
Naboon kuninkaallisen tähtilaivan T-14 hyperajomoottori.
Hyperajomoottori tai lyhyemmin vain hyperajo oli avaruusaluksissa käytetty tärkeä osa, jonka avulla alus pystyi siirtymään hyperavaruuteen ja suorittamaan uskomattoman pitkiä matkoja valoa nopeammin. Tämän teknologian kehittyminen oli merkittävässä asemassa galaksinlaajuisen yhteiskunnan, kaupankäynnin ja sodan kehittymisessä. Hyperajojen rakenne ja toiminta perustuivat Hyperajon teoriaan. Ilmausta käytettiin merkitsemään kaikkia osia, joita sen käyttämiseen tarvittiin, kuten hyperajomotivaattoreita.
Hyperajon avulla oli mahdollista matkustaa yli 120 000 valovuoden levyisen galaksin halki vain muutamissa tunneissa tai päivissä. Tarkka matkaan kulunut aika riippui useista tekijöistä, kuten päämäärästä, lähtöpaikasta, valitusta reitistä ja hyperajomoottorin laadusta.
Tavallisesti hyperajot valmistettiin titaniumin ja chromiumin seoksesta. Tämä yhdistelmä oli suunniteltu erityisesti kestämään jatkuvaa rasitusta, joka syntyi siirryttäessä normaaliavaruudesta hyperavaruuteen ja taas pudottautumisessa takaisin.
Joskus hyperajoissa ilmeni vikoja toiminnan aikana. Tällaisessa tapauksessa monenlaisia asioita saattoi tapahtua, mutta vain harvoja niistä tunnetaan, koska ne kävivät usein kohtalokkaiksi. Kaikki viat eivät kuitenkaan aiheuttaneet hirveitä seurauksia.
Esiintymiset[]
- Star Wars: Knights of the Old Republic
- Star Wars: Knights of the Old Republic II: The Sith Lords
- Darth Maul: Varjojen metsästäjä
- Tähtien sota: Episodi I – Pimeä uhka
- Kulkuriplaneetta
- Outbound Flight
- Jeditehtävä: Pahan salaseura (Ainoastaan maininta)
- Shatterpoint
- Star Wars Empire: The Short, Happy Life of Roons Sewell
- Star Wars Empire: Darklighter
- Deadly Reunion
- Tähtien sota: Episodi V – Imperiumin vastaisku (Ensimmäinen esiintyminen)
- Hämärän laivue
- Tyrant's Test
- Showdown at Centerpoint
- Junior Jedi Knights: Kenobi's Blade
- The Final Prophecy
- Star Wars Droids 4: Lost in Time (Ainoastaan maininta)
Lähteet[]
- Star Wars: The Roleplaying Game, Second Edition, Revised and Expanded
- The Star Wars Sourcebook
- Han Solo and the Corporate Sector Sourcebook
- The Imperial Sourcebook
- The Star Wars Sourcebook, Second Edition
- Galaxy Guide 3: The Empire Strikes Back
- Episodi I: Pimeä uhka: Kuvitettu opas
- Episode I Insider's Guide
- The New Essential Chronology
- Tähtien sota: Episodi IV – Uusi toivo