmään, josta hän palasi SKDL:n seuraajaksi perustettuun Vasemmistoliittoon 1990.^[3] Vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen Tennilä ja Mikko Kuoppa vastustivat Vasemmistoliiton lähtöä Lipposen hallitukseen, jolloin heidät erotettiin puolueen eduskuntaryhmästä. Tennilä ja Kuoppa perustivat oman vasemmistoryhmän, johon myöhemmin liittyi myös Veijo Puhjo.^[4] Vuonna 1999 Tennilä valittiin eduskuntaan jälleen Vasemmistoliiton ehdokkaana.^[3] Tennilä jätti eduskunnan vuonna 2011, jolloin hän oli Ilkka Kanervan ohella silloisista kansanedustajista pisimpään eduskunnassa istunut kansanedustaja.^[9] Tennilä oli viimeinen eduskunnassa istunut kansanedustaja, joka oli kuulunut SKDL:n eduskuntaryhmään. Eduskunnan jätettyään Tennilä työskenteli usean vuoden ajan toimittajana Kansan Uutisten avustajana.^[4] Hän oli myös Rovaniemen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen.^[6]

Kansanedustajana Tennilä profiloitui erityisesti kotimaakuntansa Lapin asioiden ajajana ja hänen pääteemanaan oli työllisyys.^[4] Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Tennilä keräsi Lapin vaalipiiristä toiseksi suurimman äänimäärän kaikista ehdokkaista,^[10] ja kaikista eniten vaaleissa 1979, 1983, 1995, ja 1999.^[11] Tennilä oli eduskunnan ahkerimpia puhujia. Toukokuussa 2022 tehdyssä tilastossa hän oli kaikkien aikojen yhdeksänneksi useimmin täysistunnoissa puhunut kansanedustaja.^[12] Tennilä tuli tunnetuksi myös siitä, ettei hän suostunut käyttämään eduskunnan pukukoodin vaatimaa kravattia.^[4]

Tennilä liittyi Suomen Kommunistiseen Puolueeseen vuonna 1969.^[13] Vuoden 1978 edustajakokouksessa hänet valittiin keskuskomitean varajäseneksi^[14] ja kolme vuotta myöhemmin varsinaiseksi jäseneksi. Vuonna 1981 Tennilä nousi myös keskuskomiteaa johtaneeseen poliittiseen toimikuntaan. Toukokuun 1982 ylimääräisessä edustajakokouksessa Tennilä jäi kuitenkin keskuskomitean ulkopuolelle.^[15] Hän edusti puolueen vähemmistöä eli niin sanottuja taistolaisia, jotka erotettiin SKP:stä 1980-luvun puolivälissä. Tennilä valittiin taistolaisten muodostaman SKP:n (yhtenäisyys) keskuskomiteaan 1987,^[13] varapuheenjohtajaksi 1988 ja puheenjohtajaksi 1989 Jouko Kajanojan erottua. Tennilä on kirjoittanut ottaneensa puheenjohtajuuden vastaan varmistaakseen SKPy:n ja Devan osallistumisen Vasemmistoliittoon, jos tilaisuus avautuisi.^[16] Vasemmistoliitto perustettiin huhtikuussa 1990 ja puolueeseen päästettiin myös SKPy:n kannattajat. Syksyllä Devan kansanedustajat liittyivät Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään luovuttuaan SKPy:n johtopaikosta osana sopimusta puolueiden yhdistymisestä.^[17]

Vuonna 2004 julkaistuissa muistelmissaan Tennilä käsitteli myös taistolaisten tekemiä virheitä, joista yhtenä hän piti Neuvostoliiton ongelmista vaikenemista. Kommunismin romahduksen jälkeen Tennilä luonnehti olevansa "vihertävä marxilainen". Pelkkää punaisuutta hän piti taantumuksellisena ajatuksena.^[4] 2000-luvun alussa Tennilä oli Suomen Nato-jäsenyyden voimakas vastustaja.^[18]

Poliittisten teostensa ohella Tennilä julkaisi muun muassa lastenkirjoja ja runoja. Tennilän viimeinen kirja Jäämeri kutsuu (2014) on matkakirjan ja raportin yhdistelmä, jossa hän pohtii Koillisväylän ja Murmanskin alueen taloudellisia mahdollisuuksia Suomen kannalta.

