Panzerkampfwagen VI Tiger

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Panzerkampfwagen VI ”Tiger” Sonderkraftfahrzeug 181
Sotasaaliiksi jäänyt Tiger Tunisiassa.
Aseen tyyppi	raskas panssarivaunu
Alkuperämaa	Saksa
Palvelushistoria
Palvelusvuodet	1942–1945
Valtion käytössä	Saksa
Sodissa	toinen maailmansota
Valmistushistoria
Suunnittelijat	Henschel & Sohn
Suunniteltu	1942
Valmistusvuodet	1942–1944
Valmistusmäärä	1 355 kpl
Tekniset tiedot
Paino	56,9 t
Pituus	8,45 m
Leveys	3,565 m
Korkeus	3 m
Miehistö	5 (johtaja, ampuja, lataaja, ajaja, radisti)
Panssarointi	25–110 mm
Pääaseistus	1 × 8,8 cm KwK 36 L/56
Muu aseistus	2 × MG-34-konekivääriä
Moottori	Maybach HL 230 P45 V-12 (bensiini)
Teho	690,4 hv (514,8 kW)
Toimintasäde	110–195 km
Huippunopeus	38 km/h
Infobox OK

Panzerkampfwagen VI Tiger (Sonderkraftfahrzeug 181, SdKfz 181) oli Saksan maavoimien sekä Waffen-SS:n vuonna 1942 palvelukseen otettu raskas panssarivaunu toisessa maailmansodassa. Vaunusta tehtiin muutamia muunnoksia, kuten 380 millimetrin rakettiaseella varustettu Sturmtiger.

Nimen Tiger (tiikeri) keksi Ferdinand Porsche. Vuonna 1944 Adolf Hitler määräsi roomalaisen järjestysnumeron poistettavaksi Tigerin, kuten myös Pantherinkin nimestä, tosin vaunuun viitataan tästä huolimatta usein nimellä Tiger I, jotta sitä ei sekoitettaisi sen seuraajaan, Tiger II:een.^lähde?

Henschel aloitti raskaan panssarivaunun suunnittelun jo keväällä 1937. Vuonna 1941 Henschel, Porsche, MAN ja Daimler-Benz jättivät suunnitelmansa 75 millimetrin tykillä varustetusta, 35 tonnin painoisesta vaunusta^selvennä. Operaatio Barbarossan alettua ja etenevien joukkojen kohdattua Neuvostoliiton T-34- ja KV-1-vaunuja syntyi tarve vaatimusten päivittämiseen ja siihenastisen työn lopettamiseen. Parannettu panssarointi nosti painon aina 45 tonniin ja tykki vaihdettiin 88 millimetrin panssarivaunukanuunaan. Prototyypin piti olla valmiina Hitlerin syntymäpäiväksi 20. huhtikuuta 1942. Ajan puutteen vuoksi entiset suunnitelmat kierrätettiin uuden vaunun perustaksi. T-34:n joitain kehittyneitä ominaisuuksia, kuten kaltevaa panssarointia, ei katsottu tarvittavan konseptin oltua riittävän vahva ja tehokas jo sellaisenaan. Pystysuora etupanssari oli 100 millimetrin vahvuinen.

Porsche ja Henschel toimittivat prototyypit määräaikaan mennessä. Henschelin suunnitelma hyväksyttiin, mutta siihen otettiin Porschen torni. Tuotanto alkoi elokuussa 1942. Porschen mallia tilattiin myös 90 kappaletta, mutta niitä ei koskaan käytetty. Rungot käytettiin Panzerjäger Tigeriin, joka tuli tunnetuksi Elefant- ja Ferdinand-nimillä.

