Unkarin kieli

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Unkari
Oma nimi	magyar [mɒɟɒr]
Muu nimi	madjaari
Tiedot
Alue	Unkari Itävalta Kroatia Romania Slovenia Serbia Slovakia Ukraina
Virallinen kieli	Unkari Vojvodina  Serbia Euroopan unioni
Puhujia	14,5 miljoonaa
Sija	66.
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto	Magyar Tudományos Akadémia Nyelvtudományi Intézete[1]
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	uralilaiset kielet
Kieliryhmä	suomalais-ugrilaiset kielet ugrilaiset kielet
Kielikoodit
ISO 639-1	hu
ISO 639-2	hun
ISO 639-3	HUN
Ohje
Infobox OK

Unkari eli madjaari on uralilainen kieli, jota puhuvat unkarilaiset. Yhdessä obinugrilaisten mansin ja hantin kanssa se muodostaa kielikuntansa ugrilaisen kieliryhmän.

Unkaria puhuu 14–15 miljoonaa ihmistä. Unkarissa heistä asuu kymmenen miljoonaa ja loput suurimmaksi osaksi ympäröivissä valtioissa: Romaniassa, Slovakiassa, Ukrainassa, Serbiassa, Kroatiassa, Itävallassa ja Sloveniassa. Unkarin kieli on Euroopan suurin indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuulumaton kieli. Vuonna 2000 unkaria puhui Suomessa äidinkielenään 1 089 henkilöä.^[2] Vuoteen 2009 määrä oli noussut ja oli yli 1 500 henkilöä.^[3] Unkarin kieltä ja kirjallisuutta siihen liittyvää kulttuuria tutkii hungarologia.

Unkari on myös suomen kielen etäinen sukulainen, mutta sen konsonantisto on huomattavasti rikkaampi kuin suomen ja muutenkin sanaston tasolla kielet poikkeavat toisistaan voimakkaasti. Yhtäläisyyksiä on lähinnä kieliopin perusrakenteissa, esimerkiksi samantapainen sijamuotojärjestelmä, possessiivisuffiksit ja vokaalisointu. Sanastossa on kuitenkin enemmän sukulaisuutta kuin äkkiseltään näyttäisi, sillä ugrilaisen kantakielen monet sanat ovat unkarissa ja suomessa muuttuneet äänteellisesti niin paljon eri tavoin, ettei maallikko enää pysty tunnistamaan niiden keskinäistä sukulaisuutta. Esimerkiksi suomen ydin ja unkarin velő ovat erilaisuudestaan huolimatta peräisin samasta muinaisesta suomalais-ugrilaisesta sanasta, jonka asuksi on mallinnettu *wideme, mutta eri kielten erilaiset äännekehitykset ovat muuttaneet ne aivan erilaisiksi.

Vaikka unkarin ja suomen kielet ovat vain hyvin kaukaista sukua keskenään, niiden sukulaisuus on johtanut lämpimiin suhteisiin Unkarin ja Suomen kansojen välillä. Tämä johtuu siitä, että uralilaisia kieliä on niin vähän, ne ovat yleensä suomeen ja unkariin verrattuna niin pieniä, ja niistä vain kolme – suomi, unkari ja viro – ovat itsenäisen valtion pääkieliä eli valtiokieliä.

Unkarilaisten vaiheista ennen heidän saapumistaan Keski-Eurooppaan ei ole täyttä varmuutta. Kantaugrilaista kieltä on mahdollisesti puhuttu Siperiassa toisella vuosituhannella eaa. Myöhemmin unkaria puhunut kansa asutti Mustanmeren pohjoispuolisia aroja turkkilaisten heimojen kanssa. Tuolloin unkariin lainautui sanoja turkkilaisista kielistä; muun muassa unkari polveutuu turkkilaisesta heimonnimestä on-ogur 'kymmenen nuolta'. 800-luvun lopulla ratsastavina paimentolaisina eläneet unkarilaiset asettuivat asumaan Tonavan halkomaan Karpaattien altaaseen, jossa nykyinenkin Unkarin valtio sijaitsee.

