Douglas MacArthur

yhdysvaltalainen kenraali

Douglas MacArthur (26. tammikuuta 1880 Little Rock, Arkansas, Yhdysvallat5. huhtikuuta 1964 Washington DC, Yhdysvallat) oli eräs Yhdysvaltojen tunnetuimmista kenraaleista. Hän palveli Yhdysvaltain armeijassa suurimman osan elämäänsä osallistuen kolmeen suursotaan (ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota ja Korean sota) ja saavutti yhtenä harvoista Yhdysvaltojen historiassa viiden tähden kenraalin aseman.

Douglas MacArthur
MacArthur Manilassa 2. elokuuta 1945.
MacArthur Manilassa 2. elokuuta 1945.
Henkilötiedot
Syntynyt26. tammikuuta 1880
Little Rock, Arkansas, Yhdysvallat
Kuollut5. huhtikuuta 1964 (84 vuotta)
Washington DC, Yhdysvallat
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Yhdysvallat
 Filippiinit
Palvelusvuodet 1903–1964
Taistelut ja sodat ensimmäinen maailmansota
toinen maailmansota
Korean sota
Sotilasarvo kenraali (Yhdysvaltain armeija)
sotamarsalkka (Filippiinien armeija)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

MacArthur oli yksi Yhdysvaltain armeijan palkituimmista sotilaista, joka tuli kuuluisaksi toisen maailmansodan aikana Filippiinien menetyksestä ja takaisin valloittamisesta. Hänen uransa päättyi erottamiseen hänen niskoiteltuaan ylipäällikköä vastaan ja uhattuaan ydinaseella Kiinaa.

Nuoruus

muokkaa

MacArthur syntyi Little Rockissa, Arkansasin osavaltion luoteisosassa. Hänen isänsä oli kenraaliluutnantti Arthur MacArthur Jr.,[1] joka vastaanotti kunniamitalin Yhdysvaltain sisällissodan aikana ja jonka isä oli Wisconsinin kuvernööri Arthur MacArthur Sr.. Hänen äitinsä oli virginialainen Mary Pinkney Hardy MacArthur.

Sotilasura

muokkaa

Ensimmäinen maailmansota

muokkaa
 
Prikaatikenraali MacArthur Ranskassa 1918.

MacArthur suoritti West Pointin kadettikoulun, erikoiskurssit ja sotakorkeakoulun suurella menestyksellä ja oli ensimmäisessä maailmansodassa Yhdysvaltojen Ranskan-rintaman maineikkaimpia upseereja.[1] Hän kohosi luutnantiksi vuonna 1903 ja prikaatikenraaliksi 1918.[2]

Maailmansotien välinen aika

muokkaa

Maailmansotien välillä MacArthur toimi West Pointin kadettikoulun johtajana sekä Yhdysvaltain armeijan esikuntapäällikkönä (1930–1935).[1] Hän toimi Filippiinien armeijan ylipäällikkönä 1935–1937 ja sai Filippiinien sotamarsalkan arvon vuonna 1936. Hän erosi erimielisyyksien takia armeijasta 1937.[2]

Toinen maailmansota

muokkaa
 
Kenraali MacArthur tutkii sillanpääasemaa Filippiinien Leyte-saaren rannalla 1944.

MacArthur kutsuttiin takaisin armeijan palvelukseen 1941, kun hänet nimitettiin Yhdysvaltain kaukoidän joukkojen komentajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli Lounais-Tyynenmeren joukkojen komentaja. MacArthur ylennettiin 1944 armeijakenraaliksi ja valittiin vuonna 1945 koko Tyynenmeren joukkojen ylipäälliköksi.[2] Japanin keisarikunnan antautuessa liittoutuneille vuonna 1945 MacArthurista tuli liittoutuneiden miehitysarmeijan ylipäällikkö.[1]

Korean sota

muokkaa

MacArthur valittiin vuonna 1950 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) joukkojen komentajaksi Korean sodassa.[2] Sodan aikana MacArthur siirrettiin sivuun komentajan tehtävistä tottelemattomuudesta Yhdysvaltain presidenttiä Harry S. Trumania kohtaan, mikä sai aikaan kansallisen kiistan.[1] MacArthur kannatti ydinaseen käyttöä Kiinaa vastaan, koska sotaan osallistui miljoona kiinalaista vapaaehtoista Korean demokraattisen kansantasavallan puolella.