Moottorina oli aluksi 590 hevosvoiman 21-litrainen Maybach, mutta se korvattiin vuoden 1943 keväällä 700 hevosvoiman 23,1-litraisella voimanlähteellä. Vaihdelaatikko oli puoliautomaattinen hydraulinen Maybach Olvar. Vaunun voimansiirtojärjestelmä oli aikanaan hyvin moderni ja teknisesti edistyksellinen. Esivalintainen vaihdelaatikko ja ohjauspyörä mahdollistivat hyvän ajettavuuden ja regeneratiivinen kaksisädeohjausjärjestelmä piti tehohäviöt hyvin pieninä. Tigeriä vaivasi kuitenkin tekninen epäluotettavuus ja suuri huollon tarve. Tiger oli ensimmäinen saksalaistankki, jossa oli limittäinen telapyörästö. Tämä paransi maasto-ominaisuuksia, mutta lisäsi ja vaikeutti telakoneiston huoltoa. Pyöriin jäi helposti lunta, mutaa tai kiviä, jotka jäätyessä tai kiinni jäädessään pystyivät estämään tai jopa rikkomaan telaketjuston teknisesti monimutkaisen rakenteen. Neuvostoliittolaiset huomasivat tämän ja ajoittivat toisinaan hyökkäyksensä aamuiksi, jolloin Tigerit eivät olleet aina täysin toimintakykyisiä.

Tigerin nopeus oli täysin vertailukelpoinen tai jopa ylivoimainen suhteessa liittoutuneiden päätyyppeihin. Tigerin suurinta nopeutta 45 km/h, 3 000 kierroksella minuutissa, ei voitu käyttää kuin aivan hetkellisesti. Hieman alemmalla kierrosluvulla, noin 2 500 kierrosta minuutissa saavutettava nopeus 38 km/h oli edelleen useimpien liittoutuneiden vaunujen tasolla. Liittoutuneiden yleisimpien panssarivaunutyyppien huippunopeudet vaihtelivat M4 Sherman -vaunujen eri tuotantomallien 34–42 kilometrin tuntinopeudesta Churchillin 20–26 km/h nopeuteen. Myöskään IS-2:n huippunopeus ei ollut suurempi kuin 37 km/h. Noin 55 km/h nopeuden saavuttavalle T-34:lle Tiger hävisi nopeudessa. Tigerin monisädeohjausjärjestelmä mahdollisti tarkan ja kevyen ohjauksen, ja jarrua käyttämällä vaunu voitiin tarvittaessa kääntää sisäkaarteen puoleisen telan keskipisteen ympäri. Tigerin vaihteisto mahdollisti myös kääntymisen täysin paikoillaan, siten että telaketjut vetivät eri suuntiin. Suurimmat ongelmat olivat telakoneiston ja voimansiirron luotettavuudessa sekä lyhyt toimintasäde. Tämän lisäksi Tigerin suuri massa aiheutti joitakin rajoituksia siltojen suhteen.

Vaunun massa oli 55–57 tonnia, mikä teki siitä painavimman siihen asti valmistetun saksalaisen panssarivaunun. Yksistään jo torni painoi 11 tonnia, ja sen kääntöjärjestelmä oli osin hydraulinen. Tigerin edistykselliset tekniset ratkaisut, valmistusmenetelmät ja korkealuokkaiset materiaalit nostivat valmistuskustannuksia ja vaunu maksoikin 250 000 silloista markkaa (Reichsmark) ilman aseistusta. Panzerkampfwagen V Panther maksoi ilman aseistusta 117 000 ja Panzerkampfwagen IV 103 500 markkaa.

Vaunussa oli viiden hengen miehistö. Pääaseena oli 88 millimetrin KwK 36 L/56 -tykki. Etupanssari oli 100 millimetriä paksu, tykin asekilpi 120 millimetriä ja tornin ja rungon sivu- ja takaosien panssarointi 80 millimetriä. Kannessa ja tornin katossa panssarointi oli vain 25–40 millimetriä, saman verran kuin tuon aikaisilla keskiraskailla vaunuilla.

Ensimmäiset vaunut suunniteltiin sukeltaviksi. Niiden piti pystyä ylittämään neljän metrin syvyinen vesistöeste ja pysyä veden alla 2,5 tuntia. Tämä ominaisuus hylättiin 495 valmistetun vaunun jälkeen.

