Christian Wolff

Christian Wolff (24. tammikuuta 1679 Breslau – 9. huhtikuuta 1754 Halle)^[1] oli filosofi, josta kehittyi Saksassa alan suuri auktoriteetti. Toisin kuin useat Immanuel Kantia edeltäneet saksalaiset filosofit hän oli yliopiston professori ja julkaisi suuren suosion saavuttaneita oppikirjoja.

Wolff aloitti teologian opiskelun, mutta suuntautui pian matematiikkaan ja filosofiaan. Hallen yliopiston professorina hän yritti Gottfried Leibnizin jalanjäljissä luoda kaikenkattavan aksiomaattisen systeemin tieteissä, myös kosmologiassa, teologiassa ja psykologiassa. Wolff oli rationalisti. Hän kannatti Leibnizin ajatusta ennalta-asetetusta harmoniasta, mutta hylkäsi tämän monadologian. Hänen edustamansa rationalismi herätti suuttumusta Hallen yliopiston pietistisissä piireissä. Tämä johti siihen, että Preussin kuningas Fredrik Vilhelm I erotti tämän virastaan ja karkotti maanpakoon vuonna 1723. Hän sai heti vastaavan viran Marburgista.^[2]

Teoksissaan Wolff käsitteli muun muassa logiikkaa, metafysiikkaa, etiikkaa, poliittista filosofiaa, teoreettista fysiikkaa, teleologiaa ja fysiologiaa. Hän luennoi latinan sijasta saksaksi, ja edisti siten saksankielisen filosofian kehittymistä. Hän kirjoitti myös pedagogisesti onnistuneita matematiikan oppikirjoja. Wolffin mukaan praktinen filosofia jakautuu etiikkaan, taloustieteeseen ja valtiotieteeseen. Etiikan alalla pitää hänen mielestään olla rationaalisena prinsiippinä perfectio, täydellisyys. Tämä vaatii ihmistä toimimaan oman ja muiden täydellisyyden lisäämiseksi. Hyvä on hyvää itsessään, ei Jumalan tahdon perusteella. Hyvään elämään liittyy onnellisuus ja järjenmukaisuus.^[2]