Ernst Linko

Linko tuli ylioppilaaksi vuonna 1909 ja opiskeli pianonsoittoa Helsingin musiikkiopistossa vuosina 1909−1911 Sigrid Schnéevoigtin ja Karl Ekmanin johdolla. Vuosina 1911−1914 hän opiskeli sävellystä ja musiikin teoriaa Berliinissä ja Pietarissa sekä vuosina 1924−1925 Pariisissa.

Linko piti ensikonserttinsa pianistina Helsingissä vuonna 1913 ja esiintyi ympäri Eurooppaa sekä toimi pitkään Sibelius-Akatemiassa pianonsoiton professorina. Laitoksen rehtorina hän toimi vuosina 1936−1959. Lisäksi hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä musiikkialan järjestöissä. Vuonna 1920 Linko teki Väinö Solan kanssa konserttimatkan Yhdysvaltoihin. Lingon pianistioppilaisiin kuuluivat muun muassa Antti Aarnela, Einar Englund, Meri Louhos, Seppo Nummi ja Tauno Äikää.

Sävellystuotanto painottuu usein klassillishenkiseen ilmaisuun ja etsii innoitusta barokin säveltäjistä (esimerkiksi Domenico Scarlattista) ja sävellysmuodoista (esimerkiksi fuugasta). Taituruus ja pianon värikkyys nousevat esiin neljässä pianokonsertossa (sävelletty 1916, 1920, 1931 ja 1957), joita on esitetty suomalaisten sinfoniaorkestereiden konserteissa melko harvoin. Pianoteosten lisäksi Linko kirjoitti joukon kamarimusiikkiteoksia sekä yhden sinfonian (Symphonie chévaleresque, 1949)

Ernst Lingon puoliso oli laulaja Lahja Linko ja tytär oopperalaulaja Liisa Linko-Malmio. Hänen veljensä oli kapellimestari Erkki Linko (1893−1966). Veljesten isä oli kuoronjohtaja Ernst Lindroth ja äidinisä tamperelainen musiikkivaikuttaja Fredrik Lundelin.

• Neljä pianokonserttoa
• Pianosonaatti, "Op. 6"
• Pianosarja, Op. 1
• Suite miniature pianolle, Op. 2
• Humoreskeja pianolle, Op. 3
• 24 pianopreludia, Op. 6
• Pianosarja Hommage à Domenico Scarlatti^[1], Op. 12
• Kolme bagatellia pianolle, Op. 13
• Kaksi pianosonatiinia, Op. 23
• 3 Danze moderne per il pianoforte (1926)
• Nocturne sellolle ja pianolle (1919)
• Pianotrio, Op. 9
• Jousikvartetto, Op. 21
• Sinfonia Symphonie chévaleresque