3. prikaati (jatkosota)

3. prikaati vahvuudeltaan 6 500 sotilasta muodostettiin Karjalankannaksella lokakuussa 1941, josta se junakuljetuksella siirrettiin tammikuussa 1942 Itä-Karjalaan Maaselän Kriville 8. divisioonan alaisuuteen.^[1]

Prikaati joutui välittömästi Kriviin tultuaan taisteluihin, sillä puna-armeija oli hyökännyt tammikuun alussa 1942 alueella. Prikaatin hyökkäys Krivin alueella alkoi 6. helmikuuta, mutta vihollinen teki vastahyökkäyksen, jonka torjunta kesti 12. helmikuuta asti.^[2]

Puna-armeija teki syyskuussa 1942 uuden hyökkäyksen Maaselän kannaksella. Tämän torjuntaan osallistui myös 3. prikaati. Tässä vaiheessa prikaatinkomentajaksi oli vaihtunut eversti Savonjousen tilalta eversti Pietari Autti. Suomalaisia vastassa oli 32. armeija, johon kuului mm. 289. divisioona komentajanaan puna-armeijan suomalaissyntyinen kenraalimajuri Toivo Tommola. Taistelujen tuloksena, jotka päättyivät 20. syyskuuta 1942 mennessä, prikaati oli joutunut hieman vetäytymään taisteluja edeltävästä tilanteesta.^[3]

Syyskuun 1942 taistelujen jälkeen 3.prikaati vedettiin reserviin aina tammikuuhun 1943 asti. Sen jälkeen prikaati siirtyi jälleen rintamavastuuseen Krivillä. Tähän ajankohtaan liittyy komentajavaihdos eli maaliskuussa 1943 eversti Autin seuraajaksi tuli eversti Antti Kääriäinen.^[4]

Sen jälkeen prikaati oli sen jälkeen niin rintapalveluksessa kuin reservissä. Syyskuun 1942 taistelujen jälkeen sen korvaajaksi rintamavastuuseen tuli 12. prikaati, joka oli siinä 12. tammikuuta 1943 asti, jonka jälkeen 3. prikaati palasi entiselle paikalleen Maaselän kannaksella.^[5]

Maaliskuussa 1944 se siirrettiin Maaselän alueelta Sallaan, jossa se toimi saksalaisjoukkojen reservinä. Prikaati sai 10. kesäkuuta 1944 käskyn siirtyä Kannakselle. Siirtovaiheessa Sallassa prikaatinkomentaja eversti J. O. Hannula kaatui Sallan asemalla lentohyökkäyksessä. Kuljetuksen hoiti sen jälkeen majuri Eero Rinne, joka oli toiminut prikaatissa ensin pataljoonankomentajana ja vuoden 1943 alusta esikuntapäällikkönä.^[6] Prikaatin komentajana toimi Karjalan kannaksen vaiheessa ensin eversti Kai Savonjousi ja everstiluutnantti Lauri Haanterä.^[7]

Kannakselle siirretyn prikaatin osia jouduttiin alussa käyttämään hajallaan ”reikien” tukkimiseksi. Prikaati hälytettiin 18. kesäkuuta 1944 miehittämään Summan puolustusasema, talvisodan maineikas Mannerheim-linja. Asema oli kuitenkin talvisodan räjäytysten jäljiltä surkeassa kunnossa ja varustamaton. Summan asemassa 3. prikaati vastaanotti omat joukot, suoritti torjuntataistelun asemansa säilyttäen sekä valmistautui itse irtautumaan. Vaihto vastaanottavan jalkaväkirykmentti 25:n kanssa suoritettiin onnistuneesti. Prikaati ryhmittyi 19. kesäkuuta alkaen puolustukseen Viipurin pohjoispuoliselle linjalle. Ensimmäiset viholliskosketukset saatiin 20. kesäkuuta panssareiden ajaessa puolustusaseman etumaastoon. Prikaatin alueella taisteltiin parin päivän ajan kiivaasti. Puna-armeijan tehtyä läpimurron 20. kesäkuuta Viipurissa 20. prikaatin III pataljoona alistettiin 3. prikaatille puolustamaan, koska sen sijainti oli itäisin 20. prikaatin pataljoonista eli rajoittui Karjalan kaupunginosaan ja oli samalla 3. prikaatin II pataljoonan vieressä.^{[8] [9]}

Kun alkoi näyttää siltä, ettei asemia ollut enää mielekästä yrittää pitää, IV armeijakunnan johto antoi käskyn vetää joukot puolustukseen taaemmalle Härkävuoren–Suokkaanjärven linjalle. Joukot vetäytyivät yöllä 22.–23. kesäkuuta sumun turvin vihollisen seuraamatta. Uusi lohko oli kapeampi, noin neljän kilometrin levyinen, mutta lähes varustamaton. Puna-armeija aloitti 25. kesäkuuta kello 06.30 prikaatin lohkolla erittäin kiivaan tulivalmistelun, joka ulottui aina Saimaan kanavalle saakka. Noin kello 08.00 alkanut hyökkäys johti kiivaitten taisteluiden jälkeen siihen, että prikaati ryhmittyi kiireesti puolustukseen Ventelän kannakselle Isoniityn pohjoispään tasalle. Prikaatin tehtäväksi tulisi seuraavien päivien aikana Talin–Portinhoikan–Ihantalan alueella kamppailevien IV armeijakunnan joukkojen oikean sivustan suojaaminen. Portinhoikan tienristeyksestä länteen ja pohjoiseen jatkaneiden neuvostojoukkojen pysäyttämiseksi suoritettiin useita vastahyökkäyksiä. Prikaati torjui omassa asemassaan kaikki vihollishyökkäykset.^{[10] [11]}

Prikaati siirrettiin 10.7.1944 reserviin, mutta siirrettiin elokuun alussa takaisin rintamavastuuseen Viipurin koillispuolella. Tässä prikaati oli aina aselepoon asti, jolloin se siirtyi rajan taakse Ylämaan alueelle.^{[12] [13] [14]}

• Kaliva A.: Sininen prikaati 1941-44. Sinisen prikaatin muistosäätiö, 1969.