Tigerin tuotanto alkoi elokuussa 1942 ja 1 355 rakennettiin elokuuhun 1944 mennessä, jolloin valmistus päättyi. Tuotanto oli aluksi 25 kappaletta kuukaudessa ja huhtikuussa 1944 suurimmillaan 104. Suurin vahvuus, 671 vaunua saavutettiin 1. heinäkuuta 1944. Tiger II:n valmistus aloitettiin tammikuussa 1944. Nimestään huolimatta Tiger II oli alun alkaen oma itsenäinen vaunukonseptinsa.

Pääartikkeli: Raskas panssaripataljoona (Saksa)

Ajan puutteen vuoksi vaunu otettiin käyttöön useita kuukausia suunniteltua aiemmin, ja ensimmäiset mallit osoittautuivat epäluotettaviksi. Ensimmäisessä taistelussaan 23. syyskuuta 1942 Leningradin lähellä suomaastossa Tigerin huonot puolet korostuivat. Saksalaisten harmiksi Tigerin voimansiirtojärjestelmää ei koskaan saatu kehitettyä riittävän luotettavaksi. Suuri osa Tigerien tappioista johtui teknisistä vioista tai polttoaineen loppumisesta. Jos vaunua ei saatu hinattua pois taistelukentältä korjattavaksi, jäi usein vaunumiehistön ainoaksi vaihtoehdoksi räjäyttää tai polttaa vaunu, jotta se ei jäisi toimintakuntoisena vihollisen käsiin.

Tiger oli kuitenkin vahvan panssarointinsa ja erittäin tehokkaan tykkinsä vuoksi yksi toisen maailmansodan pelätyimpiä vaunuja. Eräs Tiger sai kuuden tunnin taistelussa noin 200 osumaa, silti miehistön onnistui ajaa Tigerillä 40 kilometrin matka huoltoon lukuisista vaurioista huolimatta (vaihdelaatikko, ketjut, pyörät). Oikeissa käsissä Tiger oli erittäin vaarallinen vastustaja.

Vaunun tehokkuudesta antaa kuvan 502. raskaan panssarivaunupataljoonan (schwere Panzer-Abteilung 502) tuhoamislukemat. Kyseinen pataljoona tuhosi vuosina 1942–1945 1 400 vihollispanssaria ja menetti itse 107 Tigeriä, jolloin tuhoamissuhteeksi muodostuu 1:13 saksalaisten hyväksi. Liittoutuneiden sotilaat pelkäsivät Tigeriä, kun taas Tigerin ilmestyminen taistelukentälle lisäsi saksalaisten taistelutahtoa. Tigerin maineen ansiosta liittoutuneiden sotilaiden keskuudessa ajoittain melkein kaikkia saksalaispanssareita luultiin Tigereiksi.

Kuuluisin Tiger I -kalustolla taistellut vaununjohtaja lienee 1. SS-panssariarmeijakunnan 101. raskaan SS-panssarivaunupataljoonan 2. komppanian päällikkö SS-Hauptsturmführer (kapteeni) Michael Wittmann, joka tuhosi vaunuineen yhteensä noin 138 vihollispanssaria. Eräs syy Wittmannin menestykseen oli vaunumiehistön saumaton yhteistyö. Ajaja käänsi tarvittaessa, jopa oma-aloitteisesti, vaunua maalin suuntaan tulenavausta nopeuttaakseen ja ampuja Balthasar Woll saattoi pikatilanteessa avata tulen ilman tulikomentoa. Tunnetuin Wittmannin saavutuksista on Villers-Bocagen taistelu Normandiassa. Wittmann huomasi englantilaisen 7. panssaridivisioonan 22. panssariprikaatin olevan etenemässä kenenkään estämättä kohti armeijakunnan sivustaa ja Caenia tietä pitkin marssien. Wittmannille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyökätä, täysin ohjesäännön vastaisesti, yhdellä vaunulla 22. panssariprikaatin marssirivistön kimppuun. Wittmann ajoi vaunuineen marssirivistön vierellä vastakkaiseen suuntaan tuhoten 25 panssarivaunua, 14 puolitela-ajoneuvoa ja 14 Universal Carrier -kuljetuspanssarivaunua aivan lähietäisyyksiltä. Villers-Bocagen taistelun jälkeen Wittmannille myönnettiin miekat tammenlehvien lisäksi hänen rautaristin ritariristiinsä. Toinen hyvin kuuluisa Tiger-vaununjohtaja on Oberleutnant (yliluutnantti) Otto Carius. Carius taisteli pääasiassa 502. raskaassa panssarivaunupataljoonassa itärintamalla ja tuhosi yli 150 panssarivaunua ja 124 muuta ajoneuvoa ja panssarintorjuntatykkiä uransa aikana.