Esko-Juhani Tennilän puoliso oli Leena Tennilä. Hän solmi avioliiton jo 17-vuotiaana presidentti Urho Kekkosen myöntämällä erikoisluvalla.^[19] Pariskunnalla oli kaksi lasta ja viisi lastenlasta.^[2]

Esko-Juhani Tennilä oli innokas jalkapallon ystävä ja Rovaniemen Palloseuran kannattaja. Tennilä edusti nuorena Rovaniemen Reipasta, mutta pelaaminen jäi hänen muutettuaan Tampereelle opiskelemaan. Valmistuttuaan Tennilä työskenteli toimittajana Kemissä ja pelasi samalla Karihaaran Tenhon joukkueessa Maakuntasarjaa. Myöhemmin kansanedustajana hän pelasi Eduskunnan urheilukerhon jalkapallojoukkueessa. Tennilä oli myös aktiivinen taustavaikuttaja. Hän oli kehittämässä rovaniemeläisen jalkapalloilun olosuhteita ja Neuvostoliiton romahdettua hankki Moskovan Dynamoon solmimiensa suhteiden kautta pelaajia Suomeen. Tunnetuin Tennilän Rovaniemelle tuoma pelaaja on Vasili Karatajev.^[20]

Tennilä ajoi Ladalla yli miljoona kilometriä.^[21]

• Maailma punaisempi. Tampere: Prodik, 1971.
• Sorron kahleet. Tampere: Prodik, 1972. ISBN 951-950-035-9
• Muuttolinnut muuttaa. Rovaniemi: Kassiopeia, 1973. ISBN 951-990-118-3
• Niin toisenlaista Pohjolaa. Murmanskin alue. Helsinki: Tiedonantajayhdistys, 1981. ISBN 951-956-055-6
• Tätä koskea ei kahlita. Tampere: Lehtikanava, 1983. ISBN 951-994-595-4
• Rakastanhan minä tätä maata. Oulu: Pohjoinen, 1985. ISBN 951-749-027-5
• Eduskuntapäiväkirja. Helsinki: Vastavoima, 1987. ISBN 951-960-002-7
• Kirsimaavihreää, tiilenpunaista. Helsinki: Vastavoima, 1990. ISBN 951-960-008-6
• Lokakuu, jälleen. Helsinki: Vastavoima, 1993. ISBN 951-960-009-4
• Sateenkaaresta vasemmalle. Vasemmistolaisen kansanedustajan muistiinpanoja. Kevät ja kesä 1995. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-114-033-7
• Metsän väristä en väittele enää. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 951-114-542-8
• Ellu eläintenkesyttäjä. Helsinki: Lasten keskus, 1998. ISBN 951-627-206-1
• Tennilä, Esko-Juhani & Lintunen, Martti: Vuotoksen vuosi. Päiväkirjamerkintöjä ja kuvia. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-115-078-2
• Ellu pelastaa. Helsinki: Lasten keskus, 2003. ISBN 951-627-424-2
• Švejkin poika. Kansanedustajan muistikuvia, kuvia ja runoja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-116-404-X
• Kuulumisia. Pello: Rajalla, 2007. ISBN 978-952-527-155-3
• Toppari Arkadianmäellä. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-951-0-39552-3
• Jäämeri kutsuu – Koillisväylä, Murmansk ja Suomen mahdollisuudet. Helsinki: Into, 2014. ISBN 978-952-264-197-7

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Esko-Juhani Tennilä Wikimedia Commonsissa