Valtion perustaminen ja katolisen uskon omaksuminen vaikuttivat ratkaisevasti unkarin kielen kehitykseen. Ensimmäinen säilynyt teksti on Ruumissaarna ja rukous (Halotti Beszéd) noin vuoden 1200 tienoilta. 1300-luvulta lähtien on säilynyt runsaasti kirkollisia koodekseja, ja myös maallista kirjallisuutta kirjoitettiin jo keskiajalla. 1500-luvulla unkari säilytti turkkilais­valloituksista huolimatta entisenlaisen asemansa. Latinaa käytettiin opetus- ja hallintokielenä, ja siitä periytyi suoraan unkariin joitakin lainasanoja. Kun Unkarista tuli osa Habsburgien valtakuntaa, osa yläluokkaa alkoi saksalaistua. Kansallismieliset piirit käynnistivät 1800-luvun alussa kielenuudistus­liikkeen, jonka tarkoituksena oli nostaa unkari sivistyskieleksi. Vieraan vaikutuksen vähentämiseksi kieleen luotiin uusimpia käsitteitä varten paljon uudissanoja, esimerkiksi zene ('musiikki, säveltaide'), rendőr ('poliisi'), mérnök ('insinööri') ja titkár ('sihteeri'). Tämän 1800-luvun kielenuudistuksen jälkeen kielen rakenne ei ole olennaisesti muuttunut.^[4]

Suomen ja unkarin kielien sukulaisuutta ruvettiin tutkimaan jo 1600-luvulla. Budapestin yliopiston suomalais-ugrilainen oppituoli perustettiin jo vuonna 1872. Helsingin yliopiston Suomalais-ugrilaiselle laitokselle perustettiin puolestaan unkarin kielen lehtoraatti vuonna 1924.

Unkari on ainoa suomalais-ugrilainen kieli, jolla tiedetään olleen oma kirjoitus­järjestelmänsä, unkarilaiset riimut, jo esikristillisenä aikana.

Unkarin kielen kirjoittamiseen käytetään latinalaisia kirjaimia. Oikeinkirjoitusjärjestelmä on lähes fonemaattinen: kutakin äännettä vastaa periaatteessa vain yksi kirjain tai yksi sellainen kirjainyhdistelmä, joka ei juuri aiheuta sekaannuksen vaaraa. Poikkeuksia johdonmukaisuudesta aiheuttavat:

• morfeeminrajoilla tapahtuvat sandhi-ilmiöt, joita unkarin yleiskielessä esiintyy runsaasti (esimerkiksi menjek ääntyy samoin kuin mennyek)
• kieli­historiallisista syistä säilytetty ly, josta edempänä
• unkarin kirjoitus­järjestelmälle muutoin vieraitten kirjainten käyttäminen eräissä nuorissa lainasanoissa (esimerkiksi taxi)
• eräitten erisnimien säilyttäminen vanhakantaisissa asuissaan (esimerkiksi Ady [ɒdi], Eötvös ~ Ötvös, Thewrewk ~ Török)

Unkarin aakkoset ovat:

a, á, b, c, cs, d, dz, dzs, e, é, f, g, gy, h, i, í, j, k, l, ly, m, n, ny, o, ó, ö, ő, p, q, r, s, sz, t, ty, u, ú, ü, ű, v, w, x, y, z, zs

Aakkosia – ja äänteitä – on siis paljon enemmän kuin suomessa. Yhteiset kirjaimet lausutaan kummassakin kielessä suunnilleen samalla tavalla seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:

• lyhyt a [ɒ] lausutaan pyöreämpänä kuin suomen a; huulet ovat samassa asennossa kuin o:ta lausuttaessa, mutta kieli on a:n asennossa
• pitkä á [aː] on etisempi kuin suomen a, eli hieman ä:hän vivahtava
• lyhyt e [ɛ] on suomen e:tä avoimempi ja voi suomalaisen korvissa muistuttaa ä:tä
  • useissa murteissa esiintyy tämän rinnalla toinen lyhyt e-äänne, lähes suomen e:n kaltainen; sen käyttöä unkarin yleiskielessä pidetään sallittuna, mutta sitä ei ole tapana kirjoittaa erillisellä ë-kirjaimella kuin joissakin murreteksteissä (esimerkiksi meleg ääntyy yleiskielessä aina [mɛlɛg], mutta veszek ääntyy joko [vɛsɛk] tai [vesek]); ulkomaalaisille opetetaan yksinkertaisempaa [ɛ]:llistä vaihtoehtoa, joka on vallitsevana esimerkiksi Budapestin seudun puheenparressa
• c, s, w, x, y: katso edempänä.