MacArthurin erottaminen johtui itse asiassa yksityisestä kirjeestä republikaanien kongressiedustaja Martinille: kirjeessä hän ei suoraan ehdota ydinaseen käyttöä, vain vihjaa siihen. Tarkkaan ottaen kenraali mainitsee kirjeessään:

»Yleensä nämä näkökohdat on ymmärretty hyvin, koska ne noudattavat sovinnaista kaavaa, jonka mukaan voimakeinojen käyttöön vastataan aina kovemman asteisilla voimakeinoilla.»

Tilanteen poliittisen jännityksen vuoksi sekin riitti, kun edustaja vuoti luottamuksellisen kirjeen julkisuuteen. Itse asiassa ydinaseen käyttöä ehdotti juuri tämä edustaja, ja hän vain tukeutui arvostetun kenraalin näennäiseen tukeen.[3]

Viimeiset ajat

muokkaa

MacArthur kuoli Walter Reedin sotilassairaalassa vuonna 1964.

Arviot MacArthurista

muokkaa

MacArthur muistetaan yhtenä Yhdysvaltojen historian kiistanalaisimmista henkilöistä. Toisaalta hän oli suuresti ihailtu sotilasstrategiansa ja -taktiikkansa erinomaisuudesta, toisaalta häntä on taas kritisoitu toimistaan, kuten Washingtoniin kerääntyneen 20 000 ensimmäisen maailmansodan sotaveteraanin joukon (Bonus Army) hajottamisesta kyynelkaasulla suuren laman aikaan 1932, sodan johdosta Filippiineillä ja Uudessa-Guineassa sekä Trumanin poliittisesta haastamisesta kylmän sodan aikana.

Lisäksi MacArthuria arvosteltiin hänen egoistisesta asenteestaan.[4] Asenne tuli erityisen selkeästi ilmi allekirjoitettaessa Japanin antautumissopimusta taistelulaiva USS Missourin kannella. MacArthur oli vaatinut paikalle kaksi miestä menneisyydestä: Filippiinien Corregidorin linnoituksen viimeisen komentajan kenraali Jonathan M. Wainwrightin ja Singaporen japanilaisille luovuttaneen brittikenraaliluutnantti Arthur Percivalin, jotka molemmat olivat olleet japanilaisten vankeina. Vankikenraalien nälkiintynyt olemus korostui erityisesti tukevan ja ahavoituneen MacArthurin rinnalla. Paikalla olleet ovat lisäksi sanoneet, että nämä kaksi käyttäytyivät luontevan aristokraattisesti, kun MacArthur puolestaan esiintyi teatraalisen voittajamaisin elkein: muiden kenttäpuvuista poiketen MacArthur oli kokovalkoisessa asepuvussa.[4]

Perintö

muokkaa

Pian MacArthurin kuoleman jälkeen japanilaiset antoivat hänelle lempinimen gaijin shōgun (suom. ulkomaalainen sotilasjohtaja).[4]

Los Angelesissa on MacArthurin mukaan nimetty puisto, MacArthur Park.

Yhdysvalloissa on useita MacArthurin mukaan nimettyjä high school -tason oppilaitoksia.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 118. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
  2. a b c d Blomstedt, Yrjö: ”Kuka kukin on suurpolitiikassa”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 95. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  3. Kai R Lehtonen: Kouluhistorian oheislukemisto 2: A I Arwidssonista avaruusmiehiin, s. 562
  4. a b c Eddy Bauer: Toinen maailmansota, osa VI, s. 220, 223
  5. http://www.levittownschools.com

Aiheesta muualla

muokkaa