Tigerin maineesta huolimatta sitä voidaan kuitenkin pitää joissain määrin vanhentuneena jo tuotannon alettua, sillä se ei käyttänyt viistoa panssaria, vaan panssarina toimi pystysuora 100 millimetrin levy. Yhdysvaltojen käyttämä M4 Sherman ja Neuvostoliiton käyttämä T-34 puolestaan käyttävät viistoa panssaria, minkä ansiosta niiden panssarointi oli lähes yhtä tehokas kuin Tigerin, huolimatta siitä, että ne olivat keskiraskaita vaunuja, kun taas Tiger oli raskas panssarivaunu.^[1][2]

Tiger I:n 8,8 senttimetrin KwK 36 L/56 Pzgr 39 kykeni tuhoamaan T-34-85:n tai Churchill IV:n jopa 1 300 metrin etäisyydeltä. Liittoutuneiden tykeistä ainoastaan 17-naulan panssarintorjuntatykki ja 122 millimetrin A19-tykin panssarilaukaus kykenivät läpäisemään Tiger I -vaunun vastaavalta etäisyydeltä.^[3]

Länsiliittoutuneiden taktiikkana oli usein hyökätä ryhmissä, yhden ryhmän hämätessä Tigerin miehistöä ja toisten pyrkiessä taka- tai sivuasemaan. Tigereiden hyökätessä puolustajan oli pysyttävä piilossa ja odotettava, kunnes vaunu tulisi riittävän lähelle. Brittijoukot käyttivät tätä taktiikkaa kohdatessaan ensimmäisen kerran Tigereitä Pohjois-Afrikassa ja saivat tuhottua vaunun kuuden naulan (57 mm) panssarintorjuntatykillä, jonka ammus läpäisi Tigerin sivupanssarin. Pohjois-Afrikassa britit saivat disabloitua myös kuuluisan Tiger 131:n, joka on nykyään museoituna maailman ainoana edelleen toimintakuntoisena Tigerina.^[4]

Tiger pystyi tuhoamaan M4 Shermanin 1 800 metrin päästä. Ensimmäiset Shermanit oli tarkoitettu jalkaväen tukemiseen ja niissä oli matalan lähtönopeuden 75 millimetrin tykki. Yhdysvaltain asevoimien taktiikkaan ei kuulunut taisteleminen panssarivaunuja vastaan panssarivaunuilla, vaan he käyttivät mieluummin panssarintorjuntaan erikoistuneita panssarintorjuntavaunuja, kuten M10 Wolverinea tai M36 Jacksonia. Yhdysvallat saivat vasta sodanloppuvaiheilla vuonna 1945 käyttöönsä kunnollisen raskaan panssarivaunun, M26 Pershingin.

Neuvostovaunuista luotettavasti Tigerin pystyi tuhoamaan vain 152 millimetrin haupitsilla varustettu SU-152, joka sai tästä lempinimen Zveroboi (pedontappaja). Kurskin taistelun jälkeen Neuvostoliitto alkoi varustaa rynnäkkötykkejään 85 millimetrin, 100 millimetrin ja 122 millimetrin tykeillä. Myös T-34 varustettiin viimein parannetulla 85 millimetrin tykillä ja raskas IS-2-vaunu otettiin palvelukseen. Tigerin tehokkuudesta huolimatta niitä oli vähän ja Neuvostoliitto kykeni käytännössä hukuttamaan Tigerit valtavilla määrillä T-34-vaunuja.