Suomesta puuttuvia tai suomessa vain myöhäisehköissä lainasanoissa esiintyviä äänteitä ovat myös erilaiset suhuäänteet, joista monet kirjoitetaan kahden, yksi jopa kolmen kirjaimen yhdistelmällä:

• sibilantit:
  • s on suhu-s [ʃ] eli vastaa suomen š:ää (Vertaa esimerkiksi suomen šeikki.)
  • sz, lähinnä suomalainen s [s], ääntyy aina terävänä; hiemankin paksusti äännetyn suomalaisen s:n unkarilainen kuulee helposti suhu-s:ksi
  • z, soinnillinen terävä s [z] (Vertaa esimerkiksi englannin zone.)
  • zs, soinnillinen suhu-s [ʒ], vastaa suomen ž:tä (Vertaa esimerkiksi ranskan Jean.)
• affrikaatat:
  • c, "ts" [ts] (Vertaa esimerkiksi saksan Zimmer.)
  • cs, "tš" [tʃ] (Vertaa esimerkiksi suomenruotsin köpa ja englannin cheap.)
  • dz, "dz" [dz], unkarin c:n soinnillinen pari
  • dzs, "dž" [dʒ], unkarin cs:n soinnillinen pari (Vertaa esimerkiksi englannin jungle.)

Kirjain y, unkarilaiselta nimeltään ipszilon, esiintyy nykyunkarin sanoissa ainoastaan kirjainyhdistelmissä palataalisen konsonantin merkkinä:

• ny [ɲ] on liudentunut eli palataalinen n-äänne, suunnilleen sama kuin ranskan gn tai espanjan ñ.
• ty [c] ja gy [ɟ] ovat palataalisia klusiileja, eli niiden ääntymiskohta on kitalaessa; ty on soinniton ja gy soinnillinen. (Erona t:hen ja d:hen on, että kielen keskiosa on kitalakea vasten, josta se ääntymishetkellä päästetään irti aivan kuten t ja d hampaista tai hampaiden ja ikenien rajalta.)
• alkujaan ly on ollut palataalinen l-äänne, [ʎ], mutta nykyisessä yleiskielessä se on langennut yhteen j:n kanssa (Vertaa espanjan ll.); riippuu siis kunkin sanan historiallisesta ääntämyksestä, kirjoitetaanko j-äänne kirjaimella j vai kirjainyhdistelmällä ly.

Pitkiä vokaaleita ei kirjoiteta kahdella kirjainmerkillä kuten suomessa, vaan niiden pituutta osoittaa aksentti kirjaimen päällä; ü:n ja ö:n tapauksessa kaksi aksenttimerkkiä. Pitkät vokaalit äännetään suurin piirtein kuin suomessakin, eli muun muassa á vastaa aa:ta, mutta on hieman avoimempi, ja é vastaa ee:tä, mutta on suljetumpi eli i-mäisempi. (Vertaa saksan painollisen tavun e.) Lyhyet ja pitkät a:t ja e:t ovat siten laadultaan hieman erilaisia.

Kirjaimet q, w ja x (sekä y vokaalin i merkkinä) esiintyvät ainoastaan vanhahtavissa tai vieraskielisissä erisnimissä ynnä nuorissa lainasanoissa.

Unkarin kielessä käytetään paljon päätteitä ja etuliitteitä, joten se luokitellaan agglutinoivaksi kieleksi. Sanoilla ei ole sukua. Pääpaino on suomen tavoin aina sanan ensimmäisellä tavulla. Sivupainoa esiintyy lähinnä yhdyssanojen sanarajoilla.

Kieleen on kehittynyt runsas joukko kieliopillisia sijoja. Niiden lukumäärä riippuu siitä, miten sijamuoto ylipäätään määritellään, sillä raja sijamuotojen ja partikkelijohdannaisten välillä ei kaikissa tapauksissa ole selvä. Sijoja on joka tapauksessa enemmän kuin suomessa, tavallisimman käsityksen mukaan noin 30. Unkarissa on suomen kaltainen paikallissijojen järjestelmä. Järjestelmään tosin kuuluu yhdeksän sijaa suomen kuuden asemasta. Sisä- ja ulkosijojen lisäksi unkarissa on kolme superpositiosijaa, jotka ilmaisevat jonkin päällä olemista, sieltä lähtemistä tai sinne saapumista.

