Tudor (suku)

Tudor on viisi monarkkia käsittävä, alun perin Walesistä kotoisin oleva suku, joka hallitsi Englantia ja Irlantia vuosina 1485–1603.

Tudorien kausi oli Englannin historiassa väkivaltaista ja myrskyisää aikaa. Ruusujen sota loppui, ja Englanti siirtyi keskiajasta renessanssin aikaan. Henrik VIII:n uskonnolliset uudistukset tekivät maasta vahvasti protestanttisen. Englantilaiset löytöretkeilijät purjehtivat Amerikkaan ja aloittivat Englannin kasvun suureksi imperiumiksi. Myös englantilainen kirjallisuus ja taiteet kukoistivat etenkin Elisabet I:n aikana.^[1] Tudorit tukivat William Shakespearen, Edmund Spenserin ja kardinaali Wolseyn kaltaisia yksilöitä.^[2]

Englannin kuningashuone
Tudor-suku

Henrik VII

• Walesin prinssi Arthur
• Margareeta Tudor
• Henrik VIII
• Elisabet Tudor
• Maria Tudor
• Edmund Tudor, Somersetin herttua
• Katariina Tudor

Henrik VIII

• Henrik, Cornwallin herttua
• Maria I
• Elisabet I
• Edvard VI

Maria I

Elisabet I

Edvard VI

Tudorin suvun perustaja oli walesilainen Owen Tudor (n. 1400–1461). Hän toimi Englannin kuningas Henrik VI:n aseenkantajana ja taisteli ruusujen sodassa Lancasterien puolella Yorkeja vastaan. Palveluksistaan kuninkaalle Owen Tudor saavutti korkean aseman ja omaisuuden.^[1]

Owen Tudorin pojanpoika Henry Tudor löi York-hallitsija Rikhard III:n ruusujen sodan päättäneessä Bosworth Fieldin taistelussa vuonna 1485. Hän väitti kuuluvansa Lancasterin sukuun, koska hänen äitinsä oli ensimmäisen lancasterilaisen kuninkaan Henrik IV:n isän lapsenlapsenlapsi. Näin Henry nousi Englannin valtaistuimelle kuningas Henrik VII:nä. Hän nai Yorkeihin kuuluneen Elizabethin ja yhdisti Lancasterit ja Yorkit, mikä vahvisti hänen asemaansa kuninkaana. Englannissa oli kuitenkin edelleen paljon levottomuuksia ja kapinoita.^[1]

Henrikin kuollessa vuonna 1509 Tudorien valta oli vakiintunut, ja kruunun peri kuninkaan poika Henrik VIII. Hänestä tuli yksi Englannin tunnetuimmista monarkeista, sillä hän muun muassa irrotti Englannin kirkon katolisesta kirkosta.^[1]

Henrik VIII:n kuoleman 1547 jälkeen valtaistuimelle nousi hänen ainoa poikansa, nuori Edvard VI. Hän kuoli kuitenkin tuberkuloosiin jo vuonna 1553 ennen kuin hänestä ehti tulla todellinen hallitsija. Edvardin kuoleman jälkeen valtaistuimelle nousi ensin Northumberlandin herttuan tytär Jane Grey, kunnes yhdeksän päivää myöhemmin vallan otti Edvardin siskopuoli Maria Tudor, hallitsijanimeltään Maria I. Hän nai Espanjan Filip II:n ja palautti katolilaisuuden Englantiin. Tästä seurasi levottomuuksia, ja Maria sai protestanttien veristen vainojen vuoksi lempinimen ”Bloody Mary”, ‘verinen Maria’.^[1]

Maria I kuoli lapsettomana vuonna 1558. Valtaistuimelle nousi hänen pikkusiskonsa Elisabet I, joka hallitsi vuoteen 1603 saakka. Elisabet palautti protestanttisuuden ja oli suosittu kansan keskuudessa. Hän ei koskaan mennyt naimisiin ja kuoli lapsettomana. Elisabetin seuraaja Jaakko I polveutui Henrik VIII:n siskosta Margareeta Tudorista, mutta hän aloitti Stuartien suvun dynastian.^[1]

Viisi Tudor-sukuista monarkkia olivat:^[1]

• Kuningas Henrik VII (1485–1509)
• Kuningas Henrik VIII (1509–1547); Henrik VII:n poika
• Kuningas Edvard VI (1547–1553); Henrik VIII:n poika
• Kuningatar Maria I (1553–1558); Henrik VIII:n vanhin tytär
• Kuningatar Elisabet I (1558–1603); Henrik VIII:n toiseksi vanhin tytär

Henrik VII:n tyttärentyttärentytär Jane Grey toimi lisäksi kuningattarena yhdeksän päivän ajan vuonna 1553, ennen kuin Maria syrjäytti hänet.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tudorilaisen aikakauden ihmiset Wikimedia Commonsissa