• Valmistaja: Henschel & Sohn AG
• Miehistö: 5 (johtaja, ampuja, lataaja, ajaja ja radisti)
• Taistelupaino: 56 tonnia
• Mitat
  • Pituus putken kanssa: 8,45 m
  • Pituus ilman putkea: 6,316 m
  • Leveys: 3,72 m taisteluteloilla, 3,14 m marssiteloilla
  • korkeus: 3,0 m
  • Maavara: 0,47 m
• Nopeus: 45 km/h (hetkellisesti)
• Toimintasäde: 125 km (tiellä)
• Taistelutelat: Kgs 63/725/130
  • Tyyppi: kaksiharjainen
  • Leveys: 725 mm
  • Kosketuspituus: 3,605 m
  • Telakenkien lukumäärä/tela: 96
  • Telapaine: 1,04 kg/cm²
• Jousitus: sauvajouset
• Iskunvaimentimet: kummallakin puolella kahdessa ensimmäisessä ja kahdessa viimeisessä telapyörässä
• Esteen ylityskyky: 0,8 m
• Kaivannon ylityskyky: 2,5 m
• Kahlauskyky: 1,6 m
• Moottori: Maybach HL 230 P45
  • Tyyppi: V-12 bensiini
  • Suurin teho: 700 hv / 3 000 kierr/min
  • Suurin vääntömomentti 1 850 Nm/2 100 kierr/min
  • Iskutilavuus: 23,1 l
  • Männän halkaisija 130 mm
  • Iskunpituus 145 mm
  • Iskusuhde 1:1,12
  • Kulutus: 432 l/100km
  • Polttoainetäyttö: 569 l
• Vaihteisto: Maybach OLVAR 40 12 16
  • Tyyppi: esivalintainen, hydraulinen
  • Vaihteet: 8+4R
• Ohjausjärjestelmä: Henschel L600C
  • Tyyppi: regeneratiivinen kaksisädeohjaus
• Ohjaussuhde: 1:2,8
• Radiolähetin: FuG 5
• Radiovastaanotin: FuG 2

Aseistus:

• Pääase: 8,8 cm Kwk 36
  • Tyyppi: panssarivaunukanuuna
  • Kaliiperi: 88 mm
  • Putken pituus: 56 kaliiperia
  • Lukko: puoliautomaattinen kiilalukko, pystysuunnassa liikkuva sulkukappale
  • Laukaustyyppi: patruunalaukaus
  • Panssarikranaatin lähtönopeus: 780 m/s
  • Alikaliiperiammuksen lähtönopeus: 930 m/s
  • Sivusuuntausala: 360°, hydraulinen
  • Korkeussuuntausala: +15/-8°, manuaalinen
  • Ammuksia: 92
• Konekivääri: 7,92 mm MG-34
  • Lukumäärä: 2
  • Sijainti: etulevyssä oikealla ja putken suuntaisesti oikealla tornissa
  • Kaliiperi: 7,92 mm (8 mm Mauser)
  • Tulinopeus: noin 900 ls/min
  • Ammuksia: 4 800
• Tykin tähtäin: Zeiss TZF 9b, myöh. TZF 9c
  • Tyyppi: binokulaarinen tähtäinkaukoputki (TZF 9b), (9c monokulaarinen)
  • Suurennos: 2,5 × (TZF 9b ja 9c)
  • Näkökenttä: 26° (TZF 9b ja 9c)
• Muut ammunnanhallintalaitteet
  • Haarakaukoputki: ei kiinteä, voidaan kiinnittää vaununjohtajan kupuun
  • Etäisyysmittari: ei kiinteä, voidaan kuljettaa mukana

• Jagdpanzer Elefant (Porschen alusta) (Sd. Kfz. 184)
• Sturmpanzer VI Sturmtiger (38 cm raketinheitin)
• Bergetiger (Sd. Kfz. 185)

• Green, Michael: Tiger tanks. Osceola: Motorbooks international, 1995. ISBN 0-87938-954-0 (englanniksi)
• T-34 möter Tiger : ryska pansarsoldater berättar. Saltsjö-Duvnäs: Efron & Dotter, 2010. ISBN 978-91-85653-46-1 (pohjoissaameksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Panzerkampfwagen VI Tiger Wikimedia Commonsissa

• Alan Hambyn sivusto Tiger-vaunuista (englanniksi)