Ilmeisesti naapurikielten mallista unkariin on omaksuttu artikkelin käyttö. Epämääräistä artikkelia egy käytetään vain yksikössä. Sama sana tarkoittaa lukua yksi. Monikossa artikkelin puuttuminen ilmaisee epämääräisyyttä. Määräinen artikkeli on joko a tai az. Se on erityiskäyttöön valjastettu pronomini az, suomeksi 'tuo' tai 'se'. Lyhyttä muotoa käytetään konsonanttien edellä. Alkujaan määräistä artikkelia on ilmeisesti käytetty satunnaisesti samoin kuin se-sanaa suomessa, mutta se on nykyään pakollinen tunnetuista asioista puhuttaessa.

»Minden emberi lény szabadon születik és egyenlő méltósága és joga van. Az emberek, ésszel és lelkiismerettel bírván, egymással szemben testvéri szellemben kell hogy viseltessenek.»

Suomeksi:
»Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.»

(YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1. artikla) ^[5]

Kaikki eivät ole aina olleet vakuuttuneita unkarin kielen uralilaisuudesta. Unkarin on epäilty kuuluvan muun muassa turkkilaisiin kieliin. Tähän ovat antaneet aihetta lukuisat turkkilaiskielistä lainatut sanat sekä yhteiset piirteet, kuten suffiksoiva morfologia ja vokaalisointu, joka tosin esiintyy myös muissa uralilaisissa kielissä, muun muassa suomessa. Nämä rakennepiirteet ovat kuitenkin typologisesti määräytyviä eli yksinkertaisesti tiettyyn rakennetyyppiin kuuluvan kielen ominaisuuksia. On myös koetettu perustella turkkilaisten tai laajemmin altailaisten kielten sukulaisuutta koko uralilaisen kielikunnan kanssa. Nämä vertailut ovat kuitenkin kaatuneet aineiston puutteeseen, eli mahdolliseen yhteiseen kantakieleen palautettavissa olevaa sanastoa ei löydy riittävästi. Unkarin sekä muidenkin uralilaisten ja altailaisten kielten kaukaisiksi sukukieliksi on toisinaan arveltu myös muun muassa japania ja sumeria. Myös hunnien kieltä on joskus pidetty unkarin sukuisena, ja jo keskiaikaisen perimätiedon mukaan unkarilaisia onkin pidetty hunnien jälkeläisinä.

Vaihtoehtoisten teorioiden suosion syyt ovat sekä kielelliset että ideologiset. Unkarin kielellä ei ole kovin läheisiä sukukieliä, joten yhtäläisyydet sukukielten kanssa ovat maallikolle lähes mahdottomia huomata. Toisaalta kansallisromanttinen ajattelutapa rohkaisi näkemään kansan, kulttuurin, rodun ja kielen yhtenä kokonaisuutena, jolle oli löydettävä yksi yhtenäinen alkuperä, mieluusti mahdollisimman loistokas. Koska useimmat uralilaiset kansat elivät alkukantaisella kulttuuritasolla ja varsinkin kun kielisukulaisuus käsitettiin ilman muuta samalla geneettiseksi sukulaisuudeksi, ajatus unkarin kielen uralilaisuudesta herätti Unkarissa vastustusta jo 1800-luvulla. Viime aikoinakin eli poliittisen järjestelmän ­vaihdoksen jälkeen eräät tahot ovat esittäneet, että teoria unkarin kielen suomalais-ugrilaisesta kielisukulaisuudesta olisi ollut poliittinen, ensin Itävallan ja sitten Neuvostoliiton vallanpitäjien ylläpitämä salajuoni unkarilaisten nöyryyttämiseksi riistämällä heiltä heidän kunniakas menneisyytensä.

Väitteet unkarin sukulaisuudesta turkkilaiskielten kanssa perustuvat siihen, että unkarissa on hyvin paljon lainasanoja turkkilaiskielistä. Unkarilaisten esi-isät vaelsivat nykyisen Venäjän aroilla noin 500 vuotta, ja koko tuon ajan he olivat kosketuksissa eri turkkilaiskansojen kanssa. Kun unkarilaiset siirtyivät pohjoisen metsästys­kulttuurista aron hevoskulttuuriin, on selvää, että uuden kulttuurin sanasto piti lainata turkkilaiskansoilta, jotka jo asuivat aroilla.

Sanojen etymologista tutkimusta hankaloittaa se, että osa pienistä turkkilaisheimoista on myöhemmin kuollut sukupuuttoon tai sulautunut unkarilaisiin. Silti usean sanan turkkilaisperäisyys on kiistaton, vaikka varmaa lähtökieltä ei enää olisikaan. Monen lainan piirteet viittaavat nykyiseen tšuvassin kieleen, jolloin loppuja voidaan pitää yleisturkkilaisina. Tšuvassiin viittaavia unkarin sanoja ovat muun muassa karó ’seiväs’, sár ’kura’, sárga ’keltainen’, sarló ’sirppi’, szél ’tuuli’ ja dél ’etelä’.

Osa vanhoista turkkilaislainoista liittyy karjankasvatukseen, joka oli tuolloin uusi asia unkarilaisille, esimerkiksi bika ‘sonni’, ökör ‘härkä’, borjú ‘vasikka’, ünő ‘hieho’, tinó ‘nuori härkä’, kos ‘pässi’, kecske ‘vuohi’, tai sen tuotteisiin, esimerkiksi sajt ‘juusto’, gyapjú ‘villa’. Myös uudet viljelykasvit tulivat tutuiksi uudessa kulttuuri­ympäristössä, esimerkiksi árpa ‘ohra’, borsó ‘herne’, kender ‘hamppu’, alma ‘omena’, körte ‘päärynä’, gyümölcs ‘hedelmä’, szőlő ‘viinirypäle’. Turkkilaisten vaikutus oli niin vahva, että jopa muutamia ihmiskehoon liittyviä sanoja lainattiin, esimerkiksi kar ‘käsivarsi’, térd ‘polvi’, boka ‘nilkka’, gyomor ‘vatsa’, köldök ‘napa’, szakáll ‘parta’, myös csipa ‘rähmä’. Ruumiinosien nimitysten lainautuminen kertoo hyvin tiiviistä yhteyksistä kansojen kesken.

Unkarin kielen suomalais-ugrilaisuus on varma ja ilmeinen vastaväitteistä huolimatta. Toisenlaiset tulkinnat eivät kestä nykyajan tieteellistä ja näkökulmaltaan neutraalia vertailevaa kielentutkimusta, joten niiden esittämistä pidetään näennäistieteenä. Monet sanat ovat selvästi samankuuloisia, esimerkiksi él – elä(ä), kéz – käsi : käte-, ki – ken, kő – kivi, lesz ‘tulla joksikin’ – lie(nee), máj – maksa, menni (, megy-) – men(nä), méz – mesi : mete-, mi – me, négy – neljä, név – nimi, nyel – niel(lä), szem – silmä, szív - sydän, ti – te, új – uusi, vaj – voi, vas 'rauta' – vaski, vér – veri, világ ‘maailma (< valo)’ – valkea. Olennaista ei kuitenkaan ole samankaltaisuus sinänsä vaan äännevastaavuuksien systemaattisuus, ei vain suomen ja unkarin välillä vaan kautta kielikunnan. Yksityiskohtaisella vertailevalla tutkimuksella voidaan osoittaa, että nämäkin sanat ovat samaa alkuperää: agy – aivo, ágy – vuode, csomó - solmu, éj – yö, én – minä, ének – ääni, év ‘vuosi’ – ikä, fa - puu, íj - jousi, had ‘sotajoukko’ – kunta, hal - kala, három – kolme, haszon ‘hyöty’ – kasvaa, hat – kuusi ‘6’, kettő – kaksi, napa – anoppi, nyíl - nuoli, ő – hän, öl – syli, öt – viisi, öv – vyö, ősz – syksy, (sijapääte) -val – väki, velő – ydin. Kuten näistäkin esimerkeistä näkyy, yhteinen sanasto on nimenomaan niin sanottua perussanastoa (ruumiinosien ja sukulaisten nimityksiä, pieniä lukusanoja, perusverbejä, luonnon olioita ja ilmiöitä, alkeellista teknologiaa ja niin edelleen), eli juuri sellaista sanastoa, jollaista perin harvoin lainataan kielestä toiseen ja jota on tarvittu jo aivan kulttuurikehityksen alussa.

Kielitoimiston suosituksen mukaan vieraat nimet, joiden äänneasu päättyy konsonanttiin ja kirjoitusasu vokaaliin, saavat ääntämyksensä mukaisen taivutuspäätteen, mutta kirjoitettaessa toimitaan ikään kuin kirjoitusasun loppuvokaali olisi ääntyvä.^[6] Sääntö koskee unkarinkielisistä sanoista erityisesti konsonantteihin gy, ty, ny ja ly päättyvien sanojen taivutusmuotoja: esimerkiksi genetiivi nimestä Nagy kirjoitetaan Nagyn ja illatiivi Nagyyn^[6]. Sanat äännetään joka tapauksessa välivokaali i:n kanssa, eli suurin piirtein "nadjin" ja "nadjiin". Juuri tämä suuri ääntämyksen ja kirjoitusasun ero sekä välivokaali i:n huomiotta jättäminen on syynä siihen, miksi myös muita käytäntöjä on olemassa. Toisaalta kielitoimiston ratkaisua voidaan perustella tietynlaisella suomen kielen lainalaisuuksia noudattavalla systemaattisuudella, jossa käytäntöä ei tarvitse perustella vieraan kielen ominaispiirteillä.

Unkarin kielen tuntijoilla on kuitenkin tapana käyttää erilaista kirjoitusasua, koska gy, ly, ny ja ty ovat unkarissa konsonantteja, eikä y esiinny koskaan vokaalina (paitsi eräiden sukunimien vanhanaikaisissa kirjoitusasuissa). Käytetyt muodot ovat Nagy'in ja Nagy'ia tai Nagyin ja Nagyia; edelliset ovat kenties hieman yleisempiä. Heittomerkin käyttöä puolustaa se näkökohta, että siinä käy hyvin esille, mikä osa sanaa on nimeä ja mikä taivutusta, ja samalla se kiinnittää lukijan huomion sanan tavallisuudesta poikkeavaan äänneasuun. Toisaalta sen käyttö on siksi epäjohdonmukaista, että heittomerkkiä käytetään suomen kielessä yleensä vain sellaisen loppukonsonantin perässä, joka jätetään lausumatta esimerkiksi ranskankielisissä nimissä.

Maininnan arvoinen seikka on, että Kielitoimiston nykyisiä kannanottoja lähellä oleva teos ”Uusi kieliopas” mainitsee heittomerkin käytöstä seuraavaa (ensin esiteltyään pääsäännön mukaiset ääntymättömään loppukonsonanttiin liittyvät tapaukset):

”Joskus heittomerkki voi olla muutenkin tarpeen selvyyden vuoksi, esim. engl. Attlee’a [ätliä], unk. Nagy’ille [nadjille] (nominatiivi ääntyy [nadj]).”^[7]

Oman ongelmansa muodostaa unkarissa hyvin yleinen johdin -i, joka merkitykseltään vastaa lähinnä suomen johdinta -lainen/-läinen. Ääritapauksessa saattavat samassa suomenkielisessä tekstissä esiintyä rinnan esimerkiksi sukunimet Szilágyi [silaadji] ja Szilágy [silaadj]. Kirjoittajan on oman harkintansa mukaan ratkaistava, miten näitä nimiä taivutetaan aiheuttamatta turhia sekaannuksia toisaalta kirjoitusasun, toisaalta ääntämyksen suhteen.

Edelleen unkarinkielisiä sanoja taivutettaessa tulee huomata pitkät loppuvokaalit, nimissä etenkin -ó ja -ő. Esimerkiksi Unkarin rahayksikkö vuodesta 1927 vuoteen 1946 oli nimeltään pengő [päŋgöö]. Tämän oikea partitiivimuoto on pengőtä ja oikea illatiivimuoto pengőhön. Samoin paikannimi Gödöllő : Gödöllőtä : Gödöllőhön, miehennimi László : Lászlóta : Lászlóhon, kansanryhmän jäsenen nimitys csángó : csángóta : csángóhon ja niin edelleen.

• Uralilainen sanasto

• Keresztes, László: Unkarin kieli. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1974. ISBN 951-717-030-0
• Kulonen, Ulla-Maija: Johdatus unkarin kielen historiaan. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1993. ISBN 951-717-759-3
• Laakso, Johanna: Unkarin kieli. Teoksessa J. Huotari & O. Vehviläinen (toim.) Unkari. Maa, kansa, historia, s. 18–30. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-252-2

• Unkarinkielinen Wikiuutiset hautomossa
• Unkarinkielinen Wikimatkat hautomossa
• Hannu Reime: Viikon kieli: Unkari. Ykkösaamu, Yle 31.3.2006.
• Suomen ja unkarin kielen sukulaisuudesta Gyula Weöres (1935)
• Kielisota Unkarissa (Arkistoitu – Internet Archive) (Kielikello, 2002/2: 8–12)
• Hungarian 101 Learn Hungarian online (englanniksi)
• Sanalisko (Arkistoitu – Internet Archive) (unkari–suomi–unkari-sanakirja)
• Opi Unkaria! (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)